Mielipide

Informaatio, tieto ja valta jälkimodernissa valmennuksessa

Viimeistään 2000-luvun alusta on ollut jalkapallovalmennuksessakin käynnissä voimakas muutosprosessi. Valmennuksen muutosta ovat olleet ohjaamassa samantyyppiset muutosvoimat, jotka vaikuttavat yleensäkin yhteiskunnassa.

Muutosta voidaan nimittää monilla eri nimillä, kuten tietoyhteiskunta ja jälkiteollinen yhteiskunta. Näillä käsitteillä on enemmän tai vähemmän onnistuneesti yritetty tavoittaa oman aikakautemme luonnetta, jossa teollisen yhteiskunnalle luonteenomaisen kulttuurin muodot korvautuvat informaatio- ja tietopainotteisella toimintavoilla ja kulttuurilla.

Tämä muutos vaikuttaa yhteiskuntamme kaikilla aloilla kuten kaupankäynnissä, teollisuudessa, tieteessä, teknologian kehityksessä, tiedotusvälineiden toiminnassa sekä myös taiteessa ja urheilussa.

**

Urheilussa ja jalkapallossa muutos on tehnyt monet aiemmin vaikeasti saavutettavat asiat mahdollisiksi. Kommunikaatioteknologian kehitys on esimerkiksi tehnyt mahdolliseksi sen, että voimme seurata reaaliajassa tai jälkikäteen jalkapalloa ympäri maailmaa, joko digi-tv:n ääressä, tabletilta, älypuhelimella, tietokoneruudulta tai millä laitteella haluamme jalkapalloa kulloinkin katsoa.

Voimme myös eri muodoissa etsiä ja hakea jalkapalloa koskevaa tietoa jalkapallon historiasta, erilaisista valmennusta koskevista toimintatavoista ja menetelmistä, peliä ja pelaajien toimintaa pelejä koskevista tietokannoista tai vaikkapa oman suosikkijoukkueemme asioista.

Jatkuvasti uusiutuva tieto- ja informaatioteknologia on tehnyt mahdolliseksi myös sen, että uusia teknologisia innovaatioita ja menetelmiä voidaan käyttää valmennustoiminnassa hyödyksi pelaajien, valmentajien ja myös muiden toimintaympäristöissä toimivien henkilöiden osalta.

Ajatelkaamme vaikka nykyisin joukkueiden valmennustyössä, pelaajakehityksessä ja valmentajien koulutuksessa normaalikäytössä olevien pelitallenteiden katsomista, analysointia, muokkaamista ja jakelua pyrkimyksenä kehittää eri osapuolten toimintaa.

Nykyajan digitalisoitu teknologia on nykyiselle valmentajakunnalle, pelaajille ja muille toimijoille oman aikakautemme itsestäänselvyys, mutta VHS-valmentajasukupolvelle ja vielä jopa 1990-luvulla valmentaneilla siitä ei vielä ollut juurikaan tietoa.

Myös tämän päivän kasvava pelaajasukupolvi osaa hyödyntää uuden informaatio- ja kommunikaatioteknologian mahdollisuuksia. Ja on siinä monella tavalla jopa etevämpi vanhempaa sukupolveaan. Pelaajille on tarjolla suunnaton määrä pelaamista koskevia tallenteita ja erilaista tietoa jalkapallosta pelinä, valmennuksena ja yleisesti yhteiskunnallisena ilmiönä.

On kasvamassa uusia pelaajasukupolvia, jotka monesti kertovat ja ilmentävät toimillaan, että he ”tietävät” jalkapallosta enemmän kuin valmentajansa.

Se, onko asia todella näin, on kokonaan toinen kysymys, mutta tällaisista tilanteista kuulee yhä useammin valmennuksen parissa toimivien puhuvan.

**

Tieto, informaatio ja kommunikaatioteknologinen kulttuuri on tullut jalkapalloonkin jäädäkseen. Jälkimoderni yhteiskunta on totta, eikä jalkapallossakaan kannata haikailla menneitä aikoja tai paluuta vanhoihin toimintatapoihin ja päämääriin.

Muutoksessa on meille kaikille jalkapallon parissa toimiville myös tärkeä opetus, jonka soisi lisäävän ymmärtämystä jalkapallosta historiallisena, kulttuurisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä.

Jalkapallo ei ole muusta elämästä irrallinen saareke, vaan kehittyy aina kunakin aikana yhteydessä muuhun yhteiskuntaan ja siinä vaikuttaviin voimiin, joista keskeisiä ovat muun muassa moninaiset taloudelliset tuotantovoimat sekä yhteiskunnassa kulloinkin hallitseva valtarakenne.

Jalkapallo ja siihen liittyvät toiminnat ovat aina kunkin historiallisen aikakauden kuva, ei sen enempää eikä myöskään sen vähempää.

Saamme tulevina vuosina ja vuosikymmeninä sekä hyvässä että huonossa nauttia jälkiteolliselle yhteiskunnalle ominaisesta jalkapallosta ja siihen välittömästi kuuluvista käytännöistä kuten digikaupallistetusta jalkapallosta, tieto- ja informaatioperusteisesta valmennuksesta sekä tämän aikakauden peleistä ja pelaajista, joihin kiinnitetyt mikrosirut kertovat siitä, mitä aikaa elämme.

**

Uusi informaatioteknologia tarjoaa valmennuksen parissa toimiville paljon informaatiota ja uusia työkaluja valmennustoiminnan kehittämiseen.

Tämä aiheuttaa koko valmennuskulttuurille ja siinä toimiville henkilöille ison haasteen ja joukon kysymyksiä.

Miten hyödyntää kaikkea tarjolla olevaa informaatioteknologiaa ja muita uusia valmennukseen tulevia menetelmiä? Mikä on tarpeellista ja käyttökelpoista tietoa siihen tilanteeseen, jossa toimimme? Mikä tieto ja teknologia on tarpeetonta ajanhaaskausta, joka vie huomion pois niistä asioista, joiden tulisi olla huomion kohteena?

Miten valmennettavaa ihmistä tulisi lähestyä, jotta osaamme käyttää uuden teknologian tarjoamat hyödyt, mutta samalla keskittyä itse pelaavan ihmisen valmentamiseen?

**

Traditionaalinen valmennus oli aina 1990-luvulle saakka pitkälti käsityöläismaista toimintaa. Sen toteuttamisessa valmentajilla oli laaja toimintavapaus sekä ajalle ominainen tiedollinen lähestyminen.

Jälkimodernissa tietoyhteiskunnassa on valmennus muuttumassa yhä enemmän tietoperusteisiksi toiminnaksi, tietotyöksi.

Tämä vaikuttaa siihen, miten valmentajan osaamista arvioidaan, miten valmentajia koulutetaan ja lopulta myös siihen, miten valmentajat näkevät itsensä toimijoina.

Traditionaalinen valmennus kertoi kertomuksia suurista persoonista, jotka loivat pohjan joukkueiden menestymiselle.
Jälkiteollinen valmennus kertoo julkisuudessa edelleen osittain samaa tarinaa valmentajapersoonista. Mutta näiden tarinoiden ohella jutuissa ja keskusteluissa on yhä enemmän esillä toisenlainen tarina sekä eri vivahde tavassa, jolla suuret persoonat tuodaan esille.

”Hän johtaa tiedoillaan ja osaamisellaan taitavasti valmennusryhmää, joka koostuu muista valmentajista sekä suuresta joukosta eri alojen asiantuntijoita. Tämä on X joukkueen menestyksen yksi isoista kulmakivistä.”

Kun valmennus yhteiskunnassamme asetetaan yhä enemmän tietoperustaiseksi työksi ja toiminnaksi, on syytä kysyä tärkeitä peruskysymyksiä.

Ovatko valmennuksessa toimivat valmiita tähän muutokseen, jossa heistä leivotaan tiedon asiantuntijoita? Onko heillä tiedon muodostukseen tarvittava osaaminen ja riittävä koulutus?

Ja asiaa vielä syvemmin tarkastellen:

Onko valmennus tietoperustaisen toiminnan lisäksi jotain aivan muuta? Jotain, jota emme kykene lainkaan näkemään, kun hahmotamme toimintaamme tietotyön näkökulmasta ja tietoyhteiskunnan vaatimuksilla?

Näistä kysymyksistä käydään jatkossa toivottavasti enemmän keskustelua. Esimerkiksi silloin, kun puhutaan ihmisen ja valmennuksen kokonaisvaltaisuudesta tai vaikkapa valmennuksen tulevaisuudesta.

**

1990-luvun loppupuolelta kiivaampana jatkunut tietoyhteiskunnan kehitys on keskeinen vaikuttava voima nykypäivänä myös jalkapallon valmennukselliseen ajatteluun yleisesti maailmalla ja myös Suomessa.

Valmennustoiminta jalkapallossa ymmärretään yhä enemmän ”informaatio- ja tietotyönä.”

Tähän työhön kuuluu asiaa tiivistäen kaksi eri puolta.

Tiedon hankintaan, muodostamiseen ja jakeluun liittyvät asiat. Ja toisaalta tiedon siirtäminen itse toimintaan, kuten valmentajien tiedolliseen kouluttamiseen, pelaajakehitykseen, jalkapalloilullisen toimintaympäristön rakentamiseen sekä lopulta itse peleihin ja pelaamiseen kentillä.

Tälle muutokselle on luotu suomalaisen jalkapallon piirissä osittain perustaa jo aiemmin ennen vuosituhannen vaihdetta.

Suomalaisen jalkapallon ja valmennuksen kehittämisestä on ohjannut Jalkapallovalmentajakoulun (JVK) syntyajoista lähtien voimakas tiedollinen korostus ja eräänlainen sukulaissuhde hiihdon, yleisurheilun ja muiden yksilölajien tieteellisen valmennuksen perinteeseen.

Palloliiton yhteistyö Jyväskylän yliopiston ja KIHU:n kanssa on ollut voimakkaasti muokkaamassa suomalaisen jalkapallon ajatustapoja ja rakenteita, kuten valmentajakoulutusta, yleistä kehitystyötä lajin parissa ja ylipäänsä lajikulttuuria.

Tämän paradigman vaikutus näkyy nykypäivässä monella tapaa.

Ensinnäkin, käytännön valmennuksessakin korostetaan yhä enemmän valmentajien ”tietotaitoa”, kykyä hankkia ja käsitellä tietoa, siirtää sitä käytäntöön ja toimia varsinkin ammattimaisessa toiminnassa monien asiantuntijoiden muodostamassa valmennusryhmässä yhtenä jäsenenä.

Toiseksi, toimintaympäristön rakenteet on rakennettu tämän paradigmaattisen lähtökohdan pohjalta. On rakennettu suomalaiseen jalkapalloon paljon toimintatapoja ja rakenteita, jotka ovat ominaisia sekä niin kutsutulle tieteelliselle valmennukselle että jälkiteollisen yhteiskunnan ajatus- ja toimintatavoille.

Tiivistänen sanoen meillä elää edelleen voimakkaasti Jyväskylän yliopiston ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuksen ”tieteellisen valmennuksen malli”, jonka taustalla häämöttää perin mekanistinen ja yksiulotteinen käsitys ihmisestä ja ihmisen toiminasta.

Tämä malli on 1980-luvulta lähtien ohjannut voimakkaasti esimerkiksi suomalaisen valmentajakoulutukseen rakentumista jalkapallossa.

Nykypäivänä mallin vaikutus näkyy myös esimerkiksi siinä, että Jyväskylän tiedeyhteisöstä on siirtynyt myös henkilöitä SPL:n palvelukseen jalkapallon tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin kehittämään jalkapalloa maassamme.
Viimeinen aluevaltaus tässä yhteistyössä on jalkapalloprofessuurin perustaminen SPL:n ja Jyväskylän yliopiston yhteistyönä.

Muita keskeisiä esimerkkejä näille peruslähtökohdille ominaisesta valmennuskulttuurin ja jalkapallotoiminnan kehittämisestä ovat muun muassa Sami Hyypiä-Akatemian perustaminen Eerikkilän urheiluopiston yhteyteen sekä eri puolelle Suoma perustetut jalkapallon valmennuskeskukset.

Monella tapaa näyttää käytännössä toteutuvan se tiedon ja vallankäytön liitto, joka elää symbioosissa ja vahvistaa eri tavoin toistensa asemia.

Mihin tällainen kehityssuunta tulee johtamaan pitkällä aikavälillä käytännössä, näyttää aika.

Esimerkiksi vaikuttaako se, että tietoyhteiskunnassa kaikki tieto on saatavilla eikä mikään instituutio voi toimia enää jonkinlaisena ylimpänä asiantuntija- ja totuusmonopolina Palloliiton tapaan jalkapallokentässä?

Vai antavatko jalkapallon valtarakenteet käytännössä SPL:lle yhä tämän monopoliaseman, vaikka siihen ei ole mitään järkeviä perusteita.

Ajatus monopoliasemasta on lähtökohtaisesti hyvin vastakohtainen tietoyhteiskunnan perusideoille ja moniarvoiselle yhteiskunnalle.

**

On tyypillistä, että jokainen uusi aikakausi ja uusi sukupolvi näkee itsensä kehittyneempänä ja parempana kuin edelliset. Sitä ei toki aina lausuta suoraan ääneen, mutta tuodaan esille, että edellisen sukupolven ajatukset ja toimintamallit ovat vanhentuneita eikä niitä enää nykyajassa tarvita.

Voidaan sanoa, että kukin sukupolvi on nykyhetken vanki ja elää vahvasti juuri sen yhteiskunnan ja kulttuurin ajatustapojen sekä käytäntöjen muokkaamaa ohjelmaa. Ohjelmaa, jota kukaan ei ole suunnitellut, mutta joka silti elää voimakkaasti jokapäiväisessä elämässä.

Tässä kohtaa tarvitsisimme kaikki historian tajua. Ymmärrystä oman sen hetkisen elämämme rakentumista sukupolvien historiallisessa prosessissa.

”Kaikki mitä on, on nyt ja tässä” -ajattelun sijaan tarvitsemme suomalaisessa jalkapallossa ja jalkapallossa yleisestikin ajattelua: ”Kaikki mitä meillä on nyt ja tässä, ei ole kaikki, mitä on olemassa ja tulee olemaan.”

Olisi ymmärrettävä, että jälkiteollisen yhteiskunnan viitoittama tietotekninen ajatus- ja toimintakehys on vain yksi tapa hahmottaa jalkapalloa, valmennusta ja ylipäänsä inhimillistä toimintaa.

Se edustaa monella tapaa hyvin kapea-alaista käsitystä ihmisestä ja ihmisen toiminnasta ja on omiaan viemään myös käytännön toimintaa tähän suuntaan.

Ihminen näyttäytyy tässä katsonnassa yhä useammin erilaisten tiedollis-teknisten toimenpiteiden kohteena. Kuvaava esimerkki tästä on se kieli, mitä käytämme valmennuksessa: valmennuksen ohjelmointi, pelaajatuotanto, tiedon prosessointi, laatujärjestelmät ja niin edelleen.

On johdonmukaista, että kuva jalkapalloseurojen toiminnan luonteesta on usein samansuuntainen. Seura on tuotantolaitos, joka tuottaa pelaajia. Valmennuksen toimijat laadunvartijoita, jotka huolehtivat valmennuslinjaston toimivuudesta.

Tarvitsemme tätä kertomusta haastamaan muunlaisia tapoja hahmottaa ihmistä, jalkapalloa ja valmennusta, jotta toimintamme ei yksipuolistuisi.

Ihmisiä, jotka uskaltavat rohkeasti esittää kysymyksiä, etsiä uutta ja ammentaa myös siitä rikkaasta jalkapallon historiasta, joka meille on tarjolla.

**

Jyri Puhakainen

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja lappeenrantalaisen LAUTP:n valmennuspäällikkö.

Kategoriat:Mielipide, Valmennus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s