Mielipide

Vastoinkäymisten voittajat

Kun saksalaiselta huippuvalmentajalta, entiseltä juniorivalmentajalta, Thomas Tuchelilta kysyttiin vuonna 2015 valmennusseminaarissa pelaajakehityksestä, Tuchel nosti erityisesti yhden asian esille.

VfB Stuttgartin junioreissa valmentamisen aloittanut Tuchel korosti vastoinkäymisten nujertamisen merkitystä. Hän piti sitä talentin tärkeimpänä piirteenä.

”Pelaajien on osattava käsitellä vastoinkäymisiä. Heidän on pystyttävä pelaamaan, vaikka kaikki ei menisi ympärillä täydellisesti. Se on iso riski, jos pelaajat ovat vain mukavuusalueellaan. Meidän valmentajien tehtävä on motivoida ja auttaa heitä ylittämään esteet”, Tuchel sanoi.

Kesäkuussa alkaviin jalkapallon EM-kisoihin valmistautuva miesten jalkapallomaajoukkue, Huuhkajat, on täynnä näitä vastoinkäymisten voittajia.

Pelaajien pitkä polku Suomi-paitaan on sisältänyt esteitä, joita he ovat onnistuneet ylittämään tärkeiden tukijoidensa avustamana. Noustakseen A-maajoukkueeseen pelaajan on täyttynyt voittaa suuri määrä vastoinkäymisiä.

Näissä tarinoissa on tärkeä oppi suomalaiselle pelaajakehitykselle. Ne voivat myös toimia esimerkkinä nykyisille junioreille.

***

Ensimmäiset poikamaajoukkuevalinnat tehdään normaalisti sinä vuonna, kun pelaaja täyttää 15 vuotta. Suomen A-maajoukkueesta löytyy monia pelaajia, jotka saivat odottaa ensimmäistä maajoukkuekutsua useita vuosia.

Huuhkajien kapteenistoon kuuluva Paulus Arajuuri veti nuorisomaajoukkueen paidan ensimmäistä kertaa päälleen vasta 18-vuotiaana. Pelatessaan juniorina Nummelan Palloseurassa Arajuuri pyrki useampaan otteeseen, tuloksettomasti, pääkaupunkiseudun isompiin junioriseuroihin.

”HJK:n valmentaja ei ottanut mua joukkueeseen, kun oli kuulemma ennestään liikaa lössiä”, Arajuuri on muistellut.

Myös toisen maajoukkueen vakiopelaajan, Robin Lodin, debyytti Suomi-paidassa tapahtui monta vuotta useita ikätovereita myöhemmin. Lod ei pelannut kolmessa ensimmäisessä maajoukkueikäluokassa (U15-U17) otteluakaan.

Arajuuri ja Lod eivät ole suinkaan ainoita esimerkkejä pelaajista, joiden polku Huuhkajat-paitaan ei ole ollut suora U15-maajoukkueesta ylöspäin.

Onni Valakari sai ensimmäisen maajoukkuekutsun vasta U18-vaiheessa syksyllä 2016. Lopulta Valakarista tuli yhdessä Marcus Forssin kanssa ikäluokkansa (1999-syntyneet) ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa pelaaja A-maajoukkueessa. Vain kaksi vuotta ennen Huuhkajat-debyyttiään Valakari jäi rannalle alle 19-vuotiaiden EM-kotikisoista.

Sauli Väisänen istui vielä B-junioreiden SM-sarjassakin penkillä ja debytoi maajoukkueessa vasta U20-vaiheessa.

Vuonna 1989 syntynyt Albin Granlund ei pelannut yhtä ainoaa poika- tai nuorisomaaottelua. Ensimmäinen A-maaottelu tuli vasta 27-vuotiaana. Tällä hetkellä Granlund on kuitenkin yhdessä Juhani Ojalan kanssa ikäluokkansa ainoa Huuhkajat-kenttäpelaaja.

Puolassa nykyään pelaavan Robert Ivanovin kohdalla nuorimaaottelusarake näyttää myös nollaa.

Nämä pelaajat eivät ole poikkeuksia. Suomen A-maajoukkueeseen nousee myös jatkossa pelaajia, jotka jäävät sivuun ensimmäisistä poikamaajoukkuevalinnoista.

Näillä hetkillä on tärkeää muistaa ja muistuttaa, kuinka tärkeitä asioita sinnikkyys ja pitkäjänteisyys ovat. Tämä koskee niin pelaajia, vanhempia kuin valmentajiakin.

***

Moni Huuhkajat-pelaaja on kärsinyt urallaan vakavista loukkaantumisista.

Jere Uronen siirtyi vuonna 2012 vain 17-vuotiaana TPS:stä ruotsalaiseen Helsingborgs IF:ään. Vain hetki 18-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen Uronen sai vakavan polvivamman, jonka takia hän oli kauden 2013 lähes kokonaan sivussa.

”Jerellä oli ollut Ruotsissa kaikki hyvin ja peli oli kulkenut uudessa joukkueessa. Sitten tuli rustovamma, joka piti pojan kymmenen kuukautta sivussa. Kolmeen kuukauteen hän ei voinut varata polvelle painoa. Jere oli yksin Ruotsissa, eikä pystynyt käymään edes kaupassa. Tuo vaihe opetti Jerelle paljon, vaikka se oli varmasti tuskaista aikaa. Se oli suuri henkinen voimanosoitus Jereltä”, pelaajan isä Kari Uronen on kertonut myöhemmin.

Joel Pohjanpalon kohdalla puhutaan maalinteon lisäksi usein myös loukkaantumisista. Harva suomalainen jalkapalloilija on tullut yhtä monta kertaa ja yhtä onnistuneesti loukkaantumisen jälkeen takaisin kuin Union Berlinin hyökkääjä. Tämä, jos mikä, on ollut ammattimaisuutta.

”Kun Jollella on ollut aikuisena loukkaantumisia enemmän kuin riittävästi, tiedän, että Saksassa arvostetaan sitä, kuinka hän on toiminut vaikeilla hetkillä ja miten hän on suhtautunut koko seuraan ja sen henkilökuntaan. Sillä on ollut merkitystä”, Pohjanpalon isä Risto on todennut.

Loukkaantumiset eivät ole musertaneet muitakaan Huuhkajat-pelaajia.

Esimerkiksi Jesse Jorosen kohdalla ”ura oli yhdessä vaiheessa jopa lähellä loppua”, kuten Timo Joronen on pohtinut. Pelatessaan Englannissa Joronen oli useita vuosia loukkaantumisten takia sivussa. Jotain esteiden ylittämisestä kertoo se, että kaudella 2020-2021 Joronen on pelannut yhtä ottelua lukuun ottamatta kaikki Brescian Serie B -ottelut.

Kun Huuhkajat astelee 12. kesäkuuta EM-kisojen avausotteluun Tanskaa vastaan, kentällä on useita pelaajia, jotka ovat käyttäneet satoja ja satoja tunteja raivatakseen tietään loukkaantumisten jälkeen takaisin pelikuntoon. Tämä omistautuminen ei näy TV-ruutujen välityksellä, mutta juuri se on ollut esimerkiksi Tuchelin kuvailemaa ”lahjakkuutta”.

***

Maitojuna. Tämä on sana, johon törmää urheilussa edelleen liian usein. Termin viljely ei tee oikeutta urheilijoille, jotka ovat tehneet valtavasti töitä puskeakseen itsensä huipulle.

Kun Teemu Pukki palasi vuonna 2010 Espanjan Sevillasta takaisin Suomeen ja Veikkausliigaan, osa alkoi epäillä nuoren hyökkääjän mahdollisuutta merkittävään uraan. Nyt Pukki on matkalla kaikkien aikojen maalintekijäksi A-maajoukkueessa.

Pukin lisäksi myös esimerkiksi Tim Sparv, Jesse Joronen, Juhani Ojala ja Sauli Väisänen ovat jossain kohtaa uraansa palanneet joko pysyvästi tai lainasiirrolla Suomeen, mutta ponnistaneet pian takaisin ulkomaille.

Maitojuna-sana ei kuvaa näitä pelaajia. He ovat olleet ikäluokkansa harvoja pelaajia, jotka ovat ylipäänsä ponnistaneet maailmalle. He ovat olleet pikemminkin vastoinkäymisten voittajia ja esteiden ylittäjiä.

Näiden esimerkkien tärkeä viesti on: Kehittyminen on todella harvoin lineaarista, eikä pelaajana kasvaminen pääty aikuisiälläkään. Se pätee myös juniori-ikäluokkiin. Vaikka pelaaja ei olisi 14-vuotiaiden Huuhkajaturnauksessa tai ensimmäisellä, toisella tai edes kolmannella alueleirillä, yksikään ovi ei ole mennyt pelaajana vielä kiinni.

Tällaisilla hetkillä ratkaisevaa on se, millaista kehittymisen asennetta ja työnteon ilmapiiriä pelaajan ympärillä olevat ihmiset ruokkivat.

***

Monen Huuhkajat-pelaajan kohdalla polun varrelle osuneet ihmiset ovat auttaneet pelaajaa esteiden ylittämisessä. Nämä henkilöt eivät aina loista parrasvaloissa, näy urheilugaaloissa tai esiinny luetuimpien kolumnien tekstiriveillä.

Onni Valakari kasvoi nuoruusvaiheessa muita myöhemmin, mutta hänen valmentajansa Jyri Hietaharju SJK:ssa uskoi pelaajaan.

Pyry Soiri ja hänen yksinhuoltajaäitinsä Iina ovat saaneet vuosien aikana tukea suurelta verkostolta.

”Meillä on ollut työni puolesta valtava verkosto ei-biologisia ”tätejä” ja ”setiä” ympäri maailmaa. Olen joutunut yksinhuoltajana turvautumaan usein verkoston apuun. On ollut upeaa nähdä, kuinka suuri sosiaalinen perhe auttaa ja tukee paitsi futiksessa myös sen ulkopuolella”, Iina Soiri on kertonut.

Leo Väisänen sai tärkeää oppia esimerkiksi loskaisilla lenkkipoluilla.

Simo Valakari auttoi ymmärtämään, mitä ammattilaisuuteen pääsy vaatisi. Kaikki ne treenit ennen ja jälkeen pitkän koulupäivän, lenkit loskakelissä, kestävyysharjoittelu ja monet muut asiat, jotka koettelivat. Aloin ymmärtämään, mitä ammattilaisuus vaatii”, Väisänen on sanonut.

Tim Sparv on korostanut useaan otteeseen isänsä Tor Sparvin merkitystä. Myös monet muut pelaajat ovat pitäneet vanhempien panosta kullanarvoisena pelaajapolun varrella.

Ympärillä on ollut henkilöitä, jotka ovat uskoneet ja motivoineet, vaikka moni muu olisi heittänyt hanskat tiskiin.

On ollut vapaaehtoisia juniorivalmentajia, jotka ovat käyttäneet ylimääräistä aikaa pelaajan tukemiseen. On ollut valmennuksen aloittaneita entisiä pelaajia, jotka ovat avanneet ammattilaisuuden vaatimuksia. On ollut vanhempia, jotka ovat paitsi tarjonneet tukea kriittisillä hetkillä myös mahdollistaneet monia arjen asioita. Moni pelaaja on korostanut kaveripiirin merkitystä, joka on tarjonnut tärkeää apua vaikeilla hetkillä.

***

Huuhkajien EM-kisajoukkue julkistetaan noin kuukauden päästä, 1. kesäkuuta. Joukkueeseen valitaan 26 pelaajaa.

Ainakin yksi asia on varma. Joukkueessa tulee olemaan pelaajia, jotka ovat erinomaisia esimerkkejä sellaisista teemoista kuin urheilijana kasvaminen, vastoinkäymisten voittaminen ja esteiden ylittäminen.

Seurojen, valmentajien ja muiden futisihmisten tärkeä tehtävä on välittää näitä tarinoita nykyjunioreille ja kertoa konkreettisia esimerkkejä. Olisiko aika ottaa haaste vastaan?

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Kategoriat:Mielipide

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s