Mielipide

Military Machine ja sen hyväuskoiset palvelijat – Paradigman muutos suomalaisessa valmennuksessa?

Suomalaisen jalkapallon kehityspäivät pidettiin Palloliiton järjestämänä viime viikonloppuna. Webinaari kokosi suomalaisen jalkapalloväen pohtimaan jalkapalloa yhdessä ja hahmottamaan sen tulevaisuutta. Päivän pääesiintyjänä oli FIFA:n nykyinen jalkapallon kehitysjohtaja Arsene Wenger.

SPL uutisoi kehityspäivien teemoja seuraavasti nettisivuillaan:

”Tänä vuonna kehityspäivien teemana on tutkimustyö, tiedolla johtaminen ja tietoperusteinen pelaajakehitys.”

”Akateemisen maailman, tutkimus- ja kehitystiedon rooli suomalaisessa jalkapallossa ja seuratyössä kasvaa ja konkretisoituu tulevina vuosina merkittävästi ja nämä teemat ovat keskiössä tämän vuoden tapahtumassa, Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen taustoittaa.”

En valitettavasti pystynyt osallistumaan kehityspäivien webseminaariin, koska työ kentällä junioreiden parissa kutsui minua.

”Akateemisena tutkijana” ja ennen kaikkea konkreettisena jalkapallotoimijana haluan kuitenkin kantaa korteni kekoon hyvän asian puolesta tämän artikkelin muodossa.

Voi hyvinkin olla, että ajatukseni ovat hyvinkin erilaisia kuin mitä suomalaisessa jalkapallokeskustelussa yleisesti esitetään ja edistetään.

Siksi katson suoranaiseksi velvollisuudeksi esittää muutaman huomion kehityspäivien vahvasti ”tietolatautuneeseen” aiheeseen.

***

Keskustelu urheilusta ja valmennuksesta on Suomessa monessa suhteessa kehittyneempää kuin vuonna 1995, jolloin väitöskirjani Kohti ihmisen valmentamista julkaistiin.

Esimerkiksi ihmisen valmentamisen teema ja valmennuksen eettiset kysymykset ovat nousseet monella tavalla esille ja hyvä niin.

Voi sanoa, että jo pitkään on ollut käynnissä jonkinlainen paradigman muutos. Aikaisemmin vallinneet oletukset, käsitykset ja uskomukset ovat liikkeessä ja korvautuvat pikkuhiljaa kehittyneemmillä näkemisen ja toimimisen tavoilla.

Muutos ei tapahdu itsestään eikä helposti. Se vaatii ihmisiä ja toimijoita, jotka uskaltavat laittaa itsensä likoon ja avata ihmisten silmiä näkemään sitä, mitä muut eivät näe ja ymmärrä.

Suomalaisessa urheilukeskustelussa Alpo Suhonen ja Henrik Dettmann ovat jo pitkään olleet jonkinlaisia esitaistelijoita. He ovat tehneet nuoremmalle sukupolvelle helpommaksi nostaa esille teemoja, jotka aiemmin on hyvin tehokkaasti vaiettu kuoliaiksi.

***

Suhonen sanoi ja kirjoitti artikkelissaan 1970-luvulla, että suomalaista valmennusta hallitsee Military Machine -ajattelu. Tämän ajattelutavan teoreettiset juuret ovat muun muassa taylorilaisessa liikkeenjohdon teoriassa ja tieteellisessä valmennuksessa.

Ihmiskäsityksen tasolla tuo ajattelumalli tarkoitti, että urheileva ihminen nähtiin jonkinlaisena suorittavana koneena ja valmentajat sekä muut valmennuksessa toimivat koneen rakentajina ja säätäjinä.

Käynnissä oleva hidas paradigman muuttuminen on tiivistettävissä antiteesiksi kuvaamaani ihmiskäsitykseen nähden.

On haluttu jotain uutta, kehittyneempää ja parempaa. Ainakin osittain tässä on onnistuttu. Esimerkiksi lähes jokaisen urheilun lajiliiton valmennuslinjauksessa voi löytää maininnan ”kokonaisvaltaisesta ihmisen valmentamisesta.”

Kokonaan eri asia tietenkin on, miten tämä ylevä teoreettinen ajatusmalli hoituu arjessa käytännössä.

Tunnustusta pitää antaa kuitenkin hyville pyrkimyksille.

***

On myös helpompi arvioida missä mennään, kun on jokin taustaoletus tai idea, jota kohti tavoitella.

Nyt on hyvä hetki pysähtyä ja kysyä:

Missä olemme menossa paradigman muuttumisessa? Onko esimerkiksi kokonaisvaltaisen ihmisen valmentamisen idea jo nykyistä urheilun normaalia arkipäivää? Mitkä yhteiskunnalliset voimat ohjaavat nykyistä valmennusajatteluamme?

Oma näkemykseni on, että olemme hyvällä tiellä, mutta paljon on vielä tehtävää. Ja ennen kaikkea ensin ymmärrettävää.

Olisi ymmärrettävä, että toteutamme monella tapaa edelleen vanhakantaista Military Machine -ajattelua ja valmennusta suomalaisessa urheilussa, vaikka emme itse usein tunnistakaan sitä.

Military Machine -ajattelun yksi ilmentymä tässä päivässä on puhe ”tiedolla johtamisesta” ja ”tietoperusteisesta valmennuksesta”.

Tämän ajattelumallin taustalla vaanii käsitys ihmisestä pelkästään tiedolla selittyvänä, toimivana ja joidenkin ”paremmin tietäjien” hallitsemana olentona.

Ajatusmallia tukee yhteiskunnallinen muutos. Elämme niin kutsutussa ”tietoyhteiskunnassa” ja informaatio- ja tietoteknologia on läsnä kaikkialla elämässämme.

Monet urheilun ja valmennuksen parissa tuntuvat ajattelevaan, että valmennus voidaan pelkistää ja palauttaa pääosaltaan pelkästään tietoperustaiseksi toiminnaksi.  

Esimerkkinä tästä käy Palloliiton voimakkaasti markkinoima tietoperustaisen jalkapallon ja valmennuksen sekä tähän perustuvan pelaajakehityksen toimintamalli.

Toiminta suomalaisessa jalkapallossa, valmennustyö ja pelaajakehitys ajatellaan tässä mallissa voitavan palauttaa kulloinkin yhteiskunnassa saatavilla olevaan kapea-alaiseen tietoon, joka nousee esille urheilun ja tietyn lajin kontekstissa.

Tällöin toimitaan niin, että annetaan kulloinkin yhteiskunnassa vallitsevien tietämistapojen – jotka ovat usein kaupallisten voimien vietävinä tai kytkeytyneenä valtarakenteisiin – määrittää se, millaisena jalkapallo ja valmennus voi näyttäytyä sekä tulla esille konkreettisesti arjessamme.

Oma arvioni on, että SPL:n markkinoimassa mallissa on lopulta kyse enemmän oman auktoriteetti- ja monopoliaseman suojelemisesta kuin moniulotteisen ja kritiikkiä kestävän tiedon etsinnästä.

Kyse on tietoisesta vallankäytöstä, jossa moninaisin keinoin yritetään pönkittää omaa uskottavuutta instituutiona, joka vastaa ”koko suomalaisesta jalkapallosta ja johtamisesta sekä kehittämisestä”.

Ei tunnu vielä aika olevan kypsä sille, että Palloliitto olisi valmis muuntumaan suomalaisen jalkapallon herrasta sen nöyräksi palvelijaksi.

Nöyrän palvelijan rooli odottaa jatkossakin suomalaisia seuroja ja meitä seuratoimijoita. Tulevina vuosina palvelijan roolissa onnistuminen edellyttää, että olemme valmiita ”tietoperustaisesti johdettaviksi” ja viemme osaltamme eteenpäin ”oikeaa tietoa” sekä ”kehitämme valmennusosaamista” meille tarjottavan tiedon pohjalta.

***

Toinen esimerkki siitä, että Miltary Machine on yhä voimissaan, on yhteiskunnassa yleisesti ja myös urheilun kontekstissa vallitseva teknologiausko.

Ei tarvitse olla kovin tarkkanäköinen huomatakseen ”uuden informaation ja teknologian” ja uusien ”mullistavien menetelmien” vaikutuksen siihen, miten toimivaa ihmistä valmennuksessa ymmärretään.

Sen sijaan, että ihmistä koskeva kokonaisymmärrys ohjaisi itse uusien teknologioiden ja menetelmien käyttöönottoa valmennuksessa, näyttävät itse teknologiat ja menetelmät monesti ohjaavan sitä, millä tavalla ihminen saa tulla esille valmennuksessa.

On kovin helppoa pujahtaa informaatio- ja tietoteknologian tarjoamaan todellisuuteen, mutta paluu sieltä reaalimaailmaan ei aina olekaan yhtä helppoa.

Ketju toimivan ihmisen ymmärtäminen > valmennustoiminnan lähtökohdat, tietoperusta ja tavoitteet > käytettävät tiedot, menetelmät ja teknologiat on kääntynyt valitettavan usein päinvastaiseksi.

Tämä muutos ei ole pitkässä juoksussa kenenkään etu.

***

Jotta näkisi kirkkaasti itse asian, on sitä usein viisasta katsoa ihmetellen ulkopuolelta. Ainakin joskus voi tällöin nähdä sellaista, jota monet eivät näe ja joka auttaa meitä eteenpäin. Valmennuksen paradigman muuttaminen ja kehittäminen edellyttää juuri tällaista katsomista ja ihmettelyä. Se ei ole helppojen vastausten tarjoamisesta, vaan kulkee toisenlaisia polkuja.

Omalta osaltani paradigman muutoksen edistäminen on monesti kulkenut niin sanotusti Via Negatiivan -tietä. On opittava pois siitä, mikä estää meitä näkemästä ja toimimasta viisaammin.

Kohti ihmisen valmentamista edetään tällöin vastustamalla niitä voimia, jotka estävät urheilun ja valmennuksen aitoa kehittymistä.

Jos asiaa tiivistää, niin kritiikkini ytimenä on monesti ollut eri yhteyksissä sanoa: ”Tätä ei ihmisen moniulotteinen valmentaminen ja kehitystä edistävä kuva valmentajuudesta sekä urheilusta ainakaan ole.”

Mitään yleistä hyväksyntää en ajatuksilleni kaipaa.

Hyvältä kuitenkin tuntuu, kun kuulee ja näkee, että samalla tiellä on vastaan tulijoita ja kanssakulkijoita.

Valmennuksen paradigman muutos on osaltaan käynnissä aina siellä, missä kysytään rohkeasti kysymyksiä, suhtaudutaan kriittisesti arvioiden vallitseviin käsityksiin, arvoihin ja uskomuksiin.

Kun valmennuksen sipulia tarpeeksi kärsivällisesti kuorii, jää lopulta itse ydin jäljelle.

Military Machine korvautuu tällöin pohdinnalla yksin ja toisten kanssa siitä, mistä tässä kaikessa on kysymys ja miten sen tulisi vaikuttaa omaan toimintaamme.

***

Jyri Puhakainen

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja lappeenrantalaisen jalkapalloseura LAUTP:n valmennuspäällikkö.

Kategoriat:Mielipide

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s