Mielipide

Valmennuspäällikön työstä – Tekijänä junnufutiksen toimintaympäristössä

Jalkapallosta on tullut Suomessakin ammatti yhä useammalle.

Työni valmennuspäällikkönä on yksi esimerkki niistä tehtävistä, joita on nykyisin monissa seuroissa. Nimikkeet vaihtelevat, mutta tehtäviä yhdistää toiminta jalkapallon ja monilla junnufutiksen parissa.

Pyöräilin toukokuussa 2020 kentältä kotiin ja pohdin normaaliin tapaan jalkapalloasioita.

Äkkiä mieleeni nousi ajatus, jota olin joskus aiemmin miettinyt.

”Tekijän tieto ja taito. Jos joskus vielä kirjoitan valmennuksesta, siinä pitäisi myös käsitellä omaa toimintaani junioriseurassa.”

Ajatukseni on, että työni on kelpo esimerkki luovasta toiminnasta. Se pitää sisällään monia innostavia haasteita ja toiminnan tasoja.

Ennen kaikkea työni osoittaa tekijän tiedon ja taidon tärkeän roolin. Toimintani junioriseuran valmennuspäällikkönä on sidoksissa omaan näkemykseeni ja osaamiseeni.

Työni ja tehtäväni on huonosti ohjattavissa ulkopäin. Se edellyttää konkreettisessa toimintaympäristössä muodostettua tekijän tietoa ja taitoa toimia juuri tässä nimenomaisessa tilanteessa.

Kuvaamani lähtökohta avaa monia näkökulmia tarkasteluun. Ajatus tekijän tiedosta ja taidosta avaa yleisellä tasolla horisontin, jolla tarkastella kaikkea valmennustoimintaa.

Toisaalta yhden tekijän toiminnan kuvaus voi parhaimmillaan auttaa muita toimijoita.

”Mitä teen valmennuspäällikkönä?” ei ole vain henkilökohtainen kysymys.

Siihen vastaaminen kertoo monta kertomusta, jotka voivat olla muodossa tai toisessa myös toisille tuttuja tai pohdinnan kohteena.

Vastaukset kysymyksiin ja asioihin voivat joillakin olla osin samansuuntaisia, ja toisilla taas erilaisia kuin omani.

Mutta yhteinen viitekehys, jalkapallo ja valmennus, pakottaa asiat ja vastaukset viime kädessä samaan maailmaan.

Tästä ajatusten ja vastausten jännitteistä toimintakulttuuri juniorijalkapallossa muodostuu, elää ja kehittyy.

***

Oletko koskaan nostanut tai madaltanut lämpötilaa asunnossasi? Imuroinut asuntoasi? Valmistanut ruokaa liedellä? Säädellyt valaistusta nähdäksesi paremmin tai luomaan tunnelmaa?

Keittänyt aamukahvit kahvinkeittimessä ja nauttinut sitä suosikkimukistasi?

Jos vastasit yhteenkin kysymykseen kyllä, olet toiminut monimutkaisen systeemisen kokonaisuuden kanssa.

Ajatukseni on, että valmennuspäällikön työni on periaatteessa samanlaista kuin aamukahvin valmistaminen. Tai minkä tahansa systeemisen kokonaisuuden kanssa toimiminen.

Työni kannalta on tärkeää tietää, mitkä asiat kuuluvat tekijöinä siihen kokonaisuuteen, jonka kanssa olen tekemisissä ja minkälaisia ovat toimintani päämäärät.

Selvennän hiukan asiaa.

Kun valmistan aamukahvin ja nautin siitä, systeemiseen kokonaisuuteen kuuluvat ainakin: kahvi, suodatinpussi, kahvinkeitin, verkkovirta, vesi ja kannu, kuppi, tuoli jolla istun, ja maito.

Ja tietenkin minä itse toimijana. Laitan koko prosessin alulle ja arvioin lopulta sen onnistumista.

Olen kahvinvalmistamisen mestari, ylipäällikkö ja kahvinmaistaja. Olen näitä kaikkia siksi, että tiedän ainakin suunnilleen mitä kahvin valmistamiseen ja nauttimisen systeemiseen kokonaisuuteen kuuluu.

Tiedän myös, missä järjestyksessä asioiden on hyvä edetä, jotta pääsen nauttimaan kahvihetkestäni. En esimerkiksi kaada ensimmäiseksi maitoa suodatinpussiin. Lisään sen viimeisenä kahvimukiini ja juuri sellaisena annoksena, josta itse pidän.

Tiedän myös sen päämäärän, minkä aioin saada aikaan. Ja osaan tunnistaa, jos jokin menee vikaan kahvinvalmistuksessa. Esimerkiksi sen, että kahvi on päässyt loppumaan tai kahvinkeittimen päällä-nappula on jäänyt minulta painamatta.

Ideani on, että toiminta jalkapalloseuran valmennuspäällikkönä on osaltaan samansuuntaista toimintaa kuin se, jota edellä kuvasin.

Toimin työssäni monimutkaisen, järjestäytyneen systeemisen kokonaisuuden kanssa.

Minun tulisi tuntea mahdollisemman hyvin se systeeminen kokonaisuus, jonka kanssa toimin. Minun pitäisi tuntea myös tämän kokonaisuuden osat ja osien väliset keskinäiset suhteet.

Ja erittäin tärkeää, kuten kahvinkeitossakin, on tietää systeemin päämäärät eli mitä varten systeemi ylipäänsä on käynnissä.

Kun toimitaan ihmisten systeemisessä kokonaisuudessa juniorijalkapallossa, on asioiden tunnistaminen kuitenkin paljon hankalampaa kuin kahvinkeittämisessä.

En voi tietää täsmällisesti ja tarkasti, mitä siihen kokonaisuuteen kuuluu, josta minun tulisi olla selvillä.

En voi myöskään tietää täsmällisesti ja tarkasti, minkälainen vuorovaikutus kokonaisuuden osilla on tosiinsa nähden.

Systeemin päämääristäkin minulla voi olla vain jokin idea ja aavistus, koska juniorijalkapallon systeemissä toimivalla ihmisillä on kaikille omat motiivinsa ja tavoitteensa.

Tämän epävarmuuden kanssa minun kuitenkin on tultava toimeen. Olen keksinyt epävarmuutta kuvaamaan sanan ”suunnilleen kokonaisuus.”

Ei auta kuin miettiä, mikä on suunnilleen se kokonaisuus, jonka kanssa olen tekemisessä. Ja tehdä tämän kanssa parhaansa. Sen on riitettävä.

Näkökulmani on ehkä erilainen kuin mitä yleisesti valmennuksessa pidetään usein lähtökohtana.

Melko yleisesti valmennuksessa ainakin luullaan, että asiat ovat saatavissa tarkasti hallintaan. Ja että tarkkaan hallintaan pitääkin pyrkiä.

Kyseinen lähtökohta voidaan kuvata näin: kun tiedetään tarkasti systeemin vaikuttavat tekijät ja myös tekijöiden keskinäiset suhteet, voidaan hetkessä A ohjelmoida valmennus, joka johtaa tiettyyn juuri haluttuun lopputulokseen hetkellä B.

Ero on siinä, että esittämässäni tavassa tehdä valmennuspäällikön työtä tunnustetaan jo alkumetreillä, että inhimillinen säätelijä on inhimillinen säätelijä.

Kun taas tarkasti ohjelmoidussa valmennuksessa, asetetaan inhimillinen säätelijä kohtuuttomaan tehtävään ja luodaan illuusio, johon monet uskovat.

Voisin kirjoittaa satoja sivuja tietoteoreettisia perusteluja sille, miksi pidän ”suunnilleen kokonaisuutta” parempana lähtökohtana toiminnalleni kuin ”tarkasti ohjelmoitua kokonaisuutta”.

Mutta tässä kohtaa riittää, kun sanon asian niin kuin se mielestäni on. ”Suunnilleen kokonaisuus” on näkemykseni mukaan enemmän totta ja arvostan sitä pätevänä valmennusfilosofisena lähtökohtana.

Ja olen vakuuttunut siitä, että sen varassa meidän on juniorijalkapallossa ja valmennuksessa lopulta tultava toimeen. 

*** 

Iso osa työstä, jota teen, on luonteeltaan kehitys- ja toimintaympäristön rakentamista pelaajilla ja valmentajille sekä muille seuratoimijoille.

Se on näkymätöntä työtä, joka konkretisoituu, kun joukkueet pelaavat ja harjoittelevat.

Suunnittelen joukkueiden pelitoiminnan rakennetta kullekin toimintakaudelle ja spesifimmin jollekin aikajaksolle.  Hoidan asioita eteenpäin kunkin joukkueen kanssa. Mietin, mitä kilpailutoimintaa on kullekin joukkueelle tarjolla Palloliiton sarjojen kautta ja minkälaisia turnauksia on tarjolla tässä ikäluokassa.

Kun tämän työn tekee hyvin, niin paljon on jo etukäteen pelaajille valmiina.

On luotu edellytyksiä sille, että pelaajat kehittyvät pelaamisen kautta pelin tarjoamamassa innostavassa ja haastavassa ympäristössä.

Kehitysympäristön rakentaminen pelien osalta on tehtävä aina joukkue kerrallaan. Ja huomioiden nimenomaisesti kunkin joukkueen tilanne ja lähtökohdat.

Nuorimmissa ikäluokissa on esimerkiksi aluksi perusteltava valmentajille ja pelaajien vanhemmille, miksi pimeänä tammikuisena aamuna on lähdettävä klo 6.00 aamulla Helsingin suuntaan bussilla ja vietettävä koko lauantain vapaapäivä turnauksessa.

Hiukan vanhemmat ikäluokat ja joukkueet ovat tottuneet siihen. Ymmärretään, että kehitystä tulee enemmän kentällä kuin kotisohvalla makaamalla.

Meillä seurassa ajatuksena on, että kauden aikana on tarjottava pelaajille mahdollisemman paljon pelaamista. Pelaamisen takia lapset ja nuoret ovat mukana toiminnassa. Kun oma joukkue pelaa, se on pääsääntöisesti aina pelaajia kiehtova tapahtuma.

Peli on jalkapallon suola ja ydin. Pelaajat haluavat mukaan pelin tarjoamaan kilpailun leikkiin, ja minun tehtäväni on tehdä työni niin, että tämä on mahdollista.

Lyhyessä valmennustoimintaa kuvaavassa LAUTP:n A, B, C -mallissa todetaan yksiselitteisesti:

”Pelataan paljon, koska peli kehittää pelaajaa eniten. Peli on harjoitus, jossa yhdistyvät kaikki jalkapallon vaatimukset ja pelaajilta vaadittavat taidot. Peli on paras tapa arvioida pelaajien kehittymistä ja valmennuksen onnistumista!”

Koska olemme pieni seura, voimme myös toimia joustavasti niin, että pelaajat voivat liikkua peliryhmien ja joukkueiden välillä.  Pelaajille voidaan räätälöidä pelitoimintaa ja luoda samalla kehitysympäristöä.

Omassa työssäni keskeistä on myös muun kehitysympäristön rakentaminen.

Pelaajien ja joukkueiden harjoittelun mahdollistaminen vaatii paljon etukäteistyötä.

Sisällöllinen puoli asiassa on harjoittelun luonteen suunnittelu. Suunnittelun peruslähtökohtaa kuvataan seuramme A, B, C -mallissa harjoittelun osalta näin:

”Harjoittelussa on perusajatuksena pelinomainen ja pelaamista tukeva harjoittelu iän/kehitystason mukaan ja innostaminen harjoitteluun.”

Vaatii paljon etukäteistyötä, miten tätä tavoitetta voidaan käytännössä toteuttaa kunkin joukkueen osalta.  Valmennukselliset asiat sanelevat pitkälti sen, onko joukkueissa mahdollista toteuttaa tavoitetta tyydyttävästi, hyvin vai erinomaisesti.

Jos joukkueessa on osaavat valmentaja, on olemassa hyvät lähtökohdat saavuttaa asetettuja tavoitteita.  Aina kuitenkaan näin ei ole. Sen asian kanssakin on kuitenkin tultava toimeen.

LAUTP:n 10-vuotiaita pelaajia Helsinki Cupissa kesällä 2019. Kuva: LAUTP.

***

Lasten jalkapallossa on hyväksyttävä, että valmentajat eivät meidän kokoisessa seurassa ole ammattilaisia. Tällöin on yritettävä muille keinoin varmistaa sitä, että harjoittelun laadulliset ja määrälliset vaatimukset täyttyvät.

Harjoittelun kehitysympäristön rakentaminen ei rajoitu yksin joukkueiden toimintaan. Monissa seuroissa järjestetään joukkuetoiminnan lisäksi toimintaa, joka voidaan nimetä vaikka erityisharjoitteluksi. On kyky- ja taitokoulutoimintaa, maalivahtiharjoittelua, fyysistä valmennusta, pelaajien aamuharjoittelua, yläkouluikäisten ja vanhempien akatemiatoimintaa, kesän ja muiden loma-aikojen päiväharjoittelua ja leiritoimintaa.

Myös näiden toimintojen järjestäminen kuuluu siihen työnkuvaan, jota teen. Koen ne tärkeäksi lisäksi joukkueiden toiminnalle. Ne tarjoavat pelaajille mahdollisuuksia, joita ei välttämättä voida joukkueiden omassa toiminnassa aina tarjota ja toteuttaa.

Harjoittelutoiminnan sisällöllisen puolen etukäteisvalmisteluihin kuulu työssäni myös harjoittelupaikkojen järjestelyt. Joukkueiden ja muun erityisharjoittelun viikko-ohjelma rakentamisessa on otettava huomioon ne kentät ja tilat, jotka ovat seuran käytössä.

En usko kovin monen omassa seurassakaan tietävän, että käytössä olevat harjoittelutilat ja kenttävuorot on haettava kaupungilta 3-4 kertaa vuodessa aina erikseen. Sen jälkeen on viikko kerrallaan suunniteltava vuorojen käyttö seuran, joukkueiden ja pelaajien kannalta tarkoituksenmukaisesti ja kustannustehokkaasti.

Sama koskee kaikkea pelitoimintaa, joka tehdään niin sanotusti kotikentällä. Sarjapelien, turnausten ja harjoituspelien varaukset on myös tehtävä aina erikseen.

Kun keväisin ja kesällä eli kaksi kertaa kaudessa kaikkien sarjojen otteluohjelmat valmistuvat, alkaa junioriseuroissa kaikkialla kova kuhina. Kaikki pelit pitää saada kentille aseteltua sekä löytää sopiva paikka ja aika kunkin pelin pelaamiseen.

Jos pelaajan vanhemmille kertoisi, kuinka paljon näkymätöntä hallinnollista työtä tehdään yksittäisin pelin pelaamiseen, hämmästyisivät he varmasti.

Tätä kaikkeako lasten yksi jalkapallo-ottelu todella vaatii?

Itsekin sitä välillä ihmettelen. Mutta niin on kai toimittava, jotta pelin pelaamisen kaikki kilpailupuolen edellytykset täyttyvät. On eri asia mennä höntsäämään kaveriporukassa kuin pelata yksikin virallinen jalkapallo-ottelu.

***

Kehitys- ja toimintaympäristön suunnittelun ja toteutuksen lisäksi on kokonaisuutta jatkuvasti arvioitava.

Missä onnistumme? Missä meillä on kehitettävää? Mitä voimme tehdä, jotta olisimme parempia?

Näitä kysymyksiä omassa työssä pyörittää päivittäin.

Arviointia tehdään seurassa ja joukkueissa koko ajan, jotta voidaan varmistua siitä, että olemme oikealla asialla.

Seuran toimijoiden rinnalla arviointia toiminnasta tekevät myös lasten vanhemmat. Jos toiminta ei ole hyvää juuri heidän lapselleen, voivat he äänestää jaloillaan ja vaihtaa toiseen ympäristöön.

Oma näkemykseni on, että vanhempia tulee kuulla asioissa, mutta seuratoiminnan suunnan näyttäminen on ensisijaisesti seuran johdon asia.

On hyvä muistaa, että toiminnan tuloksen arviointi on aina sidottu näkökulmaan.

Seura, joukkueet, valmentajat, pelaajat, vanhemmat ja kehitysympäristön muut toimijat arvoivat asioita aina omasta näkökulmastaan.

Omassa työssäni on tärkeää pitää kaikki näkökulmat esillä, mutta luottaa omaan arviontiin asioissa.

Juuri sen takia seura on valmennuspäällikön tehtävään palkannut, että hän kykenisi tuomaan sellaisen kokonaisnäkemyksen asioista, joka palvelisi sekä kokonaisuutta että yksittäisiä toimijoita.

Tämä ei ole aina helppoa, mutta asioissa pääsee yleensä aika pitkälle, kun kertoo avoimesti omat näkemyksensä ja perustelee, miksi on päätynyt näihin näkemyksiin.

Työkseen seurassa toimivien henkilöiden roolit ja tehtävät seuroissa ovat erilaisia.

Ne muototuvat seurojen ja kunkin kehitys- ja toimintaympäristön omiin tarpeisiin.

Tästä näkökulmasta esimerkiksi valmennuspäällikön työ on väkisinkin yksilöityvää.

Konkreettisen tehtävän ja sen toteuttamisen muotoutuminen on kiinni sekä seuran asettamista tavoitteista että kunkin toimijan omista lähtökohdista, osaamisesta ja tavoitteista.

Kyse on periaatteessa samankaltaisesta asiasta kuin valmennuksessa yleisestikin.

Se, miten toimitaan ja minkälaisia tuloksia saavutetaan, on kiinni paitsi käytettävistä toimintatavoista myös siitä henkilöstä, jonka kanssa toimitaan.

Tietyn pelaajan kanssa kannattaa toimia näin. Ja tietyn seuran palkatun henkilön kanssa kannattaa rakentaa toimintaa näin.

LAUTP:ssa olemme tehneet monessa suhteessa poikkeuksellisen ratkaisun oman roolini suhteen.

Johtavana ajatuksena on ollut, että minun tulee olla mahdollisemman paljon mukana konkreettisessa kenttätyössä.

Siten voin antaa parhaiten panokseni seuran junioritoiminnan kehittämiseen.

Olen valmennuspäällikön roolissa vahvasti mukana joukkueiden toiminnassa. Valmennan useita joukkueita.  Olen mukana yhdessä muiden valmentajien kanssa peleissä ja harjoituksissa sekä vastaan toiminnasta.

Jonkinlaisen vertauskohdan rooliini voi antaa isojen seurojen yhteen tai kahteen ikäluokkaan palkattu ammattivalmentaja. Hänelle on usein vastattavana ikäluokassa tai kahdessa kaikkien suuren seuran kyseisten ikäluokkien pelaajat.

Minulla taas on vastuullani useimman ikäluokan pelaajat niissä ikäluokissa, jotka on nähty seurassa järkeväksi kuulua omaan vastuualueeseeni.

Aika on rajallinen eikä ole mahdollista olla joukkueiden kaikissa tapahtumissa mukana. Olen kuitenkin mukana niin paljon kuin mahdollista. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että olen melkein vuoden jokaisena viikonloppuna jonkun joukkueen mukana peleissä ja turnauksissa.

Harjoittelun osalta pidän treenejä, mutta joukkueiden valmentajat ovat niissä kuten pelitoiminnassakin isossa roolissa.

Seurassa eräs henkilö kutsuu minua päävalmentajaksi ei valmennuspäälliköksi. Nimitys kuvaa aika osuvasti sitä, että pienessä seurassa voi valmennuspäällikkö toimia ikäluokissa ja joukkueissa päävalmentajan roolissa.

Suurissa seuroissa, joissa on yli tuhat junioria seurassa ja ikäluokassa 100-200 pelaajaa, ei kuvaamani toiminta valmennuspäällikön roolissa varmastikaan ole mahdollinen. Silloin tehtävä rakentuu toiselta pohjalla ja niistä tarpeista, jotka palvelevat kussakin toimintaympäristössä toimivan seuran toimintaa parhaiten.

***

Minkälainen on oma tehtäväni peleissä ja harjoituksissa?

On täysin mahdotonta kuvata asiaa tyhjentävästi. Kun on pitkään toiminut jalkapallossa ensin pelaajana, valmentajana ja valmennuspäällikkönä, on minulla olemassa sellaista kokemusta, joka ei selity sanoilla.

Näin on monesti laita seuroissa toimivilla henkilöillä. Heillä on tekijän tietoa ja taitoa, jota heidän ei tarvitse työssään sanallistaa. He tekevät hommansa ja sillä siisti.

Filosofisesti asiaa voi kuvalla, että on monia ammattiryhmiä, joiden tieto ja taito on pitkälti sanatonta. Tällaiset henkilöt tietävät ja taitavat enemmän kuin aina itsekään tietävät tietävänsä.

Olen monesti verrannut valmennusta käsityöammatteihin siksi, että tekijä tietää ja taitaa suhteessa omaan toimintaympäristöönsä tarvittavan. Mutta hänen työhönsä ei kuulu asian käsitteellistäminen yhtä vähän kuin jalkapallossa hyvän maalintekijän taitoihin kuuluu kertoa, miten hän täsmällisesti osaa tehdä maalinsa.

Kysymys on siitä, että moniin ihmisten ammatteihin kuuluu keskeisenä ulottuvuutena puoli, jota ei voi saada mistään oppikirjoista, nettisivuilta eikä edes koulutuksen kautta.

Taidot ja tiedot voidaan oppia ainoastaan konkreettisessa fyysisessä suhteessa siihen toimintaympäristöön, joka on kullekin ammatille ominainen.

Asialla on siis tärkeä sanaton puoli, joka voi tosin tulla esille kovanakin äänen käyttönä peleissä kuten omalla kohdallani.

Pelaajien ohjaamisen ja pelissä elämisen takana on omalta kohdaltani koko henkilökohtainen historiani jalkapallossa ja yleisestikin elämässä.

Jos omaa toimintaani ja yleisesti seurassa toimivien valmentajien toimintaa yrittää sanallistaa, tullaan jokaisen kohdalla vastaaviin henkilökohtaisiin lähtökohtiin.

Kukin valmentaa ja toimii viime kädessä itse ihmisenä, joka vastaa toiminnastaan.

Vaikka seuroilla olisi minkälaisia linjoja ja ohjeita tahansa valmennustoimintaa koskien, ovat valmentajat viime kädessä toimivia ihmisiä, jotka oman osaamisensa varassa tekevät valmennustyötä.

Meillä seurassa on pyritty tarjoamaan pelejä koskevaan valmennukseen joitakin perusideoita, jotka helpottavat toivottavasti valmentajien toimintaa.

Valmennuksen A, B, C -mallissa on hyvin yksinkertaisella tavalla yritetty kuvata pelaamisen ja harjoittelun ydinasioita.

Pelaamisen osalta pelaamisen tärkeys korostuu pelaajien oppimistapahtumana.

Meillä on viisi keskeistä teemaa, joita haluamme viedä seurassa kaikkien joukkueiden kanssa eteenpäin:

  • Järjestä oppimisen mahdollisuus = pelaa paljon ja opeta pelaamista.
  • Opeta pelaajalle pelipaikan tehtävät.
  • Opeta pelaajia pelaamaan suhteessa vastustajaan.
  • Opeta pelaajille/joukkueelle malli ja tavat pelata jalkapalloa dynaamisesti, joustavasti ja monipuolisesti.
  • Opeta pelaaja kunnioittamaan peliä ja kamppailemaan aina voitosta.

Nämä ideat ovat varmasti mukana silloin kuin itse valmennan peleissä.

Ja monet vastustajat tuntevat melko hyvin, että pelin kunnioittaminen ja kamppailu voitosta on LAUTP:n pelaajille itsestään selvää.

Olen itse sillä kannalla, että vaikka pelaajakehityksessä on matkan varrella tarpeen mennä joskus tarkkoihinkin yksityiskohtiin, ovat isot pääideat ja selkeä suunta prosessissa monestikin tärkeämpää.

Peli opettaa niin pelaajia kuin valmentajiakin, mutta ilman selkeitä perusideoita on kummankaan hankalaa ymmärtää, mitä oikein ollaan oppimassa.

Harjoittelun osalta oma roolini on pitää itse harjoituksia ja suunnitella niitä itse sekä muiden valmentajien kanssa. En ole käyttänyt aikaani valmentajien harjoitusten arviointiin, vaikka seuraankin heidän tekemisiään.

Ajattelen, että valmentajat kyllä pikku hiljaa huomaavat itse, mikä toimii ja mikä taas ei, eikä tähän tarvita valmennuspäällikköä kriitikkona tekemään yleensä parannusehdotuksia.

Toki jos homma näyttää menevän ihan metsään, on siihen heti puututtava.  Yleisesti kun mennään oikeaan suuntaan ja vielä riittävällä vauhdilla, niin seuraan mielelläni vähän sivusta toimintaa.

Osa valmentajista haluaa minulta selkeitä harjoituksia, jotka he voivat toteuttaa ilman että heidän itse tarvitsee suunnitella harjoitusta.

He voivat kiireisen työpäivän jälkeen muuttua viimeisissä liikennevaloissa ennen kenttää valmentajiksi eikä heidän tarvitse murehtia, mitä he tekevät pelaajien kanssa kentällä.

Toiset taas suunnittelevat harjoituksensa itse niiden teemojen ympärille, jotka ohjaavat yleisinä ideoina kaikkea harjoittelua seurassa.

Seuratoiminnassa on muussa kuin ammattilaistasolla hyväksyttävä se, että kukin henkilö tulee seuraan mukaan omilla resursseillaan.

Minun tehtäväni on mahdollistaa henkilön mukanaolo lasten ja nuorten hyväksi tarkoitetussa toiminnassa niissä puitteissa, kun se kullekin ihmiselle on mahdollista, mikäli se palvelee seuran ja joukkueiden päämääriä.

***

Omassa valmennuksessani harjoituksissa on yleisesti aina mukana vaatimustaso. Se tarkoittaa minulle lyhyesti kuvaten sitä, että pelaajien ja valmentajien tulee elää siinä hetkessä, joka on käsillä.

Vaatimustaso ei tarkoita, että mennään aina kovaa ja täysillä, vaan että mennään sen mukaan harjoitusta eläen, mitä kulloinkin tavoitellaan.

Vaatimustasoa voi olla kova fyysinen harjoitus, intensiivinen huolella rytmitetty peliharjoitus, tiettyyn tekniseen suorittamiseen keskittyvä taitotreeni, yhdessä leikinomaisesti tehty kisailu tai mikä tahansa joukkueen yhteinen tekeminen, jolla on tietty päämäärä.

Päämäärä siis ohjaa, mitä kulloinkin vaaditaan eikä vaatimustaso ole jokin yksiulotteinen olio, joka pysyy aina samanlaisena. Siksi käytän mieluummin vaatimustason sijaan sanaa läsnäolo kuvaamaan asiaa.

Samoin kuin pelaamisen ohjaamisessa on meillä seurassa tarjottu harjoitteluun tiettyjä perusteemoja, joiden ympärillä toimitaan.

Vaatimustasoa korostetaan harjoituksissa valmentajille ja pelaajille lähtökohtana.

Viisi perusideaa, joiden kanssa työskennellään joukkueiden ja pelaajien kansa ovat:

  • Yleinen urheilullisuus
  • Perustaito/nopeustaitavuus
  • Pelin perustilanteet (1v1, 2v1, 2v2, 3v2, jne.)
  • Pelitaitoa kehittävät pelit
  • Maalinteko

Viides teema maalinteko on lapsille erityisen mieluisa teema ja sen ympärille voi rakentaa muita teemoja.

Yleiseksi ohjeeksi valmentajille on annettu yhdistää samaan treeniin 3-5 teemaa ja kasvattaa niissä haastetta iän ja kehitystason mukaan taitojen karttuessa.

Näen valmennuksen ohjelmoinnin idean nimenmaan yleisenä lähtökohtana, jossa työskennellään tiettyjen teemojen ympärillä kehitystason mukaisesti.

En niinkään pidä arvossa kovin tarkkoja ja yksityiskohtaisia ohjelmia. Kannustan ennemmin elämään ja toimimaan tilanteen mukaan.

Ihanteena olisi omassa mallissani luovan valmentamisen taito, joka lähtee kustakin joukkueesta ja pelaajista joukkueessa.

Valmentajien ohjaamisessa ja kouluttamisessa on meillä käytössä toimintatapa, jota voi kuvata sanalla tekemällä oppiminen.

***

Kun valmentaja aloittaa joukkueissa, käydään läpi perusasioita yleisellä tasolla, mutta varsinainen kouluttautuminen on konkreettista toimintaa harjoituksissa ja peleissä joukkueiden kanssa.

Uskon enemmän tekemällä oppimiseen käytännössä kuin yleisiin koulutuksiin. Kun valmentajilla on päivittäin edessään konkreettinen toimintaympäristö ja joukkue pelaajineen, on olemassa samalla perusrakenne, mikä mahdollistaa oppimisen ja kehittymisen.

Kyse on prosessista, joka voi alkaa vaikka jalkapallokoulussa siitä, että vanhempi tuo lapsensa mukaan toimintaan ja on halukas olemaan myös itse lasten ohjaamisessa mukana.

Vähitellen taidot karttuvat. Ja kun mukana on oltu jo muutamia kokonaisia kausia, on muodostunut jo jonkinlainen peruskäsitys, mistä kaikkiaan on kysymys.

Tähän prosessiin voin valmennuspäällikkönä vaikuttaa ohjaamalla aloittavia valmentajia niissä asioissa, joissa he kokevat tarvitsevansa ohjausta sekä keskustelemalla pelaajista ja joukkueesta, jonka toiminnassa valmentaja on mukana.

Joukkue toiminnallisena yksikkönä on hyvä viitekehys käydä asioita läpi, on sitten kyse pelaajien kehittymisestä, pelien ja turnausten onnistumisesta tai siitä, mitä harjoitustoiminnassa voi parantaa.

Tässä asiassa auttaa myös aina valmennuspäällikön oma intohimo ja kiinnostus viedä toimintaa eteenpäin.

Jos on itse innostunut, se tarttuu muihinkin.

Jalkapallo on myös pelinä sellainen, että sen tarjoamaan jännittävään ja haasteelliseen ympäristöön on monella luontainen innostus.

Kun peli alkaa, kaikki ovat virittäytyneinä ja valppaina.

Valmentajien ohjauksen ja koulutuksen kannalta pelin tarjoama viitekehys antaa loistavan pohjan viedä asioita eteenpäin konkreettisella tasolla käytännössä.

En juurikaan ohjaa valmentajia yleisiin koulutuksiin, elleivät he itse osoita tällaista koulutusta kohtaan mielenkiintoa.

Taustalla on ajatukseni siitä, että yleisten koulutusten tietoperustainen sisältö harvoin auttaa valmentajaa yhtä hyvin kehityksessä kuin tekemällä oppiminen, oman toiminnan jatkuva arviointi sekä keskustelu ja vuorovaikutus muiden jalkapallotoimijoiden kanssa.

Kollegoiden kanssa käyty vuorovaikutus on hyvä ja luontainen tapa kehittää itseään sekä tapa haastaa miettimään omaa toimintaa.

Ja aina kun pelataan, on pelin synnyttämä maailma myös luontaisesti haastamassa ja nostamassa kysymyksiä valmentajille.

Uskon, että peli on sekä pelaajille että valmentajille paras mahdollinen ”Master Coach”, joka uudelleen ja uudelleen saa käymään keskustelua itsensä ja muiden kanssa siitä, mistä jalkapallossa ja valmentamisessa on kysymys.

***

Omassa työssäni kohtaan suuren määrän erilaista informaatiota. Valmennuspäällikkö on seurassa informaation läpikulku olio, jonka tehtävänä on työkseen hävittää tarpeetonta informaatiota.

Informaatiota tulee monesta eri paikasta ja vielä useammasta asiasta.

Sitä tulee seuran sisältä valmentajilta ja muilta toimijoilta, lasten vanhemmilta, joukkueiden taustoilta ja pelaajilta.

Seuran ulkopuolelta informaatiota tulee muun muassa Palloliitolta, muilta seuroilta sekä erilaisia palveluita ja tuotteita tarjoavilta yrityksiltä.

Minun tehtäväni on tuottaa tietoa asioista hävittämällä tolkuton määrä tarpeetonta informaatiota.

Siksi työssäni tarvitaan tiedon muodostuksen taitoja.

Iso osa kaikesta, mikä tulee silmieni eteen tai kantautuu korviini, on seuran, joukkueiden, pelaajien, valmentajien sekä oman työni kannalta tarpeetonta informaatiota.

Korostan mielelläni sitä, että tiedon muodostaminen on ennen kaikkea tarpeettoman informaation järjestelmällistä hävittämistä.

Vain siten voi muodostaa tietoa asioista, jotka todella ovat tärkeitä toiminnan kannalta.

Minulla on aikaisemman filosofin ammattini ja tutkijan koulutuksen takia puolellani yksi merkittävä etu tiedon muodostuksessa.

Tiedän, mitä tiedolla tarkoitetaan, miten sitä hankitaan ja minkälaisia kysymyksiä ja haasteita on edessä, kun yrittää hankkia perustavaa ymmärtämystä asiasta.

Mielelläni myös seuraan kaikkea sitä keskustelua, mitä käydään urheilusta, jalkapallosta ja valmennuksesta.

Valitettavasti siinä liian harvoin tulee esille mitään kovin uutta, jota en olisi jossakin muodossa jo aiemmin kohdannut.

Tässä kohtaa näkyy taas se, miten voimakkaasti oma henkilökohtainen taustamme vaikuttaa siihen, mikä on uutta kiinnostavaa tietoa ja mikä taas sellaista, joka on vanhaa tietoa uudessa paketissa.

Urheilussa monesti esitellään asiat uusina ja mullistavina ikään kuin kukaan aikaisemmin ei asioita olisi tehnyt tai niitä ajatellut.

Siksi tunnen usein vastustamatonta kiusausta hiukan ironisoida asioista uutuuden viehätyksen pauloissa oleville henkilöille ja kollegoille.

Paljon siitä uutuuden innosta, joka jalkapallossakin usein vallitsee, on samantyyppistä kuin muoti millä tahansa elämän alueella.

Asiat menevät ja tulevat. Tämän päivän muoti on huomisen retroa eikä tällaiseen hetken huumaan kannata suhtautua juniorivalmennuksessa tässä työssä, jota teen kovin vakavasti.

Pikemminkin voi vain nauraa sille typeryydelle, joka monesti esitetään järkenä ja viisautena.

Meitä mahtuu jalkapallosakin moneen junaan, ja osa jää asemallekin.

***

Jalkapalloseurassa valmennuspäällikön työnantaja on seura ja sen hallitus.

On erittäin tärkeää, että seurassa käydään avointa keskustelua siitä, mikä on seuran rooli ja minkälaisia päämääriä varten seura ylipäänsä on olemassa.

Olen onnekas sen suhteen, että LAUTP:ssa on seuran hallituksessa ja muutenkin henkilöitä, joiden kanssa on helppoa käydä keskustelua asioista.

Vaikka pyrkii omassa tehtävässään hahmottomaan asioita kokonaisuuksien kannalta ja seuran päämääriä silmällä pitäen, on kaikissa töissä vaarana se, että viehättyy liikaa omista näkemyksistään ja sokeutuu muille näkemyksille.

On hyvä, että keskustelua käydään laajasti ja avoimesti, eivätkä keskustelua käy pelkästään niin sanotut jalkapallon ja valmennuksen ammattilaiset.

Seura on jäseniensä yhteisö ja tämän näkökulman pitää olla johtavasti esillä seuran toimintaa kehitettäessä.

Toisaalta kuitenkin ajattelen, että juuri tämä yhteisö on valmennuspäällikön ja kenties muita palkattuja henkilöitä seuraan hankkinut asioita kehittämään, eikä asioita saada eteenpäin kaikkien mielipiteitä tiedustelemalla.

Näiden kahden näkökulman välillä on hyvä pitää tasapainoa niin, ettei kumpikaan pääse liiaksi vaikuttamaan seuran suuntaan.

Vaikka olen totaalisen sitoutunut omaan seuraani ja niihin asioihin, joita haluan kehittää seurassa, muistutan itseäni välillä siitä, että olen seurassa töissä.

Seuran hallitus määrittää aina viime kädessä seuran suunnan ja osin myös oman roolini.

Olen ollut tehtävässäni jo pitkään siinä mielessä onnekas, että minulla on seurassa melko vapaa kädet toimia.

On olemassa luottamus puolin ja toisin.

Silloin on helppo tehdä omaa työtään innostuneesti.

Ja antaa panoksensa kaikella tavalla siinä työssä, mitä tehdään jalkapallon viitekehyksessä lasten ja nuorten hyväksi.

***

Jyri Puhakainen

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja lappeenrantalaisen LAUTP:n valmennuspäällikkö.

Kategoriat:Mielipide, Valmennus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s