Valmennus

Taidon kultivointi osa 4: Vaihtelu ja tarkkaavaisuuden kohdentaminen

Vanhemmissa neuro- ja aivopohjaisissa taidon oppimisen metodeissa ihmisten ajateltiin kehittävän aivoihin yhdelle tekniikalle yhden tietyn liikemallin. Koska olisi olemassa yksi tietty, oikea liikemalli per tekniikka, ajateltiin näitä voitavan opettaa hyvin ohjeellisesti. Valmentaja perinteisesti antoi urheilijalle ohjeita oikeasta tekniikasta, näytti oikeita suorituksia tai purki tekniikkaa osiin ja opetti näitä osia. Harjoitteluun kuului myös paljon toistoja, korjaamista eikä siinä ollut paljon varaa yksilöllisyydelle.

Ekologisen dynamiikan mukaan taidon kehittyminen sisältää sopeutuvan yhteyden kehittämisen ympäristön kanssa, eikä oikeaa tekniikkaa ole. ED:ssa urheilijaa autetaan löytämään itselleen sopivia liikeratkaisuja, toistamaan ilman toistoja (vaihtelua) ja kehittymään liikeongelmien sujuvaksi ratkaisijaksi. Harjoittelussa pyritään liikemallien vakauttamisen sijaan ikään kuin puskemaan oppijaa uusiin liikeratkaisuihin. Harjoittelusta tulee yksilöllistä eikä massoille tehtävää mekaanista, robottimaista toimintaa.

Koska sopeutuvan toiminnan syntyminen on olennainen osa taitavaa pelaajuutta, ajatellaan ED:ssa vaihtelu taidon kehittymistä edistävänä asiana heti oppimisen alkuvaiheessa (toisin kuin vanhoissa metodeissa, joissa taidon oppimisen alkuvaiheessa vaihtelu liikkeessä katsotaan haitalliseksi). Vaihtelu mahdollistaa erilaisten liikeratkaisujen etsimisen ja hyödyntämisen, jonka vuoksi sitä tulisi olla harjoittelussa heti alusta asti. Harjoittelun seurauksena pelaaja herkistyy avaininformaatiolle ja kykenee sopeuttamaan liikkumistaan tämän informaation perusteella. Tällöin pelaaja oppii pääsemään samaan lopputulokseen vaihtelevilla liikeratkaisuilla.

Vaihtelun ei kuitenkaan pidä olla mitä tahansa vaihtelua, vaan kontekstiin sidottua, eli edellisessä jaksossa käsitelty edustavuus ja avaininformaatio tulee olla mukana harjoittelussa. Esimerkiksi viime jaksossa nähtyjä prässinpurkuharjoitteita voidaan varioida kentän eri osilla tehtäväksi, eri kokoisiksi, ja voidaan ohjeistaa prässäävä pelaaja lähtemään eri kulmista sekä liikkumaan eri nopeuksilla.

Videoesimerkissä näemme erilaisia rondoja, joita muuttamalla harjoitteluun tulee vaihtelua. Videoilta näemme, että rajoitemuutoksia on helppo ja nopea tehdä (esim. pelaajamäärä, kosketussääntö, alueen koko ja muoto). Huomatkaa myös, miten erilaiset rajoitteet muokkaavat harjoitteiden dynamiikkaa. Tällainen kontekstuaalinen vaihtelu auttaa pelaajia kehittymään taitavammiksi nimenomaan siinä mielessä, että ke kykenevät paremmin sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin.

Tarkkaavaisuuden kohdentaminen

Valmentajan ohjeistuksesta ja palautteenannosta on julkaistu paljon tutkimusta viime vuosina. Valmentajan toiminnalla on merkittävä vaikutus pelaajan / ryhmän taidon oppimiseen ja siksi on tärkeää oppia ymmärtämään oman toimintansa vaikutus pelaajaan / ryhmään.

Ekologiseen dynamiikkaan pohjautuvan käytännön valmennusmenetelmän, constraints-led approachin, tavoite on antaa urheilijalle / ryhmälle “siirtymäpalautetta” kehityksestä kohti uutta, parempaa liikeratkaisua. Valmentajan tehtävänä on siis auttaa urheilijoita etsimään ja löytämään liikeratkaisuja, ei antaa heille valmista ratkaisua oikeasta tavasta suorittaa tehtävä (joskus tämäkin voi olla toki mahdollista).

Yksi valmentajan työkaluista on auttaa urheilijaa tarkkaavaisuuden (fokuksen) kohdistamisessa. Valmentaja voi auttaa pelaajaa suuntaamaan tarkkaavaisuuttaan eri kohteisiin. Ensinnäkin tarkkaavaisuus voidaan jakaa tehtävän kannalta olennaiseen ja epäolennaiseen. Olennainen tarkkaavaisuuden kohde voi jalkapallossa tarkoittaa esim. fokusoitumista tehtävän tavoitteeseen, sen luonteeseen ja vastustajien liikkumiseen lähiympäristössä. Epäolennainen fokus voi tarkoittaa keskittymistä yleisöön tai harjoituksen ympärillä tapahtuvaan ihmisten hälinään. Lapsista on helppo huomata, että tarkkaavaisuus saattaa vaihdella mitä ihmeellisimpiin kohteisiin. Omalla ohjeistuksella ja palautteenannolla valmentaja voi auttaa lasta keskittymään ja kohdentamaan tarkkaavaisuuttaan olennaisiin asioihin.

Tarkkaavaisuuden voi olennaisen ja epäolennaisen lisäksi määritellä muillakin tavoin. Seuraavaksi esittelemme viisi erilaista tarkkaavaisuuden kohdetta, joilla kaikilla on erilainen vaikutus taidon oppimiseen:   

  1. Kehon sisäinen, asentoon liittyvä
  2. Kehon sisäinen, holistinen eli sisäiset mielikuvat 
  3. Kehon ulkopuolinen, lähellä kehoa
  4. Kehon ulkopuolinen, kaukana kehosta
  5. Ulkoiset mielikuvat

On näyttöä siitä, että kehon sisäinen ja asentoon liittyvä tarkkaavaisuuden kohde (esim. pelaaja keskittyy nilkan tai käsien asentoon) ei ole liialti käytettynä tehokasta taidon oppimisessa. Erityisesti taitavammilla pelaajilla tämä on todennäköisesti haitallista oppimiselle. Aiemmin ajateltiin taidon oppimisen alkuvaiheessa kehon sisäisen ja asentoon liittyvän fokuksen olevan hyödyllisen, mutta viime aikoina tämäkin oletus on haastettu – aihe on tiiviin tutkimuksen alla. 

Niin sanotusta holistisesta fokuksesta on tullut mielenkiintoista, positiivista tietoa viime aikoina. Holistinen fokus on mielikuvia toiminnasta, ei tarkkoja ajatuksia kehon asennoista. Holistinen fokus voi auttaa pelaajaa löytämään hienon sujuvuuden toimintaansa ilman tietoista keskittymistä kehon tarkkoihin asentoihin. Esimerkkejä holistisesta fokuksesta voisivat olla “liiku kevyesti kuin intiaani”, “kiihdytä kuin lentokone nousee” tai “syötä jämäkästi.”

Valmentajan kannattaa myös auttaa urheilijaa kohdistamaan tarkkaavaisuuttaan kehon ulkopuolelle joko lähelle kehoa tai kauemmas kehosta. Viime jaksossa nähdyssä maalipotkuharjoitteessa Jarkko olisi voinut ohjeistaa mv:n kohdistamaan tarkkaavaisuutensa palloon ja tiettyyn osumakohtaan, joka olisi ollut kehon ulkopuolinen, sitä lähellä oleva kohde. Tehtävässä mv:n tarkkaavaisuus kohdistui kuitenkin Jarkon rakentaman tehtävän luonteen vuoksi tehtävään, palloa vastaanottavaan pelaajaan ja vapaisiin tiloihin hänen ympärillään (joita vastustajat rajoittivat). Jos mv potkaisi palloa liian kovaa, Jarkko ohjeisti hänet syöttämään hitaamman syötön (mielikuva). Toinen mielikuva olisi voinut olla, “potkaise pallo prässäävän vastustajan yli sateenkaarimaisella lentoradalla.” Erilaiset vaihtelut harjoitteen sisällä ohjasivat mv:n tarkkaavaisuuden kohdetta eri asioihin. Tässä nähtiin esimerkki aiemmin esitetystä kontekstuaalisesta vaihtelusta.

Erilaisten tarkkaavaisuuden kohteiden kokeilu on hyvin mielenkiintoista ja voi auttaa pelaajia nopeastikin löytämään tilanteisiin uusia liikeratkaisuja.

Koska jalkapallotaito on vuorovaikutuksellista ja ryhmässä tapahtuvaa toimintaa, voi valmentaja auttaa koko ryhmää kohdistamaan tarkkaavaisuutta tiettyihin avainasioihin, esimerkiksi prässissä prässitriggereihin (vastustajan huono peliasento, huono syöttö ym.). Tämä liittyy osaltaan aiemmin esiteltyihin rajoitteisiin – valmentajan ohjeistus voi toimia ryhmätason rajoitteena ja ohjata ryhmää haluttuun suuntaan.

Perjantain vlogissa keskustellaan näistä asioista lisää, hyvää viikon jatkoa!

ps. Kiitokset Stefano Prato, KäPa 07U, NoPS, TPV ja Ilves

Jarkko Tuomisto, Jani Sarajärvi, Jussi-Pekka Savolainen

Kategoriat:Valmennus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s