Valmennus

Suomen Palloliiton ja Kyösti Lampisen virheet –ja miksi meidän ei tulisi jatkaa niitä

Suomalainen jalkapallo pyrkii ottamaan liittotasolla isoja askelia eteenpäin. Rakenteita ja toimintatapoja on uudistettu ajoittaisista jarruttavista virroista huolimatta, toiminta on kehittynyt ja tulevaisuuteen katsotaan korkein tavoittein. Yksi Suomen Palloliiton (SPL) tavoitteista on tiedolla johtaminen. SPL:n urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen on kertonut akateemisuuden sekä tutkimus- ja kehitystiedon roolin korostuvan tulevina vuosina suomalaisessa jalkapallossa ja seuratyössä. Tämä tavoite on samansuuntainen kuin monessa maailman huipputason jalkapallo-organisaatiossa.

SPL on vaikutusvaltainen organisaatio ja sen näkemyksillä on suuri merkitys suomalaisessa jalkapallossa. Kun liitossa päätetään tulevaisuuden suunnista, niin vaikutukset ulottuvat Suomen eri kolkkiin. Kaikkien päätösten takana tulee olla huolellinen valmistelu, koska napin painalluksen jälkeen vaikutukset ovat laajat. Samalla päätöksiä ei kuitenkaan voi jäädä vatvomaan liian pitkiksi ajoiksi vaan suunta ja askeleet täytyy ottaa päättäväisesti.

SPL:n organisaatio ja toimijat itse pyrkivät olemaan kriittisiä toimintaansa kohtaan, mutta se ei ole helppoa oltaessa lähellä tapahtumia. Siksi kritiikkiä täytyy tulla myös ulkopuolelta. Se on monipuolisten näkökulmien avaamiseksi välttämätöntä.

Tässä kirjoituksessa otetaan kriittinen positio SPL:n osaomistaman Sami Hyypiä Akatemian (SHA) kehittymisen seurantakonseptia ja erityisesti siihen kuuluvia, teknisiä, taktisia, psykologisia ja fyysisiä testejä kohtaan. Sama positio otetaan SPL:n järjestämiin jalkapallon taitokisoihin.

SHA on toiminut vuodesta 2011 ja sen suurena arkkitehtina on toiminut valmennuskeskuksen johtajan paikalta viime vuonna eläkkeelle jäänyt Kyösti Lampinen (jatkaa toiminnassa erillisellä sopimuksella asiantuntijana). SHA:n yksi tärkeimmistä tehtävistä on organisaation itsensä lausuman mukaan ”…kokonaisvaltaisen kehittymisen seurantakonseptin kehittäminen ja toteuttaminen eri-ikäisille jalkapalloilijoille.” Tätä konseptia toteutettiin ja kehitettiin yhdessä yhteistyöseurojen kanssa aiemmin pelkästään Eerikkilässä, mutta viime vuosina toimintaa on levitetty SPL:n alueellisiin valmennuskeskuksiin ja nyt sitä ollaan viemässä vielä enemmän seuratasolle osana kehittymisen seuranta 2.0-konseptia, jota ollaan liittämässä osaksi Suomen Palloliiton laatujärjestelmää.

SHA:n palveluilla on Ville-Pekka Inkilän (SPL:n urheilutoiminnan tutkimus- ja kehityspäällikkö) ja Hannele Forsmanin (Director of Performance, Eerikkilä Performance Center) tekemän kehittymisen seurantakonseptien vaikuttavuusanalyysiraportin mukaan ”…pyritty kehittämään suomalaisen huippujalkapallon tilaa pitkällä aikavälillä tarjoamalla seuroille tietoperusteisen lähestymisen jalkapallovalmennus- ja -urheilutoimintaan.”

SHA:n mukaan ”konsepti pitää sisällään mittareita jalkapallossa vaadittavien teknisten, taktisten, fyysisten, henkisten ja sosiaalisten valmiuksien seurantaan lähtökohtana peli.” Inkilä ja Forsman esittävät testien mittaavan yleistaitoja, lajin perustaitoja sekä fyysisiä ja psyykkisiä valmiuksia. Huomattavaa on, että SHA:n ja SPL:n esityksissä termit taito ja tekniikka menevät usein sekaisin eikä selkeää, yhteisesti sovittua määritelmää näille asioille ole (tätä työstöä Panu Autio tekee SPL:n toimeksiannosta).

Jalkapallovalmennuksessa halutaan kehittää taitavia pelaajia. Taito jalkapallossa on SPL:n taitokisatyöryhmän ja Panu Aution (sekä käytettyjen asiantuntijoiden) työstön perusteella määritelty ”pelaajan tai joukkueen kyvyksi tehdä pelitilanteen mukaisia voittavia ratkaisuja.” Ilmiötä eli tässä tapauksessa taitoa jalkapallossa voidaan tarkastella useilta eri tasoilta. Normaali tapa suomalaisessa urheilussa on ollut pilkkoa ilmiö pieniin osiin, tutkia näitä osia ja johtaa tästä osien tutkinnasta päätelmiä.

Tämä näkyy hyvin SHA:n testien taustaoletuksissa ja niistä johdetuissa testeissä. Ihmisen kyvyt jaetaan neljään osaan, eli tekniseen, taktiseen, psykologiseen ja fyysiseen. Aiemmin Suomessa käsiteltiin näistä osista pääasiallisesti fyysistä osa-aluetta, koska siihen oli helpompi kehitellä testit ja esittää tulokset numeroina.

Viime vuosina SHA:ssa ja SPL:ssa on väitetysti (mm. Pakkanen, 2016) toimittu holistisen ihmiskäsityksen pohjalta, joka ottaa huomioon ihmisen kokonaisuutena. Vai onko sittenkään toimittu? Holismi on käsite, jonka mukaan kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa ja se kritisoi tieteemme perinteistä näkemystä, jonka mukaan tutkimusongelma on jaettava osiin ja selvitettävä osa kerrallaan. Tämä kritiikki siksi, että osissa ei holismin mukaan ilmene niiden yhteistoiminnassa nousevia ja syntyviä piirteitä eikä kokonaisuutta voi ymmärtää pelkästään osia tutkimalla.

Mitä tehdään SHA:ssa? Pelaajan eri osat (tekniset, taktiset, fyysiset, henkiset ja sosiaaliset. SHA:n eri julkaisuissa osia on neljä tai viisi, miksiköhän?) ja niiden alaosat ovat tutkimuksen keskiössä, mutta emme näe osia paljon pidemmälle. Palapelimäinen ajattelutapa on edelleen vallalla, nyt vain hieman monipalaisempana kuin ennen.

Ihminen ei kuitenkaan ole palapeli vaan dynaaminen ja kompleksinen. Kompleksista ilmiötä tarkastellessa pitää pyrkiä kaikkien mahdollisten osien tutkimisen sijaan ennemminkin ymmärtämään osien välistä vuorovaikutusta ja koko systeemin dynaamista toimintaa ympäristönsä kanssa. Tästä puhui jo 1930-luvulla psykologi Egon Brunswik kritisoidessaan psykologista tutkimusta, joka tehtiin laboratoriossa ja palasteltiin osiin.

Huomioida täytyy, että edellä esitetty tapa jaotella ihmisen toiminta on vain meidän ihmisten itsemme ”sopimus”. Jotkut uranuurtajat ovat tutkineet ihmistä ja tulleet johtopäätöksiin, että tällainen ihminen ja hänen toimintansa on. Se voidaan jakaa osiin ja niitä voidaan tutkia näillä ja näillä testeillä. Asian ollessa suhteellisen laajasti sovittu ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi paras tapa tarkastella ilmiötä. Voisi olla jokin parempi tapa, mutta sitä ei nähdä vanhan ollessa niin juurtunut mieliimme.

Mehän voisimme toki sopia, että menemme nykyisessä mallissa entistä syvemmälle ja alkaisimme tarkastella osien osien osia. Ehkä lineaarinopeuden lisäksi pitäisi testata kaikki nopeuden lukuisat osa-alueet? Ehkä kestävyystestejä pitäisi lisätä, jotta todella näkisimme kattavasti pelaajien kestävyyden tilan? Ehkä psykologisia testejä pitäisi lisätä, jotta saisimme paremman kuvan pelaajan psyykkisistä (vai henkisistä tai sosiaalisista?) ominaisuuksista? Varmasti tekniikkatestit (vai taito?) ovat liian kapeat, onhan pelaajalla opittavanaan tuhat eri tekniikkaa.

Tai sitten sopisimme, että siirrymme oikeasti holistiseen ja ihmisen kompleksisuuden huomioonottavaan suuntaan.

Siirrytään itse testeihin. Huomata sopii, että en ole testivastainen sinänsä, vaan haastan käytetyt testit tietyin perustein. Jos testaamme, olemmeko valinneet oikeat testit? Saammeko tietoa taitavuudesta ja taitavasta pelaajasta? Otetaan esimerkiksi psykologiset testit. Niillä pyritään mittaamaan pelaajien motivaatiota, kilpailullisuutta ja itseluottamusta.

Miksi juuri näitä asioita mitataan? SHA kertoo seuraavaa: ”Kehittymisen seurannan välineet on kehitetty jalkapallon lajianalyysin, kansainvälisten vaatimusten ja kansainvälisten tutkimusten pohjalta.”

Tiedämme jalkapallosta ainakin sen, että se on hyvin syvällisesti yhteistyön peli. Huippujalkapallossa tärkeänä asiana on pidetty muun muassa pelaajan kykyä edistää joukkueen menestymistä. SHA:ssa psykologisia kykyjä mitataan kuitenkin hyvin yksilölähtöisesti ja se antaa meille väärän kuvan taitavasta joukkuepelaajasta.

On tehty sopimus tutkia em. psykologisia ominaisuuksia, mutta onko tehty oikea sopimus? Sitä paitsi käytetyt testit eivät välttämättä edes testaa haluttuja ominaisuuksia. Mitä on kilpailullisuus? Miten se ilmenee täytetyllä kyselylomakkeella kenttätoimintoihin verrattuna?

Kehittymisen seurannan tulosten esittely isolle yleisölle tapahtuu paljolti keskiarvojen kautta. Näytetään esimerkiksi kuvaajia fyysisten testien keskiarvoista, joiden perusteella syntyy aina mihinkään johtamattomia huomioita: ”Oho, olemme taas jäljessä 10–30 metrin nopeustestissä joka ikäluokassa!” Sama ilmiö toistuu vuodesta toiseen ja nyt näemme, että pelaajamme ovat edelleen hitaampia kuin ulkomaiset verrokkinsa.

Yksi ongelma tulosten esilletuonnissa on pintapuolisuus. Pelkkien keskiarvojen tilalle tulisi tuoda muitakin menetelmiä, jotka kuvaisivat ilmiön tilaa ja muutosta eri näkökulmista. Esimerkiksi pelaajien nopeuden muutos ajassa on hyvin epälineaarinen ilmiö, jonka asian Inkilä ja Forsman toivat raportissaan esille. Sama koskee taidon oppimista: siinä on ylä- ja alamäkiä sekä nopeitakin kehitys- tai taantumiskausia. Tiedämme pelaajilla olevan hyvin erilaisia kehityskulkuja, mutta esitämme nämä kehityskulut keskiarvoina. Lisäksi näiden kehityskulkujen seuranta päättyy kuin seinään, kun testaaminen lopetetaan pääosin ennen aikuisurheiluvaihetta.

Psykologisissa testeissä mitataan myös pelaajien motivaatiota. Tämä onkin mielenkiintoinen aihe, pidetäänhän motivaatiota hyvin tärkeänä eteenpäin ohjaavana voimana kaikilla ihmisillä. Miten kehittymisen seuranta vaikuttaa pelaajien motivaatioon vuosien aikajaksolla? Toivomme pelaajien kokevan pelaamisen iloa ja rakastuvan jalkapallopeliin, mutta mikä vaikutus laajamittaisella testaamisella on suomalaisten jalkapalloilevien lasten ja nuorten motivaatioon jalkapalloa ja harjoittelua kohtaan? Ainakin koululiikunnassa liikuntatestejä on kritisoitu juuri niiden negatiivisesta vaikutuksesta liikuntamotivaatioon.

Tähän kysymykseen ei ole vastattu SHA:ssa liittyen kehittymisen seurantakonseptin testeihin eikä SPL:ssa liittyen jalkapallon taitokisoihin. SHA:ssa pelaajat eivät samalla tavalla saa vapaaehtoisesti päättää osallistumisestaan kehittymisen seurantaan, jos seura on toiminnassa mukana. Taitokisoissa osallistuminen on vapaaehtoisempaa, vaikka vuosien varrella on kuultu lukuisia tarinoita kisoihin pakotetuista pelaajista.

Toiminnan ollessa taitokisoissa enemmän vapaaehtoista pelaajien motivaatiosta voidaan tehdä jonkin tasoisia johtopäätöksiä seuraamalla heidän osallistumistaan kisoihin. Osallistumismäärä on laskenut radikaalisti vuosi vuodelta. Jos taitokisat olisivat todella pelaajille iloinen ja motivaatiota lisäävä asia, niin kai he osallistuisivat kisoihin alati kasvavalla joukolla? SHA:ssa käytetään osittain samoja tekniikkatestejä kuin taitokisoissa. Miten ne vaikuttaisivat positiivisesti lasten ja nuorten motivaatioon jalkapalloa kohtaan, jos ne eivät taitokisoissakaan paljoa kiinnosta.

Motivaatiosta vielä sen verran, että SPL:n taitokisoja on pääasiallisesti perusteltu juuri motivaatiolla. Kisojen väitetään lisäävän motivaatiota omalla ajalla tehtävään harjoitteluun. Kisat ovat myös iloisia tapahtumia ja pelaajat kokevat onnistumisen iloa. Ajattelussamme on harha, sillä näemme vain kisoihin tulevat ja testejä varten harjoitelleet lapset, jotka yleensä myös onnistuvat niissä hyvin ja saavat onnistumisen kokemuksia. Näemme kisoissa iloisia lapsia, kisat toimivat!

Harha on siinä, että emme näe kisoissa suurinta osaa lapsista, jotka eivät halua osallistua eivätkä koe onnistumisen kokemuksia tehdessään irrallisia pomputteluja ja pujotteluja. Lapsia motivoi enemmän kaverien kanssa pelaaminen, pelaamisen ilo. Niin pitääkin, onhan yhdessä pelaaminen jalkapallon ydin. Lapset eivät koe taitokisoja motivaatiota lisäävinä eivätkä siksi osallistu niihin. Tarinoita kisoihin pakotetuista ja niihin pettyneistä on lukuisia, mutta näiden tarinoiden sijaan saamme kuulla SPL:n propagandaosastolta iloiset tarinat.

Yksi syy alhaiseen taitokisamotivaatioon saattaa olla juuri se, mitä siellä ei testata. Taitokisoissa ei testata taitoa vaan pelistä hyvin irrallista tekniikka, jonka korrelaatioarvo taitavaan pelaamiseen on joidenkin arvioiden mukaan lähellä nollaa. Ponnauttelutesti ei kerro mitään pelaajan taitavuudesta pelissä. Puskutesti ei kerro mitään pelaajan pääpelitaidoista. Pelaajat tajuavat tämän eivätkä kisat kiinnosta.

Hyvä niin, koska jos kisat todella lisäisivät pelaajien motivaatiota harjoitella, lisäisivät ne luultavasti motivaatiota harjoitella juuri kisalajeja, jotta seuraavat kisat menisivät paremmin ja jotta pelaajasta tulisi parempi jalkapallon pelaaja (oletus on, että kisalajeja harjoittelemalla tulee paremmaksi pelaajaksi). Tämä olisi pelottavaa, koska pelaajamme oppisivat harjoittelemaan jonglööreiksi eivätkä jalkapalloilijoiksi.

Taitokisojen tyyppiset testit eivät testaa pelaajan taitoa vaan irrallista ja spesifiä teknistä suoritusta, joka siirtyy huonosti pelisuoritukseen. Yleensä pelaajien testeissä tekemät liikesuoritukset eroavat peleissä käytetyistä eivätkä ole staattisina suorituksina käyttökelpoisia oikeassa ympäristössä (koska siellä on paljon vaihtelua ja sama stabiili tekniikka ei toimi).

Kaikesta (aika sievästä) kritiikistä huolimatta testejä tehdään enemmän ja testaustoimintaa on laajennettu SPL:n alueellisten valmennuskeskusten toimintaan. Lisäksi toimintaa pyritään laajentamaan myös seuratasolle. Tässä toiminnassa aikaa menee tekijöiden kouluttamiseen ja sen varmistamiseen, että asiat on ymmärretty oikein. Testien toteuttaminen ja niiden analysointi eivät ole helppoa ja vaativat laaja-alaista ymmärrystä. Suomessa on jo aivan tarpeeksi nähty toimintaa, jossa testituloksia ymmärtämättömät ihmiset tekevät niiden perusteella vääriä johtopäätöksiä.

Toimijoiden kouluttamiseen menee siis aikaa ja aika on rahaa. Kysymys kuuluu: Haluammeko käyttää resurssimme tähän vai voisiko rahalle olla parempaa käyttöä? Kyllä voisi, jalkapallotoimijoiden taitokäsitysten päivittäminen vastaamaan nykytietoa ja käytännön valmennuksen kehittäminen olisivat rahojen parempia käyttökohteita. Taidosta ja sen kehittämisestä on tullut viime vuosina huimasti uutta tutkimustietoa. Tieto on laadukasta ja sillä on isoja vaikutuksia käytännön valmennukseen. Taidon opettamisessa on Suomella koulutus- ja tietoyhteiskuntana mahdollisuus olla maailman paras. Kyllä, maailman paras.

Talous liittyy muullakin tavalla kehittymisen seurantakonseptiin sekä taitokisoihin. SHA ja SPL eivät vain anna omia resurssejaan jalkapallotoimijoille, vaan saavat rahaa toiminnastaan seuroilta ja pelaajien vanhemmilta. Kehittymisen seurantaan osallistuvat maksavat palveluista, joita tietenkin halutaan myydä mahdollisimman laajalle. Ei testaustoimintaa, ei SHA:ta eikä alueellisten valmennuskeskusten ja testausta mahdollisesti aloittavien seurojen rahoitusta.

Talous ja historialliset arvot vaikuttavat SHA:n testitoiminnan ja SPL:n taitokisojen perusteluihin. Taitokisoissa talous ei ole niin merkittävä tekijä, vaikka sielläkin toki kerätään lasten vanhemmilta osallistumismaksuja. Taitokisojen historia ulottuu 1950-luvulle saakka, joten ihmisillä on niistä paljon muistoja. Tällaisen toiminnan lakkauttaminen riipaisee aina sydäntä. Muistot omista kisahetkistä, muistot lapsen hymy kultamitali kaulassa, kaikki nämä kokemukset ovat syvällä meissä. Siksi taitokisojen lopettamista ei olla uskallettu oikeasti miettiä, vaikka instituutio on vanhentumassa käsiin kuin vanha kirja, jonka sivut tippuvat ja halkeilevat. Ei se enää liimalla parane.

Olemme suomalaisessa jalkapallossa tietyiltä osin menossa entistä enemmän ihmisen mekanistisen osittelun suuntaan, pois väitetystä holistisesta suunnasta. Testaamme osia ja niiden osia ymmärtämättä niiden vuorovaikutusta toistensa kanssa. Emme pääse vanhoista kartesialaisista käsityksistä eroon emmekä pääse näkemään laajalla skaalalla uudenlaista ajatusta taidosta, jos vanha mörkö vetää meitä takaisin pimeään kuoppaan.

Hakkarainen (2006) on muistuttanut meitä Auschwitzin keskitysleiristä selvinneen puolalaisen lääkärin Ludvig Fleckin 1930-luvulla esittämästä ajatuksesta verrata ihmisen älykästä toimintaa joukkuepeliin: ”Jos yksilöä verrattaisiin jalkapalloilijaan ja tietoyhteisöä jalkapallojoukkueeseen, joka on harjoitettu tekemään yhteistyötä, silloin älykästä toimintaa voitaisiin kuvata pelin etenemiseksi. Voitaisiinko tästä edistymisestä antaa asianmukaista raporttia tutkimalla yksittäisiä potkuja yksi kerrallaan. Koko peli menettäisi kokonaan merkityksensä.”

Reduktionismin susi on tullut keskuuteemme holismin vaatteissa. Kuinka pitkään pelaajamme joutuvat tekemään merkityksettömiä ponnauttelutestejä? Kuinka pitkään? Tämä suunta täytyy pysäyttää räjäyttämällä SHA:n kehittymisen seurantakonsepti niiltä osin kuin tässä kirjoituksessa on mainittu ja rakentaa tilalle laadukkaammat menetelmät. SPL:n taitokisat voi lopettaa kokonaan. Ne eivät mittaa taitoa jalkapallossa eivätkä tuota mitään lisäarvoa taitavien ja motivoituneiden pelaajien kehittämiseen. Jos tuottaisivat, niin kai tämä suomalaisen jalkapallon superinnovaatio olisi monistettu muihinkin maihin.

Muistot näistä taitavan pelaamisen tutkimiseen käytetyistä menetelmistä voi laittaa Jalkapallomuseon nurkkaan osioksi nimeltä ”Näin jalkapallossa tutkittiin taitoa.”

Jani Sarajärvi (@SarajarviJani)

Kirjoittaja on jalkapallovalmentaja ja jalkapallon tohtoriopiskelija Lissabonin yliopistossa

Lähteet:

Kategoriat:Valmennus

11 replies »

  1. Ihan ei maallikolle aukea, miksi tämä kritiikki piti otsikkotasolla henkilöittää yhteen ihmiseen? SHA:ssa toimii ja on toiminut useita ihmisiä näitä asioita miettimässä!
    Samoin koko lukuhetken ajan odotin kritiikin täydennyksekdi saavani lukea vaihtoehdoista. Loistavat ikävä kyllä poissaolollaan. Eli täysin turha kirjoitus?

    Tykkää

    • Hei Jarmo,

      Kirjoituksessa kritisoitiin SPL:n taitokisoja ja SHA:n te-ta-fys-psy -testejä. Jälkimmäisiin Kyösti Lampinen on hyvin vahvasti omasta positiostaan vaikuttanut.

      Vaihtoehdot löydät artikkelista tummennetulla tekstillä.

      Tykkää

  2. Hei Jani,

    Kiitokset kirjoituksesta. Itse toimin eri lajin puolella, mutta viitteet Eerikkilään sekä testeihin osuvat myös lajiin, jonka parissa itsekin valmennan. Testien osalsa havainnot ovat samat, eli mm. laukaisutaidon testiä on muunneltu koko olemassaolon ajan, kunnes tämä ilmeisesti kokonaan lopetettiin. Sen sijaan muita testejä on tullut mukaan. Tietyt kevennyshyppytestit, nopeustestit yms. ovat hyvin perusteltavissa, samoin kestävyyssukkulujajuoksutesti, jolla on myös lyhyempi nimi. Nämä ovat mahdollisuus perustella niin pelaajistolle kuin seuroille ja seuran valmentajille kotioloissa. sen sijaan erilaiset syöttötestit ja laukaisutestit ovat aika kaukana lajin kontekstista, joten esimerkiksi laukaisutaitotestissä maailman parhaaksi valittu, Ruotissa pelaava naispelaaja sai saman tuloksen kuin meidän apuvalmentaja. On kuitenkin aika suoraviivaista väittää, että molempien laukaisutaito olisi samalla tasolla. Näin ollen fysiikkatestit vaikuttavat rationaalisilta ja perustelluilta, mutta lajitaitotestit ovat vielä hakusessa, eli niiden käyttöarvoa olisi hyvä vielä miettiä.

    eli
    a: Meillä on testi, mitä tämä sitten oikeasti testaa?
    b. Meillä on asia mitä pitäisi testata, mikä olisi sellainen testi joka sitä testaa?

    Havaintoreaktiivisuutta ja päätöksenteon nopeutta binäärisillä päätöksenteolla voidaan testata ja tätä on mm. Irlannissa Corkin yliopistossa tutkittu jalkapallon osalta. Tätä on ehdotettu myös Eerikkilään, mutta he eivät ole tähän reagoineet, ehkä syystäkin.

    Olen myös hivenen samaa mieltä tuon Jarmo Minkkisen kanssa siitä, että itsekin odotin, hyvin perusteluiden ja hyvin avatun aiheen jälkeen, että mikä tilalle? Mikä olisi se vastavoima tai ajatus. Tulin tekstistä kahteen päätökseen, jotka ovat hivenen toisistaan eriävät:

    a. Nykyinen kehittymisen seuranta testauksineen ei ole hyvä, mutta tähän ei ole mitään korvaavaa olemassa, mikä ei luonnollisestikaan ole vaihtoehto.
    b. Nykyisen kehittymisen seuranta testauksineen ei ole hyvä, joten pitää miettiä laadukkaammat menetelmät.

    Ensimmäinen on aika binäärinen, eli tämä ei ole hyvä –> räjäytetään –> ei mitään tilalle. toinen vaihtoehto pitää sisällään jatkumon, mutta tämä on vain mainittu sivuviitteenä eli pitäisi olla ”laadukkaampi menetelmä”. Pitääkö laadukkaampi menetelmä myös mukanaan kehittymisen seurantatestejä, vai millainen tämä menetelmä olisi? Itseäni kiinnostaisi myös millainen olisi laadukkaampi menetelmä.

    Tykkää

    • Hei Tapio,

      Kiitos paljon kommenteistasi. Yksi pääväitteistäni oli, että olemme edelleen reduktionistisessa ajattelussa (jota nykyinen testaaminen ja niistä tehtävät johtopäätökset edustavat) ja esitin toiveen siirtymisestä oikeasti holistiseen ja ihmisen kompleksisuuden huomioonottavaan suuntaan.

      Kysymyksesi ovat tärkeitä: ”Meillä on testi, mitä tämä sitten oikeasti testaa? Meillä on asia mitä pitäisi testata, mikä olisi sellainen testi joka sitä testaa?”

      Tavoitteemme tulisi olla kehittää taitavia jalkapalloilijoita (määritelmä tekstissä). Väitän, että SHA:n te-ta-fys-psy -testit ja SPL:n taitokisat mittaavat taidokkaasta pelaamisesta hyvinkin irrallaan olevia asioita.

      Erilaiset ”päätöksentekotestit”, joissa reagoidaan esim. valoärsykkeeseen ja tehdään jokin liikesuoritus, eivät saa kiinni pelaajien toimintaa oikeassa ympäristössä, jossa informaatio on spesifiä ja tiiviissä linkissä pelaajan toimintaan. Hyvä, että näitä testejä ei ole lisätty testipatteriin Eerikkilässä.

      Väität, että nykyisen kehittymisen seurannan lopettaminen ja sen korvaamatta jättäminen ei olisi vaihtoehto. Tämä itse asiassa voisi olla vaihtoehto, koska aina ei kannata tehdä (mahdollisesti) huonoa vaan lopettaa se. Vaikutukset saattaisivat olla jo pelkästään tällä teolla positiiviset, jos esim. se auttaisi meitä pääsemään pois reduktionistisista käsityksistä (tätä ehdotin taitokisoille tehtäväksi).

      Ehkä testejä ei edes tarvita, esim. täällä Portugalissa hyvin suunnitellut harjoitteet ja lopulta itse peli kertovat, missä mennään. Näitä pelejä saatetaan arvioida usean valmentajan voimin ja joissakin seuroissa täytetään erityyppisiä arviointilomakkeita peleissä (ns. ekspertin mielipide pelaajan pelaamisesta).

      Ehdotin tekstissäni toimia nykyisen rahankäytön tilalle: ”jalkapallotoimijoiden taitokäsitysten päivittäminen vastaamaan nykytietoa ja käytännön valmennuksen kehittäminen olisivat rahojen parempia käyttökohteita.” Uskon edellä mainittuun vahvasti. Meillä ei tarvitse tehdä kaikkea, vaan joitain asioita erityisen hyvin.

      Mitä tulee SHA:n mahdollisiin uusiin testeihin, niin meillä pitäisi antaa itsellemme mahdollisuus radikaaliin ajattelun muutokseen. Meillä pitäisi syventää ymmärrystämme taidosta ja siitä, miten sitä voidaan (jos tarvitsee ja millä laajuudella?) mitata?

      Taito ilmenee toimintana spesifeissä tilanteissa, joten mahdolliset uudet testit tulisivat mallintaa näitä tilanteita. Mahdolliset spesifejä tilanteita mallintavat testit, pienpelit tai oikeiden pelien tarkempi analysointi ovat vaihtoehtoja. Näiden avulla myös taitokäsityksemme saattaisi muuttua. Mitä testaamme, sitä arvostamme.

      Tykkää

  3. SHA arvioidaan myös pelaamista kansainvälisiä joukkueita vastaan. Ehkä tekniikka-testien tilalla voisi arvioida esim 1v1, 2v2 ja 3v3 pelaamisen taitoja.

    Tykkää

  4. Sinänsä ansiokkaan kirjoituksen iso ongelma on, että Lampinen, Forsman, Inkilä vs Sarajärvi asettelussa ollaan kuin kuhnilaisen normaalitieteen ravihevoset silmälaput silmillä. Asioita katsotaan tiukasti oman paradigman sisältä, ja kaikki muu on huuhaata. Jos asiaa miettii esimerkiksi kirjoituksessa esiin nostetun holismi-käsitteen kautta, myös LFI:n lähestymistapa on oikeastaan yhtä holistinen kuin Sarajärven holismi, joka lähestyy Paco Seiru-lo:n holismin käsitettä. LFI:n holismissa aivan samalla tavalla kuin dynaamisessa holismissa yksilö ymmärretään kokonaisuudeksi, johon vaikuttaa moni seikka. Ongelmaksi kuitenkin dynaamisessa holismissa nousee se, että miten voidaan mitata kokonaisuuksia, jotka dynaamisesti vaikuttavat toisiinsa. Paradoksaalisesti voi sanoa, että ei mitenkään. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja joten sellaista testiä ei ole, jolla pystyisimme mittaamaan ihmistä holistisesti. Tuohon kun lisää eksitentialismista lähtöisin olevan holismin, jonka mukaan ihmisen elämä on situaatiosidonnaista, emme ikinä pysty testaamaan ketään, koska todellisuudessa testaamme vain sitä hetkeä, johon on vaikuttanut monet meille tuntemattomat asiat menneisyydessä, joita emme ikinä voi saavuttaa.

    Palloliiton ja Olympiakomitean holismissa pelaaja ymmärretään samalla tavalla holistisena kokonaisuutena, kuin Sarajärven holismissa, paitsi siinä, että edellisten holismia pystyy mittaamaan osiensa kautta, ei kokonaisuutena. Testaamisen päällimmäisenä ideana on testaamisesta saatujen tulosten hyödyntäminen valmennuksessa. Taitokisat voivat olla huuhaata, mutta sen ne kuitenkin kertovat, että jos et saa kultamerkkiä, todennäköisesti sinusta ei tule ainakaan huippupelaajaa. LFI:n toimintaa voidaan ja pitää arvostella, mutta LFI:n positivistinen lähestymistapa tuo valmennukseen jotain konkreettista, jota voi mitata, ja jonka perusteella voidaan vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä sen sijaan, että todetaan ilman minkäänlaista konkreettista todistetta, että joku ei osaa jotain. Edellä mainittua Seiru-lo vannoo dynaamiseen, holistiseen systeemiteoriaan, mutta holismista huolimatta myös Seiru-lo testaa pelaajien yksittäisiä ominaisuuksia. Kyse ei ole testeistä ja testaamisesta, vaan siitä, että oikeasti ymmärtää testien syy-yhteyden holistisesta näkökulmasta.

    Tykkää

    • ”Taitokisat voivat olla huuhaata, mutta sen ne kuitenkin kertovat, että jos et saa kultamerkkiä, todennäköisesti sinusta ei tule ainakaan huippupelaajaa. ”
      Pidin tästä, sillä vaikka itsekään en pidä Taitokisoja minään absoluuttisena mittarina, niin hyvät pelaajat niissä kuitenkin pärjäävät, vaikkeivat kovin paljoa olisi niihin panostaneetkaan. Historia tuntee toki myös Suomesta pitkän uran ammattilaisena pelanneita, joille Taitoradat olivat erittäin tärkeitä eli Joonas Kolkka sekä Fredrik Norrbacka. Eli mielestäni voidaan todeta, että Taitokisat eivät kerro kenestä tulee huippupelaaja, mutta tulevat huippupelaajat niissä ”pärjäävät” (=saavat kultamerkin).

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Jarmo Minkkinen Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s