Valmennus

Espoolainen valmentajahautomo

Se oli uuden ajan alkua espoolaisessa jalkapallossa.

FC Hongan ensimmäinen Veikkausliiga-ottelu pelattiin huhtikuussa 2006, kun kaksi sarjanousijaa kohtasivat Tapiolassa. Kotijoukkue voitti VPS:n 2-1.

Ison junioriseuran edustusjoukkueen uusi tuleminen oli alkanut puolitoista vuotta aikaisemmin, kun suuria visioita maalailleet Jouko Harjunpää ja Jouko Pakarinen olivat ottaneet Ykkösessä pelanneen edustusjoukkueen hallintaansa vuonna 2004. Muutoksen siemenet oli kylvetty.

Ensimmäisestä Veikkausliiga-kaudesta alkoi vajaa 10 vuotta kestänyt ajanjakso, joka päättyi synkissä tunnelmissa lopullisesti vuonna 2015.

Nopeasti Suomen huipulle nousseen edustusjoukkueen polkua pääsarjatasolla leimasivat varsinkin loppuvaiheessa taloudelliset haasteet. Vaikka Honka keräsi mitaleita, esiintyi europeleissä ja myi pelaajiaan ulkomaille, rahaongelmat eivät ratkenneet missään vaiheessa.

Veikkausliigan sarjapaikkaa hallinnoinut taustayhtiö Pallohonka Oy rimpuili jatkuvissa vaikeuksissa. Tapiolan stadionhanke ei edennyt, ja palkanmaksu pelaajille ja valmentajille oli varsinkin viimeisten vuosien aikana myöhässä.

Pitkän päivätyön FC Hongassa tehneen päävalmentaja Mika Lehkosuon työsuhde päätettiin laittomasti helmikuussa 2014. Viimeistään tämän episodin jälkeen moni alkoi epäillä edustusjoukkueen tulevaisuutta.

Emoseura FC Honka ry teki lopulta omat johtopäätöksensä ja purki sarjapaikan hallinnointia koskevan sopimuksen Pallohongan kanssa kauden 2014 päätteeksi.

Viimeinen naula ”Joukojen Hongan” arkkuun naulattiin maaliskuussa 2015. Espoon käräjäoikeus asetti Pallohonka Oy:n konkurssiin.

Ennen palamistaan tuhkaksi ja uudelleen syntymistään FC Honka ehti toimia kasvualustana poikkeukselliselle määrälle valmentajia.

Kymmenisen vuotta sitten Tapiolan urheilupuistossa espoolaista jalkapalloa kehitti suuri joukko toimijoita, jotka ovat myöhemmin päätyneet valmentajina joko ulkomaille, Suomen huipulle tai merkittäviin pelaajakehitysrooleihin isoihin seuroihin.

Mika Lehkosuo, Jarkko Tuomisto, Jyri Nieminen, Gert Remmel ja Tuomas Peltonen valmentavat ulkomailla.

Vesa Vasara on FC Hongan nykyisen Veikkausliiga-joukkueen päävalmentaja. Sampo Koskinen ja Riku Paularinne kuuluvat Vasaran valmennustiimiin. Mikko Lignell ja Hans Lahti työskentelevät HJK:ssa. Teemu Tavikainen toimii Veikkausliigaan nousseen AC Oulun valmennustiimissä. Kimmo Eronen on VJS:n tekninen johtaja. Luciano Posillipo johdatti Hongan Naisten Liigan mestariksi vuonna 2017.

Miten uinuneesta espoolaisseurasta muodostui ympäristö, josta harvinaisen moni valmentaja ponnisti korkealle?

Mikä oli valmentajayhteisön salaisuus?

***

Johtohenkilöt arvostivat valmentajuutta

Mika Lehkosuo vastaa puhelimeen Norjasta.

50-vuotias Lehkosuo toimi Hongan edustusjoukkueen päävalmentajana vuosina 2005-2014. Monet ovat sanoneet, että juuri hän antoi kasvot espoolaisseuralle ja sen edustusjoukkueelle.

Vuodesta 2019 lähtien Lehkosuo on työskennellyt eteläisessä Norjassa Kongsvinger IL:ssä.

”FC Honka oli ainutkertainen ympäristö urallani. En ole kokenut sellaista myöhemmin”, Lehkosuo aloittaa.

Alkuaikoina yksi tärkeimmistä henkilöistä oli nyt jo edesmennyt Ville Lyytikäinen.

”Hän oli kaiken alku. Ilman Villen alun panosta tämä kaikki olisi jäänyt tapahtumatta.”

Lehkosuon mukaan seurajohdon arvostus valmentamista kohtaan mahdollisti paljon. Menneitä tapahtumia hän ei kuitenkaan halua pyyhkiä pois.

”Vaikka Harjunpää ja Pakarinen tekivät minulle lopuksi mitä tekivätkin, enkä voi sitä koskaan hyväksyä tai ymmärtää, he olivat silti avainhenkilöitä yhdessä Ari Masalinin kanssa. Molemmilla oli valmentajatausta ja he arvostivat valmentamista. Annan heille siitä – kaiken paskan jälkeenkin – kredittiä.”

Valmentajien arvostus ilmeni Lehkosuon mukaan monessa asiassa. Kun seurajohto ymmärsi valmennuksen merkityksen, monia asioita oli mahdollista tehdä eri tavalla kuin suomalaisessa jalkapallossa aikaisemmin.

”Aloitimme varmaan ensimmäisenä pääsarjajoukkueena Suomessa säännöllisen harjoittelun jo joulukuussa. Aikaisemmin harjoittelu oli aloitettu vasta tammikuussa. Olin lopettanut pelaamisen pari vuotta aikaisemmin ja tiesin, miten esimerkiksi HJK:ssa toimittiin. Ajattelin, että emme voi olla kauden päättymisen jälkeen yli kahta kuukautta harjoittelematta joukkueena jalkapalloa.”

”Jalkapalloharjoittelun määrä kasvoi ja tuki tälle tuli johtohenkilöistä asti.”

Toisena keskeisenä asiana Lehkosuo nostaa esille seurajohdon – Harjunpään, Pakarisen ja Masalinin – ymmärryksen valmentajien rekrytoinnin ja työn tärkeydestä.

Vielä kymmenen vuotta sitten ammatikseen työskenteleviä valmentajia oli selvästi vähemmän kuin nykyisin, ja valmentamisesta elantonsa saavien henkilöiden työnkuvat saattoivat olla hyvin pirstaleisia.

”Valmentajia rekrytoitiin Honkaan tekemään nimenomaan valmennustöitä. Sellaisesta kulttuurista haluttiin eroon, ”että voisitko tulla parina iltana vetämään treenejä”. Uskallan väittää, että esimerkiksi Kari Martonen oli yksi ensimmäisiä päätoimisia kakkosvalmentajia.”

Huuhkajien valmennusryhmään nykyisin kuuluva Martonen työskenteli Hongassa vuosina 2006-2009.

”Kun Jarkko (Tuomisto) tuli seuraan, hän oli varmasti yksi ensimmäisiä päätoimisia maalivahtivalmentajia Suomessa. Hänelle maksettiin palkkaa nimenomaan jalkapallomaalivahtien valmentamisesta”, Lehkosuo jatkaa.

Valmentajien rekrytointiin haluttiin panostaa, mutta myös ”muu henki”, kuten Lehkosuo asian muotoilee, tuki valmentajien arvostusta.

”Vaikka viimeiset vuodet olivat vaikeita, valmentajia arvostettiin. Seurajohto ei ajatellut, että ”tuolle valmentajalle maksetaan liikaa” tai ”mitä voitaisiin tehdä, jotta fysiikka- tai maalivahtivalmentajalle ei tarvitsisi maksaa niin paljoa”. Harjunpää ja Pakarinen eivät kyselleet, että voisiko maalivahtivalmentaja olla myös B-junioreissa huoltajana. Olen kuullut, että monessa muussa paikassa valmentajat ovat vieläkin ’pakollinen paha'”, Lehkosuo arvioi.

”Harjunpää, Pakarinen ja Masalin osoittivat näillä konkreettisilla teoilla, että valmentaminen ei ole mitään leikkimistä, vaan vakavasti otettava ammatti.”

”Hongassa oli valtatyhjiö, johon Harjunpää ja Pakarinen astuivat.”

Seurajohdon tuki ja valmentajien päivittäinen toiminta loivat ilmapiiriä, jossa valmentajan ammatti nähtiin panostamisen arvoisena asiana.

Jarkko Tuomisto, Gert Remmel ja Mika Lehkosuo Tapiolassa vuonna 2010. Kuva: Jussi Eskola.

***

”Sain FC Hongassa esimerkin siitä, että jalkapallovalmentaminen voi olla ammatti”

”Olin onnekas, että pääsin Honkaan niin nuorena (24-vuotiaana). Sain esimerkin siitä, että jalkapallovalmentaminen voi olla ammatti ja että minulla voi olla siihen ammattiin ihan oikeat mahdollisuudet”, Jyri Nieminen muistelee.

Nieminen, 32, työskentelee tällä hetkellä maalivahtivalmentajana Etelä-Afrikan suurseurassa Orlando Piratesissa. Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt toimimaan monessa merkittävässä organisaatiossa, muun muassa Qatarin Aspire Academyssa ja Yhdysvaltojen MLS-sarjan San Jose Earthquakesissa.

Valmentajan ammatin arvostuksesta puhutaan nykyään paljon. Niemiselle vuosi 2012 merkitsi tästä näkökulmasta valtavasti. Hän ymmärsi FC Hongassa työskennellessään, että valmentaminen on aito vaihtoehto, josta voi muodostua ura.

”Olin ennen Honkaa ajatellut vain, että pelaan niin pitkään kuin mahdollista. Kun valmensin seurassa, sain kannustusta muilta valmentajilta ja huomasin, että valmentaminen on hemmetin kiinnostavaa.”

Jyri Nieminen valmentajana San Jose Earthquakesissa vuonna 2018. Kuva: Lyndsay Radnedge.

Eri valmentajat toimivat FC Hongassa vaihtelevan ajan. Yhteinen ajanjakso merkitsi valmentajille paljon. Monen kohdalla se tarkoitti sysäystä tiettyyn suuntaan. Vahvistusta omille ajatuksille. Jopa esimerkkiä siitä, mitä valmentaminen voi olla.

”Sain olla Hongassa tekemisissä laadukkaiden ammattilaisten kanssa. Muilta valmentajilta tuli niin paljon informaatiota, että se teki valmentajan ammatista kiinnostavan. Ymmärsin, että valmentamisessa on todella paljon ulottuvuuksia. Oli palkitsevaa huomata, että oppimalla itse pystyi auttamaan nuoria pelaajia.”

”Minulle merkitsi paljon se, että valmentajat, jotka olivat työssään huippuja, rohkaisivat minua panostamaan täysillä valmentajan uraan. Se oli todella motivoiva tekijä. Toisaalta päivittäinen vaatimustaso jätti takaraivoon ajatuksen siitä, mitä korkealla tasolla valmentaminen vaatii.”

Jyri Nieminen on toiminut ulkomailla valmentajana neljässä eri maassa. FC Hongassa hän työskenteli vuonna 2012.

Nieminen päätyi Honkaan pitkälti Jarkko Tuomiston ansiosta. Tuomisto oli aloittanut seurassa vuonna 2009. Hän toimi edustusjoukkueen maalivahtivalmentajana ja seuran maalivahtivalmennuspäällikkönä.

”Bana oli nähnyt vuosien aikana, millaisille ihmisille seurassa oli tarve ja mihin tehtäviin valmentajia tarvittiin. Yritin itse rekrytoida Honkaan kaikkein parhaimmat valmentajat – sellaisia henkilöitä, jotka olivat samaan aikaan ”työmiehiä” ja osaajia. Esimerkiksi Petri Pyhältö oli tällainen valmentaja”, 45-vuotias Tuomisto kertoo.

”Kun Jyri tuli Honkaan, hän oli täysi raakile. Mutta hänestä näki valtavan himon mennä eteenpäin. Jos valmentaja on motivoitunut ja valmis tekemään töitä, hän kehittyy.”

FC Honka kuului 2010-luvun alussa niihin seuroihin, jotka pyrkivät rakentamaan systemaattista pelitapalinjaa pienistä lapsista aikuisiin asti. Monien valmentajien mielestä edustusjoukkueen päävalmentajan Lehkosuon esimerkki oli tärkeä.

”Ei ole mikään vitsi, että Bana oli ”excel-mies”. Mutta hän oli hyvin jämpti ja edisti sellaista keskustelua, joka oli järkevää jalkapallokeskustelua. Halusimme luoda yhtenäistä pelitapa-ajattelua. Valmentajien piti hyväksyä pelitavan painopisteet. Sooloilulle ei ollut tilaa, eikä kukaan voinut tulla tekemään Honkaan niin sanotusti omaa juttuaan.”

Tuomisto kertoo, että valmentajat vierailivat usein ulkomailla hakemassa oppeja ja kokemuksia. Tavoitteena oli saada vahvistusta omille ajatuksille ja suunnitelmille, mutta myös tuoda – Tuomiston sanoin – ”eurooppalaista jalkapalloa Suomeen”.

”Huomasimme esimerkiksi, että monet eurooppalaiset seurat, jotka olivat hyviä pelaajien tuottajia, luottivat yhtenäiseen linjaan, joka rajoitti pelaajien ”luovuutta”.”

Valmentajien oppeja ei jaettu pelkästään oman seuran sisällä. Parhaimmillaan FC Hongan maksuttomiin koulutustilaisuuksiin osallistui yli 100 valmentajaa Espoon eri seuroista.

”Huimaa kamaa esimerkiksi aivojen toiminnasta – ja jotkut kehtasivat naureskella näille koulutuksille”, Tuomisto muistelee nyt.

Romanian pääsarjaseurassa FC Viitorulissa nykyään työskentelvä valmentaja vieraili myös nuorten Honka-pelaajien kanssa säännöllisesti ulkomaisissa seuroissa. Nämäkin vierailut antoivat valmentajayhteisölle paljon.

”Kävimme poikien maajoukkueissa pelanneiden Honka-maalivahtien kanssa esimerkiksi Italian Piacenzassa. Huomasin siellä, että pelaajamme olivat ihan lapasia italialaisiin verrattuna. Paikalliset olivat paljon parempia ja taitavampia maalivahteja. Tämä hävetti minua.”

”Ajattelin, että tämä ei tule jatkossa enää kyseeseen. Meidän piti auttaa maalivahteja olemaan fyysisesti vielä parempia, taitavampia ja henkisesti vahvempia”, Tuomisto korostaa.

Jalkapallovalmentaminen on vienyt Jarkko Tuomiston maailman eri kolkkiin. Vuosina 2009-2013 FC Hongassa valmentanut Tuomisto työskentelee nykyään Romanian pääsarjassa.

Kansainvälinen kosketus oli välttämätöntä, jotta valmentajat ymmärsivät, mitä korkea vaatimustaso vaati.

”Näimme, miten kovaa ja pitkää päivää ulkomailla painettiin. Se ruokki kehittämään omaa toimintaamme FC Hongassa.”

Kansainvälisten vaikutteiden lisäksi myös yhteinen termistö koettiin FC Hongassa tärkeäksi – sekä pelaajien että valmentajien kehittymisen kannalta.

”Koska suomen kielessä ei ollut silloin vielä sanoja kaikille jalkapallotermeille, yritimme kehittää omaa termistöä. Puhuimme esimerkiksi transitioista. Muistan, että Palloliiton kursseilla sanottiin, että tällaisia sanoja ei saa käyttää”, Tuomisto naurahtaa ja jatkaa vakavammin.

”Pelaajakehityksen kannalta oli välttämätöntä keksiä nimet esimerkiksi maalivahtien 1v1-tilanteissa käyttämille tekniikoille: iso blokki, pieni blokki ja palloon hyökkääminen ovat eri asioita. Monet termit olivat sellaisia, jotka ulkomailla olivat jatkuvassa käytössä, mutta Suomessa kukaan ei ollut kuullutkaan niistä.”

”Käytimme maalivahtivalmennuksessa myös paljon tilastoja ja katsoimme, millaisia ”actioneita” pelissä tapahtuu. Näin pystyimme toteuttamaan harjoittelua, joka huomioi kaikki maalivahtipelaamisen osa-alueet.”

Kaikki Honka-toimijat eivät suinkaan ostaneet uusia ajatuksia ja käytäntöjä heti. Oirehtelua tuli varsinkin pelaajien suunnalta.

Jarkko Tuomisto valmentaa nykyään Romanian pääsarjassa. Hän toimi FC Hongassa vuosina 2009-2013. Kuva: Marius Chirita.

***

Kivulias muutosprosessi

Monesta FC Hongan pelaajasta on tullut myöhemmin valmentaja.

Yksi valmennusuralle siirtyneistä on Tuomas Peltonen, joka on työskennellyt vuodesta 2018 lähtien Qatarin Aspire Academyssa. Hän pelasi Hongassa vuosina 2005-2013 muun muassa Lehkosuon, Remmelin, Tuomiston ja Vasaran valmennuksessa.

”Ilman Jarkkoa, Gertiä ja Banaa ja sitä muutaman vuoden jaksoa, jonka he olivat samaan aikaan Hongassa, on vaikea nähdä, että valmentaisin kansainvälisessä ympäristössä.”

Peltosen, 43, mukaan ei ole sattumaa, että niin moni Honka-valmentaja on noussut myöhemmin korkealle tasolle. ”Ympäristö muovasi valmentajia”, Peltonen toteaa.

Maria Ruiz sanoo aina, että ’It’s not you, it’s people around you’.”

Arvostettu urheilupsykologi työskentelee Peltosen kollegana Aspire Academyssa.

Pelaajavuosinaan Peltonen näki läheltä valmennuskulttuurin muutosta ja sitä kautta myös ympäristön muokkautumista.

”Mentaliteetti FC Hongassa oli, että mikään ei riitä ja emme tee tarpeeksi. Koko toimintakulttuuri muuttui ja aloimme harjoittelemaan eri tavalla. Se, miten toimimme ryhmässä ja mitä ajattelimme jalkapallosta, muuttui täysin.”

”On turha kierrellä – kaikki tuntui hirveältä. Ihmisellä on tiettyjä uskomuksia ja tapa toimia. Kun ne täytyy sitten mullistaa, niin onhan se ihan helvetin vaikeata.”

Kasvuprosessia pohtiessaan Peltonen viittaa espanjalaisen Athletic Bilbaon akatemian psykologina ja valmentajien kouluttajana 20 vuotta toimineen Ruizin ajatuksiin.

”Ruiz on sanonut, että hän ei tiedä yhtään todellista oppimisprosessia, joka ei olisi kivulias ihmiselle.”

Peltosen mukaan omien uskomusten hylkääminen ja oven avaaminen uudelle oli ”kauheata”.

”Aspire Academyssa puhutaan kehästä, jota ihminen kiertää koko ajan. Ensimmäinen tila on satisfaction, tyytyväisyys. Tästä näkökulmasta Hongassa kaikki oli hyvin. Olimme saaneet hopeata (kausina 2008 ja 2009) ja teimme asioita niin kuin niitä oli aina ennenkin tehty.”

”Kun asioita ryhdytään muuttamaan, tulee resistance-tila. Jokaisella ihmisellä on muutosvastarintaa. Seuraavaksi siirrytään confusion-tilaan. Ymmärretään, että pitää muuttua, mutta ei tiedetä, miten pitäisi muuttua. Vasta tämän jälkeen siirrytään oppimistilaan. Näistä tiloista muodostuu kehä, jota kierretään koko ajan. Oppimisen jälkeen siirrytään taas tyytyväisyyden tilaan.”

Tuomas Peltonen pelasi FC Hongassa vuosina 2005-2013. Nykyään hän valmentaa Qatarin Aspire Academyssa. Kuva: Jussi Eskola.

Peltonen uskoo, että yksi syy ”honkalaisen valmentajahautomon” muodostumiselle oli siinä, että seurassa olleet ihmiset pakottivat ja puskivat toisiaan eteenpäin. Jos muutosta ei tapahtunut, kelkasta putosi pois.

”Yksikään ihminen ei pysty kiertämään oppimisen kehää yksin, sillä se on hyvin raskasta”, hän muistuttaa.

Valmentamisen vuonna 2014 aloittanut Peltonen arvioi, että Honkaan päätyneitä ja sieltä eteenpäin ponnistaneita valmentajia yhdisti nimenomaan uuden tiedon etsimisen tarve.

”Täällä Aspire Academyssa puhutaan mentoroinnista. Käsitykseni mukaan Hongassa oli valmentajien kesken juuri sellainen ilmapiiri. Mikroympäristössä vaihdettiin kokemuksia, joista fiksut ja muutoshaluiset valmentajat poimivat asioita omaan toimintaansa.”

”Ympäristön vaikutus ihmiseen on uskomattoman voimakas. Kun tietyssä ympäristössä ryhdytään toimimaan tietyllä tavalla, sellaiset ihmiset putoavat pois, jotka eivät sopeudu siihen ympäristöön”, Peltonen arvioi.

”Ihmiset, jotka sanovat ’joo, joo’, mutta mitään ei tapahdu, eivät oikeasti halua muuttua.”

***

Erityinen ilmapiiri valmentajien kesken

Gert Remmel muistaa vieläkin, yli 10 vuotta myöhemmin, tunnelman FC Hongan Olarinluomassa sijainneella toimistolla.

”Kun menin aamulla kello 8 toimistolle, tunsin, että ihmiset olivat vapaaehtoisesti burn outin partaalla”, vuonna 2009 Hongassa aloittanut virolainen Remmel sanoo.

”Hongassa oli vahva idealistinen kuva siitä, miten jalkapalloa pitää pelata ja valmentaa. Se oli vallankumouksellinen ympäristö, jossa mentiin rajojen yli. Ulkopuoliset saattoivat pitää sitä tyhmänä, ja konservatiivisissa piireissä meille naureskeltiin. Se vain kiihotti minua enemmän.”

Remmel näki Suomen huipulle nopeasti nousseen Hongan täydellisenä vastakohtana naapurikaupungin suurseuralle.

”Honka oli suhteessa laajempaan ympäristöön osittain anarkistinen seura, jota HJK taas ei ollut.”

Remmelin tavoin myös Lehkosuo muistaa FC Hongan vahvan halun ja tarpeen olla erilainen ympäristö.

”Kun aloitin FC Hongassa, olin keltanokkavalmentaja, joka ei osannut mitään. Toin omia pelaaja-ajatuksiani valmentamiseen. Ymmärsin nopeasti, että minun oli löydettävä parempia tapoja valmentaa”, Lehkosuo muistelee.

Kyproksen pääsarjaseura Pafosissa nykyään valmentava Remmel kertoo, että valmentajat halusivat muuttaa käytännöllisesti katsoen kaiken.

”Suomi on maailman paras maa tehdä muutosta, koska maassa ei ole pelikulttuuriin liittyviä sitovia perinteitä. Vielä kymmenen vuotta sitten valmentajien päätehtävä oli suurelta osin pelaajien ulkoiluttaminen, ei heidän pelikäyttäytymisensä muuttaminen”, Remmel sanoo.

Myös Remmel nostaa esille seuran yhtenäiseen linjaan ja identiteettiin panostamisen.

”Meillä oli tarve rakentaa kunnon putki 6-vuotiaista aikuisiin. Johdonmukaisuus ja erittäin vahva identiteetti kentällä ja sen ulkopuolella olivat tärkeitä päämääriä.”

”Halusimme käyttäytyä joukkueena ja seurana niin kuin Euroopassa toimitaan. Jotkut naureskelivat sille, että miksi seura opettaa pelaajille ja valmentajille käytöstapoja. On täysin mahdotonta mennä vakavasti otettavaan eurooppalaiseen seuraan, jossa esimerkiksi pelaajat ja valmentajat eivät tervehtisi ja kättelisi toisiaan.”

Remmelin mukaan Lehkosuon rooli asiassa oli ylivertainen. Esimerkin piti valua ylhäältä alas.

”Banalla oli ihan riittävästi duunia edustusjoukkueessa, mutta hän oli silti kaikissa tapaamisissa ja koulutuksissa. Hän kuunteli juniorivalmentajia ja antoi vinkkejä. Bana tuli ensimmäisenä koulutuksiin ja lähti viimeisenä.”

Yksi hetki Hongan järjestämissä koulutustilaisuuksissa on jäänyt erityisesti Remmelin mieleen.

”Muistan, kuinka yhdessä koulutuksessa Bana kuunteli ja keskusteli nöyrästi 7-vuotiaiden joukkueen isävalmentajan kanssa. He juttelivat tasavertaisina valmentajina.”

Myös Remmel antaa tunnustusta johtotehtäviä Hongassa hoitaneille Harjunpäälle ja Pakariselle.

”Ilman Harjunpäätä ja Pakarista Veikkausliiga ei tietyllä tavalla olisi sellainen kuin se nyt on. Kumpikaan ei ole saanut riittävästi ”kredittiä” siitä, että Honka oli ensimmäinen seura Suomessa, jossa valmentajuus eli opettajuus sai niin ylikorostuneen aseman. Ympäristöt, jotka eivät kunnioita opettajuutta, ovat sairaita ja perspektiivittömiä.”

Monet Hongan juniorivalmentajat ovat myöhemmin muistelleet lämmöllä valmentajien kohtaamisia. Koulutustilaisuudet ja muut tapahtumat olivat myös silloiselle edustusjoukkueen päävalmentajalle tärkeitä.

”Muistan, että meillä oli todella vahva vuorovaikutus. Meille ei riittänyt, että C- ja B-junioreiden valmentajat keskustelivat keskenään. Myös edustusjoukkueen ja nuorempien junioreiden valmentajien piti olla paikalla”, Lehkosuo sanoo.

Säännöllisen vuorovaikutuksen lisäksi Lehkosuo haluaa nostaa esiin seurajohdon merkityksen. Teema läpäisee koko suomalaisen urheilukentän.

”Jos seurajohto ajattelee, että ”eikö tuota asiaa voisi hoitaa otona” tai ”tarvitseeko tuolle valmentajalle maksaa noin paljon”, aito tuki valmentamiselle puuttuu. Jos valmentamisen arvostaminen ei ole olemassa johtotasolla, tämä heijastuu koko seuraan.”

Uuden ajan alku espoolaisessa jalkapallossa. Mika Lehkosuo aloitti FC Hongassa vuonna 2005. Pitkä työsuhde päättyi vuonna 2014 synkissä tunnelmissa. Kuva: Jussi Eskola.

***

”Töitä tehtiin enemmän kuin sopimuksessa luki”

Vesa Vasara, 44, on nähnyt kaksi erilaista Honka-tarinaa.

Vasara toimi vuosina 2009-2014 muun muassa Hongan reservijoukkueen Pallohongan päävalmentajana sekä edustusjoukkueen valmentajana. Hän irtisanoutui pian Lehkosuon potkujen jälkeen kevättalvella 2014.

Valmentajien arvostus on asia, joka nousee myös Vasaran kommenteissa esille. Kun johto arvosti valmennuksen merkitystä, toiminnan kehittämiseen oli helpompi laittaa painoarvoa.

”Isossa kuvassa valmentajuuden arvostus akselilta Harjunpää-Pakarinen-Masalin oli vahvasti olemassa. Se mahdollisti hyvien valmentajien rekrytoinnin.”

Vasara edusti FC Honkaa pelaajana vuosina 2005-2007. Valmentaminen espoolaisseurassa alkoi junioreiden aamuharjoituksista jo pelaaja-aikoina – ”valmentajuuden opetteluna”, kuten Vasara itse asiaa kuvailee.

Vuonna 2008 Lehkosuo ehdotti Vasaralle, että tämä ottaisi kolmosdivisioonassa silloin pelanneen Hongan reservijoukkueen vastuulleen. Entisen maajoukkuepelaajan valmennusura alkoi saada suuntaa.

Pelkkä edustus- ja reservijoukkueen kehittäminen ei riittänyt valmentajille.

”Kun Gert ja Jarkko aloittivat Hongassa vuonna 2009, koko pelaajaputken kehittämiseen ryhdyttiin panostamaan enemmän. Kaikkia paukkuja ei laitettu pelkästään edustusjoukkueen pelaajiin, vaan valmennuksellista tukea haluttiin antaa myös juniorijoukkueiden valmentajille.”

”Vaikka esimerkiksi Jarkko toimi maalivahtivalmentajana niin edustuksessa, reservijoukkueessa kuin B-junioreissa, hän valvoi säännöllisesti, että maalivahtien viikkosuunnitelmia toteutettiin junioreissa oikein”, Vasara kertoo esimerkkinä.

Vasaran mukaan valmentajien väliseen vuorovaikutukseen haluttiin panostaa paljon. Tavoitteena oli synnyttää opponoinnin kulttuuria. Kuka vain saattoi kyseenalaistaa kenen tahansa ajatukset.

”Dream Room -palavereissa juniorivalmentajat esittelivät viikkosuunnitelmiaan, joita sitten käytiin 10-15 hengen ryhmässä läpi. Välillä Bana tai Gert kertoivat edustusjoukkueen harjoittelusta. Uskon, että moni valmentaja sai kipinän, kun he pääsivät näkemään, millaista toiminta on ylös edustusjoukkueeseen asti. Myös edustusjoukkueen harjoituksia oli aina mahdollista tulla katsomaan.”

Vasaran mukaan valmentajia yhdisti halu tehdä muutosta ja työnteon kulttuuri. Ne eivät näkyneet arvoina paperilla, vaan ennen kaikkea käytännön toiminnassa.

Muutoshalu ilmeni nykyisen Honka-päävalmentajan mukaan esimerkiksi siinä, että toimintaa haluttiin viedä lähemmäs kansainvälistä tasoa.

Valmennustoiminnassa kiinnitettiin huomiota yksityiskohtiin, kuten oikeisiin peliasentoihin ja niiden hyötykäyttöön, syöttökulmiin sekä liikekuvamallin ylläpitoon. Harjoitteita pyrittiin johtamaan pelistä. Yhteinen termistö koettiin alusta saakka tärkeäksi.

”Se oli siihen aikaan varmasti uutta ja erilaista”, Vasara pohtii kymmenen vuoden takaisia aikoja.

”Valmentajat halusivat tuoda Honkaan lisäarvoa ja viedä omaa valmentajuuttaan eteenpäin. Minulla on jäänyt mieleen työtä pelkäämätön asenne. Monen valmentajan rooli oli todella iso, ja työtunteja tuli varmasti enemmän kuin sopimuksessa luki.”

”En ihmettele, että niin moni valmentaja on saanut jalkapallosta ammatin. Työnteon kulttuuri oli vahva, koska siihen myös opittiin. Esimerkki tuli ylhäältä edustusjoukkueesta ja Banalta. Asioita ei vain suunniteltu, vaan ne vietiin myös käytäntöön. Halusimme olla erilaisia ja se antoi vielä enemmän motivaatiota”, Vasara avaa.

Vesa Vasara oli osa Mika Lehkosuon valmennustiimiä sekä FC Hongassa että HJK:ssa. Vuodesta 2017 lähtien hän on työskennellyt Hongassa päävalmentajana. Kuva: Jussi Eskola.

Pallohonka Oy:n viimeisinä vuosina varsinkin toinen pääomistaja Harjunpää sai mediassa paljon kritiikkiä. Kuten Lehkosuo, myös Vasara haluaa tuoda toisen näkökulman esille.

Honka ei rekrytoinut tunnettuja nimiä. Esimerkiksi Gert Remmel ja Jarkko Tuomisto siirtyivät isoon rooliin kakkosdivisioonassa pelanneesta HIFK:sta.

”Honka pystyi rekrytoimaan sellaisia valmentajia kuin Jarkko ja Gert, koska Harjunpää ja muu johto eivät torpanneet näitä rekrytointeja. Tämä tuki oli tärkeää”, Vasara painottaa.

”Hongan valmentajat kävivät paljon koulutuksissa ja tutustuivat eri yhteyksissä mielenkiintoisiin ihmisiin, jotka pystyivät omalla osaamisellaan tuomaan lisäarvoa. Tätä kautta esimerkiksi Hans Lahti tuli akatemian valmennuspäälliköksi.”

Myös HJK:ssa valmentajana toiminut Vasara korostaa, että valmentajien kehittymiseen vaikutti paljon myös se, että he olivat rohkeita tuomaan omia ajatuksiaan esille.

Vuonna 2017 Vasara palasi HJK:sta takaisin espoolaisseuraan – tällä kertaa edustusjoukkueen päävalmentajaksi.

Taustayhtiöksi ja omistajaksi oli tullut Pallohonka Oy:n konkurssin jälkeen liikuntapalveluyritys Esport, jossa päätäntävaltaa käyttää Färid Ainetdin.

Vasara näkee ”vanhan” ja ”uuden” Hongan välillä sekä yhtymäkohtia että eroja.

”Myös nyky-Hongassa reservi- ja U17-joukkue on haluttu ottaa lähelle edustusjoukkuetta. Olemme pyrkineet rekrytoimaan hyviä valmentajia, mutta ehkä erilaisemmista lähtökohdista kuin 2010-luvun alussa. Tavoite on edelleen sama eli toiminnan saaminen mahdollisimman lähelle kansainvälistä toimintaa”, Vasara vertaa.

***

Soitto Lehkosuolta – ”Sitä, että en ollut käynyt Palloliiton koulutuksia, katsottiin vain hyvällä”

Hans Lahti oli yksi niistä Vesa Vasaran mainitsemista ”mielenkiintoisista ihmisistä”, joka rekrytoitiin FC Honkaan 2010-luvun alussa.

Lahti valmensi Korson Palloseurassa, jossa hän oli tutustunut Mikko Lignelliin. Osallistuessaan TaNoKe-koulutuksiin ja seuratessaan harjoituksia hän tutustui myös Remmeliin ja Pertti Kemppiseen.

”Olin ollut pari vuotta Korson Palloseurassa töissä, kun sain soiton Mika Lehkosuolta. Hän pyysi minut työhaastatteluun, joka koski Hongan akatemian valmennuspäällikön pestiä.”

Työhaastattelussa olivat läsnä Lahden lisäksi Lehkosuo, Remmel ja Masalin.

”He olivat ilmeisesti selvittäneet ja kuulleet minusta ja ajattelivat, että sopisin hyvin pestiin. Olin ihmisenä ja valmentajana nuori, enkä ollut koskaan aikaisemmin ollut työhaastattelussa.”

”Minulla ei ollut käytynä kuin Palloliiton E-kurssi ja ajattelin, että eiväthän he voi minua ottaa pestiin. Sitä, että en ollut käynyt Palloliiton koulutuksia, katsottiin vain hyvällä”, Lahti muistelee.

KOPSE:n nuorisovalmennuspäällikkönä työskennellyt Lahti läpäisi rekrytoijien seulan. Työt Hongassa alkoivat marraskuussa 2010.

Lahti työskenteli seurassa 9-17-vuotiaiden akatemian valmennuspäällikkönä vuosina 2010-2011. Hänen mukaansa juuri Lehkosuo ja Remmel sekä Jarkko Tuomisto olivat avainhenkilöitä.

”Heillä oli kyky tunnistaa seuraan sopivat ihmiset, minkä lisäksi he olivat kehittämässä pelaajia, joista on tullut myöhemmin valmentajia.”

”Banalla, Gertillä ja Jarkolla oli myös selkeä visio ja johtajuus, mikä näkyi toiminnan selkeytenä niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. He näyttivät omalla tekemisellään esimerkkiä, jakoivat ja antoivat vastuuta sekä olivat läsnä erinäisissä tilaisuuksissa. Heillä oli intohimoa ja rohkeutta tehdä asiat omalla tavallaan. Se toi rohkeutta myös muille valmentajille olla valittujen asioiden takana”, Lahti arvioi.

Lahden mukaan kenties tärkein yksittäinen tekijä valmentajien kehityksessä oli yhteisöllisyys. Hongassa haluttiin panostaa yhteisten toimintatapojen kehittämiseen, futissanaston rakentamiseen, sisäisiin koulutuksiin ja valmennuksellisten asioiden dokumentointiin.

”Pelaajakehityksen jatkumo kuvattiin selkeästi dokumentteihin, ne lähetettiin kaikille toimijoille ja niitä käytiin läpi yhteisissä koulutuksissa tai muissa tilaisuuksissa.”

”Koulutustilaisuuksissa Bana tai joku muu edustusjoukkueen valmentaja oli yksi muiden joukossa – asioiden sparraaja, väittelijä, selkeyttäjä ja yhteisten asioiden takana oleva ihminen. Koin, että olimme kaikki samaa ”jengiä” ja asiat keskusteltiin läpi huolellisesti.”

Hongan valmentajat eivät tyytyneet Palloliiton järjestämiin koulutuksiin.

”Ajattelimme, että voimme järjestää itse laadukkaampaa koulutusta kuin silloiset Palloliiton koulutukset. Honka-aikaisia dokumentteja löytyi vielä viime vuonna Palloliiton C-kurssin materiaaleista.”

HJK:n akatemiajohtajana marraskuussa 2020 aloittanut Lahti näkee, että myös oikeanlainen brändäys ja viestintä lisäsivät valmentajien keskuudessa Hongan kiinnostavuutta. Slogan sai ulkopuolisilta naureskelua, mutta sisäisesti se vahvisti valmentajien ”me-henkeä”.

”Seuran slogan oli ”Unelma elää”. Ihmiset halusivat todennäköisesti kiinnittyä tähän positiiviseen, joskin abstraktiin, mielikuvaan. Se antoi kiinnostavan, mukaansa tempaavan, erilaisen sekä pitkäjänteisyyttä kuvaavan mielikuvan.”

FC Hongan 10-vuotiaita pelaajia heinäkuussa 2010. Kuva: Jussi Eskola.

Yhteisöllisyys ja yhtenäiset toimintatavat toistuvat Lahden kommenteissa. Ne eivät olleet sanahelinää, vaan asia, johon haluttiin konkreettisesti panostaa ja käyttää aikaa.

”Vaadimme, että jokaisella valmentajalla ja pelaajalla on seuran varusteet joukkueiden ja seuran tapahtumissa. Valmentajat erottuivat erivärisellä paidan värillä kuin pelaajat. Tätä perusteltiin sillä, että valmentaja ei sekoittaisi pelaajien havainnointia kentällä.”

”Pelaajat ja valmentajat saivat osallistua edustusjoukkueen peleihin ilmaiseksi. Edustusjoukkueen pelaajat vierailivat akatemiajoukkueiden harjoituksissa ja saivat usein vastuulleen myös johtaa jonkin harjoitteen. Pelaajille välittyi tätä kautta pelaajakehityksen jatkumo: juniorit saivat tutustua edustusjoukkueen pelaajiin, joita oli sitten kiinnostavampaa seurata kentällä edustusjoukkueen peleissä”, Lahti kertoo esimerkkinä.

Lahden mukaan yhteisöllisyyden iso arvo oli siinä, että ”ihmiset kokivat olevansa yhtä jengiä”.

”Yhteisöllisyys sai todennäköisesti aikaan sen, että olimme kiivaastikin omien puolella ja sparrasimme toinen toisiamme yhteisistä asioista. Pyrimme löytämään keinoja ja tapoja, joilla saimme yhdessä tehtyä jotain merkityksellistä omalle joukkueelle, seuralle ja Suomi-futikselle.”

***

Meininki kuin Silicon Valleyssa – ”Kaikki valmentajat eivät pärjänneet”

Gert Remmelin mukaan Hongassa toimineita valmentajia yhdisti monta asiaa.

”Kukaan niistä valmentajista, jotka toimivat nykyään ulkomailla ja Suomen huipulla, ei tullut Honkaan tekemään uraa. Ihmisiä ohjasi tarve, ei mikään muu. He halusivat tehdä asioita tarpeen takia ja ympäristö antoi siihen mahdollisuuden. Kaikki valmentajat eivät pärjänneet Hongassa.”

”Esimerkiksi Jarkko tai Jyri eivät tulleet seuraan uran tai päätoimisuuden takia. Paradoksaalisesti se, mitä on tapahtunut, on, että he ovat nimenomaan tehneet uran – kansainvälisesti.”

Valmentajat, jotka näkivät itsensä uhreina, putosivat Remmelin mukaan nopeasti pois. Valmentajilla oli sanaton sopimus, että ”bullshit-bingo” oli kiellettyä, Remmel kuvailee.

”Kun valmentaja tuli Honkaan, hänen piti olla vahva ihminen. Valmentajien keskustelut olivat kaikkea muuta kuin pehmeää, tekohumanistista dialogia. Ei ole mikään salaisuus, että nahistelimme joskus Jarkon kanssa jonkin verran ja Bana hermostui minulle muutaman kerran.”

Remmel muistaa, että valmentajien väliset ”sähinät” olivat säännöllisiä.

”Kun ihmiset tekevät tarpeen takia asioita, on mahdottomuus, että valmentajien välillä ei tulisi riitoja. Muuten valmentajat ovat virkamiehiä, jotka noudattavat protokollaa ja ovat töissä kello 9-16. Ehkä olimme kuitenkin liikaa suomalaisia, sillä ovien olisi pitänyt paukkua vielä enemmän ja asiariitoja olisi pitänyt olla vielä säännöllisemmin”, valmentaja arvioi kriittisesti.

Pohtiessaan Hongasta eteenpäin ponnistaneiden valmentajien menestymisen syitä vertailukohta löytyy Remmelin mukaan verkostoitumisen logiikasta.

”Jos valmentaja pyrkii verkostoitumaan opportunistisesti, käärmemäisesti tai strategisesti – miettien, miten se voi hyödyttää itseä – verkostoitumisen hedelmällisyys loppuu. Muut ihmiset tunnistavat opportunistin. Verkostoistua voi vain aidosti niin, että verkoston sisällä kyseenalaistetaan ja pidetään yllä vahvoja dialogeja. Hongassa pärjäsivät ihmiset, jotka tulivat tekemään.”

Gert Remmel Pafosin edustusjoukkueen harjoituksissa vuonna 2020. Kuva: Pafos FC.

Remmelin kanssa kaksi kokonaista kautta työskennellyt Lehkosuo nostaa esille neljä yhdistävää tekijää.

Uteliaisuus, kriittisyys, riittämättömyyden tunne ja jonkinlainen pakonomainen vimma tehdä asioita paremmin ja eri tavalla.

Tuomiston tavoin myös Lehkosuo korostaa kansainvälisten vaikutteiden tärkeyttä.

”Halusimme tietää, mitä maailmalla tehdään ja siirtää näitä oppeja käytäntöön Espoossa.”

”Pitää muistaa, että maailma oli hyvin erilainen kymmenen vuotta sitten. Tietoa ei ollut samalla tavalla saatavilla. Kaikkia maailman pelejä ei löytynyt InStatista, eikä Internet ollut täynnä laadukkaita analyysejä. Scouttausreissut piti tehdä itse, eikä Veikkausliiga-peleistä ollut helppoa saada videoita”, Lehkosuo toteaa.

Valmentajien uteliaisuus toi ajantasaista tietoa Euroopasta Espooseen. Kun tähän yhdistettiin Remmelin alleviivaama maanisuus, valmentajahautomon perusta oli kunnossa.

”Valmentajat, joilla oli tietynlainen maanisuus ja jotka seurasivat omaa tarvettaan yli esteiden ja hidasteiden, pärjäsivät. Piti olla valmis tulemaan treenikentälle aamulla seitsemältä ja lähtemään yhdeksältä illalla.”

”Esimerkiksi Silicon Valleyssa IT-nörtit menevät aamulla toimistolle ja palaavat yöllä takaisin kotiinsa. Koko työssäoloajan he kehittävät jotain. Suurin osa kehitysprojekteista ei tule koskaan toimimaan, mutta aina he löytävät jotain. Joka päivä he eivät edes mene kotiinsa, vaan nukkuvat makuupussissa toimistolla.”

”Hongassa mentaliteetti oli hyvin samanlainen – joillakin jopa yksityiselämän kustannuksella. Tärkeintä ei ollut raha, vaan tekemisen eetos.”

Gert Remmel työskenteli FC Hongassa vuosina 2009-2011. Sen jälkeen hän on valmentanut Italiassa ja Kyproksella.

***

Yhteinen aika, joka merkitsi

”Olisin todennäköisesti ihan erilainen valmentaja, jos en olisi kokenut tällaista ympäristöä”, Mika Lehkosuo sanoo.

FC Honka voitti Lehkosuon aikana mitaleja, pelasi europelejä ja haastoi HJK:ta, mutta kirkkain kruunu jäi puuttumaan.

Vasta HJK:ssa Lehkosuo tyhjensi palkintopöydän ja nousi viimeistään suomalaiseen valmentajaeliittiin. Valmentajuuden perusta syntyi kuitenkin Hongassa.

”Aika Hongassa merkitsi minulle valtavasti. Riittämättömyyden tunne ja iso uteliaisuus olivat vahvasti läsnä. Ajattelin koko ajan, että se, mitä teemme Suomessa, ei riitä.”

Pian pelaajauransa jälkeen valmentamisen aloittanut Tuomas Peltonen sai Hongasta valmentajamallin.

”Tuo malli rakentui tiivistetysti seuraavien pilareiden varaan: tee paljon töitä, kyseenalaista koko ajan, muutu ja muuta, kehity ja kehitä jatkuvasti.”

Nykyinen Honka-päävalmentaja Vesa Vasara suoritti Espoossa oman valmentajan korkeakoulunsa.

”Minulle oli lottovoitto, että pääsin valmennusurani alussa Hongan kaltaiseen ympäristöön. Olen ollut huono istumaan koulun penkillä, mutta Hongassa pääsin oppimaan tekemällä asioita käytännössä.”

Jarkko Tuomisto sai Hongassa valmentajana ensimmäisen kosketuksen ammattilaisjalkapalloon.

”Ymmärsin, että jokaista pelaajaa voi valmentaa ja jokainen pelaaja voi oppia. Asiat, joita tehtiin maailmalla, olivat sovellettavissa myös Suomessa. Honka oli minulle kokeilulaboratorio, mistä olen kiitollinen valmentajien lisäksi myös pelaajille.”

Vaikka Hans Lahti työskenteli Hongan akatemian valmennuspäällikönä vain lyhyen aikaa, pesti antoi hänelle paljon.

”Opin valtavan määrän jalkapallosta, intohimosta sekä toimintatavoista. Rohkeus kokeilla ja tehdä asioita tuli varmasti siitä, että minulla oli tuki ja sparrausmahdollisuus edustusjoukkueelta, Ari Masalinilta sekä monelta muulta ihmiseltä”, Lahti sanoo.

Kyproksella nykyään työskentelevä Remmel on itsekriittinen. Monia asioita olisi ollut mahdollista tehdä paremmin.

”Meillä oli fokus liian paljon laadukkaassa prosessissa ja sen ylläpitämisessä. Valmennus- ja pelinopettamisprosessi ei ottanut riittävästi huomioon voittavien pelitekojen merkitystä. Meidän olisi pitänyt voittaa enemmän pelejä.”

Yhteinen intensiivinen ajanjakso osoitti kuitenkin yhteisön merkityksen, ”kollektiivin voiman”, kuten Remmel asian näkee.

”Sain vahvemman tunteen siitä, että elämässä ei voi tehdä mitään yksin. Entusiasmi, jossa ihmiset eivät seuranneet työtunteja ja ponnistivat vaikeuksien yli, näkyi valmentajien lisäksi koko toimiston väessä. Jokainen tunsi, että omalla panoksella on merkitystä seurassa. Tällainen altruistinen kollektiivinen voima ei ole todellakaan itsestäänselvyys.”

Lehkosuolle vuodet Hongassa edustavat erityislaatuista ajanjaksoa valmentajan polulla.

”Olen valmentanut 15 vuotta. Yksi parhaimpia muistoja valmentamisesta – pelaajien kanssa toimimisen lisäksi – on valmentajayhteisö Hongassa.”

Tuon valmentajayhteisön jäsenet toimivat nyt maailman eri kolkissa. Tiet ovat vieneet eri suuntiin, mutta yhteinen aika jätti kaikkiin merkittävän jäljen.

Gert Remmelissä tuo jälki näkyy jatkuvasti.

”Ihmisiä tulee ja menee. Valmentajat tekevät yhteistyötä ja lopettavat yhteistyön. Olimme Hongassa niin intensiivisesti tekemisissä, että meidän silloisen valmentajaryhmän jokaisen jäsenen jokainen arjen voitto tekee mieleni vieläkin helvetin hyväksi ja jokainen tappio painaa sen matalaksi. Kun tehdään ja taistellaan yhdessä, siitä syntyy jotakin enemmän. Siitä syntyy – rakkaus.”

Tuo tekemisen ja valmentamisen rakkaus loi perustan espoolaiselle valmentajahautomolle.

***

Teksti ja grafiikat: Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Kategoriat:Valmennus

2 replies »

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s