Mielipide

Lyhyt kertomus jäävuoresta, pelaajakehityksestä ja Oliver Antmanista

Sosiaalisessa mediassa kiertää aina silloin tällöin kuva jäävuoresta. Kuvan tarkoituksena on viestiä urheilun luonteesta pitkäjänteisenä polkuna, johon moni tekijä vaikuttaa samanaikaisesti.

Vuoren huippu on vedenpinnan yläpuolella. Tämä huippu kuvastaa onnistumisia, menestystä ja saavutuksia.

Suurin osa jäävuoresta on pinnan alla. Kyse on perustasta, joka mahdollistaa onnistumiset. Tähän perustaan liitetään monesti sellaisia käsitteitä kuin kova työnteko, omistautuminen, tuki, pettymykset ja vaikeudet. Nämä asiat eivät ole samalla tavalla näkyviä kuin hienot suoritukset, maalit ja voitot. Vuoren terävä huippu erottuu, perusta on piilossa vedenpinnan alla.

Jäävuorimetafora tuli mieleeni eilen, kun 19-vuotias suomalaispelaaja Oliver Antman teki maalin Tanskan Superliigassa FC Nordsjaellandin voittaessa AGF:n lukemin 2-0.

Tanskaan vuonna 2018 siirtyneen Antmanin tarina edustaa itselleni urheilua ehkä hienoimmillaan.

Antmanin nimi nousi suomalaisessa mediassa ensimmäisen kerran esille jo vuonna 2009, kun pelaaja oli vasta 8-vuotias. Yle Uutiset teki jutun, jossa lapsen ylle asetettiin valtavia odotuksia. Innokasta pelaajaa tituleerattiin esimerkiksi ”suomalaiseksi Messiksi”.

Tällainen ”lapsitähtikultti” on monella tavalla vahingollista. Lapset ovat lapsia, eivät pieniä aikuisia. Pelaajan nostaminen liian aikaisin ja väärällä tavalla jalustalle voi aiheuttaa paljon ongelmia, joihin lapsella itsellään ei ole osaa eikä arpaa.

Antmanin kohdalla odotukset olivat suuret. Tämä näkyi siinä, että pelaajaa alettiin myös pilkkaamaan. Muistan itsekin keskusteluja, joissa eri valmentajat kuvailivat Antmania esimerkiksi ”neppailijaksi”, ”pomputtelijaksi” tai ”hyväksi tötsien kiertäjäksi”.

Antmania Tanoke-toiminnassa valmentaneen Pertti Kemppisen mukaan pelaajaa ”arvosteltiin pirun paljon, jopa kiusattiin”.

Vaikka epäilijöitä oli paljon ja jossain vaiheessa Antmania pidettiin Suomessa jopa hieman unohdettuna pelaajana – kuten eräs pitkän linjan jalkapallovalmentaja on todennut –, olennaista on ollut se, että riittävän moni ihminen on uskonut pelaajaan.

Kun haastattelin Antmania tammikuussa 2021, hän puhui erittäin lämpimään sävyyn perheensä merkityksestä.

Tuki oli niin vahvaa ja kokonaisvaltaista, että Antman vietti nuorempana jopa vuoden Espanjassa äitinsä ja siskonsa kanssa. Suomalainen kävi kotikoulua, pelasi paikallisessa barcelonalaisessa seurassa ja käytti muun vapaa-aikansa katupeleihin, joita oli joka ilta.

”Mun mutsi piti kirjaa treenimääristä. Treenasin usein päälle 50 tuntia viikossa. Harjoittelin aamuisin pienellä aukiolla, jossa vedin itselleni treenit useamman pallon kanssa. Menin sen jälkeen himaan, söin ja tein kouluhommia. Iltapäivällä menin joukkuetreeneihin tai katupeleihin”, Antman on kertonut.

Arki voi kuulostaa hurjalta, mutta keskeistä on ymmärtää, että lapsi on saanut toteuttaa intohimoaan turvallisessa ja välittävässä ympäristössä.

Läheisten merkitys näkyi Antmanin mukaan myös siinä, että perheen arki rakentui jo hyvin varhain jalkapallon ympärille. Esimerkiksi joulut ja juhannukset vierähtivät lähes poikkeuksetta futiskentällä. Päivittäiset harjoittelumäärät olivat helposti jopa 10 tuntia.

”Vapaa-aikani lapsena ja nuorena oli yhtä kuin jalkapallo”, nuori pelaaja sanoi vuoden alussa.

Perheensä lisäksi Antman nosti keskustelussa esille myös useamman valmentajan merkityksen.

”Minulla oli jo pienestä pitäen hyviä valmentajia. KOPSE:ssa minua valmensivat muun muassa Eero Laurila, Hans Lahti, Mikko Lignell ja Gert Remmel sekä HJK:ssa Miika Takkula ja Jyrki Ahola.”

”Olin Kemppisen valmennuksessa 3–14-vuotiaana. En pienempänä tykännyt Tanoke-hommasta niin paljoa ja jotkut treenit olivat tylsiä, mutta olen myöhemmin ymmärtänyt niiden merkityksen kehittymiselleni.”

Pelaajakehitys ei ole aina ruusuilla tanssimista. Arkeen kuuluu esteitä ja vastoinkäymisiä, jotka on ylitettävä. Palkinnot eivät tule aina heti.

Moni nuori pelaaja saattaa kokea ison pettymyksen, jos esimerkiksi U15- tai U16-vaiheessa ei tule maajoukkuekutsua. Antmanin kohdalla ensimmäinen maaottelu tuli vasta U17-ikäluokassa.

Olennaista olisi ymmärtää, että pelaajien kehittyminen ei pääty nuorisomaaotteluihin, vaan kehitys jatkuu myös vanhempana, aikuisiälläkin.

Miesten A-maajoukkueessa, Huuhkajissa, on useita pelaajia, joiden debyytti Suomi-paidassa on tapahtunut vielä Antmaniakin vanhempana. Esimerkiksi Paulus Arajuuri pelasi ensimmäisen maaottelunsa vasta 18-vuotiaana.

Usein taustalla on monia selittäviä tekijöitä, esimerkiksi myöhäisempi biologinen kypsyminen ja fyysinen kasvu. Myös Antman kasvoi monia ikätovereitaan myöhemmin. Läpimurtoon vaikutti myös pitkä loukkaantuminen vuosien 2017–2018 vaihteessa. Myös nämä ovat asioita, jotka muodostavat jäävuoren perustan.

Jokaisen jalkapalloilijan polku on erilainen. Urheilua koskevissa tutkimuksissa on tunnistettu hyvin erilaisia reittejä huipputasolle. Moni arjen asia vaikuttaa samanaikaisesti. Näin on ollut myös Antmanin kohdalla.

Perheen kokonaisvaltainen omistautuminen lajiin. Muun ympäristön merkitys, esimerkiksi kehittävät katupelit Espanjassa ja mahdollisuus harjoitella lapsena myös isosiskon joukkueessa KOPSE:ssa. Laadukas joukkuevalmennus eri ikävaiheissa. Joukkueharjoittelua ja omatoimista harjoittelua tukenut monipuolinen muu jalkapalloharjoittelu, esimerkiksi Tanokessa. Varhainen kiinnittyminen lajiin. Valtavat määrät vapaa-ajan harjoittelua. Arjesta välittyvä kuva jalkapallon merkityksestä.

Urheilupuheessa vaikuttaa mantra, jonka mukaan onnistuessaan urheilija ”näyttää epäilijöilleen”. Paljon arvokkaampaa on se, että urheilija onnistuu sen takia, että riittävän moni muu ihminen on uskonut ja tukenut urheilijan kehittymisprosessia ja omistautumista lajiin.

Kun sosiaalisen median vauhdikkaassa virrassa pompahtaa esiin hienoja maaleja ja suorituksia, näemme jäävuoren huipun. Urheilun ydin on kuitenkin vuoren perustassa – asioissa, jotka eivät näy twiiteissä, giffeissä tai videoklipeissä.

Tätä perustaa – arkea, toistoja, tukea, omistautumista, vastoinkäymisiä, pitkäjänteisyyttä ja kaikkea muuta – on tärkeää vaalia ja pitää esillä, vaikka se ei saakaan aikaan wau-efektejä tai suuria klikkimääriä.

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Kuva: Annie Spratt

Kategoriat:Mielipide

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s