Valmennus

Taito jalkapallossa –köyhästä sisäisestä prosessista kohti rikasta vuorovaikutuksellista toimintaa

Suomalaisen jalkapallon ja futsalin kehityspäivillä lauantaina 12.12. puhuttiin paljon taidosta. Arvostettu Arsene Wenger kertoi omia näkemyksiään pelaajakehityksestä sekä taitavasta pelaajasta. Herra Wenger muistutti, kuinka tärkeää nuorten pelaajien perustekniikan kehittäminen täydelliseksi on ja kuinka alle 10-vuotias pelaaja on vielä pallo ja minä -kehitysvaiheessa. Hän myös pohti, milloin pelaajan tulisi harjoitella huippupelaajille entistä tärkeämpiä kykyjä, nimittäin havainnointia ja päätöksentekoa.

Vertauksena herra Wenger käytti edesmennyttä Diego Maradonaa, joka pystyi tekemään pallon kanssa melkein mitä halusi. Yhtenä esimerkkinä tästä on meille tuttu videoklippi, jossa Maradona pomputtelee palloa kotilähiössään (Panu Autio näytti tästä kuvakaappauksen omassa taitoesityksessään).

Taidosta puhui myös futsalmaajoukkueen kapteeni Panu Autio, joka on johtanut Suomen Palloliiton taitokisatyöryhmää (johon kirjoittajat ovat kuuluneet) ja puhunut vahvasti taitokäsityksen päivittämisen puolesta. Autio toi esille vanhan yksilötaitoihin perustuvan taitokäsityksen uudistamisen tarpeen ja puhui taidon vuorovaikutuksellisuudesta jalkapallossa ja futsalissa.

Liittyen edellisiin ja suomalaisessa urheilussa kirjoittajien mielestä vallinneisiin rajoittuneisiin taitokäsityksiin, haluamme tässä kirjoituksessa perehtyä “vanhaan” ja “uuteen” tapaan ajatella taidosta. Tässä kirjoituksessa perehdytään kahteen eri taidon teoreettiseen virtaan, informaation prosessointiin (IP) ja ekologiseen dynamiikkaan (ED). Huomautettava on, että informaation prosessoinnin malleja on erilaisia, mutta niiden pääoletukset ovat samankaltaisia. Ekologinen dynamiikka puolestaan pohjautuu laajempaan, ekologiseen näkökulmaan ihmisen toiminnasta, mutta on omana alanaan ollut paljon esillä viime vuosina. Se ei kuitenkaan ole ekologisista malleista ainoa. IP:n ja ED:n pääoletuksia ja eroja avataan kirjoituksen seuraavissa vaiheissa perustuen taidon tutkijoiden Rob Grayn (perceptionaction.com), Duarte Araújon ja Keith Davidsin ansiokkaisiin artikkeleihin, podcasteihin ja videoihin.

Miksi tämä kirjoitus?

Ensin kuitenkin lyhyt perustelu sille, miksi näitä asioita tulisi pohtia. Onko teoria “vain” teoriaa ja käytäntö käytäntöä? Onko tällä pohdinnalla mitään arvoa käytäntöön? Uskomme, että teorioiden tietyn tasoisella ymmärryksellä todellakin on käytännön arvoa. Ymmärrys voi mahdollistaa asioiden kriittisen tarkastelun ja avata uusia näkökulmia käytännön valmentamiseen.

Nothing is as practical as a good theory

Kurt Lewin

Taitoa ja sen olemusta on pohdittu pitkään, eikä tämän kirjoituksen tarkoituksena ole käydä läpi taitopohdinnan täydellistä historiaa. Päälinja on viime vuosikymmeninä kuitenkin ollut, että taito on nähty hyvin vahvasti erilaisten informaation prosessoinnin malleihin perustuvana. Tämä lähestymistapa on sittemmin haastettu esimerkiksi ekologisesta näkökulmasta.

Taitoteorioilla Suomessa on hyvin palapelimäinen/kartesialainen pohjavire. Kokonaisuudet pilkotaan osiin, harjoitellaan näitä osia ja laitetaan ne sitten yhteen. Näin ajatellaan muodostuvan laadukkaan kokonaisuuden. Tämän tyyppinen ajattelutapa on kuitenkin haastettu, koska sillä ei väitetä saavutettavan ymmärrystä kokonaisuuksista ja erityisesti kokonaisuuksien osien suhteista toisiinsa.

Taidosta on kiitettävästi Suomessa puhunut muiden muassa taitotohtori Sami Kalaja ja ainakin Suomen Palloliitossa on hienosti herätty päivittämään taitokäsityksiä. Samoin jotkut urheilutoimittajat ovat pyrkineet pois vanhoista taitokäsityksistä ja pyrkineet kirjoittamaan artikkeleita, joissa esimerkiksi invaasiopelien vuorovaikutuksellisuus otetaan huomioon. Suuressa osassa näitä pohdintoja on kuitenkin ollut mielestämme vaikea päästä totaalisesti irti vanhasta informaation prosessointiin liittyvästä taitokäsityksestä. Esimerkiksi pelaamisen opettelun vaatimuksena on hyvin usein katsottu olevan perustekniikoiden hallitseminen. Vanhojen taitokäsitysten muuttamisen ja yleisen kehityksen vuoksi asian pohtiminen on edelleen paikallaan.

Uskomme pohdinnan antavan meille kaikille aivan uusia näkökulmia valmentajuuteen ja urheilijuuteen. Tulemme esittelemään informaation prosessoinnin ja ekologisen lähestymistavan eroja ja lopuksi näyttämään, miksi näistä kahdesta eri lähtökohdasta toteutettu urheiluvalmennus johtaa erilaisiin käytännön toimenpiteisiin ja miksi olemme nojautuneina ekologiseen suuntaan.

Kirjoituksessa käytetyt termit saattavat olla joillekin lukijoista uusia ja hankalia. Ekologinen dynamiikka nojautuu useaan eri tieteenalaan kuten biologiaan, psykologiaan ja kompleksisuustieteisiin ja käytetyt termit tulevat pääosin näistä suunnista. Ekologisen dynamiikan suunnalla ei ole tarkoitus olla väkisin yliviisas, vaan yrittää kuvata ilmiöitä eri tietenaloilla niille osoitetuilla termeillä.

Taidon taustateoriat

Informaation prosessoinnin malleihin pohjautuvissa taitoteorioissa ajatellaan, että taito on pelaajan aivoissa, pelaajan päässä tai pelaajan sisäisessä ymmärryksessä ympäristöstä. Niin kuin herra Wenger sanoi:  “Your body does what your brain wants.” Pelaajan aivoissa ovat pelaajan representaatiot maailmasta ja opitut mentaaliset mallit (motoriset ohjelmat) erilaisista taidoista, jotka hyvä pelaaja kykenee nopeasti hakemaan ja ottamaan tarkasti käyttöön nähtyään ja ennakoituaan tulevat tapahtumat. Tähän toimintaan yhdistetään yleensä metafora aivojen toiminnasta “tietokoneena”, joka kykenee rikastamaan ympäristöstä saadun köyhän informaation selkeäksi kuvaksi. Pelaaja siis havainnoi – ennakoi – tekee päätöksen – toteuttaa liikkeen/liikeketjun.

Ekologinen dynamiikka nojautuu hyvin erilaiseen näkemykseen ihmisen toiminnasta. ED pohjautuu oletukseen, että taito EI ole pelkästään pelaajan päässä vaan pelaajan JA ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Pelaajan päässä ei ole “tietokonetta” vaan hän aktiivisesti katsoo (tai kerää muilla aisteilla) rikasta informaatiota ja kykenee sujuvasti ja suoraan adaptoitumaan ympäristöönsä. Havainnointi ja toiminta ovat syklisessä vuorovaikutuksessa. Tietokonetta ja raskasta prosessointia ei tarvita.

Havainnoinnin luonne

Havainnoinnin luonne on hyvin perustava IP:n ja ED:n erottava asia. IP:n avainoletus on, että ympäristön tarjoama informaatio EI ole riittävä toimiaksemme sujuvasti sen perusteella. IP:n oletuksen mukaan keräämme aisteilla “vihjeitä” ympäristöstä. Tämä “köyhä” informaatio täytyy käsitellä ja “rikastaa” aivoissamme mm. ottamalla mukaan ennakko-oletukset ja muistot vanhoista kokemuksista. Aistimme maailmaa ja aivoissa nämä aistihavainnot käsitellään prosessinomaisesti, jonka jälkeen kykenemme toimimaan eli liikkumaan. Aistiminen ja havainnointi ovat kaksi eri asiaa ja ne erotellaan toisistaan. Aistiminen on passiivista tiedon saamista ympäristöstä ja havainnointi tiedon prosessointia. Tätä kutsutaan epäsuoraksi havainnoinniksi (indirect perception).

ED:ssa oletukset havainnoinnin luonteesta ovat täysin erilaiset IP:iin verrattuna. Ekologisesta näkökulmasta ympäristön tarjoama informaatio ON riittävää toimiaksemme suoraan sen perusteella. Informaatio on rikasta ja tarkkaa eikä sitä tarvitse tulkita tai prosessoida. Voimme toimia suoraan rikkaan informaation pohjalta. Esimerkiksi vastaantuleva STOP-merkki ja sen koon muutos näkökentässämme on riittävän rikas informaatio, jotta voimme ajoittaa auton jarrutuksen. Aistiminen ja havainnointi ovat ekologisessa näkökulmassa samoja asioita, niitä ei erotella toisistaan kuten IP:ssa. Tätä kutsutaan suoraksi havainnoinniksi (direct perception).

Toiminnan kontrolli

Informaation ollessa IP:n mukaan köyhää pitää ihmisen ennakoida tarvittavat toimenpiteet esimerkiksi siitä, mihin lähestyvä pallo on menossa ja milloin se saapuu sinne. Tässä ihmistä auttaa sisäinen malli, jossa mallissa otetaan huomioon aiemmin mainitut vanhat kokemukset, vihjeet tilanteesta ym. Kaikki lasketaan päämme “tietokoneessa”, joka prosessoi tilanteen, tekee päätöksen ja antaa meille liikkeen (motorisen ohjelman) toteutettavaksi. Ennakoinnin perusteella voimme “päivittää” motorisen ohjelman tilanteeseen sopivaksi.

ED:n näkemys on, että informaatio on itsessään rikasta ja riittävää. Tämän vuoksi ihmisen ei tarvitse prosessoida ja ennakoida tulevaa vaan voimme toimia suoraan sen perusteella. Meidän tarvitsee vain oppia löytämään tämä avaininformaatio eli “kouluttaa tarkkaavaisuutemme” informaatiolle ja oppia sopeuttamaan liikkeemme informaation perusteella. Toiminnan kontrolli on suoraa ja tapahtuu “online”, joka mahdollistaa ihmisen adaptoitumisen tilanteisiin ilman ennakointia. Ihminen kontrolloi toimintaansa suhteessa “nykyiseen tulevaisuuteen” eli katsoo avaininformaatiota ja näkee, onko nykyinen toiminta (esim. juoksuvauhti palloa kiinni otettaessa) riittävää tehtävän saavuttamiseen vai pitääkö toimintaa muokata.

Miten toiminta syntyy?

IP:n mukaan liikkeen toteutus syntyy lineaarisen ja yksisuuntaisen prosessin tuloksena. Prosessimalleja on erilaisia, mutta yksi yleisimmistä on havainnointi – ennakointi – päätöksenteko – toiminta -malli. IP-malleissa päätöksenteko ja toiminta ovat prosessin tuotoksia. Prosessi käy ja lopulta ikään kuin painetaan nappia ja ajetaan liikemalli ulos. Liike on alisteinen muille prosesseille ja se on lopputulos aivojen tietokoneen tekemästä prosessoinnista ja liikehermoihin lähettämästä käskystä.

ED:n mukaan liikkeen synty ei ole lineaarista eikä yksisuuntaista vaan havainnointi ja liike on tiukasti ja jatkuvasti kytketty toisiinsa. Havainnoimme toimiaksemme ja toimimme havainnoidaksemme eikä ED:ssa ole IP:n vaiheita, jossa havainnointi aiheuttaa toiminnan. Liike ilmenee (sitä ei päätetä samalla tavoin kuin IP:ssa) havainnoinnin ja toiminnan yhteisvaikutuksesta.

Havainnointi on ekologisten teorioiden mukaan hyvin kehollista. Havainnoimme maailmasta “mahdollisuuksia” tai “kutsuja” toimintaan (affordansseja). Ne ovat yksilöllisiä muodostuen ympäristön ominaisuuksista ja yksilön kyvyistä. Affordanssit pelissä voisi selittää siten, että esimerkiksi ulkoisesti aivan samankaltaiselta näyttävä tilanne puolustajien keskellä kutsuu nopeaan kuljetukseen kykenevän hyökkääjän ja hyviin syöttöihin kykenevän keskikenttäpelaajan eri pelitekoihin.

Taidon olemus

IP:n teorioissa perusoletus on, että ihmisellä on jokaiseen taitoon “oikea” tekniikka, joka sisältää useita muuttumattomia ominaisuuksia. Aivoissamme on “tietokoneohjelma”, representaatio tai liikemalli selkeine perusominaisuuksineen, jota sitten säädellään tilanteen mukaan (esimerkiksi voiman säätely). Oikeassa tekniikassa on hieman variaatiota, mutta perustoiminnat eivät paljoa vaihtele. Tästä johdetaan yhden oikean tekniikan lukuisat eri ydinkohdat. Esimerkiksi jalkapallon ponnauttelussa on useita eri ydinkohtia (kuva 1.). 

Kuva 1. Ponnauttelun ydinkohtia (Mukaeltu SPL:n futistekniikat -kurssilta).

Oleellista on, että ydinkohtia on yleensä useita ja niillä voi olla vielä paljon alaydinkohtia. Lisäksi, ydinkohdat ovat yleensä IP-malleissa suoraan kehon asentoihin liittyviä. Oletuksena on, että pelaajan hallitessa kaikki ydinkohdat hän pystyy toistamaan suoritusta vähäisellä vaihtelulla.

ED:ssa perusoletus taidosta eroaa selkeästi IP-malleista. Ekologisen lähestymistavan perusoletus on, että oikeaa tekniikkaa EI ole olemassa. Koska ympäristö ja ihmisen oma “tila” vaihtelevat jatkuvasti, taitoa on kyky adaptoitua eri tilanteisiin. Ihmisen toiminnan ajatellaan syntyvän vuorovaikutteisien rajoitteiden vaikutuksen alaisena. Nämä rajoitteet ovat oppijaan (esim. fyysiset ominaisuudet ja motivaatio), tehtävään (esim. säännöt ja välineet) ja ympäristöön (esim. fyysinen tai sosiokulttuurinen ympäristö) liittyviä ja vaikuttavat ihmisen toimintaan yhtäaikaa (kuva 2.).

Kuva 2. Newellin vuorovaikutteisten rajoitteiden malli (Mukaeltu Duarte 2019; Newell 1985, 1986).

Vaikka ED:ssa ei ajatella taidoissa olevan yhtä paljon muuttumattomia osia kuin IP-malleissa, on liikkeissä kuitenkin joitakin perusominaisuuksia, jotka näyttävät toteutuvan aina kun joku tekee kyseisen liikkeen. Niitä kutsutaan ED:ssa attraktoreiksi tai tasapainopisteiksi. Ne ovat periaatteessa, mutta eivät kuitenkaan, samantyyppinen asia kuin IP-mallien ydinkohdat.

Esimerkkinä jalkapallon sisäsyrjäsyöttö, jossa pelaajan tukijalka asettuu pallon lähistölle (huomaa, ei välttämättä viereen niin kuin joissakin tekniikkaoppaissa sanotaan). ED:ssa tasapainopisteitä on yleensä vähemmän kuin IP-malleissa ydinkohtia ja niiden ajatellaan liittyvän voimien kontrollointiin, ei niinkään täydellisen tekniikan ydinkohtiin. Sisäsyrjäsyöttöön liittyen pelaajan tukijalan ajatellaan siis kontrolloivan ja ohjaavan voimia ja se asetetaan pallon lähistölle, jotta saadaan tasapainoa systeemin toimintaan. Pelaajalla ei kuitenkaan tarvitse pyrkiä asettamaan tukijalkaansa aina tiettyyn tarkkaan kohtaan vaan hänellä tulee säilyttää kyky syöttää, vaikka asettaisikin tukijalan jostakin syystä (joku vaikka työntää häntä) normaalista poikkeavaan kohtaan. Ja, koska täydellistä tekniikkaa ei ole eikä mikään suoritus ole samanlainen, tukijalan paikka vaihtelee luonnollisesti.

Taidon oppiminen

IP:n näkemyksen mukaan taidon oppiminen tapahtuu vaiheittaisesti ja lineaarisesti yhteen suuntaan. Malleja on erilaisia, mutta esimerkiksi Fittsin ja Posnerin (1967) mallissa oppija aloittaa kognitiivisesta vaiheesta ja etenee taidon karttuessa assosiatiivisen vaiheen kautta automaatiovaiheeseen, jolloin liikkeistä tulee “automaattisia” (aivoihin varastoidusta liikemallista tulee tehokkaampi) eikä tietoista ajattelua tarvita enää samoin kuin taidon opettelun alkuvaiheessa.

ED:ssa taidon ei ajatella olevan lineaarista ja vaiheittain kehittyvää, vaan taidon oppiminen on epälineaarista sisältäen ylä- ja alamäkiä, eteen- ja taaksepäin menoa sekä paljon etsintää ja sopeutumista. Ihmiset etsivät erilaisia liikeratkaisuja ja joskus liike saattaa muuttua tässä etsintäprosessissa yhtäkkiä merkittävästi. Taidon oppimista ajatellaan etsintänä ja sopeutumisena. Taitotutkijat Duarte Araújo ja Keith Davids ehdottivat taidon oppimiselle 2010-luvun alussa uusia termejä taidon sopeutuminen (skill adaptation) tai taidon viritys (skill attunement).

Valmentaminen

Toiminnan organisointi ja palautteenanto

IP-malleissa ajatellaan ihmisten kehittävän aivoihin yhdelle tekniikalle yhden tietyn liikemallin. Koska on olemassa yksi tietty, oikea liikemalli per tekniikka, niin näitä voidaan myös opettaa hyvin ohjeellisesti. Valmentaja perinteisesti antaa urheilijalle ohjeita oikeasta tekniikasta, näyttää oikeita suorituksia tai purkaa tekniikkaa osiin ja opettaa näitä osia. Harjoitteluun kuuluu myös paljon toistoja, korjaamista eikä siinä ole kauhean paljon varaa yksilöllisyydelle (koska on vain yksi oikea tekniikka).

ED:n mukaan taidon kehittyminen sisältää yhteyden kehittämisen ja säilyttämisen ympäristön kanssa (eikä oikeaa tekniikkaa ole). Urheilijaa autetaan itseorganisoitumaan (löytämään itselleen sopivia liikeratkaisuja), toistamaan ilman toistoja (vaihtelua) ja kehittymään liikeongelmien ratkaisijaksi muokkaamalla harjoitustilanteen vuorovaikutteisia rajoitteita. Harjoittelussa pyritään liikemallien vakauttamisen sijaan ikään kuin puskemaan oppijaa uusiin liikeratkaisuihin (esim. pois huonoista ratkaisuista). Harjoittelusta tulee erittäin yksilöllistä eikä massoille tehtävää mekaanista toimintaa.

Vaihtelu

IP:ssä vaihtelu liikkeessä katsotaan haitalliseksi. Harjoittelun tarkoituksena on vähentää liikkeen vaihtelua ja pystyä toistamaan liike mahdollisimman samankaltaisena. Vähentynyt vaihtelu liikkeessä johtaa useammin ja johdonmukaisemmin toivottuun lopputulokseen. Toisin sanoen toistamalla liike, toistetaan myös liikkeen lopputulos. Vaihtelua lisätään harjoitteluun vasta, kun oikea liiketekniikka on opittu. Harjoittelun vaihtelun tarkoitus on kehittää pelaajan kykyä säätää oikeaa tekniikkaa jokaiseen tilanteeseen sopivaksi.  

ED:ssa vaihtelu ajatellaan taidon kehittymistä edistävänä asiana. Vaihtelu mahdollistaa erilaisten liikeratkaisujen etsimisen ja hyödyntämisen. Tämän vuoksi vaihtelua tulisi olla harjoittelussa heti alusta asti. Harjoittelun seurauksena pelaaja herkistyy avaininformaatiolle ja kykenee sopeuttamaan liikkumistaan tämän perusteella. Tällöin pelaaja kykenee pääsemään samaan lopputulokseen vaihtelevilla liikeratkaisuilla.

Modulariteetti ja harjoittelun osittelu

Koska IP:ssa toiminta on erillään havainnoinnista ja päätöksenteosta, voidaan ne erottaa harjoittelussa toisistaan. Esimerkiksi syöttämistä voidaan harjoitella ensin analyyttisesti drilliharjoitteessa, jonka jälkeen siirrytään harjoittelemaan päätöksentekoa peliharjoitteeseen. Samoin yksittäinen taitosuoritus voidaan jakaa osiin ja näitä osia voidaan harjoitella erikseen. IP-teorian mukaisesti taidon osittelun katsotaan olevan hyödyllistä, sillä tällöin on mahdollista keskittyä yhteen taidon osaan kerrallaan ja helpottaa harjoitetta.

Koska ED:ssa havainnointi ja toiminta ovat toisiinsa läheisesti kytköksissä, ei niiden erottamista katsota hyödylliseksi. On olemassa näyttöä, että osittelu johtaa ei-toivottuihin toimintoihin. Olennaista on säilyttää informaation ja toiminnan yhteys harjoittelussa. Esimerkiksi syöttämistä harjoitellessa tulee avaininformaation olla läsnä harjoitteissa koko ajan. Harjoittelua voi helpottaa harjoitteita yksinkertaistamalla edellyttäen, että olennainen informaatio säilyy. ED:ssa ei erotella taidon osia toisistaan, jolloin taidon oppiminen ei edellytä tekniikan ja sen osien edistynyttä hallintaa.

Ekspertiisi

Tässäkin eri tulokulmat taitoon näkevät asian merkittävästi eri tavoin. IP:n maailmassa ekspertiisi perustuu symboliseen käsitykseen taidosta ja vahvoihin prosesseihin aivoissa (laaja tietopankki, hyvä muisti, kyky varastoida ja hakea tietoa ym.). Ekspertillä on paljon liikemalleja aivoissaan ja kyky informaation prosessoinnin jälkeen toteuttaa ne tarkasti ja nopeasti. Ekspertillä on paljon tietoa jostakin (esimerkiksi katsomalla pelitilannetta kuvasta, knowledge about, James Gibsonin kehittämä ajatus) ja tieto voidaan erottaa liikkeestä. Tämän vuoksi ihmisen taitoa pystytään tutkimaan erillään taidon toteuttamisesta, esimerkiksi kyselyin.

Ekologisen dynamiikan mukaan taito ei ole ihmisen päässä eikä ympäristössä vaan ihmisen ja ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Ekspertillä on tietoa jossakin (esimerkiksi pelitilanteen sisällä, knowledge of, J.J. Gibson), koska hän on herkistynyt merkitykselliselle informaatiolle ja kykenee sopeutumaan ja muokkaamaan toimintaansa ympäristössä. Ekspertti ei välttämättä kykene kertomaan taidosta, mutta kykenee kuitenkin toimimaan taitoa vaativissa tilanteissa “kuin kala vedessä.” Siksi ekspertiisiä täytyykin mitata kykynä toimia spesifeissä tilanteissa, ei kykynä vastata kysymyksiin tai kykynä kiertää tötsiä.

To understand means to be capable of doing

Jonathan Wolfgang von Goethe

Lopuksi

Nyt sitten pään ollessa kuumana ajatuksista valmentaja saattaa kysyä, mitä opin? Ei hätää, asioiden saa antaa kypsyä ja niitä voi sparrailla toisten kanssa. Olemme käyttäneet vuosia itsemme kehittämiseen valmentajina, ehkä voimme antaa hieman aikaa ja mahdollisuuden uusien asioiden omaksumiseen. 

Koska tykkäämme pitää vanhoista asioista kiinni niin saatamme miettiä, pystyykö informaation prosessoinnin ja ekologisen dynamiikan teorioita yhdistämään? On ymmärrettävää, että tätä halua olisi. Harvat asiat maailmassa ovat selkeästi joko tai, joten miksei nämäkin teoriat voisi yhdistää. Ehkä yhdistäminen tekisi teorioista ja niistä johdetuista käytännön toiminnoista entistä vahvempia?

IP ja ED kuitenkin perustuvat niin erilaiselle maaperälle, että yhdistäminen ei ole mahdollista. Pitää valita jompi kumpi lähestymistapa. Vaikka tästä ajatuksesta tulisi pelko liittyen oman valmennuksen rajoittamiseen, niin asia ei ole tällä tavoin. Valmentaja voi käyttää isoa työkalupakkia kummassakin lähestymistavassa, vaikka eroja työkalupakeissa ja niiden käytössä on toki paljon. 

Huomautettava on, että joidenkin luulojen mukaan ekologinen harjoittelu on pelkkää pelaamista. Oletus perustuu mahdollisesti ekologiseen dynamiikkaan perustuvien valmennusmetodien kuten nonlineaarin pedagogiikan ja constraints-based approachin ymmärtämiseen pelkästään peleihin perustuviksi metodeiksi. Tämä ei ole totta. Esimerkkinä jalkapallossa haastava pitkä syöttö, jota voidaan ekologisesti harjoitella niin pelinomaisissa kuin hyvinkin “rajoitetuissa” harjoitteissa. Ero IP-maailmaan on se, että tämä “rajoitetuissa” harjoitteissa tapahtuva toiminta on hyvin erilaisiin periaatteisiin perustuvaa ja myös käytännössä erilaista (oletuksena on myös, että se on tehokkaampaa). 

Luontoa katsomalla voi nähdä luonnollisia muotoja ja luonnollista eloa. Luonto ei tee mitään pakottamalla. Luontoa voidaan kopioida, mutta luonnon ymmärtäminen on toinen asia. Luonnon kopiointi voi olla yksinkertaisesti sen muotojen kopiointi esineeksi. Kuusesta voi tehdä vaikka kuusikoristeen tai kuusen muotoisen naulakon. Tutkimalla kuusta ja katsomalla sen eloa elinympäristössään pidemmän ajan kuluessa voi saada syvempää ymmärrystä kuusesta. Miksi se kasvaa juuri tuolla tavalla? Miten se elää yhdessä ympäristönsä kanssa?

Samalla tavalla myös urheilussa tekniikoita voi kopioida. Voimme kopioida tuhat eri teknistä suoritusta ja harjoitella niitä koko elämämme. Emme kuitenkaan opi taidokkaaksi pelaajaksi omaksumalla nuo tuhat eri tekniikkaa, jos emme ymmärrä taidon luonnollista muotoa ja eloa.

Jani Sarajärvi ja JP Savolainen

Kategoriat:Valmennus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s