Mielipide

Suomalaisessa jalkapallokeskustelussa on unohdettu Huuhkajat-tarinan yksi tärkeimmistä ulottuvuuksista

Kyproslaisen Pafos FC:n U13-U17-akatemiajoukkueiden valmennuspäällikkö ja U16- ja U17-joukkueiden päävalmentaja Gert Remmel ja Suunnanmuutos-jalkapalloblogin kirjoittaja Erkko Meri keskustelevat Suomen EM-kisatarinaan liittyvästä isommasta kuvasta.

***

Erkko Meri: Gert, käynnissä olevien EM-kisojen aikana on käyty hyvin vähän keskustelua suomalaisen pelaajakehityksen tilasta. Ylen lähetyksessä keskiviikkona 23.6. aiheeseen keskityttiin kuitenkin jonkin verran ennen Ranska-Portugali-ottelua. Ylen asiantuntija ja U21-maajoukkueen päävalmentaja Juha Malinen nosti keskustelussa esiin Veikkausliigassa pelaamisen tärkeyden ennen kuin nuori pelaaja lähtee ulkomailla. Malinen totesi lähetyksessä muun muassa seuraavaa: ”50–100 ottelua täällä (Veikkausliigassa) ja sitten vastuuta kantamaan ulkomaille, niin sitten kaikki on pikkuisen helpompaa.”

Lähdetään tästä lauseesta liikkeelle. Jos tarkastellaan Markku Kanervan luottopelaajia EM-kisoissa, esimerkiksi Lukas Hradecky, Tim Sparv, Joona Toivio ja Glen Kamara eivät olleet pelanneet yhtä ainoaa Veikkausliiga-ottelua ennen ulkomaille lähtöä. Jere Urosella oli alle 20 liigapeliä ennen siirtoa Suomesta pois. Näiden pelaajien kohdalla tuo Malisen esiin nostama seikka ei oikein kestä kriittistä tarkastelua. Useamman kauden pelaaminen Veikkausliigassa ei ole ollut siis mikään ehdoton vaatimus merkittävälle uralle.

Lähes puolet Suomen joukkueen pelaajista oli ulkomailla jo 18-vuotiaana. Edellä mainittujen pelaajien lisäksi esimerkiksi Teemu Pukki ja Daniel O’Shaughnessy pääsivät näkemään nuorina pelaajina läheltä ulkomaista toimintaa.

Mediasta on saatu, päinvastoin, lukea monet kerrat, kuinka vaikeaa Veikkausliigasta on ollut lähteä ulkomaille.

Gert Remmel: Nostan tähän otsikon Ylen jutusta tammikuulta 2021: ”Ilmari Niskanen kuvitteli nousevansa tähtipelaajaksi Saksan kolmosliigassa”. Kuvitteli. Niskasella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuvitella nousevansa isompaan rooliin, koska hän ei tiennyt. Voimme kirjoittaa ja puhua mediassa, että ”kilpailu on kovaa”, mutta yksikään pelaaja tai valmentaja ei voi tietää, kuinka kovaa tämä kilpailu on – ennen kuin hän on itse paikan päällä, kilpailemassa ja selviytymässä. Suomessa kyse on jalkapallon harrastamisesta ja pelaamisesta, mutta monessa muussa paikassa, kuten Saksan kolmannella sarjatasolla, eloon jäämisestä.

Voimme puhua loputtomiin myös pelaajan itseohjautuvuudesta, mutta joukkueurheilussa nimenomaan joukkue valmentaa pelaajia. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien pelaajien – ei siis vain parhaiden pelaajien – tason pitää olla riittävän korkea, jotta yksittäisen pelaajan toiminta kentällä muuttuu. Pelaajat valmentavat toinen toisiaan.

Ikävä fakta on se, että Suomessa edes parhaissa seuroissa 25 pelaajan taso ei ole kovin korkea. Tämä aiheuttaa sen, että pelaajalla ei ole pakkoa muuttaa toimintaansa ja ennen kaikkea pelikäyttäytymistään selvitäkseen hengissä kilpailussa. Pelaajan ympärillä täytyy olla riittävän iso määrä tietyllä tasolla olevia pelaajia, jotka taistelevat paikastaan.

Pelaajien ja valmentajien taso liittyy myös tempoon. Suomea pienemmän maan eräässä jalkapalloakatemiassa U17-joukkueen pelaajat tekevät harjoitusviikon aikana neljä kertaa enemmän sprinttejä ja kolme kertaa enemmän korkean intensiteetin juoksuja kuin yhdessä Suomen parhaimmista U17-joukkueista. Miten suomalainen pelaaja voi selvitä hengissä kilpailussa, jossa intensiteetti kasvaa koko ajan? Suomessa pelaaja on antanut vuosien aikana niin paljon tasoitusta, että hän pystyy pelaamaan ulkomailla vain episodisesti – siis näyttävästi ainoastaan yksittäisissä tilanteissa. Tällainen pelaaja ei ole riittävän hyvä ammattilaispelaaja, eikä voi mitenkään selvitä hengissä kilpailussa.

Ja mitä Palloliiton edustajien kommentteihin tulee, niin liitossa olisi ehkä aika jonkinlaiselle pakolliselle mediakoulutukselle. Kun liiton urheilutoiminnan tutkimus- ja kehityspäällikkö Ville-Pekka Inkilä tai liiton ja Jyväskylän yliopiston työelämäprofessori Mihaly Szerovay puhuvat, kommenteissa tulee esille selvä asiantuntemus tietystä spesifistä alueesta. Tämän vastapainona on sitten joidenkin henkilöiden kontrolloimattomat, uskomustietoon perustuvat ja taantumukselliset avautumiset. Kontrasti on tällä hetkellä liian iso. Kyllä keskusjärjestössä pitäisi olla jonkinlainen yhtenäinen linja ja taso.

Meri: Tein ennen EM-kisojen alkua erilaisia selvityksiä Huuhkajat-pelaajien poluista nuorena ja aikuisena. Kun laskin pelaajien edustusvuosia eri seuroissa 12–18-vuotiaana, pelaajille oli kertynyt eniten pelivuosia HJK:ssa (yhteensä 47 edustusvuotta). Toiseksi eniten pelivuosia oli ulkomaisessa seurassa (yhteensä 41 edustusvuotta). Ero kolmantena olleeseen seuraan, TPS:ään (yhteensä 18 edustusvuotta), oli jo huomattava. Kuten sanottua, EM-kisapelaajista lähes puolet (11 pelaajaa) oli jo 18-vuotiaana ulkomaisessa seurassa.

Näitä lukemia on mielenkiintoista tarkastella suhteessa niin sanottuun ”kultaiseen sukupolveen”, joka ei ikinä selvittänyt tietään arvokisoihin. ”Kultaisen sukupolven” pelaajista ulkomailla oli 18-vuotiaana vain Mikael Forssell ja Teemu Tainio. Esimerkiksi Hannu Tihinen lähti Norjaan 23-vuotiaana, Jari Litmanen Hollantiin 21-vuotiaana ja Sami Hyypiä samaan maahan 22-vuotiaana. Ero on merkittävä nyky-Huuhkajiin, joista esimerkiksi Uronen, Pukki, Sparv, Kamara, Toivio, Fredrik Jensen, Marcus Forss ja Jesse Joronen olivat ulkomailla jo 18-vuotiaana tai jopa nuorempana.

Mitä tämä muutos kertoo jalkapallomaailman kehittymisestä?

Remmel: Kyse on ennen kaikkea maailman muuttumisesta. Lontoon pormestari on pakistanilaistaustainen muslimi. Espanjalaistaustaisesta Anne Hidalgosta tuli vuonna 2014 Pariisin ensimmäinen naispuolinen pormestari. Olisi erittäin ylimielistä sanoa, että maailman muuttuminen ei koskisi myös jalkapalloa.

Jalkapallossa yhä nuoremmat ja nuoremmat pelaajat pelaavat ulkomailla jo aikaisessa vaiheessa jalkapallon ehdoilla. High performance -toiminta alkaa entistä nuoremmissa ikäluokissa. Suomessa parhaimmat pelaajat saavat pelata liikaa omilla ehdoillaan, koska hyviä pelaajia on niin vähän.

Ulkomailla nuori suomalainen saa totaalisen shokkihoidon huomatessaan, että häntä koko elämänsä kantanut erikoisominaisuus ei kannattele häntä enää, sillä paljon kovemmalla tasolla pelaajan erikoisominaisuus ei ole erikoisominaisuus. Pelaajan koko itseluottamus ja identiteetti romahtaa.

Pelitekojen määrä jalkapallossa on kasvanut radikaalisti. Pelitekojen sisällä tapahtuva intensiteetti on niin korkea, että jos tällainen käyttäytyminen ei ole automatisoitunut, suomalaisen pelaajan on todella vaikea saada eroa kiinni pelaajiin, jotka ovat kasvaneet tällaiseen toimintaan vuosien ajan. Muut ovat jo liian kaukana. Kun juna tulee, sen kyytiin täytyy hypätä. Kehitys tuskin tulee muuttumaan siihen suuntaan, että keski-ikä, jolloin suomalaiset pelaajat lähtevät ulkomaille, nousisi tulevaisuudessa – päinvastoin.

Meri: Myös tätä seuraavaa aihetta on ollut mielenkiintoista seurata. Kun olen kuunnellut julkista keskustelua, ulkomainen seura nähdään usein jonkinlaisena kaukaisena linnakkeena, jonne nuori pelaaja lähestulkoon ”katoaa”. Tämänkaltaista puhetta ovat pitäneet yllä useat arvostetutkin futisvaikuttajat, esimerkiksi juuri Ylen kisalähetyksissä. Ympäristön vaihdos on tietysti usein shokki nuorelle pelaajalle, joka on kasvanut tietynlaisessa toimintakulttuurissa. Onko ulkomainen akatemia kuitenkaan niin raadollinen paikka kuin moni jalkapallovaikuttaja kuvailee?

Kun keskustelin esimerkiksi tanskalaisen FC Nordsjaellandin akatemiassa pelaavan nuoren Leo Waltan isän kanssa, hän korosti, kuinka paljon seura käyttää aikaa siihen, että nuori pelaaja sopeutuu nopeasti. Akatemiasta löytyy oma käytännön asioiden hoitaja, harjoitustilat ovat lähellä pelaajan asuntoa, FC Nordsjaelland tarjoaa vanhemmille kaksi kertaa vuodessa ylläpidon seuran kustannuksella, ja niin edelleen. Keskustellessani pelaajien ja heidän vanhempiensa kanssa olen saanut tietää, että monessa muussakin paikassa akatemiasta halutaan tehdä pelaajalle kuin koti.

Suorat lennot vievät lähes jokaisesta Euroopan kolkasta Helsinkiin parissa tunnissa. Myös teknologia tarjoaa aivan erilaisia mahdollisuuksia kuin ”kultaisen sukupolven” aikana, alkaen esimerkiksi mahdollisuudesta opiskella etänä.

Välillä minusta tuntuu, että monet fiksutkin jalkapallotoimijat ovat aika ”pihalla” tästä kokonaisuudesta.

Remmel: On vaarallista, että esimerkiksi ”kultaisen sukupolven” edustajat yleistävät omat, yli 20 vuotta vanhat henkilökohtaiset kokemuksensa isomman mekanismin kiistämättömäksi tosiasiaksi. Siteeraisin tässä yhteydessä filosofi Ville Lähdettä: ”Oman kokemuksen yleistäminen on niin äärimmäistä itserakkautta, että se naurattaisi, ellei sitä käytetäisi niin vakavissa asioissa.”

Vahvat, nöyrät ja älykkäät ihmiset, jollaisia myös Palloliitossa pitäisi olla, osaavat laittaa asioita perspektiiviin ja tehdä tarvittaessa omanlaisensa isätapon, jos aika ja kehitys siihen pakottavat.

Nyt pitää muistaa, että sosiaalinen turvaverkko vuonna 2021 on nuorille täysin eri asia kuin vuonna 1990. Internet ja sosiaalinen media mahdollistavat nuorelle pelaajalle yhteydenpidon kavereihin ja perheeseen yhdellä klikkauksella. Maailma on heille erilainen kuin se oli entisille pelaajille 30 vuotta sitten, jolloin ainoat kommunikointivälineet olivat lankapuhelin ja kirje.

Jos 16-vuotias pelaaja tarvitse äitinsä tuomaan aamupalan sänkyyn tai jos 17-vuotias pelaaja ei osaa laittaa pesukonetta käyntiin yhdellä painalluksella, silloin voi suhteellisen varmasti sanoa, että tällainen pelaaja ei pysty tietyn tason autonomiaan myöskään jalkapallokentällä.

Toimintakulttuuriin liittyy myös merkityksellisyys. Suomessa on vielä vuonna 2021 mahdollista, että yhdessä isoimmista seuroista tavoitteellisen joukkueen valmentaja valmentaa ilman paitaa. Tällainen asia ei ole mahdollista esimerkiksi Genkissä, Bolognassa tai Nordsjaellandissa, jonne suomalaisia nuoria pelaajia on siirtynyt. Kaikki ihmiset ovat tosissaan ja luovat sitä kautta merkityksellisyyttä.

Meri: Tähän yhteyteen sopinee hyvin myös Jesse Jorosen esiintuoma seikka. Joronen muutti kotipaikkakunnaltaan Simpeleeltä Helsinkiin 16-vuotiaana. Hän asui ja opiskeli Helsingissä vuoden ennen siirtoa Englantiin Fulhamin akatemiaan. Jorosen mukaan muutto ulkomaille oli helppo, sillä hänellä oli sosiaalinen turvaverkko olemassa. Kun hän oli kerran lähtenyt kotoaan Simpeleeltä, erolla Helsingin ja Lontoon välillä ei ollutkaan enää niin järisyttävää eroa.

Nuorten pelaajien siirtoihin liittyvät myös taloudelliset kysymykset. Tätä aihetta on pitänyt esillä esimerkiksi HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti. Puheenvuoroissa näkökulmana on usein suomalainen jalkapallo laajassa mielessä. Sanotaan, että jos pelaajat lähtevät liian nuorena ulkomaille, seurat eivät saa niin isoja siirtosummia. Tämä on varmasti totta, mutta keskustelussa unohdetaan lähes aina kenties se tärkein näkökulma: pelaajan ja tämän perheen tilanne.

Yksittäinen 16-vuotias pelaaja ja tämän vanhemmat, jotka pohtivat ulkomaille siirtymistä, eivät voi tehdä päätöstä sillä perusteella, että kuinka paljon suomalainen futis tai pelaajan lähtöseura menettää siirrossa mahdollisia euroja tulevaisuudessa. Eräs kokenut jalkapallovalmentaja on sanonut, että ”tässä ja nyt on parasta pitkäjänteisyyttä” ja ”aika ja urheilu on rajallista”.

Pelaaja ja vanhemmat voivat sen sijaan ajatella, että pelaajan nykyinen toimintaympäristö ei tarjoa riittävästi haasteita, eikä harjoitukset ja pelit takaa tarpeeksi kehittäviä ärsykkeitä. Mielestäni Jesse Joronen kuvasi hyvin siirtopolitiikkaan liittyvää maailmaa antamassaan haastattelussa: ”Ensimmäinen vaihtoehto ei ole joka kerta paras, mutta pitää ymmärtää, että uutta mahdollisuutta ei tule välttämää enää ikinä.”

Remmel: Se ei voi koskaan olla yksittäisen pelaajan ongelma, että Suomeen jää vähemmän rahaa kuin jos pelaaja lähtisi mahdollisesti vasta kaksi vuotta myöhemmin. Jos suomalainen seura ei yksinkertaisesti pysty tarjoamaan niin hyvää ympäristöä, että pelaajan kannattaisi jäädä kotimaahan, tämä ei ole ikinä nuoren pelaajan ongelma. Kehittymishaluisen pelaajan pitää mennä sellaiseen paikkaan, jossa hänellä on parhaat mahdollisuudet maksimoida oma potentiaali. Tämä on ainoa asia, jota pelaajan ja tämän perheen täytyy miettiä. HJK:lla on jonkin verran näyttöjä, joten Riihilahti voi pitää tästä asiasta ääntä, mutta melkein kaikkien muiden seurojen edustajien olisi syytä olla nöyrempiä.

Meri: Rahallisten panostusten osalta Leo Waltan isä Janne Mattila sanoi melko osuvasti, että ”pelaajakehityksen osalta pitää muistaa, että Suomessa vanhemmat rahoittavat harrastuksen siihen saakka, kunnes pelaajat tekevät sopimuksen – naisten puolella osin sopimuksen teon jälkeenkin. Seuran taloudellinen panostus pelaajaan ei ole kovin iso ennen kuin hän on sopimuspelaaja”.

Tästä aiheesta on puhuttu varsin vähän suomalaisessa jalkapallossa.

Remmel: On melko koomista, että jotkut seurat markkinoivat kovaan ääneen kasvattaneensa yksittäisen lahjakkaan pelaajan. Kenellekään jalkapallotoimijalle ei voi olla salaisuus, että jalkapalloharrastus maksaa esimerkiksi Helsingissä tavoitteellisen pelaajan vanhemmille helposti vähintään 150 euroa kuukaudessa. Vuodessa se tarkoittaa 1 800 euroa. Jos pelaaja on pelannut yhdessä seurassa kahdeksan vuotta, hänen vanhempansa ovat maksaneet toiminnasta pelkästään seuralle noin 15 000 euroa. Suomessa vanhemmat kasvattavat pelaajan välillisesti siis myös jalkapallokentällä. Jos Stuttgart saa myytyä nuoren pelaajan ulkomaille, seura voi sanoa kasvattaneensa pelaajan ulkomaille, koska he ovat aidosti panostaneet pelaajaan myös taloudellisesti. Suomessa tilanne on täysin eri.

Meri: Palataan vielä nyky-Huuhkajiin. Teemu Pukki siirtyi nuorena espanjalaiseen Sevillaan, mutta ei onnistunut tekemään läpimurtoa seuran edustusjoukkueessa. Myöskään Tim Sparv ei pelannut yhtään ottelua Southamptonin Valioliiga-ryhmässä. Sama pätee Joona Toivion aikaan AZ Alkmaarissa. Vastaavia esimerkkejä löytyy muitakin. Moni pelaaja on luonut kuitenkin suomalaisittain hyvän uran ulkomailla, vaikka he eivät koskaan lyöneet läpi ensimmäisessä ulkomaisessa seurassa.

Tämä teema liittyy vahvasti myös nuorten pelaajien siirtoihin ulkomaisiin akatemioihin. Usein ajatellaan, että siirto ei kannata sen takia, että akatemiasta on niin vaikea nousta edustusjoukkueeseen. Pelaajahan ei kuitenkaan putoa mihinkään tyhjiöön. Ura voi aueta jossain muualla.

Olet valmentanut pitkään ulkomailla ja tunnet kohtuullisen hyvin ammattijalkapallon lainalaisuuksia Euroopassa. Mitä ajatuksia aihe herättää?

Remmel: On ihan selvää, että maailmassa on todella vähän seuroja, joiden akatemiasta nousee esimerkiksi viisi pelaajaa vuodessa seuran edustusjoukkueeseen. Näin ei tapahdu Suomessakaan, jos katsoo Veikkausliiga-joukkueiden omien kasvattien määrää, joka on suoraan sanottuna todella pieni. Se ei ole millään tavalla järkevä pointti, että ”ulkomaille ei kannata lähteä, koska akatemiasta on niin pitkä matka edustusjoukkueeseen”. Esimerkiksi Glen Kamara on tehnyt ja tulee vielä tekemään todella kovan uran, vaikka hän pelasi Arsenalin edustusjoukkueessa vain yhdessä liigacupin pelissä.

Kun pelaaja on laadukkaassa ympäristössä, hän joutuu muuttamaan omaa käyttäytymistään ja toimintamallejaan. Silloin ei pohdita esimerkiksi sitä, mikä merkitys kilpailemisella on toiminnassa, sillä se on yhtä normaali asia kuin hengittäminen. Suomessa kilpailemisen tarvetta joudutaan erikseen perustelemaan, mikä kertoo jo paljon ympäristöjen välisestä erosta. Kun pelaaja, kuten Tim Sparv tai Glen Kamara, on kasvanut ulkomailla jalkapallon luonnollisimpaan asiaan eli kilpailemiseen ja hengissä pysymiseen, hän pystyy myös kilpailemaan paremmin ja tasaisemmin. Tähän pitää päästä mahdollisimman aikaisin mukaan.

Meri: Ylen studiolähetyksissä on ollut paljon Palloliiton työntekijöitä, esimerkiksi maajoukkuevalmentajia. Ymmärrän täysin, että näille toimijoille on tärkeää, että nuoret pelaajat saavat vastuuta Veikkausliigassa, ja kotimainen pääsarja voi hyvin. Toinen puoli nuorten pelaajien ”kiinnostavuutta” liittyy maajoukkueisiin. Nuorten maaotteluissa on kykyjenetsijöitä ja näissä peleissä onnistuminen voi avata ovia. Olen hieman huolissani siitä, että esimerkiksi U21-maajoukkueen tulokset ovat olleet tässä suhteessa suorastaan surkeita. Tässäkin mielessä maajoukkuevalmentajilla on suuri vaikutus siihen, miten pelaajat nousevat esille scouttien silmissä. Se ei ole hyvä tilanne, että vaikkapa U21-maajoukkue häviää paljon pelejä.

Remmel: Harva hyvä ammattilaispelaaja kehittyy ja tulee joukkueesta, joka häviää paljon pelejä. Jos joukkue on hyvin valmennettu, pelaajat ja peli kehittyvät, jolloin myös voittoja tulee keskimäärin enemmän. Pelien voittaminen liittyy jo aikaisemmin mainitsemaani eloon jäämiseen.

Jotta A-maajoukkue menestyy, se tarvitsee rinnalleen menestyvän U21-maajoukkueen. Niiden korrelaatio on hyvin todistettu useammassa tutkimuksessa. Ja tämä pätee myös U21-maajoukkueesta alaspäin.

Meri: Haluaisin ottaa lopuksi esille vielä ison kuvan. Kuten alussa jo viittasin, suomalainen pelaajakehitys on jäänyt EM-kisojen aikaisessa jalkapallojulkisuudessa käenpojan asemaan. Pidän Huuhkajat-pelaajien taustojen osalta kolmea tekijää varsin kriittisenä: perheen merkitys, riittävän hyvä pohjatyö suomalaisissa seuroissa sekä pelaajana jalostuminen ulkomailla. Helsingin Sanomien jalkapallotoimittaja Ari Virtanen on tuonut kisojen aikana ansiokkaasti esille Huuhkajat-pelaajien juniorivalmentajia. Myös pelaajien vanhempia on haastateltu eri yhteyksissä.

Kolmas osa-alue, aika ulkomailla, on jäänyt mielestäni pieneen rooliin. Teemu Pukin kohdalla ei ole puhuttu juuri lainkaan ajasta Espanjassa. Tim Sparvia koskevissa jutuissa Southampton-vuodet eivät nouse esille, vaikka Sparv on itse korostanut niiden merkitystä. Glen Kamaran ja Marcus Forssin kohdalla on puhuttu suomalaisen juniorityön satsauksista, vaikka näillä pelaajilla on ollut hyvin ohut yhteys kotimaiseen pelaajakehitykseen.

Miltä keskustelu on näyttänyt omiin silmiisi?

Remmel: Sellaisten henkilöiden on vaikea puhua aiheesta, joilla ei ole siihen kosketuspintaa. Kun suomalaisten pelaajien on ollut vaikea pärjätä ulkomailla, median narratiivi on ollut lähes aina samanlainen: ”Pelaajalla on ollut vaikeuksia.” Millä oikeudella voimme kuvitella, että elämässä ja siten myös jalkapallossa ei olisi vaikeuksia? On ihan selvää, että pelaaja tuntee ulkomailla yksinäisyyttä ja riittämättömyyttä. Tämä on elämää.

Myös se täytyy nostaa esille, että kun pelaaja lähtee ulkomaille, tavoite on hyvin selvä: löytää paikka ammattilaisjalkapalloilijana joukkueessa, jossa vähintään 25 pelaajaa tavoittelee täysin samaa asiaa. Sosiaalinen verkosto, koulunkäynti ja muut asiat ovat läsnä, mutta ne eivät ole prioriteetteina kovin korkealla.

Ulkomailla aika on paljon sensitiivisempi käsite kuin Suomessa. Esimerkiksi Red Bull Leipzigissä 22-vuotias pelaaja on valmis pelaaja. Piste. Kaikki toiminta on nopeampaa ja toimintakeskeisempää, koska tavoite on niin selvä. Asioita ei voida odottaa. Tällaisessa kulttuurissa moni Huuhkajat-pelaaja, kuten vaikkapa Sparv ja Kamara, ovat kasvaneet tärkeässä ikävaiheessa.

Jalkapallossa voidaan puhua mahdollisuudesta ja todennäköisyydestä. Tulevaisuudessa on mahdollista, että 25-vuotias suomalainen pelaaja lähtee Veikkausliigasta Valioliigaan, mutta tämä ei ole kovin todennäköistä. Todennäköisempää on se, että Valioliigaan nousee tulevaisuudessa sellaisia suomalaisia pelaajia, jotka eivät ole pelanneet Suomessa yhtään miesten peliä.

Lopuksi haluan sanoa, että tähän aiheeseen liittyy myös se, että nykyisillä nuorilla pelaajilla on erilaiset esikuvat ja auktoriteetit kuin heidän vanhempiensa ikäluokilla. Esimerkiksi Jari Litmasen peliura ja teot eivät ole merkittäviä asioita 16- tai 17-vuotiaalle pelaajalle. Tavoitteellisille nuorille pelaajille Litmanen ei ole auktoriteetti ja vielä vähemmän hän on ”kuningas”. Litmasen ja hänen sukupolvensa pelaajien konservatiiviset ulostulot, joilla ei ole kovin paljoa tekemistä nykyjalkapallon ja nykymaailman kanssa, eivät läpäise huipputasolle pyrkivien nuorten päätöksenteon vaatimuksia.

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Kategoriat:Mielipide

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s