Mielipide

Potentiaalin kielto ja muita tapoja tuhota talentti – Pelaajien kehittämisen ja tunnistamisen uudelleenarvioinnin paikka

Kirjoitin hieman aikaa sitten Suunnanmuutos-jalkapalloblogiin kriittisen tekstin Sami Hyypiä Akatemian (SHA) kehittymisen seurantakonseptin te-ta-fys-psy-testeistä ja Suomen Palloliiton (SPL) taitokisoista. Artikkeli herätti keskustelua eri puolilla ja johti muun muassa SHA:n valmennuskeskuksen entisen johtajan Kyösti Lampisen kirjoittamaan rapsakkaan vastineeseen. Nyt taidosta, sen kehittämisestä ja kehityksen seurannasta päästään helmikuun alkupuolella käymään Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n järjestämä julkinen keskustelu, joka on erittäin virkistävää.

Päästyämme rannasta vesille on aika sukeltaa syvemmälle ja pureutua pinnan alla virtaaviin, pintaveden laatuun vaikuttaviin ilmiöihin. Tulevassa webinaarissa tulen laajemmin osallistumaan muihinkin keskustelussa määriteltyihin aiheisiin, mutta tässä kirjoituksessa keskityn taidokkaiden pelaajien (talenttien) kehittämisen ja tunnistamisen sekä näihin liittyen myös SHA:n kehittymisen seurantakonseptin te-ta-fys-psy-testien ja SPL:n taitokisojen ongelmiin sekä ongelmien ratkaisuehdotuksiin.

SHA:lla tulee kymmenen vuotta toiminta-aikaa täyteen. SHA:ssa on haluttu kehittää seurojen toimintaa – hyvä ajatus ja se on toiminut monestakin syystä. Esimerkiksi SHA:ssa on pelattu kovia kansainvälisiä ja kansallisia pelejä, verkostoiduttu muiden kanssa sekä analysoitu itse peliä ja saatu palautetta mm. Ekkono-valmentaja Pol Deulonderilta.

Jalkapallon taitokisat (aiemmin tekniikkakisat) puolestaan perustettiin jo 1940-luvulla ja niiden avulla on pyritty mm. lisäämään pelaajien motivaatiota harjoitella omalla ajalla. Ajoittain on myös heitetty ilmaan ajatuksia siitä, että taitokisojen avulla voitaisiin tehdä talenttien tunnistamista. Talenttien tunnistamisesta ovat puhuneet myös SHA:n Kyösti Lampinen ja Hannele Forsman eri foorumeissa.

Olen halunnut herättää laajempaa keskustelua talenttien kehittämisestä ja tunnistamisesta sekä näihin liittyen SHA:n kehittymisen seurantakonseptin te-ta-fys-psy-testeistä ja SPL:n järjestämistä jalkapallon taitokisoista. Tulen tässä esityksessä perustelemaan, miksi tälle keskustelulle on tarvetta sekä miksi esitän SHA:n testien rajua muokkaamista ja taitokisojen lopettamista kokonaan.

***

Taustaa

Koko keskusteluun liittyen meidän on hyvä ottaa ensin pieni katsanto ajatteluumme ja toimintaamme vaikuttaviin tekijöihin. Olemme omassa elämänmuodossamme Suomessa ja historiamme vaikuttaa meihin vahvasti. Elämänmuodon hyvät ja huonot puolet on aina tärkeää pyrkiä ymmärtämään, jotta voimme arvostaa sekä tarvittaessa myös muuttaa niitä.

Jokaisessa kulttuurissa on tietynlaiset ihmiskäsitykset ja asioiden arvottaminen. Millainen ihminen on? Mitä asioita arvostamme? Muiden muassa näistä asioista johtuvat mahdollisesti tekemämme kehittämisohjelmat, testit, ym. Testit puolestaan muokkaavat käsitystämme siitä, mikä on arvokasta. Mitä arvostetaan, sitä testataan – mitä testataan, sitä arvostetaan.

Meillä on rikas urheiluhistoria erityisesti yksilölajeissa. Olemme lentäneet pitkälle mäkihypyssä, juosseet nopeasti eri matkoilla ja heittäneet keihästä kauas. Paljon mitaleja, paljon muistoja. Näihin saavutuksiin meitä ovat auttaneet erinomaiset asiantuntijat muiden muassa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksesta KIHU:sta ja Jyväskylän yliopistosta, joissa on tutkittu ihmisen anatomiaa, fysiologiaa, biomekaniikkaa ja paljon muuta. Näissä instituutioissa urheilijaa on testattu erilaisin menetelmin ja laadukkaasti. Toiminnasta on ollut hyötyä, erityisesti yksilöurheiluun. Siitä kertovat myös lukuisat tutkimusartikkelit, joita Jyväskylästä on tullut.

KIHU ja Jyväskylän yliopisto eivät kuitenkaan ole olleet jalkapallotutkimuksen uranuurtajia. Kyseisistä instituutioista on tullut jalkapalloon pääasiassa fysiikkaan ja pelin tekniseen puoleen liittyvää osaamista ja testistöä, ei niinkään pelin dynamiikkaan liittyvää ymmärrystä.

***

Kulttuuri eri tasoilla

Taidon oppimista sosiokulttuurisessa kontekstissa on viime vuosina jonkin verran tutkittu liikuntatieteissä (Araújo et al. 2010; Uehara et al. 2016, 2020; Vélez-Agosto et al. 2017). Katsotaan seuraavaksi Bronfenbrennerin bioekologisen mallin avulla (kuva 1.), miksi tällaisella kulttuuripohdinnalla on merkitystä jalkapallossa. Urie Bronfenbrenner kehitti bioekologisen mallinsa selittääkseen, miten lapsen ominaisuudet ja lapsen ympäristö vaikuttavat hänen kasvuunsa ja kehitykseensä. Hänelle oli tärkeää ymmärtää, mitkä erilaiset asiat vaikuttavat lapsen kehitykseen eri tasoilla. Bioekologinen malli koostuu useasta sisäkkäin toimivasta systeemistä.

Kuva 1. Bronfenbrennerin bioekologinen malli suomalaisessa jalkapallossa (mukailtu Araújo et al. 2010; Vélez-Agosto et al. 2017).

Mikrosysteemi on lasta lähinnä oleva kerros ja suorassa yhteydessä häneen. Mikrosysteemiin kuuluu esimerkiksi lapsen suhteet ja vuorovaikutukset perheessä, koulussa tai joukkueessa. Tällä tasolla vuorovaikutukset lapsen ja ympäristön kanssa ovat voimakkaimmat ja vaikuttavat eniten lapseen.

Mesosysteemi(t) koostuvat kahdesta tai useammasta mikrosysteemistä, joissa lapsi ja hänen perheensä elävät. Esimerkiksi yhteys lapsen valmentajan ja hänen vanhempiensa välillä tai seuran ja koulun välillä ovat mesosysteemejä.

Eksosysteemi tarkoittaa suurempaa sosiaalista järjestelmää. Tämän kerroksen rakenteet vaikuttavat lapsen kehitykseen epäsuorasti, koska ne vaikuttavat johonkin tai joihinkin hänen ympärillänsä oleviin mikrojärjestelmiin ja sitä kautta lapseen. Esimerkkeinä vanhempien työpaikat tai SPL:n aloittamat suuremman skaalan ohjelmat, jotka tulevat käytännön toimenpiteiksi lapsen maailmaan.

Makrosysteemi on laajempi kulttuurikonteksti, kuten arvostukset, asenteet ja sosiaaliset olosuhteet kulttuurissa, jossa lapsi elää.

Kronosysteemi: On huomattava, että koko systeemi on jatkuvassa kehityksessä. Esimerkiksi ihmisten arvostukset muuttuvat, vaikkakin hitaahkosti. Kronosysteemi kuvaa tätä ilmiön ajallista kehitystä. Eri kulttuureissa on erilaiset kehityskaaret ja erilaiset arvostukset, jotka on tärkeää ottaa huomioon, kun analysoimme kulttuuria.

Bronfenbrennerin mallin mukaan ihmisen kehitystä ja käyttäytymistä ei voida täysin ymmärtää ottamatta huomioon kaikkia eri tasojen tekijöitä. Ihminen ympäristössään on monimutkainen järjestelmä, joka koostuu monista osista. Kokonaisuutta ei ole mahdollista ymmärtää tunnistamatta komponenttien vuorovaikutusta. Tämä osien välinen vuorovaikutus luo kokonaisuuden luonteen ja toiminnan, ei osat yksinään (Araújo et al. 2010; Uehara et al. 2016, 2020; Vélez-Agosto et al. 2017).

SHA:n ja SPL:n toiminta on osiltaan Bronfenbrennerin mallin eksosysteemin tasolla tapahtuvaa toimintaa, jonka vaikutukset heijastuvat laajasti muille tasoille. SHA:n ja SPL:n toimintaa ohjaavat kulttuurimme asenteet ja arvostukset, mutta samalla niiden valinnat ja toiminta ohjaavat ajatteluamme ja toimintaamme mikrotasolla.

SHA:n ja SPL:n toimintaan vaikuttaa makrotasolla arvostuksemme. Makrotasolla kommunikoimme usein kulttuurissamme olevan interpretivistisiä ja holistisia filosofisia ajatussuuntia. Interpretivismi on tyypillinen tieteenfilosofinen tausta laadullisessa tutkimuksessa ja se perustuu ilmiön ymmärtämiseen kontekstissaan sekä sisältää lukuisia erilaisia tulkinnallisuutta korostavia tieteenfilosofisia suuntauksia. Yleensä ajatellaan interpretivismin toimivan vastaparina positivismille (Uehara et al. 2016).

SHA väittää toimintansa pohjautuvan holistiseen näkemykseen ihmisen toiminnasta (mm. Lampinen 2020; Pakkanen 2016). Holismin mukaan kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Holismissa kokonaisuuteen ajatellaan ilmaantuvan ominaisuuksia, joita ei esiinny yhdessäkään sen osassa sinänsä. Holismissa kritisoidaan läntisen tieteen perinteistä reduktionistista näkemystä, jonka mukaan tutkimusongelma on jaettava osiin ja selvitettävä ongelmaa osa kerrallaan. Koska osissa ei ilmene kokonaisuudessa syntyviä piirteitä, ei sitä voi holismin mukaan ymmärtää pelkästään osista lähtemällä (Uehara et al. 2016).

Holismissa tyypillisiä kysymyksiä ovat: Mitä osia kokonaisuuteen kuuluu? Millaiset ovat osien vuorovaikutukset keskenään? Mitä ominaisuuksia kokonaisuuteen syntyy osien vuorovaikutuksen seurauksena? Reduktionismissa kysytään myös, mitä osia kokonaisuuteen kuuluu, mutta sen jälkeen painopiste on enemmän osien tutkimisessa irrallaan toisistaan. Vuorovaikutuksia ja niistä syntyviä ilmiöitä ei päästä ymmärtämään.

Väitän, että SHA:n kehittymisen seurantakonseptin testistö ja SPL:n taitokisat eivät perustu holismiin vaan positivismiin ja reduktionismiin. Positivismissa ilmiöiden suora ja mahdollisimman objektiivisena pidetty havainnointi ja mittaus erilaisten määrällisten muuttujien avulla on tärkeää (Uehara et al. 2016). Asiat laitetaan numeroiksi, poikki ja pinoon. Reduktionisminmukaan kokonaisuus eli tässä tapauksessa vaikkapa pelaaja on palautettavissa osiinsa, jonka jälkeen pystymme sitten analysoimaan pelaajaa näiden osien avulla. Esimerkkinä toimivat SHA:n te-ta-fys-psy-testit ja SPL:n taitokisat.

***

Perusteita kehittymisen seurannalle ja taitokisoille

SHA:n yksi tärkeimmistä tehtävistä on organisaation itsensä lausuman mukaan (Eerikkilän urheiluopisto 2020) ”…kokonaisvaltaisen kehittymisen seurantakonseptin kehittäminen ja toteuttaminen eri-ikäisille jalkapalloilijoille.” Tätä konseptia toteutettiin ja kehitettiin yhdessä yhteistyöseurojen kanssa aiemmin pelkästään Eerikkilässä, mutta viime vuosina toimintaa on levitetty SPL:n alueellisiin valmennuskeskuksiin ja nyt sitä ollaan viemässä vielä enemmän seuratasolle.

Konsepti sisältää ”…mittareita jalkapallossa vaadittavien teknisten, taktisten, fyysisten, henkisten ja sosiaalisten valmiuksien seurantaan lähtökohtana peli” (Inkilä and Forsman 2020). Mittareita on lukuisia ja niitä voi tarkemmin käydä katsomossa SHA:n sivuilta. Väitteestä pelin olevan lähtökohtana mittareille olen vahvasti eri mieltä. Tulen perustelemaan kantaani kirjoituksen kuluessa.

Alkuaikoina SHA:ssa keskusteltiin siitä, mikä olisi toiminnan ohjenuora. Mietittiin muun muassa, mitä on hyvä valmentajuus? Tähän vastauksena oli, että hyvän valmentajan pitää pystyä osoittamaan pelaajien kehittyminen. Tuo ihanne kirjoitettiin SHA:n kulttuuriin heti alussa ja se ohjaa toimintaa edelleen vahvasti.

SPL:n taitokisat puolestaan sisältävät yksilökohtaisia tekniikkatestejä, kuten ponnauttelun ja puskun omasta heitosta. SPL:n taitokisoja on aikojen saatossa perusteltu monenlaisilla asioilla. Viime vuosina yleisin perustelu on ollut, että taitokisat lisäävät pelaajien motivaatiota oman ajan harjoittelua kohtaa. Ilmassa on leijunut myös väitteitä siitä, että voisimme mahdollisesti tunnistaa testien avulla taitavia pelaajia / talentteja. Tulen näyttämään, että perusteet SHA:n nykyisille testeille ja SPL:n taitokisoille ovat hatarat.

***

Timantteja etsimässä

Pelaajat ”saavat” (viitearvotasoja on esitetty ajoittain timanttitasoina) SHA:n testeistä ”timantteja” sen mukaan, kuinka hyvin niissä menestyvät suhteessa kronologisessa iässä oman ikäisten viitearvoihin. Hitaammin kehittyvät saattavat jäädä näissä testeissä vuosiksi jalkoihin. Vaikka testipalautteista ei SHA:n puolesta tehdä pelaajien välistä vertailua, niin muut sitä tekevät (pelaajat itse myös). Mikä vaikutus tällä on heidän motivaatiolleen?

Taitokisoista pelaajat saavat mitaleja suorituksistaan. Myös näissä testeissä pelaajat tavoittelevat hyviä suorituksia suhteessa kronologisessa iässä oman ikäisten viitearvoihin.

Muistan, kun valmentaja ja kouluttaja Martin Rooney kävi vuosia sitten Suomessa ja kertoi tarinan vanhasta yliopistovalmentajastaan. Hän oli valmentanut olympiaurheilijoita ja häneltä kysyttiin: ”Mistä tiedät, kuka on timantti?” Valmentaja vastasi: ”En tiedäkään, kaikki ovat minulle timantteja.”

Lapset kehittyvät hyvin eri tahtiin ja ovat eri tavoin herkkiä. KIHU:n erikoistutkija Outi Aarresola huomautti Kylmäsen lehtiartikkelissa (2017), että ”urheileva lapsi saattaa kysyä jo harrastuksen alkuvaiheessa itseltään, pärjääkö hän joukossa, onko hän tarpeeksi hyvä” ja ”jos porukassa ei pärjää, niin sitten jäädään pois.” Samassa artikkelissa SPL:n silloinen pelaajakehityspäällikkö (nyk. urheilutoimenjohtaja) Hannu Tihinen kertoi seuraavaa: ”Viime vuosien mittaan olemme pyrkineet siihen, ettei pelaajia arvioida liian aikaisin” ja ”meillä ei ole varaa hukata ketään tässä maassa.”

***

Talenttien tunnistaminen – vai tunnistelu?

Fokus pelaajien kehitys- ja talenttien tunnistusohjelmissa on kuitenkin liian usein niissä, jotka tunnistetaan talenteiksi, ei siinä laajemmassa lajin osallistujamäärässä, jotka voisivat täyttää standardit myöhemmin. Näemme järjestelmässä selviytyneet pelaajat ja se voi aiheuttaa meille harhan hyvästä toiminnasta (Johnston and Baker 2020).

Esitämme pelaajakehityksen usein pyramidin mallisena (kuva 2.). Etenemiseen tasolta toiselle sisältyy suuren määrän tippumista systeemistä ja mahdollisesti koko urheilusta. Liitot, akatemiat, ym. asettavat testejä ja viitearvoja, jotka ohjaavat talenttien tunnistamista ja seuraaville tasoille pääsyä. Jos pelaaja tippuu ”reitiltä”, niin hänen on vaikea päästä sille takaisin. Hän ei ole talentti. Tähän toimintaan yhdistyy usein ajatus ”aikaisesta kyvykkyydestä”, jossa talentit näyttävät kyvykkyytensä jo nuorena (Bailey and Collins 2013; Baker, Schorer, and Wattie 2018; Johnston and Baker 2020).

Kuva 2. Pelaajakehityspyramidi ja siihen liittyviä ongelmia (mukailtu van der Breggen & Verbeek, 2020. Muut viitteet tekstissä).

Talenttien kehittämis- ja tunnistamisjärjestelmien teho on optinen harha, koska emme voi tietää, olisivatko huipulle päässeet menestyneet erilaisissa systeemeissä tai mitä olisi tapahtunut niille useille systeemistä pois jätetyille / jääneille eri olosuhteissa. Pois jätetyistä / jääneistä ei ole paljoa tutkimusta. Joka tapauksessa talenttien kehittämis- ja tunnistamismallien epämääräisen ennustepätevyyden (Bergkamp et al. 2019; Johnston and Baker 2020) ohella tulee ottaa huomioon niiden mahdollisesti motivaatiota alentava vaikutus (Johnston and Baker 2020). Useat tippuvat rattaista, olisiko tässä yksi syy?

Tiedämme, että aiemmin akatemioihin sisään tulleet lähtevät myös aiemmin ulos niistä kuin myöhemmin sisään tulleet (van der Breggen ja Verbeek, 2020). Lisäksi myöhemmin sisään tulleet ovat yliedustettuina aikuisissa (Güllich 2014).

Pelaajien kehitys ja kasvu on hyvin epälineaarista. Samassa kronologisessa iässä olevat pelaajat voivat erota toisistaan jopa vuosia biologisessa iässä. Lisäksi, eri fyysiset ja psyykkiset kyvyt kehittyvät hyvin eri tahtiin (Bergkamp et al. 2019; Johnston and Baker 2020; Murr et al. 2018).

Ross Pinder onkin kollegoidensa kanssa (2013) kutsunut talenttien tunnistamisessa tehtyjä vääriä päätöksiä talenttien tuhlaamiseksi ja väittänyt, että suuri joukko potentiaalisia urheilijoita hukataan tällaisessa toiminnassa. Pelaajan jäätyä valitsematta aiheuttaa se hänelle monenlaisia negatiivisia tunteita ja vaikuttaa hänen motivaatioonsa urheilua ja lajia kohtaan. Kuinka eettistä tällainen toiminta on? Jatkopohdintana voidaan miettiä, millaisia nuorten pelaajien valintamekanismeja meillä Suomessa on eri-ikäisten edustusjoukkueissa? Ovatko ne selkeitä ja luotettavia?

***

Millaisia riskejä haluamme ottaa?

Otamme talenttien kehitys- ja tunnistamisohjelmissa erilaisia riskejä (Baker et al. 2018) (kuva 3.). Se, että voimme testien perusteella sanoa pelaajien joidenkin ominaisuuksien (eri tutkimuksissa vaihtelevien) olevan yhteydessä esim. U19 eliittipelaajuteen, ei pitäisi riittää talenttien tunnistamisen perusteeksi. Sama koskee mainintoja siitä, että tiettyjen testien perusteella voidaan sanoa pelaajalla olevan niin ja niin monta kertaa parempi mahdollisuus tulla joksikin. Otamme talenttien tunnistamisessa riskejä, joita meillä kannattaa todella tarkkaan miettiä.

Kuva 3. Talenttien tunnistamisen riskimatriisi (mukailtu Baker et al. 2018).

Urheilijat kuvan valkoisissa bokseissa eivät yleensä ole ongelma, he ovat niin sanotusti helposti tunnistettavia (tässäkin on tosin riskejä, esim. Garrincha oli lapsena hyvin heikko ja kampurajalkainen). Vaaleanharmaissa bokseissa olevat ovat kohtalainen riski, koska he edustavat keskivertoa suorittamista (heistä ei tule eksperttejä, mutta saattavat ottaa paikan muilta / potentiaalisia, mutta nykyinen taso ei korkea). Korkeinta riskiä edustavat urheilijat tummanharmaissa bokseissa, joissa urheilijat voivat olla todella potentiaalisia, mutta eivät pääse mukaan, koska eivät ole sillä hetkellä erityisiä. Tai sitten he näyttävät tällä hetkellä erityisiltä, mutta heidän pitkän tähtäimen potentiaalinsa ei olekaan suuri. Tämäkin ryhmä ottaa potentiaalisten paikkoja valinnoissa. Nyt meillä pitää miettiä, millaisen riskin olemme Suomen kokoisessa maassa valmiita ottamaan. Emme saa hukata potentiaalia koneiston rattaisiin.

Olemme huonoja erottamaan pelaajan nykyisen tason ja hänen potentiaalinsa. Otetaan esimerkki kahdesta tytöstä, joista ensimmäinen on perheestä, jossa positiivisella tavalla ohjataan urheiluun ja tyttö saa kokea erilaisia lajeja, kiinnittyy vaikka jalkapalloon ja menee seuraan harrastamaan. Tässä seurassa on innostava valmentaja, ja tyttö kehittyy taidoissaan nopeasti. Toisessa perheessä yksinhuoltajaäiti tuskailee arjen kanssa eikä kykene antamaan tytölleen virikkeitä liikuntaan. Hänen suvussaan urheiluharrastusta ei pidetä muutenkaan hyvänä asiana, ja jalkapallosta innostunut tyttö saa tuskailla kaiken tämän keskellä. Jossakin vaiheessa hän pääsee kuin pääseekin seuraan pelaamaan. Hän menee itse asiassa samaan seuraan kuin ensimmäinen tyttö, mutta aloittaa 2-joukkueessa. Nyt tyttöjä aletaan vertailemaan keskenään. Kummalla on korkeampi nykyinen taso ja kummalla suurempi potentiaali? Miten pystymme arvioimaan tätä?

Myöskin urheilulajin tulevaisuus on haaste talenttien tunnistamisessa. Ennen Usain Boltin aikakautta talenttien tunnistaminen pikajuoksussa keskittyi muun muassa askeltiheyteen ja voimalla runttaamiseen, ja pitkien tai laihojen juoksijoiden ajateltiin olevan tässä suhteessa jäljessä lyhyempiä. Nyt keskitytään sekä askeltiheyteen että -pituuteen ja monenlaisilla juoksijoilla katsotaan olevan mahdollisuuksia hyviin tuloksiin. Jalkapallo on pelinä muuttunut ja spekulaatiot tulevaisuuden pelistä liittyvät muun muassa mahdollisesti lisääntyvään pallon syöttämismäärään per minuutti ja pallon keskimääräisen liikkumisnopeuden sekä korkeaintensiteettisten liikkeiden lisääntymiseen (Nassis et al. 2020). Millainen peli jalkapallo on 10-15 vuoden päästä, kun kehittämämme ja valitsemamme talentit pääsevät parhaaseen peli-ikäänsä?

***

Jatkoa talenttien kehittämisen ja tunnistamisen ongelmiin

Onko talentti muuttumaton ominaisuus? Ajattelemme aikaisten indikaattorien olevan luotettavia merkkejä tulevaisuuden potentiaalista ja että pystymme tunnistamaan sen aikaisin eikä se ehkä muutu ajan saatossa (Bailey and Collins 2013).

Useat tutkijat ovat esittäneet, että monet huippu-urheiluvaiheeseen ja noviisitasolle jääneitä urheilijoita erottelevat tekijät ilmenevät vasta myöhäisessä murrosiässä. Sitä aiemmin (ja sen jälkeenkin?) meillä on hyvin vaikea ennustaa, kenestä tulee eliittiurheilija (Baker et al. 2018; Bergkamp et al. 2019; Johnston and Baker 2020)

Teknisten, taktisten, psykologisten ja fyysisten ominaisuuksien välillä on kompleksinen vuorovaikutus ja ne kehittyvät eri tahtiin (Pinder et al. 2013). Urheilija ei kehity tyhjiössä ja ympäristö vaikuttaa kehitykseen ja ominaisuuksien ilmenemiseen (Uehara et al. 2020). Esimerkkinä urheilijan psykologia ja siihen liittyen psykologiset testit. Ekologisesta näkökulmasta psykologisten ominaisuuksien ajattelu ihmisen sisäisinä, erillisinä, stabiileina ja ympäristöstä riippumattomina ilmiöinä ei ole järkevää, koska ne ovat yhteydessä esim. sosiaaliseen ympäristöön ja ilmenevät vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa (Sarmento et al. 2018).

Eri ominaisuuksia käsitelleiden ja tulevaisuuden korkeaa suorituskykyä ennustamaan (talenttiutta) pyrkineiden tutkimusten efektikoot ovat yleisesti pieniä. Psykologisten, fyysisten ja muiden testien sensitiivisyys ja ennustearvo ovat heikkoja eikä niiden avulla kyetä luotettavasti tunnistamaan talentteja (Bailey and Collins 2013; Baker et al. 2018; Bergkamp et al. 2019; Johnston and Baker 2020; Murr et al. 2018). Kunnes kykenemme kehittämään luotettavampia testejä, niiden käytössä täytyy olla hyvin varovaisia.

Suuressa osassa talenttien tunnistamistutkimuksia on käytetty dikotomista jakoa korkeaan / matalaan tai ekspertti / noviisi -tasoon (Baker et al. 2018; Johnston and Baker 2020). Kun on testattu esim. 15-vuotiaita urheilijoita ja seurattu heitä 19-vuotiaiksi, urheilijat on tutkimuksen lopussa jaettu joko korkean tai matalan suorituskyvyn omaavien joukkoon. Tämä jako on hyvin karkea eikä kerro vielä siitä, miten urheilijoiden urat jatkuvat. Esim. alle 19-vuotiaana ei-korkealla tasolla pelaavasta voi hyvin tulla ammattipelaaja ja saman ikäisestä maajoukkuepelaajasta aladivaripelaaja.

Seuranta aikuisurheiluun saakka onkin harvinaista tutkimuksissa, joissa on pyritty löytämään korkean tason suoritusta ennustavia tekijöitä. Useat tutkimukset eivät seuraa urheilijoita huippu-urheiluvaiheeseen vaan esim. U19-ikäluokkaan (Bergkamp et al. 2019). Mitä tapahtuu sen jälkeen?

Samoin tutkimusten pienet otoskoot ja ristiriitaiset tulokset ovat ongelmia. Ei ole esimerkiksi selvyyttä varmasti siitä, mitkä ovat ne psykologiset tekijät, jotka ennustavat aikuisiän korkean tason suoritusta. Tulokset ovat vaihdelleet paljon (Bailey and Collins 2013; Baker et al. 2018; Bergkamp et al. 2019; Johnston and Baker 2020; Murr et al. 2018).

Tämä kaikki johtuu osaksi siitä, että käytettyjen testien ekologisuus eli oikeaa peliä vastaavuus on hyvin heikko (Bergkamp et al. 2019; Pinder et al. 2013). Käytetyt testit eivät saa kiinni siitä, mitä on taito tai hyvä pelaajuus jalkapallossa. Tekniikkatestit ovat irrallisia suorituksia, jotka vastaavat hyvin huonosti kompleksista ja dynaamista jalkapallopeliä. Tämä on eri asia kuin taidokkaat jalkapallosuoritukset. Taito- tai tekniikkatesteissä ei esimerkiksi ikinä tutkita taitoa pallottomana. Manchester Cityn toppari Rúben Dias on hyvä esimerkki superpelaajasta pallottomassa vaiheessa. Testejä täytyy kyetä kehittämään pelinomaisempaan suuntaan, jos niiden tekemistä jatketaan laajassa mittakaavassa.

Lisää talenttien tunnistamistutkimusten ongelmia ovat niin sanottu range restriction (RR) (Bergkamp et al. 2019), relative age effect (RAE) ja biologinen ikä (Webdale et al. 2020). RR tarkoittaa talenttitutkimuksissa sitä, että tutkimuksen otos on rajoitettu esimerkiksi talentin tai taidon suhteen eikä otos vastaa koko populaatiota. Tutkimuksissa on usein käytetty otoksena akatemiapelaajia, jossa joukossa on todennäköisesti eri määrä talentteja kuin koko joukossa saman ikäisiä pelaajia. Tämän vuoksi tutkimuksien yleistettävyys suurempaan joukkoon on ongelma.

RAE:sta ja biologisestä iästä on puhuttu jo aiemmin. Edellinen viittaa alkuvuonna syntyneiden suurempaan osuuteen juniorijoukkueissa ja jälkimmäinen ihmisen erilaisiin biologisiin kehityskaariin. Esim. kaksi saman ikäistä pelaajaa saattaa olla biologiselta iältään hyvin eri vaiheissa. Näitä asioita otetaan jossakin määrin huomioon SHA:ssa, mutta ei lähellekään riittävästi.  Jalkapallon taitokisoissa ei huomioida RAE:tä eikä biologista ikää. Kummassakin toiminnassa menestymisen viitearvot ja palaute ovat suhteutettuja kronologiseen ikään.

Tällaisessa toiminnassa lukuisat biologiselta iältään nuoremmat pelaajat saattavat jäädä vanhempien varjoon vuosiksi. Tiedän, että useissa seuroissa on käyty keskustelua siitä, tehdäänkö meillä jotain väärin, ”kun nuo ja nuo pelaajat ovat testeissä huonompia kuin muut.” Testituloksien tulkinnassa pitää olla hyvin huolellinen.

Silti valmennuspäälliköille annetaan SHA:n testeistä palaute ”könttänä” ja hänen pitäisi tämä könttä avata seuransa valmentajille. Valmennuspäälliköt eivät ole psykologian, fysiikan ym. asiantuntijoita. Kuka osaa analysoida ison könttäpalautteen laadukkaasti ja mitä käytännön toimenpiteitä tämä aiheuttaa? Mitä enemmän osa-aluetestejä, sitä vaikeampaa valmentajilla on näitä ymmärtää. Toisaalta mitä enemmän jalkapalloa, sitä paremmin me jalkapallovalmentajat ymmärrämme.

SHA:n testeistä ja SPL:n taitokisoista on esitetty kommentteja liittyen siihen, että mitä pahaa näistä toimista meille olisi. Tätä asiaa voidaan lähestyä vaihtoehtokustannusten näkökulmasta. Vaihtoehtokustannukset ovat menetetty voitto, kun yksi vaihtoehto valitaan toisen sijaan. Käsite on hyödyllinen, koska se muistuttaa meitä kaikkien kohtuullisten vaihtoehtojen tutkimisesta ennen päätöksen tekemistä (Moreau, Macnamara, and Hambrick 2019).

Kun yksilö tekee säännöllisesti jotakin, hän kuluttaa aikaansa siihen eikä muuhun mahdollisesti hyödyllisempään. Yhteiskunnan tasolla tämä tarkoittaa sitä, että taitokisoihin ja vaikeiden testitulosten pähkäilemiseen käytetty aika on pois jostakin muusta mahdollisesti meille hyödyllisemmästä toiminnasta. Sama liittyy tutkimukseen. Kaikki suomalainen jalkapallotutkimus, joka ei ole peliä, on pois peliin ja sen harjoitteluun käyttämästämme tutkimuksesta. Tämä liittyy Bronfenbrennerin malliin ja arvostuksiimme. Mitä arvostamme, sitä tutkimme ja niin edelleen.

***

Mitä näemme?

Clever Hans oli 1900-luvun alussa elänyt hevonen, joka väitetysti osasi laskea ja tehdä muita älykkyyttä vaativia tehtäviä. Hänen omistajansa William von Osten käytti Hansia yleisötilaisuuksissa, joissa Hans tosiaan näytti osaavan laskea. Kävi kuitenkin ilmi, että Clever Hans ei oikeasti osannut laskea vaan hän seurasi tarkasti ihmisten aivan pieniäkin eleitä ja ilmeitä antaessaan vastauksen. Clever Hansin tarinaa on käytetty esimerkkinä ns. pygmalion-efektistä, jossa ihmisten asettamat odotukset käyvät toteen. Ilmiöstä kirjoittaa mm. Rutger Bregman kirjassaan Humankind: A Hopeful History.

Ilmiön tieteellisyys on kyseenalaistettu, vaikka jotkut ovat löytäneet siitä hieman näyttöä (Siekanska, Blecharz, and Wojtowicz 2013). Pohdinta on kuitenkin kiinnostava. Urheilussa ilmiö voisi esiintyä näin: Jos ajattelemme urheilijan olevan talentti tai timantti, niin käyttäydymme häntä kohtaan pieninkin elkein positiivisesti. Lapset ja nuoret näkevät nämä pienet elkeet tarkasti. Jos taas emme usko pelaajan talenttiuteen, niin saatamme alitajuisesti osoittaa sen hänelle pienin tai suurin elkein ja sanoin. Tätä kutsutaan Golem-efektiksi.

Ongelma tässä kaikessa on se, että usein ajatellaan talentin olevan joku pysyvä (ehkä geeneistä saatu) ominaisuus, jota ei voi muuttaa (Bailey and Collins 2013). Voisimme ajatella mieluummin niin, että lapsilla ja nuorilla on potentiaalia. Muistetaan Martin Rooneyn valmentaja ja ”jokainen on timantti.”

***

Sosiokulttuuriset rajoitteet ja esimerkki Brasiliasta

Lyhyesti takaisin kulttuuriin. Sosiokulttuuristen vaikutusten ymmärtäminen urheilijoiden poluilla on meille tärkeä tehtävä. Miksi Brasiliasta tulee tietynlaisia pelaajia ja miksi meiltä Suomesta tietynlaisia? Brasiliassa on paljon korruptiota eikä viranomaisiin luoteta. He vievät kansan rahat, joten heitä pitää huijata. Tätä huijaamiskulttuuria kutsutaan nimellä malandragem. Siitä on kehittynyt käytännön elämään ilmiö nimeltä ginga, joka jalkapallossa esiintyy harhauttavana vartalon liikkeenä. Brasilialaispelaajilla on ginga (Uehara et al. 2020). Mitä suomalaisilla pelaajilla on ja miksi?

Hyvä pelaaja kehittyy useiden erilaisten toistensa kanssa vuorovaikutuksissa olevien vaikuttajien keskellä. Eksperttitaso jalkapallossa on hyvin monimutkainen ilmiö, jota on vaikea saada kiinni reduktionistisilla kehittämisohjelmilla ja testipattereilla. Tähän vaaditaan kokonaisvaltaisempaa tutkimusotetta, jossa oikeasti osien analysoinnin sijaan pyritään osien välisen vuorovaikutuksen ja niistä syntyvien ilmiöiden analyysiin (Araújo et al. 2017; Uehara et al. 2020). Suomalaisessa ympäristössä on useita erilaisia asenteita ja käyttäytymismalleja, jotka vaikuttavat urheilijoiden kehittymiseen (jotkut positiivisesti, toiset negatiivisesti). Meillä täytyy ymmärtää nämä ilmiöt eikä jäädä jumiin vanhoihin ajatusmalleihin.

Fokuksen pitäisi olla enemmän siinä, mitä ympäristössämme tapahtuu ja miten voimme siihen vaikuttaa. Tämä tarkoittaa suurempien suuntaviivojen lisäksi aivan käytännön työtä. Miten luomme joukkueelle urheiluun kiinnittymistä ja kehittymistä edistävän ilmapiirin? Muiden muassa Keith Davids ja Carl Woods ovat puhuneet oppimisympäristöjen rakentamisesta (Woods et al. 2020). Tähän voimme vaikuttaa liittotasolla koulutuksen kehittämisenä ja osaamisen levittämisenä joka Suomen kolkkaan. Tähän EI tarvitse testien levittämistä joka Suomen kolkkaan.

***

Mitä tilalle?

Lähestymme kirjoituksen loppua ja nyt sitten kysymme, mitä SHA:n testien ja SPL:n taitokisojen tilalle. Bonney ja kollegansa (2019) (kuva 4.) ovat esitelleet joukkueurheilulajeihin viisiportaisen suorituskyvyn testaamisen mallin, jota käyn nyt läpi.

Kuva 4. Suorituskyvyn testaamisen malli joukkueurheilulajeihin (mukailtu Bonney et al. 2019).

Mallin alatasolla on notaatioanalyysi pelistä, jonka avulla etsitään pelissä tapahtuvia avainsuorituksia. Alatasoilla (1-2) on laboratorio- ja kenttätestejä, jotka ovat eristettyjä teknis-taktis-fyysis-psyykkis-testejä. Tasot 3-4 sisältävät kenttä- ja pienpelitestejä, joiden edustavuus suhteessa peliin on suurempi. Näissä ympäristöissä pelaajat altistuvat epävakaille ja dynaamisille ympäristöille samoin kuin pelissä. Tasojen 3-4 testeissä ei jaotella pelaajaa moneen eri osa-alueeseen vaan arvioidaan hänen kykyjään pelata tilanteita tai pelejä. Pelaajan osaaminen tulee parhaiten esille toimintana pelissä, jossa spesifin informaation ja toiminnan välinen kytkentä on voimakkaimmillaan.

***

Tilannetestit ja pienpelit

Pelin dynamiikka perustuu vuorovaikutukseen. Jalkapalloteot voivat olla joko pallollisia tai pallottomia ja suurin osa pelissä tapahtuvista jalkapalloteoista on pallottomia. Erilaisten pienpelien käytön puolesta talenttien kehittämis- ja tunnistamisohjelmissa ovat puhuneet useat tutkijat (Davids et al. 2013; Silva et al. 2014). Itse olen puhunut myös ”tilannetestien” puolesta, jotka pyritään rakentamaan oikeaa peliä vastaaviksi.

Yksinkertaisia pelitestejä voisivat olla esim. Horst Weinin 1v1-päätypeli (kuva 5.), jossa saadaan nopeasti toistoja eri vastustajia vastaan. Kyseisessä testissä pääsisimme näkemään pallollista ja pallotonta toimintaa: Kuka tekee ohituksia, kuka estää niitä? Toinen mahdollisuus on yksinkertainen 2v2-minimaalipeli (syöttölinjojen avaaminen, linjan murtaminen syötöllä, prässääminen ja peittäminen, kahden pelaajan yhteistyö) samoin periaattein, joissa minijoukkueita vaihdellaan joka pelin jälkeen. Useita lyhyitä pelejä kyetään tekemään nopeasti.

Kuva 5. Ehdotuksia testeiksi. A. Horst Weinin 1v1-päätypeli. B. 2v2 -minimaalipeli.

Nämä edustavat edellisessä diassa esitellyn suorituskyvyn testaamisen mallin toiseksi ja kolmanneksi ylintä tasoa ennen oikeaa peliä ja ovat erittäin edustavia suhteessa nykyisiin rajoittuneisiin testeihin. Pelaajien informaatio-toiminta -yhteys on vahvempi, toiminta on pelinomaisempaa ja rikkaampaa.

Esitykseni ovat ehdotuksia, joita voitaisiin helposti kehittää yhteistuumin lisää.

Oikean pelin ollessa kaikkein rikkain pelaajan taidokkaasta suorituksesta kertovan testin, voimme toki miettiä, kannattaako paljon muita testejä edes olla? Mitä tulee tilannetestien, pienpelien sekä oikeiden pelien analysointiin, niitä voidaan analysoida Bonneyn ja kollegoiden (2019) esittämän viitekehyksen pohjalta sekä laadullisin että määrällisin menetelmin. Laadulliset menetelmät voivat sisältää ns. ekspertin analyysiä, jota käytetään esim. täällä Portugalissa useissa seuroissa. Siinä valmentajat analysoivat harjoituksia ja pelejä kehittämiensä arviointimenetelmien pohjalta.

Lampinen (2020) kritisoi kirjoituksessaan suomalaisten valmentajien pelin ymmärtämistä. Uskon suomalaisten valmentajien pelin ymmärryksen olevan koko ajan paremmalla tasolla ja että sitä voidaan lisätä pelitestistön avulla: kun valmentaja analysoi pelitestejä, oppii hän ymmärtämään taidon eri tavoin kuin katsoen pomputtelu- tai pääpuskutestiä.

Määrälliset menetelmät voisivat olla sekä perinteistä tapahtumadataa, esim. ohitukset, ohituksen estot, syötöt, syötönkatkot ym. Tätä toimintaa kuitenkin kehitettäisiin myös ns. kehittyneiden analyysimenetelmien suuntaan, joissa pyritään esim. pelaajien liikedataa analysoimalla ymmärtämään heidän toimintaansa kentällä. Tämä auttaisi meitä pelin ymmärtämisenä kompleksisena systeeminä.

Tällä tavalla voidaan sekä testata pelaajia että kouluttaa valmentajia ymmärtämään harjoitteita ja löytämään niistä oleellisia asioita. Valmentajien kouluttaminen ymmärtämään ja arvioimaan pelinomaista toimintaa on tärkeämpi asia meille suomalaisille kuin että tehdään laajasti osa-aluetestejä ja koulutetaan valmentajia analysoimaan testituloksia. Tämä toiminta auttaisi valmentajiamme kehittämään harjoitteiden ja pelien analysointitaitoja, jotka ovat heille erittäin tärkeitä. Tässä siis testaisimme sekä kehittäisimme valmennusta.

Samoin pelaajien jalkapalloon rakastuminen ja pelin oppimaan ymmärtäminen tapahtuu paljon rikkaammin, kun keskitymme vielä enemmän itse peliin.

Maailmalla mennään eteenpäin ja esitettyä toimintaa ollaan kehittämässä (van Maarseveen et al. 2017; Cobb et al. 2018). Voimme organisoituna ja korkeasti koulutettuna yhteiskuntana olla tässä kehityksessä eturintamassa. Tämä vaatii paradigman muutosta ja tutkimus- sekä kehittämistoiminnan fokuksen siirtoa kohti peliä.

***

Lopuksi

Iso haaste talenttien kehittämis- ja tunnistamisohjelmissa on se, että valmentajat keskittyvät rajoittuneisiin testeihin ja niiden tuloksiin (esim. fyysiset ja tekniset ominaisuudet), aliarvioivat jalkapallopelin kompleksisen luonteen, taidon vuorovaikutuksellisuuden ja ympäristön vaikutuksen kehittymiseen. Otamme riskejä hukata timantteja liukuhihnalta roskiin. Tämä johtuu historiastamme ja positivistisen sekä reduktionistisen ajattelun kulttuurista. Pilkomme ihmisen osiin ja mittaamme sekä analysoimme osia irrallaan toisistaan.

Tämä ei ole holismia, jossa pyritään ymmärtämään osien välistä vuorovaikutusta ja ihmistä ympäristössään. Peli on vuorovaikutuksellista ja yhdessä tehtävää toimintaa, jossa vietetään lyhyitä aikoja pallon kanssa ja erittäin pitkiä aikoja ilman palloa. Ehdotan, että siirrymme positivismista ja reduktionismista kohti interpretivismiä ja holismia ja yhdistämme eri lähestymistapojen hyvät puolet toimintaamme.

Kirjoituksessani esitettyjen perusteiden pohjalta väitän, että taitokisat pitää lopettaa. Ne eivät tuo meille suomalaisille laajassa skaalassa lisäarvoa, päinvastoin ohjaavat meitä rajoittuneisiin taitokäsityksiin. Taitokisat tukevat olemassa olevaa kulttuuria, joka voi olla haitallista pelaajien kehitykselle, valmentajille ja muille lajin parissa toimiville. Taitokisojen laajasta motivaatiota lisäävästä vaikutuksesta ei ole esitetty yhtään luotettavaa todistetta. Toistan, ei yhtään luotettavaa todistetta. Talenttien tunnistamista ei taitokisojen avulla voida tehdä eikä tarvitsekaan.

Laajat ja erityisesti pelaamisesta sekä kehittymisestä irralliset testit eivät tue lasten motivaation kehittymistä. Lasten motivaatiota tukevat monen muun asian kanssa hyvä valmennus ja tätä kautta lisääntynyt kyky pelata peliä. Taitokisojen osallistujamäärä on syystäkin pienentynyt viime vuosina. Kaikki muut maat, toistan kaikki muut maat, ovat tajunneet tällaisen toiminnan hyödyttömyyden. Taitokisojen tilalle ei tarvitse synnyttää väkisin mitään uutta vaan ohjata rahat koulutustoimintaan.

Taitokisoja vastaan esittämäni kritiikin lisäksi olen esittänyt vahvoja argumentteja SPL:n kehittymisen seurantakonseptin te-ta-fys-psy-testipatteria kohtaan. SHA:n kehittymisen seurannan testipatteri täytyy rajusti päivittää vastaamaan nykypäivän tarpeita. Ehdotukseni on, että karsitaan turhia testejä pois ja keskitytään enemmän ydinasioihin eli peliin. Kun testistöä viedään enemmän pelin suuntaan, auttaa se valmentajia, pelaajia ja koko suomalaista jalkapalloyhteisöä ymmärtämään sitä paremmin. Jalkapalloilijan osaaminen tulee parhaiten esille pelinomaisissa suorituksissa ja itse pelissä, kun vain osaamme niitä katsoa ja halutessamme seurata erilaisin mittarein. Pelinomaisten suoritusten ja pelin analysointiin eli taitoon jalkapallossa tulee tämän vuoksi panostaa entistä enemmän.

Pelaajien kehittyminen on monimutkaista ja epälineaaria. Talenttien kehittämistä ja tunnistamista pitää kehittää kapeasta ja köyhästä näkökulmasta holistisempaan ja rikkaampaan näkökulmaan, jotta emme tekisi talenttien tunnistelemista. Otamme tällä hetkellä isoja riskejä sen suhteen, että hukkaamme potentiaaliset timantit. Pois talentista, tilalle potentiaali!

Rahat voidaan allokoida uudelleen valmennuksen kehittämiseen ja taitokäsitysten päivittämiseen. Yksi SHA:n hyviksi koetuista asioista on pelit ja palaute niistä, keskitytään näihin. Lisäksi haasteemme on enemmän parempia valmentajia lapsillemme. Lisärahaa koulutukseen, lisää ihmisiä antamaan palautetta valmentajille, lisää ihmisiä kouluttamaan taidosta jalkapallossa, lisää hyvää valmennusta lapsillemme!

***

Jani Sarajärvi (@SarajarviJani)

Lähteet

Araújo, Duarte, Cristina Fonseca, Keith Davids, Júlio Garganta, Anna Volossovitch, Regina Brandão, and Ruy Krebs. 2010. “The Role of Ecological Constraints on Expertise Development.” Talent Development & Excellence 2(2):165–79.

Araújo, Duarte, Robert Hristovski, Ludovic Seifert, João Carvalho, and Keith Davids. 2017. “Ecological Cognition: Expert Decision-Making Behaviour in Sport.” International Review of Sport and Exercise Psychology 1–25.

Bailey, Richard, and David Collins. 2013. “The Standard Model of Talent Development and Its Discontents.” Kinesiology Review 2(4):248–59.

Baker, Joseph, Jörg Schorer, and Nick Wattie. 2018. “Compromising Talent: Issues in Identifying and Selecting Talent in Sport.” Quest 70(1):48–63.

Bergkamp, Tom L. G., A. Susan M. Niessen, Ruud. J. R. den Hartigh, Wouter G. P. Frencken, and Rob R. Meijer. 2019. “Methodological Issues in Soccer Talent Identification Research.” Sports Medicine 49(9):1317–35.

Bonney, Nathan, Jason Berry, Kevin Ball, and Paul Larkin. 2019. “Australian Football Skill-Based Assessments: A Proposed Model for Future Research.” Frontiers in Psychology 10(429):1–11.

Cobb N. M., Viswanath Unnithan and Allistair P. McRobert. 2018. The validity, objectivity, and reliability of a soccer-specific behaviour measurement tool. Science and Medicine in Football.

Davids, Keith, Duarte Araújo, Vanda Correia, and Luís Vilar. 2013. “How Small-Sided and Conditioned Games Enhance Acquisition of Movement and Decision-Making Skills:” Exercise and Sport Sciences Reviews 41(3):154–61.

Eerikkilän urheiluopisto. Jalkapallon kehittymisen seuranta -tapahtumat. Haettu: 14.10.2020. https://eerikkila.fi/urheilu/jalkapallo/jalkapallon-kehittymisen-seuranta-tapahtumat/

Güllich, Arne. 2014. “Selection, de-Selection and Progression in German Football Talent Promotion.” European Journal of Sport Science 14(6):530–37.

Inkilä, Ville, and Hannele Forsman. 2020. [PDF]. Vaikuttavuusanalyysi: kehittymisen seurantakonseptit. Suomen Palloliitto ry., Eerikkilä Sport & Outdoor Resort.

Johnston, Kathryn, and Joseph Baker. 2020. “Waste Reduction Strategies: Factors Affecting Talent Wastage and the Efficacy of Talent Selection in Sport.” Frontiers in Psychology 10(2925).

Kylmänen, Erkki. 2017. Alkuvuoden lapset jyräävät urheilussa, ja se voi vaikuttaa kansanterveyteen – HS selvitti, miksi loppuvuonna syntyneet jäävät alakynteen. Helsingin Sanomat, 1.2.2017. Haettu: 10.1.2020. https://www.hs.fi/urheilu/art-2000005068949.html

Lampinen, Kyösti. 2020. Vieraskynä: Sarajärven harharetki – Kyösti Lampisen vastine Jani Sarajärven kirjoitukseen. Suunnanmuutos. Haettu 21.1.2021. https://jalkapalloblogi.com/2020/12/30/vieraskyna-sarajarven-harharetki-kyosti-lampisen-vastine-jani-sarajarven-kirjoitukseen/

Moreau, David, Brooke N. Macnamara, and David Z. Hambrick. 2019. “Overstating the Role of Environmental Factors in Success: A Cautionary Note.” Current Directions in Psychological Science 28(1):28–33.

Murr, Dennis, Philip Feichtinger, Paul Larkin, Donna O‘Connor, and Oliver Höner. 2018. “Psychological Talent Predictors in Youth Soccer: A Systematic Review of the Prognostic Relevance of Psychomotor, Perceptual-Cognitive and Personality-Related Factors” edited by A. Blanch. PLOS ONE 13(10):e0205337.

Nassis, George P., Andrew Massey, Philipp Jacobsen, Joao Brito, Morten B. Randers, Carlo Castagna, Magni Mohr, and Peter Krustrup. 2020. “Elite Football of 2030 Will Not Be the Same as That of 2020: Preparing Players, Coaches, and Support Staff for the Evolution.” Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports 30(6):962–64.

Pakkanen, Mitri. 2016. Miten suomalaiset saadaan ymmärtämään jalkapalloa? Ilta-Sanomat. Haettu: 17.12.2020. https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000001121156.html

Pinder, Ross A., Ian Renshaw, and Keith Davids. 2013. “The Role of Representative Design in Talent Development: A Comment on ‘Talent Identification and Promotion Programmes of Olympic Athletes.’” Journal of Sports Sciences 31(8):803–6.

Sarmento, Hugo, M. Teresa Anguera, Antonino Pereira, and Duarte Araújo. 2018. “Talent Identification and Development in Male Football: A Systematic Review.” Sports Medicine 48(4):907–31.

Siekanska, Małgorzata, Jan Blecharz, and Agnieszka Wojtowicz. 2013. “The Athlete’s Perception of Coaches’ Behavior Towards Competitors with a Different Sports Level.” Journal of Human Kinetics 39(1):231–42.

Silva, Pedro, Ricardo Duarte, Jaime Sampaio, Paulo Aguiar, Keith Davids, Duarte Araújo, and Júlio Garganta. 2014. “Field Dimension and Skill Level Constrain Team Tactical Behaviours in Small-Sided and Conditioned Games in Football.” Journal of Sports Sciences 32(20):1888–96.

Uehara, Luiz, Chris Button, Mark Falcous, and Keith Davids. 2016. “Contextualised Skill Acquisition Research: A New Framework to Study the Development of Sport Expertise.” Physical Education and Sport Pedagogy 21(2):153–68.

Uehara, Luiz, Chris Button, John Saunders, Duarte Araújo, Mark Falcous, and Keith Davids. 2020. “Malandragem and Ginga: Socio-Cultural Constraints on the Development of Expertise and Skills in Brazilian Football.” International Journal of Sports Science & Coaching 0(0):1-14.

van der Breggen, Jorg and Jan Verbeek. 2020. Building an Evidence Based Youth Football Development Programme. MSAI 2020 Webinars #7. Haettu 1.12.2019. https://www.youtube.com/watch?v=DVTXzN0fE0k

van Maarseveen, Mariëtte J. J., Raoul R. D. Oudejans and Geert J.P. Savelsbergh. 2017. System for notational analysis in small-sided soccer games. International Journal of Sports Science & Coaching, 12(2):194–206.

Vélez-Agosto, Nicole M., José G. Soto-Crespo, Mónica Vizcarrondo-Oppenheimer, Stephanie Vega-Molina, and Cynthia García Coll. 2017. “Bronfenbrenner’s Bioecological Theory Revision: Moving Culture From the Macro Into the Micro.” Perspectives on Psychological Science 12(5):900–910.

Webdale, Kelly, Joseph Baker, Jörg Schorer, and Nick Wattie. 2020. “Solving Sport’s ‘Relative Age’ Problem: A Systematic Review of Proposed Solutions.” International Review of Sport and Exercise Psychology 13(1):187–204.

Woods, Carl T., Ian McKeown, Martyn Rothwell, Duarte Araújo, Sam Robertson, and Keith Davids. 2020. “Sport Practitioners as Sport Ecology Designers: How Ecological Dynamics Has Progressively Changed Perceptions of Skill ‘Acquisition’ in the Sporting Habitat.” Frontiers in Psychology 11(654):1–15.

Kategoriat:Mielipide, Valmennus

1 reply »

  1. Kiitos Janille perinpohjaisesta kirjoituksesta. Otan käytännönläheisen lähestymiskulman muutamien esimerkkien kautta. Pyrin pysymään totuudessa, vaikka tilanteen värittäminen olisikin mahdollista.

    Potentiaalista ja lahjakkuudesta. Olisi mielenkiintoista vertailla futispotentiaalin näkökulmaa eri maissa. Oma ohut kokemus on, että potentiaali ja lahjakkuus nähdään eri futiskulttuureissa eri tavalla. Näkemykseen vaikuttaa merkittävästi maan jalkapallo- ja yleinen kulttuuri. Mitä pidetään tärkeänä, mikä herättää kiinnostuksen, mitä pelaajalta odotetaan. Saksalainen näkemys eroaa italialaisesta ja ruotsalainen brasilialaisesta. Monessa maassa Andres Iniesta olisi pistetty punttisalille, hankittu voimaa yläkroppaan ja jätetty pelin ymmärryksen arvostaminen vähemmälle. No, yksi vastaus tuli kerran minuutilla 116. Joskus täydellinen poikkeus lyö voimalla läpi, kuten Zlatan Ruotsissa.

    Kun Suomi-futis on kärsinyt vuosikymmeniä alemmuuskompleksista, olemme olleet tuuliajolla näiden lahjakkuuden ja potentiaalin Suomi-versioiden kanssa. Jos jossain on olemassa kuvaus potentiaalisesta Suomi-junnusta, niin haluaisin nähdä sen. En tarkoita yhden seuran tekemää kuvausta, vaan samansuuntaista käsitystä potentiaalisesta pelaajasta eri ikäluokissa, eri kehitysvaiheissa ja eri pelipaikoilla. SHA:lla on ollut yksi näkökulma ja vastauskin tähän. On mahdollista kuvata poikkeuksellinen yksilöllinen huippupotentiaali, kun pelaaja on ylivertainen muihin ikäisiinsä verrattuna. Sekään ei yleensä perustu pelin tasolla konkreettiseen asiaan, saati että sen syistä olisi selkeä käsitys.

    Otetaan vielä yksi vertailu talenteista, lahjakkuuksista ja potentiaalisista pelaajista. Suomessa olisi oleellista ymmärtää talenttien monet eri tasot. HJK vertailee pelaajia eri tavalla kuin ykkösen Jaro tai kakkosen KaaPo. Vertailuryhmällä on siis merkitystä. Seuran kannalta on tärkeää tunnistaa omat potentiaaliset pelaajat eli ne, jotka ovat oman seuran talentteja. Kun seuralla on ymmärrys mikä on oman seuran talentti, niin se on tärkeämpää kuin ymmärrys HJK:n, Midtjyllandin, Ajaxin tai Chelsean talentista. Tällä ajattelulla talentteja on joka seurassa, joskin he voivat olla seurojen välillä Palloliiton näkökulmasta ihan eri tason pelaajia.

    Erilaisista kyvyistä ja potentiaalista. Olen ollut onnekas ja saanut tutustua erittäin moneen Turun alueen parhaista futareista sekä valmentajana että työssäni Vasaramäen liikuntakoulussa. Näiden 30 vuoden aikana on vastaan tullut monta ’timanttia, lahjakkuutta, tulevaisuuden ammattilaista’ ja muiksi ennakolta nimettyä pelaajaa. Pelaajia on lähtenyt Valioliigan, Bundesliigan, Hollannin, Tanskan ja monen muun maan akatemioihin. Olen ollut monen pelaajan futistaidoista ennustajien kanssa samaa mieltä, muista tärkeistä taidoista olen ehkä tiennyt enemmän kuin nämä nimeäjät. Yksinkertaistan ja provosoin samalla:
    • harjoittelun taito – osaan ja jaksan harjoitella monipuolisesti
    • kyky sietää onnistumisia, epäonnistumisia ja epämukavuutta – tätä on urheilijan arki
    • oppimisen kyky – kognitiivinen, kehollinen ja sosiaalinen taito omaksua uutta
    • itseohjautuvuus – tavoitteellisuus, oman toiminnan arviointikyky ja kurinalaisuus

    Tähän voisi lisätä vielä muitakin asioita ja tietenkin tarkentaa yllä olevia. On todella helppo olla samaa mieltä Janin esille nostamasta bioekologisesta mallista, sillä moni edellä kirjoittamistani taidoista/suhtautuminen taitoon opitaan lähipiirissä ja pitkän ajan kuluessa. Kun näen pelaajia koulussa oppilaina, olen mielessäni usein todennut, että futis muuttuu haastavaksi, kun aikaa hiukan kuluu. Yleensä syynä on se, että yllä olevat taidot ovat kehittymättä, tai jossakin on isoja ongelmia. Akatemioiden kilpailu on niin kovaa, että pelkät futistaidot eivät tuo sitä eroa, jolla noustaan huippuliigan ammattilaisuuteen. Matka on niin pitkä, että pelkkä futislahjakkuus ei sinne kanna.

    Testaamisesta yleensä. Mihin testaamista käytetään? Olin P2001-syntyneiden kanssa SHA:ssa ja ensimmäisissä testeissä saimme ponnauttelusta lähes kaikki pelaajat hylsyn, koska ylitimme maksimiajan. Tästä tuli palaute. Samoissa testeissä olimme kärkitasoa kuljetustestissä. Huomio – sitä osaa mitä treenaa. Pelit kertoivat, että taitotaso oli riittävä pelaamaan ihan jokaista vastaan. Mikä siis on futiksessa se oleellisin testi? Minulle vastaus on aina ollut peli.

    Pelin kautta testaamisesta. Työssäni olen osallistunut reilut 10 vuotta liikuntaan erikoistuneen koulun ala- ja yläkoulun urheiluvalintoihin. Vasaramäki on Olympiakomitean urheiluyläkoulu, jonka futislinjalle oppilaat valitaan yleistestin ja lajitestin yhteistuloksen kautta. Koska yleistesti on erittäin monipuolinen, keskitymme lajitestissä pelitaitoihin. Testaamme syöttötaidon käyttämällä Palloliiton syöttöseinätestiä. Perustelen tätä yhdellä lauseella ’syöttäminen tekee futiksesta joukkuepelin’. Muut osiot ovat 2v2, 3v3 ja 6v6 pienpelit. 2v2-peli on hyvin lähellä 1v1-peliä ja tilanne toistuu oikeastaan koko ajan. Pystynkö ohittamaan, osaanko puolustaa, miten toimin, kun voitan/häviän tilanteen. 3v3 neljän maalin pelinä on suoraan Horst Weinilta. Pelin ytimessä ovat havainnointitaidot, kolmen pelaajan yhteistyö ja reagointi pelitilanteeseen. 6v6 vapaa peli on jo lähellä normaalia peliä. Tämä testiyhdistelmä on ollut erittäin toimiva. Arvioitsijoiden ammattitaito on ollut korkea seura- ja palloliittoyhteistyön kautta. Valintojen osumisprosentti on ollut paljon parempi kuin keskiverto Veikkausliigapelaajan syöttöprosentti. Jatkamme tällä testipatteristolla myös tänä vuonna.

    Lyhyesti loppuun. Yksi tärkeä potentiaalin arviointiin vaikuttava seikka on mitä tasoa tarkoitetaan tai tavoitellaan. Onko talentin vertailutaso Veikkausliiga, Tanska, Hollanti, Saksa vai Valioliiga. Jos tavoittelemme Valioliigaa, niin taso on aika paljon kovempi kuin Tanskassa. En ota kantaa Veikkausliiga ja talentit keskusteluun. Kun etupulpetista on edetty jo Valioliigan porteille, niin sivusta katsoen matka on ollut todella pitkä. Pohjalla on varmasti lahjakkuutta ja potentiaalia, enemmän ehkä kuitenkin tavoitteellisuutta, kykyä harjoitella, oppia ja omaksua, sekä korkeaa sietokykyä muutoksille. Bioekologisen mallin sisäympyrä on ollut erittäin tärkeä. Näiden monimutkaisten asioiden mittaaminen jollain testillä onkin sitten eri juttu, tai onko edes mahdollista.

    Futisterveisin
    Jukka Talja
    Valmentaja, opettaja ja Ekkonon + Horst Weinin Suomeen tuoja

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s