Jalkapallokulttuuri

Helsinki Cup 2020 – ja mitä siitä jäi käteen?

Vuoden 2020 Helsinki Cup päättyi lauantaina 11.7.2020 perinteiseen finaalipäivään Töölön Pallokentällä. Mitä turnauksesta jäi päällimmäisenä mieleen? Millaisena kulttuurisena ilmiönä Helsinki Cup näyttäytyi valmentajan silmin?

Tähän blogitekstiin on koottu huomioita kuusipäiväiseltä turnausviikolta.

 

Laadukasta juniorifutista 2010-syntyneiden finaalissa

Helsinki Cupin laadukkaimmat loppuottelut pelataan usein nuorimmissa ikäluokissa. U10-sarjan finaali HJK:n ja KäPan välillä jatkoi tätä perinnettä. Pelaamisen intensiteetti oli koko ottelun ajan korkea, molemmat joukkueet pystyivät liikuttamaan palloa hyvin (myös prässin alla) ja luomaan maalintekopaikkoja tilanteenvaihtojen lisäksi myös pitkien hyökkäysten päätteeksi. Toisin kuin yleensä Suomessa, monet pelaajat kykenivät myös kuljettamaan palloa nopealla rytmillä ja suorittamaan räjähtäviä ohituksia. Lasten jalkapallolle tyypillistä koheltamista ja pallon tökkimistä nähtiin varsin vähän. Jokaisen pelaajan yrittämisen taso oli – kuten sen pitääkin olla – korkealla. Tasainen ottelu päättyi lopulta HJK:n 1-0-voittoon. Onnittelut Klubille!

 

Perjantain klassikkopäivä Käpylässä on unohdettu

Yksi Helsinki Cupin pitkäaikaisimpia ja samalla hienoimpia traditioita on ollut U10- ja U11-ikäluokkien neljännesvälierä-, puolivälierä- ja välieräpelien keskittäminen Käpylän urheilupuistoon. Viime vuosina kyseiset jatkopelit on pelattu kuitenkin eri puolilla pääkaupunkiseutua, tänä vuonna esimerkiksi Myllypurossa ja Tapiolassa. Tämän perinteen hylkääminen – vaikka taustalla olisikin sinänsä perustellut syyt – on sääli. Moni jalkapalloihminen muistaa varmasti sen upean tunnelman sekä jännittävän ja odottavan ilmapiirin, joka Käpylässä on ollut aikaisempina vuosina, kun kaikki turnauksessa mukana olevat joukkueet ovat olleet samassa paikassa. Toivottavasti tämä traditio palaa taas ensi vuonna Helsinki Cupin ohjelmaan. Käpylän urheilupuisto, ”Ravis”, on merkittävä osa suomalaisen juniorijalkapallon historiaa ja perinnettä.

 

”The test of the pudding is in the eating”

Mikä on sopiva aikajänne mitata yhden seuran pelaajakehityksen vaikuttavuutta? Kuinka nopeassa ajassa yhden seuran toimintakulttuuria voi edes muuttaa niin, että se läpäisee kaikki ikäluokat? Suomalaisessa juniorijalkapallossa käytetään nykyään enenevässä määrin esimerkiksi ”akatemia”-käsitettä pyrkimyksenä kuvata seuran laadukasta junioritoimintaa. Yksittäisiä tuloksia saatetaan korostaa näkyvästi. Myös muita markkinointitemppuja käytetään aggressiivisesti. Tätä näkyi myös Helsinki Cupin yhteydessä. Kaiken ”pöhinän” ympärillä on kuitenkin hyvä muistaa, että esimerkiksi menestys Helsinki Cupissa on vain yksi (pieni) osa pelaajakehityksen tuloksellisuuden arviointia. Olennaisempaa on arvioida, mitä seurassa on tehty esimerkiksi viimeisen viiden vuoden ajan, millaisia toimijoita seurassa on, mitä tavoitteita seuralla on ja miten se pyrkii saavuttamaan nämä tavoitteet jokapäiväisellä tekemisellään.

 

Hienoja mahdollisuuksia useammille seuroille

Vain harva Eteläliigan tai Ykkösen tasoinen joukkue osallistuu Helsinki Cupiin enää vanhemmissa ikäluokissa. Parhaimpien joukkueiden puuttuminen heijastuu luonnollisesti turnauksen tasoon, mutta se ei poista Helsinki Cupin jalkapallokulttuurista merkitystä ja arvoa yksittäisille joukkueille. Nämä kaksi asiaa, kilpailullinen taso ja merkitys tapahtumana, on syytä erottaa toisistaan, kun puhutaan Helsinki Cupin asemasta suomalaisessa junnufutiksessa. Finaalit ovat aina merkittäviä tapahtumia urheilussa. Kuinka usein esimerkiksi Pitäjänmäen Tarmon, Nurmijärven Jalkapalloseuran tai Malmin Palloseuran juniorijoukkueet ovat pelanneet Helsinki Cupin loppuotteluissa? Näille seuroille ja niiden toimijoille Helsinki Cupin finaalissa pelaaminen on usein ainutlaatuinen mahdollisuus ja hetki, joka jää seuraihmisten mieleen pitkäksi aikaa. Nuo hetket voivat parhaassa tapauksessa kantaa pitkälle.

 

Ottelutapahtumiin tarvitaan lisää tunnetta!

Suurinta osaa näkemistäni turnauspeleistä leimasi lattea ja vaisu tunnelma. Tätä näkyi vielä pudotuspelivaiheessakin. Olen usein pohtinut, onko sillä, että vanhempien aktiivista otetta arvioidaan usein negatiiviseen, jopa tuomitsevaan sävyyn, vaikutusta tähän hiljaiseen ja vaisuun tunnelmaan pelitapahtumissa. Vaikka vanhemmilta välillä lipsahtaisikin joitakin pelillisiä neuvoja, tärkeintä olisi, että peleissä olisi ääntä, tunnetta, kannustusta ja tsemppaamista. Huippupelaajakehityksen kannalta olisi tärkeää, että pelaajat oppisivat toimimaan myös sellaisessa painetilanteessa, jossa katsomosta tulisi erilaisia ärsykkeitä – siis muuta kuin vain hiljaisuutta. Jos Suomessa junioripeleissä on säännöllisesti harmaa ja lattea tunnelma, kuinka pelaajat pärjäävät esimerkiksi ulkomaisissa turnauksissa, joissa otteluympäristö voi helposti välittää aivan erilaista tunnetta, jopa stressiä. Ihan pienimmissä nappuloissa asiaa pitää tietysti arvioida kriittisemmin, mutta jo 11-vuotiaan pelaaja olisi hiljalleen hyvä oppia toimia myös sellaisessa peli- ja urheiluympäristössä, jossa erilaiset kentän ulkopuoliset ärsykkeet vaikuttavat tavalla tai toisella toimintaan ottelussa. Se kasvattaa tulevaisuuteen.

 

Mitä pitäisi ajatella suurista valmennustiimeistä?

Tarkkasilmäisimmät Helsinki Cup -seuraajat eivät voineet olla huomaamatta, että monien joukkueiden vaihtopenkeillä nähtiin turnauksen aikana suuri määrä valmentajia ja muita taustatoimijoita. Joissakin tapauksissa valmentajia oli jopa viisi tai kuusi. Mitä tästä pitäisi ajatella? Lähtökohtaisesti valmennustiimiajattelu on hyvä asia: Kun valmentajilla on tarkasti sovitut täsmäroolit, he voivat tuoda omalla vastuualueellaan tärkeää lisäarvoa joukkueen toiminnalle ja pelaajien suorituskyvylle. Esimerkiksi maalivahtivalmentajan panos ottelujohtamisessa voi olla keskeinen. Toinen kysymys on se, kuinka pitkälle tämä ajattelu kannattaa viedä juniorijalkapallossa ja yksittäisessä turnauksessa. Monessa pelissä valmennustiimien toiminnasta jäi valitettavasti sellainen kuva, että esimerkiksi mukana olleiden neljän tai viiden valmentajan rooleja ei ollut mietitty kovin pitkälle. Kuinka paljon pelaaja saa aidosti tukea siitä, että suuri joukko valmentajia antaa lyhyen pelin aikana ohjeita samaan aikaan? Onko valmennustiimiajattelu säännöllinen osa joukkueen toimintaa vai ainoastaan yksittäisessä turnauksessa esille pompahtava satunnainen ilmiö?

 

Onnistunut finaalipäivä – jälleen kerran

Töölössä järjestettävät Helsinki Cupin loppuottelut ovat joka vuosi hieno tapahtuma. Edes epävakaa keli ei onnistunut viemään hohtoa tämän vuoden finaaleista. Pelaajat saapuivat estradille kahdessa jonossa, joukkueet esiteltiin kuulutuksin ja ottelun päättymisen jälkeen järjestettiin asiaan kuuluvat seremoniat (tänä vuonna toki poikkeusjärjestelyin). Kaikki nämä elementit ovat osa laadukasta ottelutapahtumaa, ja niitä olisi hienoa nähdä myös muissa turnauksissa ja sarjapeleissä soveltuvin osin. Vaikka finaalipäivän järjestelyistä voi antaa turnausjärjestäjälle vähintäänkin kiitettävän arvosanan, myös petrattavaa jäi hieman. Miksi U10- ja U11-ikäluokkien finaalit pelattiin osittain päällekkäin? Molemmat ikäluokat olisivat ansainneet kaikkien katsojien täyden huomion.

 

Lyhyt peliaika toimii

U10- ja U11-ikäluokissa kaikki pelit olivat kestoltaan 2 x 15 minuuttia. Tämä on hyvä peliaika kyseisissä ikäluokissa ja antaa ainakin mahdollisuuden sille, että pelit eivät lässähdä nopeasti ja yrittämisen taso pysyy korkeana koko pelin ajan. Yksittäisen maalin arvo on lyhyen peliajan takia suuri, mikä luo peleihin esimerkiksi sarjapeleistä poikkeavan oppimis- ja toimimisympäristön. Pelaajien on tärkeää oppia toimimaan esimerkiksi tilanteessa, jossa vastustaja vetäytyy johtomaalin jälkeen matalaan blokkiin suojelemaan johtoasemaa. Sarjapeleille usein tyypillisiä 7-0-lukemia ei Helsinki Cupin jatkopeleissä pääse ainakaan kovin helposti syntymään. Tämä luo turnauspeleihin poikkeavan jännitteen, kiireen tunteen sekä painetilan, joilla on tärkeä pelaajakehityksellinen arvo.

 

”Kipinä” roihusi U11-ikäluokassa

Oulunkylän IF Gnistan otti historiansa ensimmäisen Helsinki Cup -voiton. Seuran 2009-syntyneiden joukkue voitti finaalissa PK-35:n lukemin 2-0. ”Kipinän” voitto lämmittää entisen Gnistan-pelaajan ja -valmentajan mieltä. Kyseisen joukkueen turnausmenestys on hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää sitoutunut ja pitkäjänteinen työ lapsuusvaiheessa on. Joukkueessa ovat toimineet jo pitkään samat valmentajat ja joukkueenjohto. Toiminta on ollut hyvällä tavalla stabiilia. Tämä ei ole itsestäänselvä asia suomalaisessa juniorijalkapallossa, jossa valmentajat saattavat vaihtaa seuraa joka vuosi ja uutta joukkueenjohtajaa etsitään joka kauden jälkeen. Vakaa toiminta luo pohjaa kehitykselle. Valmentajien toiminnasta ja ottelujohtamisesta huokui innostuminen ja heittäytyminen, ja pelaajat olivat yritteliäitä ja urheilullisia. Pienten marginaalien turnauksessa nämä asiat näyttelevät suurta roolia. Onnittelut Oulunkylään historiallisesta saavutuksesta!

 

Jalkapalloriemua poikkeuksellisen kevään jälkeen

Oli upeaa, että Helsinki Cup järjestettiin poikkeuksellisen kevään jälkeen. Turnauksella on tärkeä paikka suomalaisessa juniorifutiksessa. Viikon aikana valmentajat tapasivat toinen toisiaan, saman seuran eri joukkueet näkivät toistensa pelejä, futiskentät täyttyivät kilpailemisen riemusta ja joukkueet pääsivät pelaamaan useamman kuukauden tauon jälkeen taas kilpailullisia pelejä. Kesä ei ole kesä ilman Helsinki Cupia!

 

Lopuksi haluan vielä toivottaa lämpimät onnittelut kaikille voittajajoukkueille!

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Kategoriat:Jalkapallokulttuuri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s