Mielipide

Vieraskynä: Sarajärven harharetki – Kyösti Lampisen vastine Jani Sarajärven kirjoitukseen

Katselin maanantaina kännykkääni tulleita Twitter-ilmoituksia ja huomasin, että olin näemmä päässyt Suunnanmuutos-blogiin ihan otsikoihin: ”Suomen Palloliiton ja Kyösti Lampisen virheet – ja miksi meidän ei tulisi jatkaa niitä” (28.12.2020).

Hieno otsikko. Totta on se, että olen joka vuosi elämässäni tehnyt virheitä, oppinut ne tunnustamaan sekä pyytämään tarvittaessa myös anteeksi.

Oma valmennusfilosofiani tähän päivään saakka on kiteytynyt – ollessani 24-vuotias – lauseeseen: ”Kaikki on mahdollista ja kaiken voi tehdä paremmin”. Toinen verraten pysyvä periaatteeni koko työurallani on ollut: ”Rakentavaa kritiikkiä pitää kyetä käyttämään työvälineenä asioita kehitettäessä”.

Työelämässäni minua on usein kritisoitu ja haastettu. Se on saanut minuun aina lisää virtaa. Saamaani kritiikkiin olen aina suhtautunut niin, että onko tälle kritiikille perusteita, perustuuko se johonkin. Jos se on perustunut johonkin, niin se on ollut minusta makeata, hienoa. Se on antanut kehityssysäyksiä.

Sitten olen miettinyt, kuka on tämä kritisoija. Onko tämä kritisoija vastuussa jostakin oikeasti vai onko tämä sitä normaalia vastuutonta sivusta huutelua, jonka voi jättää ihan omaan arvoonsa? Nimittäin, kun minua tai asioita on kritisoitu, olen aina ollut niiden suhteen vastuullinen. Vastuullinen ihminen elää reaalimaailmassa, keksii pienillä resursseilla haasteisiin käytännöllisiä ratkaisumalleja, ei haihattele ja menee eteenpäin kohti tavoitteita.

Kysymys on prosessista, jossa koko ajan kehitetään ja kehitytään. Niin se SHA:kin on kehittynyt ja kehittyy koko ajan. Sen on huomannut, jos sen toimintaan on oikeasti perehtynyt.

Luin tämän hienolla otsikolla ”myydyn” jutun kahteen kertaan läpi ja olin todella pettynyt. Piti oikein katsoa uudestaan.

Kirjoittaja on Jani Sarajärvi, joka oli ystäväni Mika Lehkosuon kakkoskoutsi HJK:ssa ja jalkapallon tohtoriopiskelija Lissabonin yliopistossa. Tuo pettymys tuli siitä, että tällaisen henkilön olisi pitänyt pystyä kyllä paljon parempaan. Hän ei viitsinyt edes tehdä kotiläksyjään ennen kirjoitustaan. Hän ei tiedä mitään SHA:n toiminnasta, sen taustoista eikä mitään myöskään minusta.

Suomalaisilla urheilutoimittajilla on yleensä ”huoneentaulu”, jossa on toimittajan etiikkaan liittyviä periaatteita. Yksi niistä on, että kun tarkoituksena on tehdä kriittinen juttu, asioita kysellään ”molemmilta osapuolilta” sekä tarkistetaan faktat. Näillä periaatteilla toimii vastuullinen kirjoittaja.

Erkko Meri totesi minulle, että ”tee Kyösti tähän vastine”. Kerroin hänelle, että tällaiseen kirjoitukseen ei kannata vastata ollenkaan, koska jutussa on pääasiassa asiavirheitä. Tämä on sitä sivusta huutelun ”kohinaa”.

Jenkkiläisittäin ajatellen siinä on yksi kohta, josta voisi haastaa oikeuteen kunnianloukkauksesta. Itse olen jo vanhuuseläkkeellä ja uskon, että Palloliitto ja Eerikkilä ehkä asiaan reagoivat, koska jutussa on niin paljon asiavirheitä.

Minulle tuo juttu oli vain kokemattoman ja innokkaan, tosin jo nelikymppisen henkilön kirjoitusta, joka ei ole sanomisistaan missään vastuussa. Mutta kyllä Janista hyvä mies vielä tulee ”kasvun asenteella”, kunhan tekee jatkossa kotiläksynsä paremmin sekä kokonaisnäkemys asioista paranee.

Muutin kuitenkin mieltäni eli tässä on vastineeni juttuun. Koin, että ainakin muutama asiavirhe on hyvä korjata osaltani ja toisaalta Suunnanmuutos-blogi on hyvä foorumi. Siellä on pääasiassa erinomaisia kirjoituksia ja lukijoina fiksuja, itsenäisesti ajattelevia futisihmisiä. He ansaitsevat tämän vastauksen.

Toivon, että vastaukseni osaltaan vie eteenpäin vastuullista keskustelua futiskulttuurimme kehittämisestä. Kaikki, mitä tässä alla esitän, ovat faktoja, ei mielipiteitä eikä epämääräisiä vihjailuja.

***

SHA:n testit ovat lisänneet intoa kehittyä pelaajana sekä SHA-tapahtumat ovat lisänneet intoa harjoitella jalkapalloa.

SHA:n ensimmäisen pilottikauden 2011-2013 jälkeen tehtiin toiminnan vaikuttavuuskyselyt sekä kuvattiin pelaajien tilaa ja kehittymistä kahden vuoden aikana. Asiassa järjestettiin myös tiedotustilaisuus julkisen sanan edustajille ja koko pilottivaiheen yhteenveto toimitettiin julkisen sanan edustajille.

Lyhyesti SHA:n pilottivaiheen yhteenvedon kiteytys oli: Kokonaisuuden tarkoitus ymmärretään, toiminta innostaa pelaajia ja valmentajia sekä pelaajien ja valmentajien välistä kaksisuuntaista vuorovaikutusta tulee kehittää.

Tässä muutama fakta tuosta yhteenvedosta. Vaikuttavuuskyselyyn osallistui 130 poika- ja 55 tyttöpelaajaa sekä 42 valmentajaa/valmennuspäällikköä:

Kysymykseen ”ymmärrän miksi SHA:ssa tehdään testejä”, vastasi 95% täysin samaa tai samaa mieltä.

Kysymykseen ”ymmärrän miten SHA:n testit liittyvät jalkapalloon” vastasi pojissa 95% täysin samaa tai samaa mieltä, tytöissä vastaavasti 68% ja valmentajissa/valmennuspäälliköissä 92%.

Kysymykseen ”SHA:n tapahtumassa tehdyt testit ja niistä saadut palautteet ovat lisänneet intoani kehittyä pelaajana”, vastasi tytöissä ja pojissa 77% ja valmentajissa 82% täysin samaa tai samaa mieltä.

Kysymykseen ”SHA-tapahtumat ovat lisänneet intoani harjoitella jalkapalloa”, vastasi pojissa 75%, tytöissä 74% ja valmentajissa 82% täysin samaa tai samaa mieltä.

Eli tämä näin verryttelyksi näistä motivaatioasioista.

***

Palloliiton taitokisoissa on paljon hyvää sekä myös hyviä, järkeviä, yksinkertaisia peruskontrolleja.

En tunne SPL:n taitokisojen taustoja riittävästi, mutta muutaman asia niihin liittyen tiedän ihan tarkasti. Taitokisat ovat olleet aikansa hyvä kokonaisuus tavoitteena nostaa esiin muutamia jalkapallon perusasioita.

Taitokisat on tarkoitettu alle 12/13-vuotiaille pelaajille, joiden kasvupyrähdys ei ole vielä alkanut. Ei kukaan ole
käsittääkseni ainakaan minun kuulleen sanonut, että ponnauttelu- ja puskutesteillä olisi jokin syvä yhteys peliin.

Ponnauttelu 3 x 4-4-4 antaa tietoa silmän ja jalan yhteistoiminnasta sekä koko kropan koordinaatiosta. Lisäksi se kertoo siitä, että pelaaja on ollut omalla ajallaan paljon tekemisissä pallon kanssa. Ei muuta.

Sen sijaan syöttöseinätesti ja pujottelutesti ovat oikein hyviä perusvalmiuksien kontrolleja. Ne on myös todettu luotettaviksi ja toistettaviksi testeiksi (Tomi Vänttisen väitöskirja).

Syöttöseinätestissä voi hyvin omaksua perusteet tarkkaan, maata pitkin olevaan syöttöön, oikea-aikaiseen liikkumiseen syötön jälkeen, hyvään peliasentoon syötön vastaanottoon, ensimmäisen kosketuksen suuntaamiseen, jne.

Kun SHA alkoi vuonna 2011, silloin lähdettiin sellaisista kontrolleista, jotka olivat olemassa. Tuohon aikaan oli noin 6 000 lisenssipelaajaa pojissa per eri ikäluokka ja kultamerkkejä sai ikäluokasta riippuen 10-20 poikaa. Kultamerkin saannin kriteerit eivät olleet korkeat. Eli nämä pelaajien alut olivat todella taitamattomia jo yksin ”suljetuissa” testeissäkin.

Tuolloin minulta kyseltiin avoimista ja suljetuista testeistä. Totesin, että näillä mennään, kunnes parempia testejä ja kontrolleja on kehitetty. Tuolloin ei myöskään ollut kiire hypätä uusiin testeihin, koska perusvalmiudet olivat niin alhaisella tasolla.

Myöhemmin SHA:ssa, kun samoja testejä tekivät ruotsalaisten ja tanskalaisten seurojen pelaajat, havaitsimme heidän olevan parempia tasollisesti muun muassa syöttöseinä- ja pujottelukontrollissa. He eivät koskaan kotimaassaan tällaisia kontrolleja tee, vaan esimerkiksi laadukas pienpeliharjoittelu tuo hyviä valmiuksia, jotka näkyvät yksinkertaisissa kontrolleissa.

Eli haasteemme eivät ole testit tai kontrollit vaan se, että pelaajien perustaidot eivät kehity päivittäisessä toiminnassa. Se on todettu todella yksinkertaisilla kontrolleilla.

Palloliiton taitokisoista on hyvä mainita myös se, että en tiedä ketään maajoukkueisiin kuulunutta pelaajaa, joka ei olisi kultamerkkiläinen. Taitokisoille pitää antaa se rooli, mikä sille pelaajakehityksessä halutaan. On selvää, että jos niiden merkitystä halutaan muuttaa, se edellyttää taitokisojen kehittämistä sekä toisaalta myös asennemuokkausta valmentajakunnassa.

Oleellista ei ole ”viisaiden hienot jutut”, vaan ymmärrys käytännön valmennuksen haasteista, joita osittain taitokisakokonaisuudella ja sen suuntaamisella voidaan ratkaista.

Vuosina 2013-2015 kehitimme jalkapallon perusvalmiuksien selvittämiseen liittyvän pienpelikokonaisuuden, jota kokeiltiin SHA tapahtumissa. Sitä ei otettu käyttöön varsinaisesti, koska sitä ei kyetty hyödyntämään käytännössä johtuen valmentajien puutteellisesta kyvystä nähdä pelistä oleellisia elementtejä sekä ilmiöitä.

Tämän nähtyäni ja myöhemmin kuunneltuani kaksi vuotta neljässä salissa valmentajien videopalavereita pelaajille ymmärsin, että se isoin haaste onkin valmentajien valmiudet saattaa pelaajat oppimaan pelaamista.

Tähän haasteeseen toi ratkaisun Ekkono-metodi, joka on looginen, jossa avainasiat sekä laatutekijät saivat konkreettiset muodot ja toimintatapa sai pelaajat oikeasti ajattelemaan kentällä tapahtuvia asioita sekä sisäistämään, mitä on oleellista havainnoida, että voi ennakoida. Ekkono antaa tuon lisäarvon, jonka mainitsin. Se tarvittiin suomalaisten juniorivalmentajien kehittämiseen. Se on yksi hyvä teknistaktisten taitojen oppimisohjelma.

***

Eerikkilän/SHA:n kehittämät ja käyttöön otetut kontrollit, testit ja itsearviot mittaavat niitä asioita, mitä on ilmoitettu, miksi ne on kehitetty tai otettu käyttöön. Keskeisten kontrollien, itsearviointien ja testien reliabiliteetti ja validiteetti ovat kunnossa.

Eerikkilän/SHA:n rooli on ollut selkeä Palloliiton strategisena kumppanina. Se on todella keskittynyt siihen rooliin, mikä sille on annettu: tavoitteellinen kilpajalkapallo lapsista aikuiseksi. Tämän johdosta asioita on koko ajan perustettu faktoihin ja tutkimustuloksiin, ja toisaalta ollaan oltu koko ajan kiinni seurapinnassa linkkinä tieteen ja kentän välillä.

Eerikkilän tulokulma, kokonaisvaltainen pelaajan kehittämisen ja kehittymisen seurannan –konsepti, on ainutlaatuinen Suomessa ja harvinainen jopa ulkomailla eräiden lähteiden mukaan. Ehkä se on syy, miksi AC Milan esitti Eerikkilälle yhteistyötä jo vuosia sitten.

Toki on selvää, että joka vuosi pitää kehittyä jossakin asiassa. Tätä kehitystä ovat olleet tukemassa kriittiset seurayhteistyökumppanit Suomessa ja ulkomailla, Palloliiton erilaiset työryhmät, KIHU, UKK-instituutti sekä muutama yliopisto.

SHA:n datasta on syntynyt jo useita väitöskirjoja, kansainvälisiä tieteellisiä julkaisuja ja muita opinnäytetöitä. SHA:ssa on tehty asioita oikein. Tämä näkyy muun muassa siinä, että ulkomaiset jalkapallon yhteistyöseurat jatkavat yhteistyötä, ja Olympiakomitea toivoo Eerikkilän laajempaa mukaantuloa joukkuepelien kehittämiseen kokonaisvaltaisen kehittymisen seurannan näkökulmasta.

Kaksi vuotta sitten Eerikkilän yhteistyökumppani Jyväskylän Yliopiston IT-tiedekunta totesi, että Eerikkilän jalkapallodata on suomalaisessa urheilussa ainoa sen tason kokonaisuus, että asioihin voidaan päästä kiinni tekoälyn keinoin.

Yhteistyön tuloksena tehdyn kansainvälisen tutkimusartikkelin tuloksena voidaan sanoa, että suomalaisten nuorten ulkomaisiin akatemioihin sopimuksen tehneiden pelaajien taso oli SHA-mittareilla parempi kuin muiden sekä erityisesti heidän profiilinsa oli erilainen.

Tutkimuksen mukaan 1000 pelaajasta voitiin löytää 200 pelaajaa, joiden ennuste kansainvälisen tason futariksi on hyvä. Mukavaa oli myös se, että kotimaasta löytyi saman profiilin omaavia pelaajia kuin ulkomaille menneet.

No tämä asia on vielä alussa, mutta ehkä Lissaboninkin miehet pyytävät tulevaisuudessa tulla käymään Suomessa ja Eerikkilässä?

***

Eerikkilän kontrollit, testi ja itsearviot ovat kehittyneet koko ajan – haasteemme eivät ole testit, kontrollit ja itsearviot.

SHA:n alkuajoista asiat ovat kehittyneet verraten paljon. Varsinaisia asioiden rukkauksia on tehty aina kahden vuoden välein. Juuri nyt on menossa suuret uudistukset strategisen kumppanin Palloliiton kanssa.

Näille muutoksille antaa hyvän pohjan jo olemassa oleva data ja siitä johdetut asioiden syy-seuraussuhteet sekä jo koetut toimintatavat. Tulevaisuus näyttää todella erinomaiselta. Yhdessä Palloliitto ja Eerikkilä voivat ottaa todella suuren loikan taas eteenpäin. Kiitos siitä kuuluu erityisesti Ville-Pekka Inkilälle, joka on tehtäviensä tasolla oleva henkilö.

SHA:ssa on selkeästi määritelty eri ikäluokkiin liittyvät kokonaisvaltaisen kehittymisen seurannan tavat sekä myös mietitty tarkasti kontrolleja, testejä ja itsearviointeja, jotka kulkevat mukana uravaiheesta toiseen. Tämä tulokulma on antanut mahdollisuuden tehdä selvityksiä ja tutkimuksia sekä toisaalta antaa kokonaisvaltaisesta kehittymisestä välitöntä palautetta, toimenpidesuosituksia sekä työkaluja seurapintaan, joukkue- ja yksilötasolle.

Muutamia hyviä testejä, kontrolleja ja itsearviointeja olemme saaneet matkan varrella mukaan. Kun keskustelin espanjalaisten asiantuntijoiden kanssa ja kysyin ”mikä yksittäinen fyysinen testi ennustaa parhaiten jalkapallossa menestymistä”, niin sain heti vastauksen: ”kiihtyvyydet 1-1 tilanteessa” eli kun pallollinen harhauttaa puolustajan, niin voimantuoton teho harhautuksen jälkeen vastakkaiseen suuntaan. Tämän he todensivat pienellä kiintyvyysanturilla, joka oli pelaajassa kiinni.

Samaan asiaan ”karvalakkimallina” löytyi Hollannista yksinkertainen suunnanmuutostesti juosten ilman palloa ja pallon kanssa. Tämä testi on Eerikkilässä käytössä. Hollantilaisen tutkimuksen mukaan tässä testissä pärjänneillä pelaajilla oli seitsemän kertaa suurempi todennäköisyys tehdä sopimus Hollannissa ylimmälle sarjatasolle verrattuna niihin, jotka tässä testissä eivät pärjänneet.

Samoin Hollannista löysimme hyvän itsearviointikyselyn, joka mittaa sijoittumista ja päätöksentekoa. Tässä itsearvioinnissa korkean arvion saaneilla oli kahdeksan kertaa suurempi todennäköisyys tehdä sopimus Hollannissa ylimmälle sarjatasolle kuin samassa testissä matalan arvon saaneilla.

Hyvä työkalu valmentajien ja pelaajien yhteistoimintaan on myös Hannele Forsmanin väitöskirjassa syntynyt koettujen pelitaitojen itsearviointi (hyökkäys, puolustus ja 1v1-tilanne), joka yhdistettynä valmentajan ja pelaajan väliseen omasta pelistä katsottavaan videoon, vie hyvin pelaajan ja valmentajan välistä yhteistä pelaamisen kehittämisprosessia eteenpäin.

Lisäksi Eerikkilän todellinen vahvuus on psyykkinen valmennus sekä sen osa-alueen valmiuksien tilan ja kehittymisen seuranta. Käytössä olevat mittarit antavat myös tietoa koko toimintaympäristöstä ja joukkueen toiminnasta. Nyt asiaan liittyy myös kehitettyjä prosessityökaluja. Siitä kiitos kuuluu Hannele Forsmanille ja Aleksi Tossavaiselle. Samoin fyysisen puolen asiantuntijuuden uusia voimia edustaa Elisa Hakamäki.

Näistä prosesseista, kuten muistakin, voisi kertoa lukuisia konkreettisia esimerkkejä. On selvää, että jalkapallossa peli on keskiössä ja nyt Eerikkilässä on pelianalyysejä varten maailmanluokan laitteistot, joihin ei ole ollut varaa aikaisemmin. Näiden hyödyntämistä on harjoiteltu jo vuosia ja eteenpäin on päästy askel kerrallaan.

***

Eerikkilän toimintatavat ovat läpinäkyvät, vastuulliset sekä perustuvat holistiseen ihmiskäsitykseen sekä nykyaikaisiin oppimiskäsityksiin.

Tässä holistisessa ihmiskäsitys-/ oppimiskäsitysasiassa minua alkoi Jani Sarajärven kirjoitus naurattamaan. Luulisin tohtoriopiskelijan jo tietävän, miten tutkimuksia tehdään ja miten asioihin päästään kiinni. Se tarkoittaa pääasiassa asioiden rajaamista kokonaisuuden hallitsemiseksi. Oleellista on ymmärtää, ”miten faktoja hankitaan”. Toinen asia on ”miten faktoja käytetään”. Eerikkilässä osataan viedä kokonaisuutta eteenpäin noilla eri osa-alueiden faktoilla. Tiedoksi Janille, kun et kotiläksyjä näemmä ole tehnyt.

Olen jo Vierumäen aikoinani rehtorin kanssa laatinut kirjallisen tuotoksen siitä, miten ihmisiä koulutetaan Vierumäellä holistisen ja nykyaikaisten oppimiskäsitysten mukaisesti sekä myös vastannut tuosta toiminnasta käytännössä. Kun SHA vuonna 2011 alkoi, se perustui heti alusta alkaen holistiseen ihmiskäsitykseen sekä nykyaikaisen oppimisen näkökulmiin. Sinänsä voin todeta, että tämä nykyaikaisen johtamisen, oppimisen, vuorovaikutuksen, prosessien hallinta ja siihen liittyen tunnetietoisuus, -osaaminen ja -vastuullisuus sekä ihmisten erilaisuuden ymmärtäminen, ovat kokonaisuutena vaativia asioita.

Sarajärvi otti kantaa myös siihen, että SHA:ssa palaute annetaan keskiarvoina yhteisissä tilaisuuksissa. Syyt tähän ovat perin yksinkertaisia.

Tietosuojalaki aiheuttaa tiettyjä rajoitteita, ja lisäksi joukkueiden keskiarvojen kautta tulee nopeasti joukkueen tila esille. Sen kautta on helppo alkaa halliten keskustella asioiden syy-seuraussuhteista. Näin valmentajat oppivat testeistä, itsearvioista ja niiden taustalla olevista asioista. Palautetilaisuuksissa valmentaja saa valmiuksia käydä kaikkien faktojen pohjalta henkilökohtaiset keskustelut pelaajien kanssa.

Pakko on myös sanoa, että Eerikkilässä testit, kontrollit ja itsearviot eivät ole se avainjuttu. Avainjuttu on koko ajan ollut faktoista johdettu prosessi ja arjen toiminnan vaikuttavuuden kehittäminen. Töitä on vielä paljon edessä.

Vuosikymmenen aikana kehitimme Eerikkilän E-Way –filosofian, joka näkee ihmisen kokonaisvaltaisesti, ja jonka toimintatavat prosessissa perustuvat holistiseen ihmiskäsitykseen sekä nykyaikaisen oppimisen näkökulmiin.

Tämän kehittämisestä ja sen kehittämisessä mukana olleesta tiimistäni olen itseasiassa verraten ylpeä. Fiksuja, koulutettuja ihmisiä, jotka ovat uteliaita, nöyriä sekä terveen itseluottamuksen ja itsetunnon omaavia.

***

Meidän suurin haasteemme on valmentajien osaaminen – eivät testit.

Jotta tuota otsikkoa ei ymmärretä väärin, niin Suomessa on suuri joukko futisvalmentajia, jotka tekevät todella paljon arvokasta työtä, ja joita arvostan ja kunnioitan. He yrittävät parastaan. Ei ole valmentajien vika, jos heillä ei ole riittävästi osaamista tavoitteellisen kilpajalkapallon tulokulmasta.

Vika on meissä, jotka vastaamme tai olemme vastanneet suomalaisesta jalkapallon valmentajakoulutuksesta.

Olen oikeasti perin kyllästynyt siihen, että liian paljon suomalaisessa jalkapallossa mietitään parasta testiä, kun pitäisi käyttää edes jotain testiä systemaattisesti ja sen kautta nähdä, kehitytäänkö.

Seuraavassa yksinkertainen esimerkki ilmiöstä.

On ihan sama, testataanko jalkapalloilijan kestävyyttä erilaisilla yoyo- testeillä, 1000 tai 1200 metrin juoksulla, cooperin testillä tai tunnin juoksulla. Näistä kaikista saadaan haluttaessa laskettua teoreettisesti hapenotto ml/kg/min ja eri kynnystasot. Varmaa kuitenkin on, että nykyjalkapallossa vaaditaan kansainvälisellä tasolla noin 65 ml/kg/min hapenottoa.

Toisaalta nykyfutiksessa tarvitaan pelissä 30-50 intensiivistä, lyhyttä maitohapotonta spurttia, jotka hoidetaan välittömillä lihaksien energiavarastoilla. Meillä Suomessa tällaisia nähdään pelissä keskimäärin 10-30 ja nekin ovat värittyneitä vahvasti maitohapolla. Suomalaiset liigapelaajat ovat keskimäärin verraten huonokuntoisia, kun ajatellaan kansainvälisen jalkapallon vaatimuksia.

Toinen helppo esimerkki on voimantuotto. Lähes kaikki tietävät, että kansainvälisen tason jalkapalloilijan kontaktimattohyppytestin tulokset ovat 50-60 sentin välillä. Meidän liigatason pelaajien perustaso liikkuu 35-45 cm välillä. Me tiedämme, että maailman parhaimpien pelaajien huippunopeus pallollisena on 30-36 km/h tietämillä ja suomalainen liigapelaaja taapertaa ilman palloa noin 30-35 km/h vauhdilla.

Jalkapallo on kova laji yksin fyysisesti ja taidon toteutumiseen optimaalisesti tarvitaan fyysistä reserviä. Tämä on fakta. Kai jokainen ymmärtää, että tarvitaan lisää lihasta, kimmoisuutta, kimmokestävyyttä, tuoreelta voimin terävää ja rentoa hermotusta sekä ripaus hiussuonia palvelemaan lihaksia. Näitä asioita pitää vaalia erillisharjoittelulla sekä rutiinien avulla 12 kuukautta vuodessa. Näin ei Suomessa toimita oikeasti kuin harvassa paikassa.

Jalkapalloharjoittelulla on mahdollista kehittää fyysisiä ominaisuuksia. Ulkomaisissa kulttuureissa se onnistuu. Itse olen aikoinani ostanut kaiken tiedon Vierumäelle espanjalaisesta R-järjestelmästä, jonka avulla voidaan todellakin pelinomaisin jalkapalloharjoittein hoitaa kestävyyteen ja nopeuteen liittyviä asioita. Se vain vaatii systemaattisuutta.

Tämä R-järjestelmäkin perustui tehtyyn väitöskirjaan. Tämä ei onnistu juurikaan Suomessa. Suuri osa suomalaisista pelaajista ovat testien mukaan marraskuussa samassa kunnossa kuin olivat vuotta aikaisemmin. Tarvittavaa fyysistä kehitystä ei siis tapahdu 5-7 vuodessa kuten jalkapallon huippumaissa.

Meillä painopiste on liikaa pelaajien kuormittumisen seurannassa, kun pitäisi oikeasti saada ominaisuuksia kehittymään pysyvämmin. On selvää, että pelaajat ylikuormittuvat, kun heidän fyysiset pohjat ovat verraten vaatimattomalla tasolla.

Sama tilanne meillä on pelianalyysien osalta. Me saamme pelistä nykyään irti melkein mitä tahansa. Haasteemme eivät ole pelianalyysi,t vaan pelitavan, kollektiivisen toiminnan sekä yksilön pelipaikkakohtaisen roolin ja tehtävien selkeyttäminen, harjoittaminen sekä kehityskohteena olevien asioiden seuranta peleistä. Meillä on aivan liian vähän laadukkaita toistoja niin teknisten kuin myös taktisten automaatioiden synnyttämiseen.

Junioripelaajan kehittäminen edustusjoukkueen pelaajaksi tiettyyn pelipaikkaan kestää noin seitsemän vuotta. Se edellyttää systemaattista ja progressiivista teknistaktisten valmiuksien kehitysohjelmaa. Sellaisia on ulkomaiden huippuseuroilla. Suomessa sellaista ei vielä ole kenelläkään muulla konkreettisena olemassa kuin HJK:lla. Senkin toimivuuden sitten ratkaisee päivittäisten harjoituksien laatu.

***

Taloudesta

Eerikkilä/SHA on pystynyt vuodesta 2011 tähän päivään saakka tarjoamaan todellisuudessa koko kehittymisen seurannan – testit, kontrollit ja itsearviot sekä niiden palautteet ja koko konseptin kehittämisen – ilmaiseksi avainasiakkailleen. Siitä on kiittäminen opetus- ja kulttuuriministeriötä kehittämisrahojen osalta sekä toisaalta vapaan sivistystoimen lain mukaista rahoitusta valtakunnalliselle valmennuskeskukselle. Eerikkilän SHA:n kehittymisen seuranta -tapahtumissa asiakas on maksanut vain täysihoidosta.

***

Virheistäni

Taaksejääneessä Eerikkilän valmennuskeskuksen ja SHA:n johtajan työssäni olen toki tehnyt myös virheitä.

Suurin virheeni oli, että vasta myöhemmin jo työssä ollessani tajusin, että futisperheen kokonaistilanne ja osaamistaso sekä kyky omaksua asioita oli tavoitteellisen urheilun tulokulmasta huonompi kuin olin kuvitellut. Johdollani me SHA:laiset synnytimme seuravalmentajiin melkoisen ähkyn uudenlaisilla toimintatavoilla, faktoilla ja toimenpidesuosituksilla. Olisi pitänyt olla vähän rauhallisempi tahti sekä pienempi annostus alkuun.

***

Lopuksi

On hienoa kiihdytellä kiikkutuolissa, kun Eerikkilässä on nuoria kyvykkäitä osaajia, jotka yhdessä Palloliiton osaajien kanssa ovat tukemassa suomalaisia futisseuroja, joissa ne pelaajat syntyvät!

Kirjoittelen parasta aikaa muutaman ihmisen kanssa kirjaa ”Parempia pelaajia”. Se tulee markkinoille jouluna 2021. Kirjasta tulee tarkempaa tietoa todennäköisesti helmikuussa 2021. Jospa siinä on sitten kerrottu suomalaisen jalkapallon keskeisiä haasteita vielä paremmalla tasolla sekä ratkaisuja niihin.

***

Kyösti Lampinen

Kirjoittaja työskenteli Eerikkilän valmennuskeskuksen johtajana vuosina 2011-2019.

Kategoriat:Mielipide

6 replies »

  1. Kiitos Kyösti!
    Itseäni muutaman vuoden SHA:n koulutuksissa hikoiltuani ja omalta kannaltani hyvää toimintaa seurattuani jäin kritiikin esittäjältä kaipaamaan kunnolla pohdittua ja jäsenneltyä vaihtoehtoa. Nyt se ”vaihtoehto” tuli viidessä sekunnissa esitettyä täysin ympäripyöreänä heittona. Ehkäpä näemme sellaisen jonain päivänä Sarajärven tai jonkun muun esittämänä, jolloin saamme oikeasti keskustelun aikaiseksi. Keskusteluhan on ihan ok, yhteisellä asialla tässä ollaan, mutta nyt ainoa faktapohjainen keskustelija on Kyösti.

    Tykkää

  2. Kiitos Kyösti,

    Hienoa, että olet tuonut faktoja ja muita asioita esille, joiden avulla suomalainen jalkapallo voisi kehittyä.

    Jatka hyvää työtä. Laji tarvitsee ammattilaisia!

    Tykkää

  3. Koko keskustelu on lähtökohtaisesti turha. Iso ongelma on, että Sarajärvi ja Lampinen ymmärtävät holismin eri tavoin. Lampisen positivistinen ja luonnontieteellinen lähestymistapa lähestyy valmennusta mitattavasta näkökulmasta ja taas Sarajärven humanistisfilosofinen lähestymistapa on vallalla Espanjassa ja Portugalissa. Tieteen perusongelma on, että kun asioita katsotaan eri paradigmoista, harvoin edes käsitteitä ymmärretään eri tieteenalojen sisällä samalla tavalla, kuten tämä tapaus osoittaa, joten jo lähtökohtaisesti keskustelu on ajan haaskausta, ellei ymmärretä lähtökohtien erilaisuutta ja sitä kautta keskustella rakentavasti.

    Oli lähtökohta mikä tahansa, fakta kuitenkin on, että oli kaava a+b+c=x tai a-b-c->x molemmissa kuitenkin lähestytään urheilijaa holistisesti. Jälkimäisessä mietitään asioiden dynaamisia suhteita ja sen pohjalta pyritään selittämään sitä, miksi jokainen pelaaja on yksilöllinen. Perinteisessä mallissa taas dekonstruktion kautta mietitään kokonaisuutta. Molemmissa ajattelutavoissa kuitenkin yksittäinen asia kertoo vain yksittäisen asian, ja valmennuksen tehtävänä on ymmärtää se osana kokonaisuutta, ja sen pohjalta analysoida pelaajia yksilöllisesti ja miettiä miten a vaikuttaa b:n tai c:n ja miten taas noiden tietojen perusteella pystytään rakentamaan optimaalisin kokonaisuus.

    Tykkää

  4. Kommenttia kentän laidalta. Eerikkilän sha-toiminta on kehittynyt merkittävästi Ekkono-metodin tulon myötä, suunta on varmasti oikea. Valmentajien kehittyminen on tärkeää, jotta pelaajat kehittyvät. Espanialainen Paul Deulonder sekä uutena työntekijänä Erkki Valla tuovat kokemuksensa kentän laidalta. He ovat vesisateessa opettaneet jalkapallon lajitaitoja, mikä luo merkittävän kokemuspohjan, jotta lajista pystyy täysin uskottavasti keskustelemaan. Tieteellinen tutkimus tukee toki näitä käytännön tekijöitä, mutta kumpaa puolta haluatte kuulla Deulonderia, Vallaa sekä Sarajärveä, jotka omaavat kokemuspohjan kentän laidalta eli vesisateesta vai tutkijoita jotka ovat sha-listoilla tutkijoina ilman tätä käytännön kokemusta? Itse valmentajana valitsen Paulin, Vallan sekä Sarajärven. Tutkijat kokoavat asioita yhteen hallitusti, mutta johtopäätösten tekemisen jättäisin käytännön osaajille, jotka tuntevat lajin käytännön kautta. Olen tätä mieltä vahvasti, samalla kuitenkin olen liikunnalta aikanaan valmistunut.

    Taitokilpailu testeissä menestyminen ei ole hyvän jalkapalloilijan mittari. Oma poika osallistui Oulussa järjestettyihin sm-kilpailuihin muutama vuosi sitten. Suoritti ensin piirin kisoissa kultamerkin, mistä lykättiin osallistumisoikeus sm-kisoihin. Kyseiset tulokset ovat tulleet seuraamuksena säännöllisestä harjoittelusta pallon kanssa, ei siten että harjoiteltaisiin testejä. Sijoitus kisoissa oli jotain 20.luokkaa, pojan kommentti oli kisojen jälkeen että ”täällähän voisi voittaa vaikka mitalin, mikäli näitä testejä säännöllisesti harjoittelisi”. No, ei ole poika harjoitellut jatkossakaan, on harjoitellut pelaamista-havainnointia-syöttämistä-laukomista-fysiikkaa,yms. Haluaa kasvaa urheilijaksi sekä mahdollisesti jalkapalloilijaksi. Oulun kilpailuissa muutamat vanhemmat kertoivat että kyseisiä taitokilpailu testejä on harjoiteltu säännöllisesti joka viikko koko vuoden….miksi?

    Tunnelma Oulun hallissa oli vähintäänkin erikoinen, usealla vanhemmalla oli sekunttikello kädessä (ei kaikilla), mitaten tuloksia, missä hauskuus? Mikä oli merkille pantavaa, kyseisissä kisoissa ei ollut kovin paljon pelaajia HJK:n, Fc Honka:n, Fc Interin, TPS:n sekä muiden isojen seurojen riveistä. Miksi? Luulenpa että kyseisissä seuroissa ei anneta kovin paljon painoarvoa kyseisille kilpailuille.

    Erkki Vallan tulo Eerikkilään tuo valtavan kokemuksen kentän laidalta. Uskon että painoarvo on enemmän valmentajien kehittämisessä sekä tätä kautta pelaajien kehittymisessä. Itse olen valmentanut viimeiset kymmenen vuotta pienessä seurassa, parhaimmillaan joukkue on päässyt ell tason sarjaan. Valmennukseen olen saanut oppia Käpan toimintamallista, Palloliiton koulutuksista esim. Veijo Vahlstenin ja Hannu Paatelon opeista sekä Huuhkapäivien annista Teemu Eskolan ja Ari Kervisen johdolla. Joukkueemme oli kevennetyssä SHA-mallissa muutamia vuosia siten, päivien anti oli syöttöpenkki ja pujottelu testi sekä kolme harjoituspeliä, mitkä videokuvattiin, pelien analysointiin ei saatu apua sha henkilökunnalta vaan ne käytiin omalla porukalla läpi, tuntui tuolloin rahastukselta. Viimeisenä päivänä sha:sta joku kävi kertomassa pojille että ”Messi ja Ronaldo on hyviä pelaajia, kun ovat harjoitelleet paljon”…ei kovin analyyttinen arvio päivien annista. Tämä oli ennen Ekkono aikaa. Painoarvo sha-toiminnassa oli alkuun liian kauan taitokilpailu testeissä, hienoa että asiat on kehittynyt. Eerikkilä ja SHA on upea kokonaisuus, mikä kehittyy edelleen.

    Hienoa, että jalkapallosta keskustellaan. Kaikkia tekijöitä tarvitaan, on ne sitten tutkijoita tai käytännöntekijöitä. Käytännön tasolla valmentajat haluavat kuulla selkokielistä analysointia sekä lajin opettamista, joten Tsemppiä kaikille.

    Terveiset vesisateesta kentänlaidalta,

    Rafa

    Liked by 2 people

  5. Peesaan edellä kirjoittanutta Rafaa siinä, että keskustelu on hienoa ja vie lajia eteenpäin Suomessa. Meillä on ollut koko urheilun kentässä – ei siis pelkästään jalkapallon ja Palloliiton puitteissa – aika vahva hierarkinen ja jopa dogmaattinen top-down-kulttuuri, jossa liitto vie ja seurat vikisevät. Terve toimintakulttuuri olisi enemmän bottom-up-tyyppinen, jossa seuroissa kehitetään ja kehitytään, ja osaaminen kasvaisi sitä kautta. Luonnollisesti tämä ei sulje mitenkään pois tutkimusyhteistyötä erinäisten tahojen kanssa. Debatti on hyvästä.

    Jos palataan sitten itse aiheeseen, niin sekä Lampisen että Sarajärven puheenvuoroissa korostuu heidän taustansa. Lampisen valmennustausta ennen SHA:ta on ollut aikaperustaisiin yksilölajeihin pohjautuvassa urheilussa, kun taas Sarajärvi on lähtökohtaisesti joukkueurheilumies. Lampinen on oikeassa siinä, että ilman riittävää urheilullisuutta ei futishuipulle ole mitään asiaa. Jos asia olisi kuitenkin niin yksioikoinen kuin Lampinen esittää, Usain Bolt olisi saanut jo aikaa sitten sopimuksen Manchester Unitediin. Tässä tullaan taas lähemmäs Sarajärven argumenttia, jossa jalkapallon lajitaidot ovat paljon muutakin kuin pelkkä juoksunopeus, -kestävyys ja kyky pomputella palloa lukemattomia kertoja.

    Vanha johtamisviisaus kertoo englanniksi ”measure what you manage”. Mittaaminen on hyvästä, koska silloin tiedetään, onko kehitytty vai ei. Toisaalta taas mittaaminen ajaa toimintaa mittarien suuntaan, jolloin tärkeää on luoda tasapainoinen mittarisetti, jota englanniksi nimitetään ”balanced scorecard”-ajatteluksi. Komponenttitason mittareilla saadaan ns. väliaikatietoa, kun taas systeemitason mittarit kertovat kokonaistuloksesta. Tässä jälkimmäisessä lähestytään taas Sarajärven ajattelua: jalkapallo on kompleksinen ja kaoottinen monimuuttujapeli, jossa muutokset yksittäisissä komponenteissa (muuttujissa) tuottavat usein epälineaarisia tuloksia. Esimerkiksi huipputasolla maalit eivät synny pelkästään hyökkäävän joukkueen ylivertaisuudesta tai edes hetkellisistä eduista, vaan pikemminkin sarjasta puolustavan joukkueen pieniä virheitä, jotka yksistään eivät koskaan johtaisi maaliin.

    Ekkonoa voidaan pitää myönteisenä menetelmänä, sillä vielä 2010-luvun alkupuolella valtaosa suomalaista jalkapallovalmentajista ei tuntenut, saatikka hallinnut positional playn (juego de posícion) perusperiaatteita. Nyttemmin voidaan kuitenkin kysyä, voiko enää rakentaa valmentamisen ja/tai joukkueen pelimallit pelkästään Ekkonon pohjalle? Huippujalkapallossa hitaasti etenevä horisontaalinen hinkkaus on jäänyt pahasti nopean etenemisen ja organisoidun vastaprässipelaamisen jalkoihin. Jälleen kerran oletus yhdestä monoliittisesta ”suomalaisesta” pelaamisen mallista on heijastusta vanhakantaisesta keskusjohtoisuudesta, josta olisi syytä päästä eroon, kuten tällä palstalla esim. Jyri Puhakainen on ansiokkaasti ehdottanut.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Miika Kurtakko Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s