Haastattelu

”Monet naureskelivat ja vähättelivät” – Rasmus Jansson valmensi kaksi vuotta sitten nelosdivaripelaajia Suomessa, nyt hän työskentelee maajoukkuepelaajien kanssa ulkomailla

On sateinen arki-ilta syksyllä 2019. Kello on lähestymässä puolta yötä. Rasmus Jansson on lopettamassa SAPA:n miesten joukkueen harjoituksia Haapaniemen kentällä Helsingin Kalliossa. Vasta vähän päälle parikymppinen Jansson toimii helsinkiläisjoukkueen päävalmentajana.

Jansson tekee paljon muutakin kuin vain valmentaa. Hän on laatinut pelaajia varten kirjallisia sopimuksia ja kerännyt ympärilleen poikkeuksellisen ison valmennustiimin. SAPA:lla on käytössä GPS-seurantalaitteet, jotka valmentaja on kustantanut omasta pussistaan. Jansson on ostanut säästöillään myös drone-lennokin, jotta harjoituksia voitaisiin kuvata myös suoraan ylhäältäpäin.

Aiemmin syksyllä Jansson on selvittänyt, kuinka yksi joukkueen pelaajista voisi saada oleskeluluvan.

Ennen harjoituksia Jansson ja muut valmentajat keittävät pelaajia varten kahvit ja hakevat kaupasta hedelmiä. Kun joukkueella ei ole harjoituksia, päävalmentaja tekee klippejä, käy analysoimassa juniorijoukkueiden harjoituksia, tapaa Veikkausliiga-joukkueiden valmentajia tai kiertelee Kalliossa toimivien yritysten luona tavoitteenaan saada rahallista tukea joukkueelleen.

Jansson ei saa valmentamisesta palkkaa. Hän tekee töitä ravintola-alalla saadakseen riittävästi rahaa elämiseen. Kaikki ylimääräinen raha menee joukkueen harjoitusvälineisiin, joihin halutaan panostaa normaalia enemmän.

Valmentajan ajatukset pyörivät vain jalkapallon ympärillä. Joka päivä on tehtävä enemmän ja paremmin.

Miksi tämä kaikki vaiva Suomen viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan joukkueen eteen?

Vastaus kysymykseen saadaan vajaa kaksi vuotta myöhemmin yli 4 000 kilometrin päästä Helsingistä.

Kallio on vaihtunut Kyproksen Pafosiin, SAPA:n alasarjajoukkue ammattilaisorganisaatioon. Jansson ei valmenna enää divaripelaajia, nyt hän työskentelee ammattilaispelaajien, kuten Paulus Arajuuren ja Onni Valakarin, kanssa.

SAPA:n pelaajabudjetti koostui hedelmistä ja kahvipaketeista, Kyproksella Jansson työskentelee joukkueessa, jonka arvo on yli 10 miljoonaa euroa.

Kuinka helsinkiläinen ponnisti alle kahdessa vuodessa Suomen 4. divisioonasta kyproslaisen Pafos FC:n huippu-urheiluympäristöön?

On aika kertoa tarina, jota ei ole suomalaisessa jalkapallossa aikaisemmin kuultu.

***

”Olen halunnut mennä omaa reittiäni”

Rasmus Jansson aloitti valmentamisen vuonna 2013 vain 16-vuotiaana helsinkiläisen Ponnistuksen 8-vuotiaiden juniorijoukkueessa. Samoihin aikoihin käynnistyivät opinnot Ravintolakoulu Perhossa.

”Jätin opiskelusta varmasti jotain pois, jotta olisin voinut keskittyä paremmin valmentamiseen. Priorisoin jalkapallon kaiken muun edelle”, 24-vuotias Jansson muistelee nyt.

Valmentajan polku jalkapallossa ei ole ollut tavallinen. Hän valmensi ensimmäiset viisi vuotta ala-asteikäisiä junioreita. Vuonna 2017 juniori-ikäluokat vaihtuivat aikuisten alasarjajoukkueeseen.

”Olen halunnut mennä omaa reittiäni ja tehdä asioita omalla tavallani. Jos olisin kulkenut saman Palloliiton koulutuspolun kuin kaikki muutkin ja siirtynyt seuran sisällä yhdestä ikäluokasta aina pykälän ylöspäin, polkuni olisi ollut samanlainen kuin kaikilla muillakin. Valmentajat odottavat usein erilaisia lopputuloksia, vaikka he kaikki käyvät läpi ihan samanlaisen putken.”

Jansson pitää oman kehittymisensä kannalta kriittisen tärkeänä sitä, että hän pääsi työskentelemään erilaisissa valmennusrooleissa. Perspektiivi asioihin laajeni ja osaamiskenttä monipuolistui.

”Olen ollut sekä päävalmentajana että apuvalmentajana. Joskus olen vetänyt myös maalivahtitreenejä ja pitänyt tosi pienille lapsille tekniikkakouluja. Minun on täytynyt perehtyä esimerkiksi fysiikkavalmennukseen ja analytiikkaan. Olen saanut tutustua todella moneen eri valmennuksen osa-alueeseen. Koen, että tästä on ollut minulle todella paljon hyötyä”, Jansson arvioi.

Viimeisinä vuosinaan Suomessa Jansson haki valmennustöihin kymmeniin eri seuroihin – niin juniori- kuin aikuistasolle. Joukossa oli useita isoja seuroja. Hän sai lähes jokaisessa paikassa kieltävän vastauksen.

”Minulla oli unelmana valmentaa tosissani. Halusimme päästä toisen valmentajan Henri Jussilan kanssa ympäristöön, jossa olisimme saaneet tehdä asioita tosissaan ja eri tavalla. Päädyimme ensin SAPA:n miesten joukkueeseen ja sen jälkeen Etelä-Espoon Palloon, koska meitä ei hyväksytty ”Jusan” kanssa minnekään muualle.”

Kun valmentajat saivat SAPA:ssa ja EsPassa mahdollisuuden, he ryhtyivät rakentamaan seuran edustusjoukkueisiin mikroympäristöjä, eräänlaisia koelaboratorioita.

”Saimme energiaa siitä, että meitä ei haluttu mihinkään muuhun seuraan. Puolittain tekeminen ei ollut meille mahdollisuus. Saimme ”kiksejä” siitä, että yritimme tehdä kaiken mahdollisimman hyvin. Tämä toi vapauden tunnetta.”

Janssonin mukaan harva ihminen uskoi heidän reittiinsä – pyrkimykseen tehdä alasarjajoukkueiden toiminnasta mahdollisimman ammattimaista.

”Montaa asiaa – esimerkiksi sitä, että teimme öisin videoita valmiiksi seuraavan päivän harjoituksia varten – pidettiin niin sanotusti turhana duunina. Monet naureskelivat ja vähättelivät, kun kuulivat, että ”hinkkaamme” tötsiä millimetrin tarkkuudella oikeille paikoille”, Jansson kertoo.

”Me saimme tästä kuitenkin merkityksellisyyden tunnetta. Tämä näkyi myös peleissä. Koska Nelosen ja Kolmosen muut joukkueet pitivät meitä ”ylipanostajina”, vastustajat syttyivät peleihin enemmän. Meistä tämä oli pelkästään siistiä.”

Jansson ja muut edustusjoukkueen valmentajat – sekä SAPA:ssa että EsPassa – tottuivat tekemään lähes kaiken yksin.

Esimerkiksi SAPA:ssa valmentajat hankkivat sponsoreita, aurasivat kenttää lumesta, ostivat varusteita, tekivät pelaajasopimuksia ja laativat otteluraportteja. Valmentajat saivat tärkeää kokemusta seuratyön eri sektoreista.

”Opimme arvostamaan sitä kaikkea duunia, jota ympärillä olevat ihmiset tekevät jalkapalloseurassa. Kyse voi olla esimerkiksi siivoojista, jotka tulevat joka päivä siivoamaan stadionin. Tämä voi jäädä monelta kokematta, jos on vain omassa ’valmentajakuplassa'”, Jansson aprikoi.

Vaikka Jansson ei työskennellyt Suomessa koskaan päätoimisena jalkapallovalmentajana, isot työmäärät tulivat jo varhaisessa vaiheessa tutuiksi.

Valmius korkeisiin työmääriin ja ratkaisukeskeinen asenne ovat olleet asioita, joita valmentaja on halunnut vaalia omassa toiminnassaan.

”En ole koskaan miettinyt työtunteja, vaan ainoastaan sitä, miten jonkin asian voi ratkaista. Päätimme SAPA:n miehissä, että joukkueen valmentajat ja pelaajat menevät Metallican keikalle ja Via Crucis -pääsiäisnäytelmään järjestyksenvalvojiksi, jotta pelaajien ei olisi tarvinnut maksaa joukkueen toiminnasta ja jotta olisimme saaneet paremmat mahdollisuudet panostaa toimintaan”, Jansson kertoo esimerkkinä.

”Olen Kyproksella huomannut, että täällä kukaan valmentaja ei ole korvaamaton. Jos kieltäytyisin jostakin tehtävästä, joku toinen tekisi sen puolestani ja saisi mahdollisuuden. Seuraavalla kerralla en saisi edes mahdollisuutta, vaan joutuisin ulos. Ihmisiä tulee ja menee, mutta toiminta ei pysähdy.”

***

”Hän ei nähnyt syytä, miksi tekemisen tason olisi pitänyt olla huonompaa”

”’Rassella’ on ollut valtavasti intoa ja halua tehdä. Hän on halunnut koko ajan oppia lisää ja kehittää itseään”, kertoo Samuli Jokinen.

Jokinen toimi Janssonin kanssa valmentajana SAPA:n junioreissa ja miesten joukkueessa. Hän myös valmensi Janssonia tämän ollessa junioripelaaja.

”Muistan, kuinka Rasse halusi nuorempana aloittaa saliharjoittelun, jota varten hän pyysi minulta apua. Tein hänelle ohjelman, mutta ei mennyt kauaakaan, kun hän oli jo juttelemassa salin omistajien kanssa ja löysi sitä kautta entistä parempia asiantuntijoita. Tämä sama homma jatkui ja jatkuu edelleen jalkapallon parissa. Rasse ei tyydy siihen, missä hän on tällä hetkellä.”

”Se, että Rasse oikeasti mietti asioita ja halusi tehdä kaiken mahdollisimman hyvin ihan pienissäkin junioreissa, innosti minua todella paljon. Kun valmensimme myöhemmin SAPA:n miehissä, jonkun dokumenttiporukan olisi pitänyt olla kuvaamassa tätä toimintaa. Toiminnassa ei jätetty yhtäkään kiveä kääntämättä. Muistan, kuinka talvisin me valmentajat esimerkiksi aurasimme kenttää ja kävimme hakemassa rautakaupasta suolaa kentän sulattamiseen”, Jokinen muistelee.

Janssonin valmentama SAPA:n miesten edustusjoukkue pelasi kaudella 2019 Helsingin Nelosessa. Valmentajat lähtivät toiminnassaan siitä, että sarjatason ei pidä määrittää toiminnan laatukriteereitä.

Jokinen näkee, että erityisesti päävalmentajan esimerkki asiassa oli tärkeä.

”Vaikka pelasimme nelosdivisioonassa, Rasse ajatteli, että vain treenien määrä voi erota liigajoukkueesta. Hän ei nähnyt syytä, miksi tekemisen tason olisi pitänyt olla huonompaa. Ennen kautta ajattelin, että koska valmennan vain nelosdivarijoukkuetta, minulla jää enemmän myös omaa aikaa. Mutta Rassen kanssa toimiessani huomasin nopeasti, että omaa aikaa ei jäänyt juuri yhtään. Silloin, kun joukkueella ei ollut harjoituksia, me valmentajat kokoonnuimme ”Haapiksen” pukukoppiin miettimään seuraavan päivän treenejä”, Jokinen kertoo.

Jokisen mukaan yksi Janssonin erityispiirre on ollut ”epäsuomalainen pelkäämättömyys” ottaa yhteyttä eri ihmisiin ja luoda heihin kontakteja – yli lajirajojen ja myös urheilun ulkopuolella. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, että Jansson oli valmis lähtemään lyhyellä varoitusajalla ja omalla kustannuksellaan SAPA:n toisen valmentajan Henri Jussilan kanssa Imatralle tapaamaan venäläisessä Zenitissä työskennellyttä Iikka Miettistä.

”Tämän tapaamisen kautta he saivat kontaktin Zenitiin. Pian he olivatkin jo Pietarissa tutustumassa suurseuran toimintaan.”

Yksi lausahdus on jäänyt elävästi Jokisen mieleen.

”Mietimme usein, miten hemmetissä voimme tehdä jonkin asian, joka tuntui monesta meistä lähes mahdottomalta. Rassen vastaus oli aina sama: ’Kyllä mä uskon, että se on mahdollista.’ Sen jälkeen aloimme sitten yhdessä miettimään ratkaisuja. Hyvin usein saimme toteutettua aluksi mahdottomalta tuntuneen ajatuksen. Rasse ei suostunut hyväksymään ”ei”-vastauksia.”

Rasmus Jansson SAPA:n harjoituksissa kesällä 2019. Janssonin oikealla puolella valmentajat Henri Jussila ja Samuli Jokinen. Kuva: SAPA:n edustusjoukkue.

***

”Minusta kaivettiin kaikki mahdolliset tiedot”

Jansson aloitti kesällä 2020 työskentelyn Pafos FC:ssä, joka on vuonna 2014 perustettu kyproslainen fuusioseura. Seuran urheilujohtajana on toiminut helmikuusta 2021 alkaen espanjalainen Michel Salgado, joka muistetaan parhaiten pitkästä pelaajaurastaan Real Madridissa.

Jansson kuuluu seuran U19-joukkueen valmennustiimiin ja toimii edustusjoukkueen analyytikkona. Alle 19-vuotiaiden joukkueen päävalmentajana on virolainen Gert Remmel ja toisena valmentajana suomalainen Iikka Miettinen.

Janssonin rekrytointiprosessi Pafosiin käynnistyi tietyllä tavalla jo helmikuussa 2020. Nuori valmentaja oli jälleen yhdellä seuravierailulla – tällä kertaa Remmelin luona Giorgione Calciossa Italiassa.

Remmel muistaa, että suomalainen vieras oli heti ensimmäisestä hetkestä lähtien kiinni vain asiassa.

”Kun Rasmus oli vierailulla Italiassa, hän teki jokaisesta näkemästään harjoituksesta analyysin, jonka hän jakoi meille valmentajille. Ensimmäisen analyysin ensimmäisessä lauseessa Rasmus kritisoi kenkiäni, jotka olivat hänen mielestään jalkapallovalmentajalle vääränlaiset. Hän oli kunnioittava, mutta sanoi asiasta. Häntä eivät jarruttaneet turhat diplomaattiset tavat”, Remmel taustoittaa.

Janssonille viikko Pohjois-Italiassa oli monella tavalla merkittävä. Suomeen paluun jälkeen hän alkoi tekemään erilaisia tehtäviä ja analyysejä mahdollista Pafos-roolia varten. Työllään Jansson osoitti pystyvänsä tuomaan lisäarvoa Remmelin valmennustiimiin.

”Suostuin tekemään kaikki tehtävät ilman mitään varmuutta mahdollisesta työpaikasta. En saanut mitään takuita, mutta halusin tehdä kaikki työt niin hyvin kuin mahdollista, vaikka en edes ollut vielä töissä seuralle.”

”Minusta kaivettiin kaikki mahdolliset tiedot. Vastailin useiden kuukausien ajan kaikkiin mahdollisiin pyyntöihin ja tiedusteluihin. Homma ei mene todellakaan niin, että yhden sähköpostin lähettämisen jälkeen saa kutsun haastatteluun”, Jansson jatkaa.

Suomessa Jansson oli siirtynyt kaudeksi 2020 päävalmentajaksi Etelä-Espoon Pallon edustusjoukkueeseen, joka pelasi Kolmosessa. Kaikki ylimääräinen aika, jota ravintolatyöltä ja EsPan valmentamiselta jäi, meni materiaalien tuottamiseen Pafos FC:lle.

Jansson teki kaikkensa sen tavoitteen eteen, jonka oli hän asettanut vuonna 2018 Palloliiton C-kurssilla: valmentaminen ulkomaille.

Valmentaja on rehellinen. Se ei vielä riitä, että hän pääsi ulkomaille. Siellä pitää myös pysyä, mikä on vielä vaikeampaa.

”Minun täytyy jatkossa adaptoitua entistä nopeammin – myös kieleen, kulttuuriin ja käytöstapoihin. Olen huomannut, että täällä ei anneta aikaa sille, että ”hommat vähän kestää”. Adaptoitumisen lisäksi minun täytyy laajentaa osaamistani vielä monipuolisemmaksi.”

”Moni päävalmentaja ei etsisi valmentajia Suomen aladivareista, mutta Gert avasi minulle mahdollisuuden. ”

***

”Jos suomalaiset työsuojeluviranomaiset näkisivät Rasmuksen tämänhetkisen aikataulun ja stressimäärän…”

Euroopan jalkapalloliitto UEFA on asettanut eri maiden pääsarjoja laatujärjestykseen jo vuosien ajan niin sanotun Country coefficient -systeemin avulla. Järjestykseen vaikuttavat esimerkiksi tulokset Mestareiden liigan ja Euroopan liigan karsinnoissa ja lohkovaiheessa.

Huhtikuussa 2021 päivitetyllä listalla Kyproksen pääsarja oli sijalla 15. Takana olivat muun muassa Tshekin (17.), Sveitsin (19.), Ruotsin (23.), Puolan (30.) ja Suomen (44.) pääsarjat.

Pafos FC:ssä on pelaajia Suomen lisäksi myös Ukrainan, Kreikan, Latvian, Angolan ja Kyproksen maajoukkueista.

Faktat kertovat paljon Rasmus Janssonin nykyisestä työympäristöstä.

Pafosin U19-joukkueen päävalmentajana toimivan Remmelin mukaan tietyt asiat tekivät Janssonista varteenotettavan valmentajakandidaatin.

”Mielenkiintoni heräsi, kun sain tietää Rasmuksen tietynlaisesta ääripäätoiminnasta jalkapallossa. Vielä enemmän kiinnostuin hänestä sen jälkeen, kun kuulin, että Suomessa jotkut jalkapalloihmiset nauroivat hänen tavalleen tehdä asioita”, Remmel sanoo.

”Yleensä Suomessa naureskellaan sellaisille ihmisille, jotka saavat jotakin aikaan ja pystyvät tuomaan lisäarvoa. Näin kävi muun muassa Jarkko Tuomiston kohdalla, johon suhtauduttiin ”besserwisserinä”. Jarkko on kuitenkin tehnyt maalivahtivalmentajana täysin poikkeuksellisen uran suomalaisessa jalkapallossa. Tälläkin hetkellä hän valmentaa Turkin pääsarjassa.”

”Myös esimerkiksi Ville-Pekka Inkilää pidettiin aluksi astronauttina, joka kasaa epäselviä teoreettisia malleja. Nykyisin hän on suomalaisessa jalkapallossa erittäin merkittävässä asemassa”, Remmel toteaa Palloliiton urheilutoiminnan tutkimus- ja kehityspäälliköstä.

”Kun jollekin jalkapallotoimijalle nauretaan, kiinnostun heti tällaisesta henkilöstä. Olen halunnut hakea tiimiini ”friikkejä”, kuten Ville ja Jarkko aikaisemmin sekä Rasmus nyt. Tällaisilla henkilöillä on jotain takana.”

”Kun aloin ottamaan Rasmuksesta enemmän selvää ja testaamaan häntä, ymmärsin, että hän on generalisti. Hän ei ole hirttänyt itseään mihinkään yksittäiseen spesiaaliasiaan, mikä tekisi nykyjalkapallossa pärjäämisen mahdottomaksi. Rasmus pystyy tuomaan osaamistaan moneen eri asiaan.”

Jansson ja Remmel ovat työskennelleet Kyproksella kesästä 2020 lähtien. Kuva: Pafos FC.

Suomessa esimerkiksi FC Hongassa ja HIFK:ssa valmentaneen Remmelin vakuutti myös Janssonin oppimisnopeus ja omistautuminen.

”Rasmus oppii nopeasti ja ymmärtää – tai ainakin pyrkii ymmärtämään – kompleksisia syy-seuraussuhteita. Oppimisnopeuteen liittyy myös kyky ratkaista ongelmia kovan aikapaineen alla, välillä myös ”out of the box” -ajattelun kautta”, Remmel toteaa ja jatkaa: ”Myös omistautuminen on elinehto, jos haluaa tehdä asioita hyvin.”

”Jos suomalaiset työsuojeluviranomaiset näkisivät Rasmuksen tämänhetkisen aikataulun ja stressimäärän, Pafos FC saisi kahden vuoden toimintakiellon. Niin sanottu tasapainoinen elämä on tosi kaukana.”

Yksittäisiä suomalaisia jalkapallovalmentajia on ollut ulkomailla aikaisemminkin. Monen kohdalla pesti on jäänyt hyvin lyhytaikaiseksi. Tulokset eivät ole riittäneet, ja sopeutuminen on ollut vaikeaa.

Remmelin mukaan erityisesti yhden ehdon tulee täyttyä, jotta Janssonin kohdalla ei kävisi samoin.

”Niin kauan kuin Rasmus jaksaa painaa, hän pysyy ulkomailla. Kukaan paikallisista valmentajista ei odottanut tänne 23-vuotiasta suomalaista, joka ottaa heidän työpaikkansa. Rasmus on ääripääihminen, joka elää työstä ja tekemisestä. Hänellä ei ole paljoa vaihtoehtoja.”

”Rasmus osoitti joka solullaan, että hän halusi tulla Pafosiin – siis aidosti halusi, eikä vain sanonut niin. Seuran budjetissa ei ollut varoja hänen palkkaamiseensa, mutta Rasmus oli valmis jopa nukkumaan seuran harjoituskeskuksen sohvalla. Lopulta hän sai kämpän ja pienen korvauksen, joka on noin neljänneksen kyproslaisen opettajan palkasta.”

Remmelin mukaan valmentajien välinen kilpailu on myös Kyproksella tosi rajua. Valmentajan sanavarastoon ei voi kuulua sellaisia sanoja kuin ”tota”, ”no joo” tai ”mutta”. Jaaritteleva puhe siirtyy helposti toimintaan kentällä, Remmel sanoo.

”Jos jokin asia ei ole valmentajalle selvä, hänen pitää olla hiljaa, ottaa siitä selvää ja palata takaisin ratkaisun kanssa. Kun puhe on hidastempoista ja jaarittelevaa, myös itse toiminta on laahaavaa.”

”Kun harjoittelemme esimerkiksi puolustuslinjan ”pumppaamista”, Rasmus seisoo puolustajien välissä ja juoksee iPad kädessään linjan kanssa samaan tahtiin ylös ja alas tsempaten koko ajan pelaajia. Energian pitää olla kentällä tapissa, mutta sen täytyy olla samaan aikaan kontrolloitua ja näkyä täsmäohjeina pelaajille. Rasmus on tässä asiassa hyvällä tiellä.”

Remmel näkee, että Janssonin taustassa on kaksi tärkeää tekijää, jotka voivat antaa valmentajille yleisestikin paljon etua.

”Pidän erittäin paljon FC Liverpoolin akatemian johtajan Alex Inglethropen rekrytointifilosofiasta. Hän ei halua seuran akatemiaan yhtään sellaista valmentajaa, jolla ei ole joko kokemusta amatöörijalkapallosta tai työuraa jalkapallon ulkopuolelta. Ajatuksena on, että tällaiset henkilöt oppivat ratkaisemaan ongelmia ihan eri tavalla kuin valmentajat, jotka aloittavat valmentamisen heti pelaajauran jälkeen. Tämä pätee myös Rasmuksen kohdalla”, Remmel avaa.

***

”Jos valmentaja ei priorisoi mitään, hän ei myöskään opeta mitään”

Vaikka Jansson on ehtinyt työskentelemään Kyproksella vasta vajaan vuoden, hänen ajatuksensa jalkapallosta ovat ehtineet muuttua merkittävästi.

Ensimmäinen muutos liittyy priorisointiin ja sen tärkeyteen.

”Olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää on priorisoida asioita – sekä kentällä että sen ulkopuolella. Totuin Suomessa siihen, että valmennuslinjoissa on 270 sivua ja pelaajille opetetaan tuhatta eri asiaa. Tämän haltuunottaminen on mahdotonta. Pafosissa olen tajunnut, että jos valmentaja ei priorisoi mitään, hän ei myöskään opeta mitään”, Jansson sanoo.

Myös käsitys toiminnan intensiteetin merkityksestä on kirkastanut yhdeksän kuukauden aikana. Kyse ei ole ollut täysin uudesta asiasta, mutta kuitenkin teemasta, jonka tärkeyttä Jansson ei oivaltanut aikaisemmin tarpeeksi hyvin.

”Intensiteettiä ei pidä vaatia tai vaalia joka päivä. Sitä pitää vaatia jokaikisessä jalkapallosuorituksessa. Tietty jalkapalloteko pitää pystyä suorittamaan laadukkaasti entistä pienemmässä tilassa ja aikaisempaa kovemmassa aikapaineessa.”

Kolmantena asiana Jansson nostaa esille irtautumisen laatikkomaisesta ajattelusta.

”Moni valmentaja katsoo asioista omasta ”boksistaan”. Yritän itse päästä tästä eroon sitä kautta, että pyrin koko ajan toteuttamaan seuraavanlaista sykliä: monitoroi – analysoi – tee päätös – monitoroi – analysoi – tee uusi päätös. Koen, että olen päässyt vasta täällä eroon aikaisemmasta, pakonomaisesta tarpeestani pitää kiinni tietyistä asioista”, hän arvioi.

Jokainen jalkapallomaa on oma ympäristönsä, ja kulttuurit ovat erilaisia. Tämä asettaa haasteita myös valmentajille. Ammattivalmentajan tulee olla ammattisopeutuja.

”Olen oppinut toimimaan Pafosissa multikulttuurisessa ympäristössä, mikä on ollut minulle todella tärkeää. Suomessa olin mukavuusalueellani, kun sain käyttää valmennuskielenä vain suomea. Pafos FC:ssä puhutaan suomea, kreikkaa, englantia ja venäjää. Kaikkiin näihin kieliin mukautuminen on laittanut välillä aivoni sekaisin. Mutta tämä helpottaa sopeutumista taas seuraavaan ympäristöön.”

Pelkkä sopeutuminen ei ole Janssonin mukaan kuitenkaan ratkaisu. Jos kaikissa asioissa vain sopeutuu, mitä valmentaja tuo silloin yhteiseen pöytään, hän kysyy. Sopeutumisen vastapainona Jansson näkeekin, että tietyistä asioista valmentajien täytyy pitää myös kiinni. Hän avaa aihetta konkreettisilla esimerkeillä.

”Täällä on paljon kuumempi kuin Suomessa. Emme voi tämän syyn takia kuitenkaan laskea harjoitusten vaatimustasoa, vaan meidän täytyy keksiä jokin ratkaisu. Olemme ratkaisseet haasteen niin, että olemme viilentäneet pelaajien kehon lämpötiloja ennen harjoituksia, jotta he voivat treenata korkealla intensiteetillä loppuun asti. Tämä on ollut sopeutumista.”

”Olemme halunneet pitää Gertin johdolla korkeasta vaatimustasosta kiinni U19-joukkueessa vaikeillakin hetkillä. Tämä on johtanut siihen, että 34 % joukkueen alkuperäisistä pelaajista on lopettanut jalkapallon kokonaan. He ilmoittivat, että toimintaan tuli liikaa sisältöä ja kertoivat keskittyvänsä johonkin muuhun.”

”Niistä pelaajista, jotka ovat jaksaneet pysyä mukana, kolme on noussut lyhyessä ajassa edustusjoukkueen kokoonpanoon. Ja nyt kyse on joukkueesta, jonka pelaajat ovat tehneet vakavasti otettavan uran esimerkiksi Valioliigassa, Ranskan Ligue 1:ssä ja Portugalin pääsarjassa”, Jansson kertoo.

Jansson työskentelee Pafos FC:ssä sekä U19-joukkueen valmentaja-analyytikkona että edustusjoukkueen analyytikkona. Kuva: Pafos FC.

***

”Kahvitauoille tai rannalla kävelylle ei ole jäänyt aikaa”

Pafos FC:n edustusjoukkueen päävalmentajana työskentelee englantilainen Stephen Constantine. Remmel, Miettinen ja Jansson ehtivät toimimaan seurassa myös kahden aikaisemman päävalmentajan – walesilaisen Cameron Toshackin ja ukrainalaisen Dmitro Mikhailenkon – aikana.

Aluksi Janssonin tarkoituksena oli toimia vain U19-joukkueen valmennustiimissä, mutta työnkuva laajeni pian myös edustusjoukkueeseen. Joukkueen kapteenina toimii myös Huuhkajissa kapteenistoon kuuluva puolustaja Paulus Arajuuri.

”Täällä jokainen viikko on erilainen. Ei ole perusmaanantaita tai -perjantaita, sillä pelit määrittävät viikon. Sanon suoraan, että kahvitauoille tai rannalla kävelylle ei ole jäänyt aikaa. Jokainen päivä on työpäivä.”

Normaalisti Jansson herää kello 6.30 tai viimeistään 7.00. Pian heräämisen jälkeen hän siirtyy seuran harjoituskeskukseen, jossa ohjelmaan kuuluu aluksi päivän presentaatioiden, kuten ottelun jälkeisen raportin tai seuraavaan vastustajaan liittyvien valmistautumismateriaalien, läpikäynti edustusjoukkueen päävalmentajan Constantinen kanssa. Aamulla Jansson tekee myös tarvittaessa yksilöllisiä klippejä pelaajia varten.

”Jos päävalmentajalta tulee jotain muutoksia, viimeistelen materiaalit valmiiksi ennen kuin hän esittelee ne pelaajille.”

Yhdeltätoista alkavat edustusjoukkueen harjoitukset, jotka Jansson kuvaa. Ennen harjoituksia edustusjoukkueen valmennustiimi käy pelaajien kanssa läpi aamulla viimeistellyt materiaalit.

”Kun treenit ovat päättyneet noin 13.00, aloitan laatimaan seuraavan päivän materiaaleja valmiiksi. Yleensä käytän tähän aikaa noin kaksi tuntia. Kolmelta siirryn valmistelemaan treenikenttää U19-joukkueen harjoituksia varten. Laitan varusteet ja alueet valmiiksi, merkitsen pelaajien nimet taululle ja teen muut valmistavat toimenpiteet. Tähän menee yleensä pari tuntia, minkä jälkeen käymme U19-joukkueen valmennustiimin kanssa harjoitukset läpi.”

Alle 19-vuotiaiden harjoituksissa Janssonilla ja muilla valmentajilla, erityisesti Remmelillä ja Miettisellä, on selkeä roolitus.

”Normaalisti kuvaan harjoituksia treenikeskuksen katolta, josta olen radiopuhelimella yhteydessä Gertiin. Minulla on harjoitussuunnitelma koko ajan kädessä, kun kuvaan treenejä. Katson harjoitteita ylhäältäpäin ja pystyn tarvittaessa ilmoittamaan Gertille, jos huomaan, että emme pääse harjoitteessa tavoitteeseen, jonka olemme asettaneet ennen harjoituksia. Välillä voimme myös pidentää harjoitteeseen käytettävää aikaa, jos se on tarpeen.”

Kun U19-joukkueen harjoitukset loppuvat puoli yhdeksältä illalla, Jansson siirtyy suihkun ja siivouksen jälkeen harjoituskeskuksesta kotiinsa. Työpäivä jatkuu vielä jonkin aikaa ennen nukkumaanmenoa.

”Kun tulen kotiin, laitan päivän aikana kuvatut videot omiin kansioihin. Käyn harjoitusten GPS-datat läpi ja tarkistan, mitä pelaajat ovat vastanneet harjoitusten kuormittavuutta mittaavaan kyselyyn. Kun nämä tehtävät on hoidettu, menen nukkumaan. Normaalisti kello on silloin noin 23.30.”

***

”Kyse ei ole siitä, mikä on valmentajan titteli, rooli tai sarjataso”

Jansson valmensi Suomessa seitsemän vuotta. Kun hän katsoo ajassa taaksepäin, monen eri ihmisen panos nousee esille.

Hän kokee, että ”tunkeminen” eri paikkoihin – esimerkiksi seuravierailuille, koulutuksiin, seminaareihin ja muiden valmentajien luokse – on avannut mahdollisuuksia oppia koko ajan lisää.

”En edes pysty sanomaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua. Tosi moni on vaikuttanut minuun matkan varrella.”

Kolme henkilöä Suomessa jätti Janssoniin kuitenkin erityisen merkittävän jäljen.

Pasi Hassinen opetti minut tekemään paljon töitä. Se on ehkä tärkein kykyni. Hän näytti myös sen, mitä tarkoittaa korkean vaatimustason ylläpitäminen tilanteessa kuin tilanteessa.”

Muun muassa ravintola Street Gastron ja Bun2Bun-ravintolaketjun perustajana ja useiden laaturavintoloiden kokkina tunnettu Hassinen toimi Janssonin esimiehenä useita vuosia.

”Opin Pasilta myös sen, että vaikka joku ryhmä ei olisi paras mahdollinen, oma työ on tehtävä mahdollisimman hyvin. Pasi on ollut nimenomaan iso duunari. Sellaista työnteon mallia, jonka sain ravintola-alalta, en olisi ikinä saanut jalkapallomaailmasta.”

Merkittävä osa Jansson valmennushistoriaa on ajanjakso vuonna 1970 perustetussa SAPA:ssa. Erityisen keskeinen rooli oli seuran entisellä pitkäaikaisella valmennuspäälliköllä Aku Jokisella.

”Aku antoi SAPA:ssa monelle nuorelle valmentajalle mahdollisuuden ottaa ensiaskeleita valmennuksen parissa. Me valmentajat saimme kokeilla ja yrittää erilaisia asioita. Aku veti minut valmentamisen – ja nimenomaan tosissaan valmentamisen – maailmaan. Jos en olisi saanut tällaista alkua, tekisin tällä hetkellä todennäköisesti ihan jotain muuta kuin valmentaisin”, Jansson muistelee.

Kolmantena henkilönä Jansson mainitsee Henri Jussilan, jonka kanssa hän valmensi kaksi viimeistä vuotta Suomessa, ensin SAPA:ssa ja sen jälkeen EsPassa.

”En pysty edes laskelmaan, kuinka paljon vietimme ”Jusan” kanssa tunteja yhdessä. Tunteja kertyi ihan helvetisti. Yhteinen aika muokkasi jalkapalloajatteluani todella paljon erittäin lyhyessä ajassa. Kokeilimme todella montaa asiaa. Epäonnistuimme usein, mutta joskus myös onnistuimme. Menimme välillä pahasti metsään, mutta pystyimme kuitenkin koko ajan tekemään.”

Kun Jansson kirjoitti C-valmentajakurssin tehtäviään vuonna 2018, hän asetti tavoitteekseen valmentaa ulkomailla viiden vuoden sisällä. Tuo tavoite täyttyi muutaman vuoden etuajoissa. Nykyään valmentajan päämäärät eivät kuitenkaan liity tiettyihin paikkoihin tai saavutuksiin.

”Ajattelen nykyisin, että kaiken ytimessä on tekeminen ja siitä nautinnon saaminen. Minulla ei ole enää mitään ”targetia”, johon tähtään, vaan pyrin ainoastaan nauttimaan tekemisestä. Aikaisemmin se oli ravintolassa työskentely, tällä hetkellä se on jalkapallovalmentaminen, tulevaisuudessa se voi olla jotakin ihan muuta.”

Pian vuoden verran Pafosissa työskennellyt Jansson on onnistunut ottamaan paikkansa vaativassa ympäristössä. Hän on tuonut lisäarvoa ympäristöön. Lähipäivien aikana selviää, onko hän ensi kaudella vieläkin suuremmassa roolissa seurassa. Neuvottelut osapuolten välillä ovat parhaillaan käynnissä.

Vaikka Jansson on noussut lyhyessä ajassa Suomen viidenneksi korkeimmalta sarjatasolta Kyproksen pääsarjaan, hän näkee taustalla prosessin, joka on kestänyt paljon pidempään kuin vain pari vuotta.

”Jalkapallo on ollut minulle aina ykkösprioritteeti, vaikka en valmentanut Suomessa koskaan päätoimisesti. Olen koko ajan valmentanut, analysoinut omaa toimintaani, lukenut ja keskustellut muiden kanssa.”

Hän kokee, että sarjataso, jolla yksittäinen valmentaja työskentelee, ei ole ratkaiseva asia. Olennaisempaa on toiminnan sisältö ja laatu.

”Kyse ei ole siitä, mikä on valmentajan titteli, rooli tai sarjataso. On monia hyviä valmentajia, joita ei välttämättä pidetä pätevinä, koska he valmentavat vain jollain tietyllä tasolla. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä valmentaja tekee. ”

Rasmus Jansson valmensi Suomessa ala-asteikäisiä junioreita ja miesten alasarjajoukkueita ennen siirtoaan kyproslaiseen Pafos FC:hen. Kuva: Pafos FC.

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Kategoriat:Haastattelu

1 reply »

  1. Olemme ylpeitä Rassen aikaansaannoksista. Vielä ylpeämpiä olemme ympäristön suhtautumiseen, onhan se tekemisen onnistumisen varsinainen mittari.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s