Mielipide

Valmentajien pääteasema?

Suomen Palloliitto on ottanut viime vuosina tärkeitä kehitysaskeleita.

Liiton viestintä on muuttunut viestintäpäällikkö Taru Nyholmin johdolla selvästi parempaan suuntaan. Toisin kuin aikaisempina vuosina, SPL:n viestinnästä ei tule enää ensimmäisenä mieleen sanat ”ummehtuneisuus” ja ”salamyhkäisyys”.

Huuhkajien ja Helmareiden viime aikojen hyvät otteet ovat luoneet positiivista nostetta, joka toivottavasti osataan hyödyntää markkinoinnissa ja viestinnässä järkevällä tavalla.

Kattojärjestön tukitoimintoihin on tehty tärkeitä täsmärekrytointeja. On rakennettu yliopistoyhteistyötä ja panostettu tutkimus- ja kehitystoimintaan. Seurojen Palloliitto -uudistusprosessi tähtää siihen, että resursseja siirtyy hallinnosta kentälle.

Kaikesta positiivisesta taustakehityksestä huolimatta yhteen liiton tärkeimmistä kokonaisuuksista liittyy paljon kysymysmerkkejä.

Kyse on nuorisomaajoukkueista, joita tässä tekstissä pohdin nimenomaan poikamaajoukkueiden näkökulmasta.

Kun tarkastellaan Palloliiton viimeisen 15 vuoden valmentajavalintoja, iso kuva näyttäisi olevan selvästi se, että suurella osalla valmentajista työ poika- tai U21-maajoukkueen valmentajana on jäänyt valmentajauran pääteasemaksi tai ainakin käynnistänyt jonkinlaisen – lyhyen tai pidemmän – ”joutsenlaulun”.

Osa valmentajista on lopettanut valmennustyön kokonaan. Jotkut ovat jatkaneet valmentamista, mutta Palloliiton jälkeen pestit ovat olleet lyhyitä, tai valmentajauran kehitys on muutoin ollut vaatimattomampaa kuin ennen maajoukkuevalmennusta.

Esimerkiksi vuonna 2012 liiton palkkalistoilla poikien U15-U21-vaiheen maajoukkuevalmentajina toimivat Mika Laurikainen (U21), Kimmo Lipponen (U18-U19) ja Ilkka Mäkelä (U15-U17). Tiedot on tarkistettu Palloliiton vuoden 2012 toimintakertomuksesta.

Missä nämä valmentajat ovat nyt?

Mika Laurikaisen uutisoitiin marraskuussa 2020 siirtyvän Eerikkilän jalkapallopalveluiden johtajan tehtävästä kaudella 2021 Ykkösessä pelaavan TPS:n urheilujohtajaksi. Pitkään eri maajoukkueissa valmentanut Kimmo Lipponen toimii nykyisin opettajana, eikä valmenna enää aktiivisesti. Ilkka Mäkelän viimeisin pesti oli puolestaan Ykkösestä pudonneen MYPA:n päävalmentajana.

Kaikki kolme valmentajaa ovat tehneet merkittävän uran suomalaisessa jalkapallossa. Olennaista on kuitenkin se, että kenenkään valmentajan kohdalla valmennusura ei lähtenyt lentoon Palloliiton pestin päätyttyä ja nykyään he toimivat enemmän tai vähemmän huippujalkapallon ulkopuolella.

Laurikainen, Lipponen ja Mäkelä eivät ole ainoita esimerkkejä.

Vuosina 2014-2017 U21-maajoukkueen päävalmentajana toiminut Tommi Kautonen on Kakkosessa pelaavan FC Reippaan päävalmentaja.

Vuosina 2005-2009 nuorempien poikamaajoukkueiden valmentajana työskennellyt Sami Vehkakoski toimii vantaalaisen junioriseura KOPSE:n valmennuspäällikkönä. Vehkakosken kollegana työskennellyt Hannu Haverinen on kadonnut valmentajakartalta kokonaan.

Hyvänä pelaajakehittäjänä aikaisemmin tunnetuksi tulleen Aleksei Eremenko Sr.:n valmennusura on ollut vuoden 2016 U18-päävalmentajan pestin jälkeen turbulenssia täynnä.

Selvän kehitysloikan nuorisomaajoukkueen valmentajapesteistä ovat ottaneet 2010-luvulla oikeastaan vain Huuhkajien nykyinen päävalmentaja Markku Kanerva sekä Ilveksen Veikkausliiga-joukkueen pääkäskyttäjä Jarkko Wiss.

Palloliitto on siis merkinnyt suurelle joukolle valmentajia joko uran päätepistettä tai väliasemaa, jonka jälkeen valmennusuran suunta on muuttunut.

Mitä tämä kertoo palloliittolaisesta toimintakulttuurista? Miksi ikäluokkansa parhaimpien pelaajien kanssa toimineet valmentajat eivät ole olleet haluttuja nimiä enää sen jälkeen, kun työ Palloliitossa on päättynyt? Mitä asioita valmentajien rekrytoinneissa on ylipäänsä painotettu?

Kysymykset ovat ajankohtaisia myös vuonna 2021. Palloliitossa toimii useita henkilöitä, jotka ovat jo vuosien ajan valmentaneet poikamaajoukkuepelaajia. Mihin suuntaan näiden valmentajien urapolut kulkevat? Ovatko esimerkiksi ulkomaat tai Suomen parhaat Veikkausliiga-organisaatiot näille valmentajille realistisia päämääriä? Vai onko kohtalona edeltäjien tavoin valmentajien ”saattohoitola”?

Edellä mainittu kehityskulku tiivistyy pitkälti kysymykseen tuloksista ja menestymisestä.

Palloliitto on asettanut vuosien 2020-2024 strategiassaan visioksi, että Suomi on vuonna 2030 ”menestyvä jalkapallomaa ja hyvinvoinnin kasvattaja”. Tähän menestykseen katsotaan visiossa kuuluvan se, että ”Suomen maajoukkueet menestyvät.”

Kilpaurheiluun, jota myös poikien maajoukkueet kiistatta edustavat, kuuluu elimellisenä osana nimenomaan tulokset.

Aina voidaan tietysti jauhaa, että poikamaajoukkueiden tehtävänä on ensisijaisesti kasvattaa pelaajia A-maajoukkueeseen. Tämä on tietysti ehdottoman tärkeää, mutta voittamisen kulttuurin ja mentaliteetin kehittämisestä ei voida puhua uskottavasti, jos valmentajilla ei ole käytännössä minkäänlaista tulosvastuuta. Mikä signaali pelaajille halutaan antaa?

Tulokset eivät ole juuri muuttuneet parempaan suuntaan. Esimerkiksi nykyisen U21-maajoukkueen päävalmentajan Juha Malisen pistekeskiarvo EM-karsintaotteluista on kolmeen edelliseen U21-päävalmentajaan (Kautonen, Laurikainen ja Kanerva) verrattuna kaikkein huonoin. Vuonna 2018 Malisen joukkueella oli pisin EM-karsintapelejä koskeva tappioputki (neljä ottelua) 12 vuoteen.

Viikon verran U21-maajoukkueen valmennustiimissä toiminut maalivahtivalmentaja Tuomas Peltonen nosti tulosvastuun puutteen esille kesällä 2020. Nykyisin Qatarin Aspire Academyssä työskentelevä Peltonen arvioi, että kilpailun ja paineen puute on suuri ongelma.

”Niin kauan kuin Palloliitosta ja sen alaisista joukkueista puuttuu tulosvastuu, mistään maksimaalisesta suorittamisesta on ihan turha puhua. Tulokset eivät ole kovinkaan paljoa muuttuneet, mutta silti samat ihmiset jatkavat lähes vuodesta toiseen. Oman toiminnan kyseenalaistaminen on todella vaikeaa, jos ulkoapäin ei tule ”inputia”. Näin voi käydä, jos samat ihmiset toimivat yhdessä vuodesta toiseen.

Myös Palloliitossa valmentajien pitäisi kilpailla keskenään. Pelaajathan kilpailevat kuitenkin koko ajan pelipaikoista. Jos tulokset eivät tyydytä, valmentajia pitäisi vaihtaa kylmästi, vaikka kesken prosessin.”

Peltosen kritiikki olisi tietysti mahdollista kuitata vain toteamalla, että sopivia valmentajia voi olla vaikea löytää ja että onhan valmentajissa ollut vaihtuvuutta. Viime kädessä koko ongelmakokonaisuus palautuu yhteen seikkaan: rekrytointiin.

Viimeisten vuosikymmenten aikana liitossa on työskennellyt paljon valmentajia, joille työ liitossa on merkinnyt lopulta uran, joskus jopa nousevan sellaisen, pääteasemaa. Se on huolestuttava asia. Olisiko rekrytoinnin fokusta käännettävä?

Mitä jos Palloliitto lähtisi rohkeammin etsimään valmentajia sellaisesta joukosta henkilöitä, joille työ esimerkiksi U16-maajoukkueen valmennustiimissä voisi merkitä selvää ponnahduslautaa uralla eteenpäin? Valmentajia, joilla olisi jo näyttöjä tulosurheilusta, mutta urakaari erilainen kuin mäkelöillä, kautosilla tai malisilla? Eri tavalla kunnianhimoa ja tavoitteita? Valmentajia, joiden kannalta menestyminen tai menestymättömyys merkitsisi paljon seuraavan askeleen kannalta?

Kun ajatellaan nykyisiä tuloksia, hävittävää ei olisi paljoa.

On hämmentävää, miten vähän poikamaajoukkueiden toiminnasta, tuloksista ja valmentajavalinnoista on Suomessa keskusteltu. Viime kädessä kyse ei ole edes yksittäisistä nimistä, vaan laajemmasta ilmiöstä, kulttuurista ja asenteesta, joka välittyy helposti myös liiton ulkopuolelle, esimerkiksi seuroihin.

Monet esimerkit osoittavat, että liian usean valmentajan kohdalla työ Palloliitossa on merkinnyt käännettä erikoiseen suuntaan. Rekrytoinnin lisäksi kysymyksiä herättää myös liiton päivittäisen toimintaympäristön merkitys. Kysymyksiä ei varsinaisesti poista se, että esimerkiksi kansainväliseksi osaajaksi tunnustettu portugalilainen Ricardo Duarte viihtyi liiton valtakunnallisena koulutuspäällikkönä vain puoli vuotta.

Suomalaisessa valmentajakentässä on tällä hetkellä yksi auktoriteetti ylitse muiden. Hän on tietysti Huuhkajat historiallisesti EM-kisoihin johtanut Markku Kanerva.

Kanerva on tehnyt loistavaa työtä A-maajoukkueen päävalmentajana. 56-vuotias valmentaja on saavuttamiensa tulosten perusteella nyt sellaisessa valta-asemassa, jossa hän voi – A-maajoukkuetta laajemmin – vaikuttaa koko pelaajakehitysputkeen alle 15-vuotiaiden maajoukkueesta lähtien. Kanervaa kuunnellaan, hänen näkemyksiinsä luotetaan ja niille annetaan painoarvoa. Kanerva vaikuttaa sanoillaan ja teoillaan suomalaiseen jalkapallovalmennuskulttuuriin enemmän kuin moni edes uskoisi.

Kun Palloliitto uutisoi joulukuussa 2020 U21-maajoukkueen päävalmentajan Juha Malisen jatkosopimuksesta, tiedote sisälsi mielenkiintoisen kohdan. Siinä liiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen toi esille yhden perusteen, joka vaikutti Malisen jatkosopimuksen tekemiseen.

”Tihinen korostaa jatkosopimuksen merkittävänä kriteerinä yhteistyötä A-maajoukkueen päävalmentajan Kanervan kanssa.”

Kun katsotaan U21-maajoukkueen tuloksia, Malisen jatkosopimus oli monelle jalkapallotoimijalle yllätys. Palloliiton tiedotteen perusteella voidaankin pohtia, kuinka paljon juuri Kanervan näkemyksillä oli vaikutusta liiton päätökseen solmia mainittu jatkosopimus. Ei välttämättä ratkaiseva merkitys, mutta ainakin jonkinasteinen vaikutus – tai ”merkittävä kriteeri”, kuten tiedotteessa todettiin.

Yksi asia on joka tapauksessa selvä.

Erinomaista työtä A-maajoukkueen päävalmentajana tehnyt Kanerva vaikuttaa omilla näkemyksillään ja toiminnallaan paljon suomalaiseen valmennuskulttuuriin sekä Palloliiton rooliin tämän kulttuurin muovautumisessa – halusi hän sitä tai ei.

Ja tuo valta ja auktoriteettiasema vaikuttaa paljon myös siihen, onko Palloliitto myös jatkossa useille valmentajille valmennusuran pääteasema.

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

 

Kategoriat:Mielipide

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s