Valmennus

”Prässää, prässää!” – Kuinka eteenpäin puolustamisesta tuli Suomi-futiksen sudenkuoppa?

Palloliiton valmennuslinjaus, nuorten maajoukkueiden pelitapa, seurojen valmennuslinjaukset, lasten ja nuorten ottelut, keskustelut valmentajien välillä.

Näissä kaikissa on viimeisen viiden vuoden aikana korostunut selvästi yksi trendi ylitse muiden. Puhutaan eteenpäin puolustamisesta, pallon riistämisestä mahdollisimman nopeasti oman joukkueen haltuun, aggressiivisesta ja aktiivisesta prässistä.

Useimmiten noista puhutessa tarkoitetaan yhtä ja samaa asiaa, joten käytetään tässä artikkelissa selvyyden vuoksi termiä eteenpäin puolustaminen. Sen voimme määritellä karkeasti siten, että vastustajan liikuttaessa palloa pelaajalta toiselle puolustavan joukkueen lähin tai lähimmät pelaajat liikkuvat jatkuvasti (ja nopeasti) kohti pallollista pelaajaa tarkoituksenaan riistää pallo.

Eteenpäin puolustaminen on helppo ihannoinnin kohde. Se saa pelin näyttämään vauhdikkaammalta, kamppailutilanteita tulee enemmän ja yleisö tykkää. Lisäksi junioriotteluissa raivokas valmentajan ohjeistama eteenpäin puolustaminen auttaa tasoltaan vastustajaa parempaa joukkuetta saavuttamaan tuloksia.

Eteenpäin puolustaminen voi hetkellisesti näyttää pelaajakehityksellisesti hyvältä valinnalta ja tulostakin tulee. Tätä iloa ei kuitenkaan kestä todennäköisesti kauaa. Kun fysiikkaerot tasoittuvat 15 ikävuoden jälkeen, raiteillaan kohti pallollista juoksemaan oppinut pelaaja jää auttamatta jälkeen älykkäitä puolustuspelitekoja oppineista pelaajista, jotka ovat tottuneet puolustamaan vaihtelevissa pelitilanteissa.

Ja ne tulokset. Suomalaisten palloilujoukkueiden viime vuosien menestys esimerkiksi Helmareiden, Huuhkajien ja miesten koripallomaajoukkueen osalta ei ole perustunut voimakkaaseen eteenpäin puolustamiseen, vaan realistiseen käsitykseen siitä, että suomalaisen pelaajamassan urheilullisuus harvoin riittää aggressiiviseen ylhäällä puolustamiseen.

Räikeimmän esimerkin pelien häviämisestä eteenpäin puolustamisen korostumisen takia tarjoili viime vuonna Lappeenrannassa pelattu U21-maaottelu Suomi – Ruotsi. Tilanteessa 2-2 ottelun lopussa Suomen joukkueen puolustaminen ja yksittäisten pelaajien peliteot tarjosivat Ruotsille ison edun tilanteita sekä ansaitun rangaistuspotkun, josta syntyi ottelun voittomaali. Tämän tilanteesta taltioidun klipin avulla pääsemme seuraavaksi kiinni puolustamisen filosofiaan jalkapallossa.

Muutama sana joukkueena puolustamisesta

Puolustaminen jalkapallossa voidaan jakaa eri vaiheisiin. Vaiheiden määrittely vaihtelee riippuen siitä keneltä kysyy, mutta modernein näkemys mukailee hyökkäyspelin vaiheita. Tällöin puolustamisen vaiheet ovat avaamisen estäminen, rakentelun häiritseminen, maalintekotilanteen estäminen ja viimeistelyn estäminen.

Suomi – Ruotsi -pelin maalissa ensimmäinen ja isoin ongelma liittyy siihen, ettei Suomi joukkueena pysty liikkumaan vaiheesta toiseen sujuvasti. Palloa lähimmät pelaajat jatkavat korkeaa prässiä avaamisen estämisen vaiheessa, vaikka alemmat linjat ovat vetäytyneet rakentelun häiritsemisen vaiheeseen. Todella voimakas eteenpäin puolustaminen ja palloa kohti juokseminen pelaajien välisten etäisyyksien ollessa isot aiheuttaa sen, että yksittäiset pelaajat puolustavat aivan liian isoa tilaa. Tällöin yksilön puolustuspelitekojen laadulla ei ole juurikaan enää merkitystä, vaan hyökkäävä joukkue saa todella ison edun tilanteita helposti, jos se edes auttavasti osaa syöttää palloa.

Laadukkaan modernisti valmennetun jalkapallojoukkueen pitäisi pystyä joustavasti, yhtenäisesti ja nopeasti vaihtamaan puolustamisen vaiheesta toiseen. Pitää pystyä tippumaan nopesti kolmeen tasapainoiseen linjaan matalampaan blokkiin, jos vastustaja pääsee korkean prässin ohi. Pitää pystyä tarvittaessa muodostamaan tiivis blokki boksin läheisyyteen ja puolustamaan sitkeästi, jos vastustaja yrittää edelleen edetä maalipaikkaan. Matalasta blokista pitää pystyä vaihtamaan nopeasti korkeaan prässiin, kun jokin joukkueen prässitriggereistä toteutuu. Ja niin edelleen.

Oleellista on nopea ja yhtenäinen vaihtelu vaiheiden välillä, ja se tuo pelaamiseen siihen vaadittavan intensiteetin. Ei jatkuva palloa kohti juokseminen, kuten moni suomalainen jalkapallotoimija tuntuu edelleen ajattelevan.

Meidän olisi syytä tehdä paradigman muutos siinä, että peli on intensiivistä vain silloin, kun siinä on paljon kamppailutilanteita tai jatkuvaa palloa kohti juoksemista. Meidän on syytä antaa arvoa monille eri tavoille aiheuttaa vastustajalle ongelmia puolustusvaiheessa: korkea prässi, tiiviillä etäisyyksillä puolustaminen blokissa tai oman boksin läheisyydessä puolustaminen siten, ettei vastustajalla ole helppoa reittiä 16-alueen sisään. Pääasia on, että vastustajalla ei ole helppoa hyökkäysvaiheessaan.

Esimerkiksi rakentelun häiritsemisen vaiheessa matalampaan blokkiin sijoittuessa vastustajalle ei aiheuteta ongelmia pallollista kohti juoksemisella, vaan jatkuvalla pelaajien välisellä vuorovaikutuksella, jolla minimoidaan vastustajan pelitilaa linjojen välissä sekä estetään määrällisiä alivoimatilanteita laitakaistoilla. Kun joukkueen pelaajat jatkuvasti optimoivat etäisyyksiään syvyys-leveyssuunnassa, pelaaminen ei missään nimessä ole passiivista, vaan hyvinkin intensiivistä.

Seuraava eteenpäin puolustamisen ongelmista liittyy siihen, että koulukunta hyvin usein näkee puolustamisen pelaaja pelaajaa vastaan -kamppailuna. Luotetaan siihen, että yhden pelaajan kyky riittää puolustamaan vastustajan yhtä pelaajaa vastaan ja näin ollen kentälle muodostuu paljon kamppailua vaativia tilanteita. Kun puolustetaan jatkuvasti tosi voimakkaasti eteenpäin, puolustavan joukkueen pelaajat usein valuvat jo valmiiksi lähelle vastustajan pelaajia ja pelaajien väliset etäisyydet kasvavat. Lisäksi eteenpäin puolustamisen filosofia näkee, että pallon voittaminen joukkueen haltuun tapahtuisi ensisijaisesti pallonriistojen avulla, ei niinkään esimerkiksi syötönkatkoilla.

Kun pallonriistot ja yksittäisten pelaajien kyky selvitä pelaaja vastaan pelaaja -kamppailuista isoilla alueilla korostuvat, on sanomattakin selvää, että se vaikuttaa myös siihen, millaisia pelaajia arvostamme. Arvostus kohdistuu väkisinkin pelaajiin, jotka ovat juoksuvoimaisia ja fyysisiä. Näin ollen esimerkiksi pelinsä vahvasti taitoon perustavat pelaajat tai nuorten vaiheessa fyysisesti myöhemmin kehittyvät jäävät hyvin helposti tutkan alta pois, koska heidän juoksuvoimansa ei riitä valittuun tapaan puolustaa.

Miten sitten rakentaa joukkueen puolustuspelaaminen, jotta nämä ongelmat vältettäisiin?

Ensimmäiseksi pelaajaorientoituneen ”yksi pelaaja pelaa yhtä vastustajaa vastaan” -ajattelun sijaan meidän tulisi puhua enemmän vaihtoehto-orientoituneesta tavasta puolustaa. Siinä on tavoitteena, että joukkueen pelaajat pystyisivät puolustamaan kahta vastustajan pelaajaa vastaan ja näin rajoittamaan vastustajan vaihtoehtoja jatkaa peliä.

Otetaan esimerkiksi avaamisen estämisen vaihe. Jos joukkue korkealla prässätessään haluaa tehdä vastustajan pelaamisen vaikeaksi, sen kannattaa vastustajan merkkaamisen tai valmiiksi määriteltyjen alueiden puolustamisen sijaan sijoittua ennen prässäämisen aloittamista tasapainoisesti suhteessa vastustajan pelaajiin. Tälle on suomalaisessa futiskielessä myös termi: puolittaminen. Puolittamisen periaatetta toteuttavan joukkueen pelaajat pyrkivät sijoittumaan puoleen väliin suhteessa kahteen vastustajan pelaajaan. Näin tapahtuessa yksi pelaaja pystyy puolustamaan kahta vastaan ja jokaisen pelaajan matka paineistamaan pallon vastaanottavaa pelaajaa ei ole liian pitkä. Kaikilla vastustajan pelaajilla on yhtä vähän tilaa käytössään.

Kun vastustajan käytettävissä olevan tilan määrä on tasapainoisella sijoittumisella puolitettu, on joukkueella yhteys käytännössä jokaiseen vastustajan pelaajaan ja on mahdollista käynnistää laadukkaampi korkea prässi. Tilojen puolittamisen lisäksi korkeassa prässissä on olennaista systemaattinen cover shadow’n käyttö. Cover shadow’lla tarkoitetaan sitä, että pelaaja pyrkii puolustaessa sijoittumaan siten, että tämä on suoraan pallon ja vastustajan vapaan pelaajan välissä, muodostaen ikään kuin varjon, jonne syöttäminen on äärimmäisen vaikeaa. Cover shadow’n hyödyntämiseen pyrkimisen takia on olennaista, että pelaajat osaavat sokean pallollista kohti juoksemisen sijaan prässätä siten, että pelaajat tiedostavat myös sen, mitä heidän selustassaan tapahtuu. Termille ei valitettavasti vielä ole löytynyt järkevää suomenkielistä vastinetta.

Kuva 1: Vasemmalla puolittaminen. Keskellä cover shadow. Oikealla prässiansa keskikaistalla.

Puolittamista ja cover shadow’ta puolustamisessaan hyödyntävä joukkue ei todennäköisesti tee yhtä paljon palloriistoja suoraan pallollisen jalasta, vaan luottaa kamppailujen voittamisen sijaan enemmän älykkäisiin, yhteistyöllä tehtäviin syötönkatkoihin.

Kuinka nämä syötönkatkot yhteistyötä hyödyntäen saadaan toteutettua?

Joukkueen kannattaa ensin pyrkiä ohjaamaan vastustajan peliä halutuille alueille. Tällöin pelaajat pystyvät ennakoimaan, mille alueille kannattaa liikkua puolittamaan vastustajan tiloja ja yhteys jokaiseen vastustajan sillä hetkellä vaaralliseen pelaajaan säilyy helpommin. Toinen tärkeä syötönkatkoihin liittyvä työkalu joukkueen puolustuspelaamisessa on prässiansat. Niissä joukkue jättää tarkoituksella jonkin syöttösuunnan vapaaksi, mutta vapaana olevan pelaajan pelin jatkamismahdollisuuksia on rajoitettu. Näin puolustavan joukkueen pelaajat pystyvät ennakoimaan ja pääsemään väliin ainoaan mahdolliseen syöttösuuntaan, joka pelaajalla on käytössään.

Moderni puolustuspelaaminen ei perustu pelkkään juoksemiseen, jatkuvaan prässäämiseen ja kamppailutilanteissa tsemppaamiseen. Se on ennemminkin monen pelaajan kekseliästä yhteistyötä, nopeaa vaihtelua eri puolustusperiaatteiden välillä sekä kykyä puolustaa montaa pelaajaa vastaan kerralla.

Seuraavassa kappaleessa annan oman ehdotukseni, miltä puolustuspelaamisen tulisi näyttää lapsiurheiluvaiheessa.

Raivoprässiä vai vaihtelevaa puolustamista lasten futiksessa?

Kuten todettua, suomalaisen juniorivalmennuksen isoin trendi havainnoinnin ja vaikkapa pallonhallinnan sijaan on ollut raivokas prässääminen. Yksi yleisimmistä tavoista organisoida puolustuspelaaminen 9-13-vuotiaiden 8v8-peleissä on antaa vastustajan ensin avata peli lyhyellä syötöllä esimerkiksi maalipotkusta ja käynnistää tämän jälkeen prässi, jossa ennalta määritetyn pelipaikan pelaaja juoksee täysillä kohti pallollista pelaajaa ilman pelaajan omaa päätöstä paineistamisesta.

Se, miltä peli näyttää, kertoo yllättävän paljon meistä juniorivalmentajista. Saatamme puhua power point-ympäristöissä vaikka pienikokoisten pelaajien huomioinnista, oppimisen tärkeydestä ja pallonhallinnan arvostamisesta, mutta peli kertoo, että oikeasti arvostamme juoksuvoimaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Valmentajan salaiset mielihalut kovasta ja fyyisestä pelistä sekä tulosorientoituneisuus ohjaavat toimintaa.

Kun junioripelissä ennakkoon vahvempi joukkue pelaa altavastajaa vastaan, mekaaninen raivoprässääminen on tehokas tapa saavuttaa tuloksia, sillä fyysisesti ja taidollisesti heikomman joukkueen syöttövoima tai kuljetusvauhdin nopeus ei vielä riitä prässin purkamiseen. Ennakkoon tasavahvojen joukkueiden perustaessa pelinsä mekaaniseen prässiin, pelistä tulee jatkuva tilanteenvaihtoa ja kamppailua pienessä tilassa. Pelin dynamiikasta puuttuu tällöin monia oleellisia puolustamisen elementtejä, joita ehdottomasti pitäisi lasten jalkapallo-otteluissa näkyä. Lisäksi monia pienikokoisia pelaajia tällainen lähestymistapa ei missään tapauksessa suosi.

Insinöörimäisille mekaanisille malleille perustuvaan jalkapalloon ei tulisi olla juurikaan sijaa lasten jalkapallossa. Pelaamisen puolustusvaiheessa tulisi perustua pelaajien peruspelaamisen toteuttamiseen, hieman autettuna joukkuepelaamisen periaatteilla. Joukkuepelin periaatteiden käyttämisessä pelin organisoimiseksi tulisi kuitenkin muistaa viisaus: käytä niin paljon kuin tarpeellista, mutta niin vähän kuin mahdollista.

Millaista lasten jalkapallossa puolustuspelaamisen tulisi sitten olla, jos perustamme sen pelaajien peruspelitaitojen toteuttamiseen ja niiden oppimiseen?

Pelkän raivoprässäämisen ja riistämisen yrittämisen sijaan puolustuspelin tulisi sisältää enemmän myös vastustajan ohjailua. Prässihetkien valinta tulisi perustua pelaajien päätöksiin siitä, puolustavatko he selustansa vai pystyvätkö puolustamaan tilanteessa eteenpäin. Puolustuspelissä tulisi olla myös se elementti, että pelaajat siirtyvät nopeasti alaspäin matalampaan blokkiin, jos prässi ohitetaan ja siitä taas korkeampaan prässiin, jos pelitilanne niin kutsuu.

Käytännön tasolla 9-13-vuotiaiden valmentajan kannattaa valita muutama konsepti joukkuepelaamisen periaatteista, jotka auttavat pelaajia toteuttamaan peruspelaamisen periaatteita. Valituja periaatteita voi olla erilaisia, mutta esimerkiksi yksinkertaisimpia voisi olla vastustajan ohjaaminen kohti laitaa, ja pelaajien siirtyminen puolittamaan tiloja alueelle, jonne peli ohjataan. Lisäksi kannattaa vaatia sitä, että pelaajat sijoittuvat kolmeen linjaan ja etäisyydet säilyvät tiiviinä leveys- ja syvyyssuunnassa. Eli esimerkiksi kärki ei jää ylös pitämään taukoa, kun joukkue siirtyy matalampaan blokkiin. Tai keskikenttälinja ei jää liian alas, kun liikutaan matalasta blokista korkeampaan prässiin. Yleensä jo muutama periaate riittää auttamaan pelaajia riittävällä tavalla.

Kuva 2: Vasemmalla joukkue on sijoittunut kolmeen tasapainoiseen linjaan ja pyrkii ohjaamaan pelin laitaan. Keskellä toinen keksikenttäpelaaja päättää paineistaa pallollista, lähimmät pelaajat auttavat ja peittävät syöttölinjoja. Oikealla joukkue vaihtaa nopeasti korkeasta prässistä malampaan blokkiin.

Sitten, kun muutamat joukkuepelaamisen konseptit on valittu, pelaajat ja valmennus voivat keskittyä peruspelaamiseen. Jos ohjaamisesta huolimatta vastustaja kierrättää pallon toiselle topparille, irtoaako toinen keskikenttäpelaajista paineistamaan vai onko tämän järkevämpi puolustaa selustansa kyseisessä tilanteessa? Jos keskikenttäpelaaja irtoaa paineistamaan topparia, kuinka muut pelaajat auttavat pallollisen puolustajaa tai peittävät syöttövälejä? Lasten valmennuksessa olennaista eivät ole valmentajan luomat mekaaniset (prässi)mallit, vaan pelaajan peruspeliteot ja valitseminen eri vaihtoehtojen välillä.

Ylipäänsä vaihtelu on yksipuolisuutta parempi vaihtoehto. Voimme kuvitella, mitä käy niille pelaajille, jotka ovat juniorivuosinaan tottuneet juoksemaan vain palloa kohti riistotarkoituksessa.

Kyllä, pelaajista tulee juoksukoneita jalkapalloilijoiden sijaan.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

***

Lähteenä käytetty: MSC Pressing Presentation (Adin Osmanbasic)

Kiitokset: JP Savolainen ja Miika Nuutinen.

Kategoriat:Valmennus

6 replies »

  1. Hyvä nosto tämä raivoprässin käyttö, joukkueet jotka käyttävät tätä taktiikkaa pääsääntöisesti, eivät opi täyttämään tiloja harkitusti. Yleensä katse kaikilla tällöin pallossa, ei tilassa. Itse käytän termiä ”jarrua” pelaajille, esim. pyydän keskikenttä pelaajaa jarruttamaan, tällöin näkee kentän ja tilan paremmin, samalla voi hämmästellä sitä kun 80% pelaajista tuijottaa palloa.

    Lasten ja nuorten puolustus pelaamiseen porrastus on kohtalaista opettaa (ei ikinä helppoa), esim. mikäli laitapuolustaja irtoaa puolustamaan vastustajan pallollista pelaajaa puolustusalueen laitaan, tällöin tulee paine pallolliseen, aiheuttaa vaikeuksia keskittää, pallo pysyy muodon ulkopuolella. Tällöin laitahyökkääjän tehtävä on juosta laitapuolustajan tontille puolustamaan boksi aluetta. Hyvin yksinkertainen ohje, jossa puolustaminen tulee joukkueena nopeammaksi vähemmillä juoksumetreillä.
    Tämä toimii hyvin 8v8 pelissä, 11v11 pelissä en tiedä…

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s