Valmennus

Analyysi: Taidon lähteillä

Uusi vuosi – uudet kujeet, sanotaan. Tässä tekstissä ei kuitenkaan ole mitään uutta, vaan lähinnä vanhan kertausta ja monia sen teemoja on käsitelty blogin aikaisemmissa kirjoituksissa.

Olen kuluneiden vuosien aikana saanut olla mukana useissa projekteissa ja tehtävissä, joissa on mietitty jalkapallon olemusta ja opetussisältöjä.

Yksi keskeisistä esiin nousseista käsitteistä on taito. Tämä on luonnollista, sillä juniorivalmentajina haluamme kasvattaa taitavia pelaajia. Käsityksemme taidosta jalkapallossa poikkeavat kuitenkin usein toisistaan. Tästä kielii myös mittava määrä taidosta johdettuja termejä: lajitaito, pelitaito, henkilökohtainen taito, yksilötaito, taitavuus, liiketaito, liiketaitovalmiudet, tekniset taidot, yleistaidot, peruspelitaidot, jne.

Tilanne on siis vähintäänkin epäselvä. Lisäksi lähestymme taitoa jalkapallossa usein yksilölajien perinteestä käsin, jolloin tarkastelusta jää usein pois olennaisia asioita. Omasta mielestäni meidän tulisi pikkuhiljaa hyväksyä jalkapallotaidon vuorovaikutukseen perustuva kollektiivinen luonne.

Käsityksemme taidosta on tärkeä, sillä se toimii eräänlaisena sosio-kulttuurisena rajoitteena, jolla on vaikutusta siihen, millaisia pelaajia meillä kehittyy. Millaisia pelaajia arvostamme? Harjoitellaanko taitoa yksin vai yhdessä? Mitä opetellaan harjoituksissa? Taitokäsityksellämme on vaikutusta kaikkiin ylläoleviin asioihin.

Viime vuonna julkaisimme Aleksi Piiraisen kanssa tekstin ”Manisfestin jalkapallotaidon puolesta” (linkki). Tekstissä halusimme juuri tuoda esiin holistisemman näkökulman jalkapallotaidosta vastapainona yleiseen fragmentointiin. Kirjoitus poiki ilahduttavasti blogin historiamme ensimmäisen vastineen Jussi Laitiselta (linkki).

Jatkan alla taidon käsittelyä kertaamalla ja laajentamalla tekstissämme käsiteltyjä asioita.

Miten jalkapallotaitoa tulisi analysoida?

Ensimmäiseksi voimme lyhyesti määritellä taidon kyvyksi jonkin asian tekemiseen ja varsinkin sen tekemiseen hyvin. Taito on siis määre, joka erottelee jalkapallopelaajien kyvykkyyttä toisistaan. Voidaan sanoa, että mitä taitavampi pelaaja on, sitä parempi hän on pelaamaan jalkapalloa. Lisäksi on tärkeää määritellä taito asiaksi, joka vaatii opettelua, eikä onnistu luonnostaan. Tällöin harjoittelulla on keskeinen rooli taidon oppimisessa.

Seuraavaksi määrittelemme jalkapallo-pelin. Palaan tässä Salen ja Zimmermannin pelien yleiseen määritelmään:

”Peli on systeemi, jossa pelaajat osallistuvat sääntöjen määrittelemään keinotekoiseen konfliktiin, jonka lopputulos on määrällisesti mitattavissa.”

Määritelmän mukaan pelit ovat systeemejä, joissa pelaaminen tapahtuu vuorovaikuttamalla systeemin kanssa. Vuorovaikutuksilla taas pyritään pääsemään pelin tavoitteeseen. On siis tarkasteltava, millaisia käyttäytymismalleja ja toimintoja nousee pelaajien vuorovaikuttaessa pelin, eli ympäristön ja muiden pelaajien, kanssa.

Tästä seuraa, että taito jalkapallossa voidaan ymmärtää vain vuorovaikutuksina pelaajan ja ympäristön ja muiden pelaajien välillä. Tarkastelun taso on siis pelaajan toimintojen eli jalkapallotekojen laadussa, ei pelaajien teknisissä, taktisissa, fyysisissä tai henkisissä ominaisuuksissa.

Taito voidaan ymmärtää vain vuorovaikutuksina. Photo: Jussi Eskola

Jalkapalloteot ovat toimintoja, joilla pyritään pääsemään pelin tavoitteeseen kollektiivisesti joukkueena. Taitava pelaaja kykenee siis tekemään jalkapallotekoja, jotka auttavat joukkuetta pääsemään kohti pelin tavoitetta. Mitä taitavampi pelaaja on, sitä tehokkaammin ja paremmin tämä tapahtuu.

Tästä näkökulmasta henkilökohtaisesta taidosta puhuminen on vähintäänkin harhaanjohtavaa, mikäli sillä tarkoitetaan jalkapallotaitoja. Jokainen pelaaja kyllä ”omistaa” omat taitonsa, mutta ne voivat ilmetä vain vuorovaikutuksessa toisten pelaajien kanssa. Olemme jalkapallotaidon suhteen sidoksissa muihin ihmisiin, kuten yleisestikin elämässä.

Jalkapallotaito on liikettä

Jalkapallossa pelaaminen tapahtuu liikkumalla, jolloin voidaan puhua motorisesta taidosta (jätän huomioimatta puhumisen ja tilanteet, joissa optimaalinen ratkaisu on olla paikallaan. Paikallaanoloakin edeltää liikkuminen.) On kuitenkin oltava varovainen asian suhteen, ettemme lipsahda käsittelemään motorista taitoa vain eristettyinä tekniikoina, sillä motoriseen taitoon liittyy muutakin kuin pelkkä silmin nähtävä liike.

Pelissä tulee eteen jatkuvasti erilaisia tilanteita, joihin pelaajien on löydettävä sopivia liikeratkaisuja. Jotta liikeratkaisujen muodostuminen on mahdollista, on pelaajan kyettävä keräämään olennaista informaatiota ympäristöstään, jonka perusteella on toimittava asianmukaisesti. Tällöin motoriseen suorituksessa yhdistyy havainnointia ja päätöksentekoa liikkeen toteutukseen.

Pelissä pelaajat pyrkivät muodostamaan sopivia liikeratkaisuja.

Ekologisen dynamiikan mukaisesti yksilön käyttäytyminen muodostuu pelaaja-ympäristö -systeemistä käsin. Käyttäytymistä ei siis määrittele yksin yksilön ideat, havainnot ja toiminnat, vaan ympäristöllä on myös merkitystä. Tämä tukee ideaa, jonka mukaan taito voidaan ymmärtää vain vuorovaikutuksena kontekstissaan. Seurauksena tarkastelun tulisi olla pelaaja-ympäristö -suhteessa, ei esimerkiksi kehon sisäisissä toiminnoissa.

Tämä voi olla monelle hämmentävää, sillä esimerkiksi jokin harhautus voi näyttää täsmälleen samalta pelitilanteessa ja yksin ilman vastustajaa tehtynä. Pitää kuitenkin välttää kiusaus vetää yhtäsuuruusmerkki näiden suoritusten välille: Suoritusten intentio eroaa toisistaan, todennäköisesti havainnointi ennen, jälkeen ja suorituksen aikana eroaa toisistaan sekä päätöksenteko eroaa toisistaan. Lisäksi tutkimuksissa on saatu viitteitä, että myös itse liike muuttuu, kun suoritus viedään oikeaan kontekstiin.

Liikkeen muodostumiseen on olemassa käytännössä kaksi pääteoriaa: Informaatioprosessoinnin havainto-analyysi-päätöksenteko-toteutus -ketju ja ekologisen teorian havainto-toiminta -sykli. Riippumatta viitekehyksestä on nähtävä, ettemme voi jättää esimerkiksi havainnointia huomioimatta.

Havainto-toiminta -sykli on osa Constraints Led Approach -viitekehystä motoristen taitojen oppimisessa. Mallin mukaan liikeratkaisut muodostuvat vuorovaikutteisten rajoitteiden alla havainto-toiminta -syklin kautta. Rajoitteet asettavat reunaehdot, joiden sisällä suoritukset voivat tapahtua.

Mallin mukaan suoritukset muodostuvat tekijän, tehtävän ja ympäristön rajoitteiden vuorovaikutuksessa. Tämä avaa laajan mahdollisuuden vaikuttaa taitojen oppimiseen rajoitteita manipuloimalla.

Tarkastelun skaala

Jalkapallopeli kompleksisena systeeminä tarjoaa mahdollisuuden eri skaalojen käsittelyyn. Katsommeko peliä kaukaa, jolloin näemme molemmat joukkueet kokonaisuudessaan, vai zoomaammeko yksittäiseen pelaajan?

Voidaan esimerkiksi valita kaksi skaalaa: Globaali ja lokaali.

Globaali skaala tarkoittaa ”koko maailmaa”, joka jalkapallossa tarkoittaa koko peliä. Tällöin voimme tarkastella pelin dynaamisia vaiheita/tiloja, sekä joukkueiden kollektiivista organisaatiota.

Globaali skaala onkin erinomainen juuri joukkueen rakenteellisten ja toiminnallisten mallien (pattern) analysointiin.

Kuitenkin yksittäisten pelaajien vuorovaikutusta voi olla haastava tarkastella.

Lokaalilla skaalalla tarkoitetaan tarkasti määriteltyä aluetta, joka on osa suurempaa kokonaisuutta. Jalkapallossa voidaan tarkentaa mihin tahansa osajoukkoon (osajoukossa joukkueen pelaajien määrä x on 1<x<koko joukkue), mutta taitoja analysoidessa hyödyllisin on zoomata pallon ympärille muodostuvaan alueeseen, pelin keskukseen.

Pelin keskuksessa vuorovaikutukset ovat tiheimmillään ja välittömiä: Tämä on luonnollista, sillä alueella pallollinen joukkue pyrkii yhteistyön kautta etenemään, sekä toisaalta palloton joukkue pyrkii kilpailemaan pallonhallinnasta.

On tärkeää ymmärtää, että pelin keskus on dynaaminen, jatkuvassa muutoksessa oleva alue, joka liikkuu pallon mukana. Vaikka edellä vaadin tarkkaa määrittelyä, on meidän hieman joustettava siitä ja käsiteltävä pelin keskusta enemmän teoreettisesti kuin konkreettisesti.

Voimme sanoa, että pelin keskus on alue, jonka sisällä olevat pelaajat vaikuttava pallollisen välittömään päätöksentekoon. Määritelmä ei ole täydellinen, mutta tyydyttävä. Näin emme aseta alueelle tarkkoja mittoja, vaan hyväksymme sen dynaamisuuden.

Lokaalissa skaalassa on tarkoituksenmukaista analysoida pelaajien vuorovaikutuksia. Olemme riittävän lähellä, jotta fokus on pelaajien jalkapalloteoissa, mutta riittävän kaukana, että pystymme näkemään niiden vuorovaikutteisen roolin.

Perusteet

Yleisesti hyväksyttynä faktana voidaan pitää, että jotain tiettyä asiaa opeteltaessa lähdetään perusteista liikkeelle. Kun perusasiat on sisäistetty, voidaan siirtyä edistyneimpiin ja vaikeampiin taitoihin.

Mitkä ovat jalkapallon perustaidot, fundamentaalit?

Tätä voidaan selvittää analysoimalla, minkälaisilla jalkapalloteoilla pelaajat pyrkivät ratkaisemaan tilanteita pelin keskuksessa. Vapausasteongelman mukaan ihmisillä on monta tapaa liikkua saavuttaakseen saman tavoitteen. Toisin sanoin normaaleissa olosuhteissa ei ole olemassa yksi-yhteen -vastaavuutta motorisen tehtävän ja suorituksen lopputuloksen välillä. 

Sama pätee jalkapallopeliin: Saman pelissä esiintyvän ongelman voi ratkaista monella eri tavalla menestyksekkäästi. Pelaaja voi esimerkiksi harhauttaa monella eri tavalla tai valita harhautuksen sijaan vaikka syöttämisen. Lisäksi pelin dynaamisesta luonteesta seuraa, että tilanteet muuttuvat jatkuvasti, eikä täysin samanlaista tilannetta esiinny pelissä uudelleen.

Perustaitojen on siis oltava sellaisia, jotka mahdollistavat erilaisten tilanteiden ratkaisemisen joukkueen parhaaksi. Niinpä esimerkiksi Cruyff-käännös ei ole jalkapallotaito, sillä se on vain yksi ratkaisu spesifiin tilanteeseen. Jalkapallotekniikka se toki on, mutta se on eri asia.

Toisena esimerkkinä käytetään usein matematiikan peruslaskutoimituksia ja verrataan niitä jalkapallon tekniikoihin.

Analogia on kuitenkin väärä: Esimerkiksi jakolaskun voi laskea monella eri tekniikalla. Oppilas voi laskea laskun esimerkiksi ”Iniesta-jakokulmalla”, tai ”Zidane-jakokulmalla” (erilaisia jakokulma-algoritmeja on useita), kunhan se on hänelle tehokas tapa. Tällöin jakolasku on osattava perustaito ja tietyn jakokulman käyttäminen tekniikka.

On erilaisia tapoja jäsennellä ja kategorisoida taitoja, mutta yleensä päädytään tuttuun listaan jalkapallotekoja: kuljettaminen (running with the ball), harhauttaminen (dribbling), suojaaminen, syöttäminen, jne. (Edelleen huom! Nämä eivät ole tekniikoita.)

Nämä toiminnot muodostavat pallollisen pelaajan perustaidot jalkapallossa, jotka pelaajan on opittava uransa aikana.

Mitä harjoitellaan?

Pelin opettamista käsiteltäessä puhutaan usein muun muassa pelikäsityksen kehittämisestä, taktiikan oppimisesta ja havainnoinnin opettamisesta.

Tämä on kuitenkin vain osatotuus. Peliä opetettaessa kyseiset aspektit kehittyvät, mutta tavoitteena tulisi olla pelaajien oppiminen taitavammiksi pelaajiksi.

Voidaankin sanoa, että opetamme ensisijaisesti jalkapallon perusliikeratkaisuja, pelkkien tekniikoiden sijaan. Eli miten pelaaja kuljettaa, syöttää tai vaikka ottaa pallon haltuun ja mitä laatutekijöitä näiden taitojen sisällä.

Pelaajan taitojen oppiminen mahdollistaa myös asianmukaisten ja funktionaaliset tekniikoiden syntymisen.

Kertauksen uhalla: Meidän ei siis tulisi valmentaa vain havainnointia, motoriikka tai pelikäsitystä, vaan jalkapallotekoja. Asia pätee, vaikka käytettäisiin monen pelaajan peliharjoitteita – myös niissä voidaan keskittyä vaikka suojaamisen oppimiseen. Fokus on siis yksilön kehittämisessä.

Tätä on monen vaikea käsittää. Luullaan, että pelaajien lisääminen harjoitteeseen automaattisesti tarkoittaa, että harjoitellaan pelaajamäärän lisäyksen myötä syntyviä elementtejä.

Esimerkiksi 1v1 -harjoitteen muuttaminen 2v2 -harjoitteeksi ei tarkoiteta, että pitäisi opettaa nyt syöttämistä tai valintaa syötön ja kuljetuksen välillä, vaan harjoitteen voi suunnitella siten, että myös 2v2-harjoitteessa voi edelleen esimerkiksi harhauttamista.

Omasta mielestäni pelin opettamista kannattaa lähestyä joko joukkuepelaamisen tai yksilön pelaamisen kautta. Yksilön pelaamisen kehittäminen on juuri jalkapallotaitojen harjoittelua, jossa toteutus yhdistyy havainnointi, päätöksenteko ja toteutus kokonaisuutena.

Ylläoleva ei tietenkään tarkoita, etteikö tekniikan tai koordinaation oppiminen olisi tärkeää – on itsestään selvää, että näin on. Kyse on ennemminkin siitä, että harjoitellaanko asioita erikseen vai integroidusti, ja minkä tyyppistä harjoittelua painotetaan. Nähdäänkö, että ihmisen redusoiminen eri ominaisuuksien summaksi on tehokkaampi tapa oppia jalkapalloa ja kehittää pelaajia kuin holistisempi lähestymistapa, jossa pelaamista pyritään kehittämään kokonaisuutena?

Miten harjoitellaan?

Taitojen oppimisesta keskusteltaessa päädytään usein drillit vs. pelin kautta oppiminen -vastakkainasetteluun, joka on hyvin väsynyttä, sillä monesti eri puolten harjoitteiden tavoitteet eroavat toisistaan. Jos tavoitteena on oppia askelharhautus tekniikkana, niin kummassakohan se tapahtuu paremmin? Eristetyssä drillissä, jossa tehdään pelkästään askelharhautuksia, vai pelissä, jossa suoritukset per pelaaja jäävät pakostikin vähemmälle, ja joissa ei tarvitse välttämättä kertaakaan käyttää askelharhautusta?

Itselle tällaisen kysymyksen pohdinta ei ole kovin mielekästä. Paljon hedelmällisempi kysymys on, että opitaanko esimerkiksi harhauttamaan tehokkaammin harjoittelemalla teknistä osaamista vai pelaamalla (jolloin myös säilytetään havainnointi ja päätöksenteko) olettaen, että molemmissa tavoissa harjoitteet on suunniteltu laadukkaasti.

Kysymys on mielenkiintoinen, sillä harhauttaminen on oikea jalkapallossa tarvittava taito, kun taas askelharhautus pelkkä tekniikka, jota ilmankin teoriassa pärjää. Onko tärkeää osata mahdollisimman paljon monipuolisia tekniikoita, jonka jälkeen ne voidaan siirtää pelitilanteeseen, vai pitää harjoittelussa havainnointi ja toiminta yhdistettynä, mikä mahdollistaa tehokkaiden liikeratkaisujen syntymisen?

Todennäköisesti vastaus on sekoitus eri modaliteetteja, jolloin harjoittelu koostuu niin ilman vastustajaa kuin vastustajan kanssa tehdyistä harjoitteista. Kyse on painotuksista. Karkeasti voidaan sanoa, että todennäköisesti teknistä osaamista painottavat lähestymistavat käyttävät enemmän drillityyppistä harjoittelua, kun taas pelin kautta oppimista painottavat haluavat pitäytyä enemmän peliharjoitteissa.

Molempien lähestymistapojen tavoitteena on kehittää taitavampia pelaajia, ei esimerkiksi pelin kautta oppimisessa voittaa otteluita edistyneellä pelitavalla – väite joka on muutenkin täysin absurdi. Mikäli valmentaja haluaa keskittyä lapsivaiheessa pelitapaan tai joukkuepelaamiseen, voi hän tehdä sen hyvin pelien tai drillien kautta. Kyse on siis lähestymistavasta, ei jostain tietyistä harjoitetyypeistä.

Toinen mielenkiintoinen kysymys on, että tarvitaanko suurta määrää ratkaisumallien (tekniikoiden) harjoittelua, ennen kuin voidaan siirtyä peliharjoitteisiin? Yleisesti luullaan, että opitut tekniikat tulisi ikään kuin siirretään eristetystä ympäristöstä pelikontekstiin.

Minkälaisia pelaajia haluamme kehittää? Pelaajia, joiden tekniikka on hiottu ja kontrolloitu valmentajajohtoisesti, vai pelaajia, jotka ovat itseorganisoituja ja muodostaneet omat liikeratkaisunsa? (Kuva mukailtu: Turvey)

Asia ei kuitenkaan ole välttämättä näin. Constraints Led Approach -mallin mukaisesti rajoitteiden muuttuminen voi mahdollistaa uusien liikeratkaisujen syntymisen ilman niiden teknistä harjoittelua etukäteen.

Tämä tapa edellyttää, että valmentaja on mestari suunnittelemaan ja muokkaamaan harjoitteita, joissa pelaajien itse-organisoituminen ja kehittyminen on mahdollista.

Edesmennyt Horst Wein oli tästä hyvä esimerkki: Vaikka Wein tuli tunnetuksi pienpeleistään, oli hänellä myös ilman vastustajia tehtäviä harjoitteita.

Hän kutsui niitä kuitenkin peleiksi, koska harjoitteissa oli aina kilpailullinen tavoite. Tavoite saattoi olla esimerkiksi kuljetusradan läpäiseminen mahdollisimman nopeasti. Tällöin tekniikoita ei oltu määrätty ennalta, vaan pelaajat pyrkivät löytämään parhaan tavan suorittaa rata. Harjoitteita muokkaamalla ja vaihtamalla pyrittiin vaikuttamaan pelaajan käyttäytymiseen.

Kaiken kaikkiaan se, millaisia harjoitteita käytetään taitojen oppimiseen on laaja kysymys, johon ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Valitettavasti keskustelu jää usein ohihuuteluksi ja olkiukkojen rakenteluksi.

Omasta mielestäni samaan tavoitteeseen voi päästä useaa eri reittiä. Lähtökohdan tulisi kuitenkin olla jalkapallotaidossa ja sen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön perustuvassa luonteessa. Jos valmentaja tästä lähtökohdasta haluaa käyttää ilman vastustajaa tapahtuvia harjoitteita, on se täysin sallittua (itsekin teen näin).

Esimerkiksi taidon alkuvaiheessa voi olla hyvinkin tarkoituksenmukaista käyttää suurimmaksi osaksi harjoitteita, joissa ei ole vastustajaa.

Tärkeämpi kysymys on, nähdäänkö harjoittelu eristettyjen tekniikoiden oppimisena ja pelitilanteeseen siirtämisenä, vai funktionaalisten liikeratkaisujen etsimisenä, löytämisenä ja stabiloimisena.

Pääpointit:

  • Taito jalkapallossa voidaan ymmärtää vain vuorovaikutuksena pelaajan ja ympäristön, sekä muiden pelaajien välillä
  • Jalkapallotaidossa yhdistyvät havainnointi, päätöksenteko ja toteutus
  • Jalkapallotaitoja voidaan analysoida tarkastelemalla pelaajien lokaalin skaalan toimintaa
  • Harjoittelussa tuli harjoitella lähtökohtaisesti taitoa holistisesti, ei esimerkiksi pelkästään motoriikkaa tai havainnointia
  • Harjoitteiden tulisi mahdollistaa liikeratkaisujen etsiminen, löytäminen ja stabiloiminen
  • Liikeratkaisujen muodostaminen ei vaadi valmiiden tekniikoiden harjoittelua

Lopuksi

Edelleen tuntuu siltä, että pidämme esimerkiksi pelaajaa, joka osaa paljon monipuolisia harhautuksia(tekniikoita) taitavana sen sijaan, että näkisimme pelaajan, joka kykenee harhauttamaan monella eri tavalla taitavaksi. Toivottavasti asia muuttuu tulevaisuudessa.

Lopuksi Bruce Leen sitaatti, joka vangitsee taidon olemuksen hienolla tavalla: ”The highest technique is to have no technique. My technique is a result of your technique; my movement is a result of your movement.”

JP Savolainen

Lähteet:

  • Araujo, et al. 2015. The micro-macro link in understanding sport tactical behaviours: Integrating information and action at different levels of system analysis in sport. Science et motricité.
  • Davids, K., Button, C. & Bennett, S. 2008. Dynamics of Skill Acquisition: A Constraints-Led Approach. Champaign, IL: Human Kinetics.
  • Duarte. 2012. Interpersonal coordination tendencies in soccer. Lambert Academic Publishing
  • Chow et al 2015. Nonlinear Pedagogy in Skill Acquisition: An Introduction
  • Costa et al. 2009. Tactical Principles of Soccer: concepts and application Tactical Principles of Soccer. Motriz. Revista de Educação Física.
  • Meri, Piirainen, Savolainen. 2018. Valmennuskirja. Jalkapallon Juniorivalmentajat ry.
  • Santos et al. 2018. Interpersonal Coordination in Soccer: Interpreting Literature to Enhance the Representativeness of Task Design, From Dyads to Teams. Frontiers in Psychology. 9.
  • Salen & Zimmerman. 2003. Rules of Play
  • Sarajärvi. 2018 Presentaatio. Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n jäsentilaisuus.
  • Wein. 2007. Developing Youth Football Players

Kategoriat:Valmennus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s