Jalkapallokulttuuri

24 valmentajatarinaa – Muistoja vuosien varrelta

Tähän tekstiin on kerätty 24 tarinaa ja muistoa valmentajista, joilta olen oppinut jotakin tärkeää vuosien saatossa.


Mika Lehkosuo

Olen saanut tutustua vuosien saatossa useisiin suomalaisiin jalkapallovalmentajiin. Yksi eniten arvostamistani valmentajista on Mika Lehkosuo. Syyt arvostukseeni eivät kuitenkaan liity Lehkosuon saavutuksiin valmentajana. Ne ovat itselleni toissijaisia.

Arvostan ihmisiä, jotka haluavat nälkäisesti oppia uutta. Valmentajia, jotka etsivät nöyrästi tietoa sellaisistakin paikoista, joista kovin moni muu ei etsisi. Henkilöitä, jotka ovat ulkoisen vaikutelman ja brändin rakentamisen sijasta kiinnostuneempia sisällöstä ja vain sisällöstä.

Mika Lehkosuo on ollut lähes jokaisessa Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n koulutuksessa. Pienessä ja hämärässä luokkatilassa on istunut valmentajia, joita on yhdistänyt yksi asia: halu oppia uutta.

Lehkosuo on ollut yksi muista. Hän ei ole vain osallistunut, vaan myös heittäytynyt: kysellyt, kommentoinut ja kertonut omia ajatuksiaan. Kaikki muut osallistujat ovat olleet juniorivalmentajia.

Se, miten aktiivisesti ja millä tavoin ihminen haluaa kehittää itseään, kertoo paljon. Tiedän monia juniorivalmentajia, jotka eivät jaksa käydä eri koulutuksissa, koska ”perustiedot ovat jo hallussa” tai sitten ”aihe ei kiinnosta”. Lehkosuo on ollut täysin päinvastainen esimerkki.

Muistan myös, kuinka Lehkosuo soitti kesällä. Hän kiitti koulutuksista ja harmitteli, että tilaisuuksissa on ollut niin vähän väkeä. Sanoin hänelle, että järjestäisimme koulutuksia, vaikka niissä kävisi vain viisi ihmistä. Lehkosuo korosti, kuinka tärkeää hänelle on pyrkimys kehittyä ja oppia. On myös valmentajia, jotka jättävät ilmoittautumisesta huolimatta koulutuksia välistä.

Se, että kaiken mahdollisen Suomessa voittanut valmentaja, on ollut aina eturivissä hakemassa nöyränä oppia yhdessä vasta-aloittaneiden juniorivalmentajien kanssa, on tehnyt itseeni sellaisen vaikutuksen, että en unohda sitä koskaan.

Voitot ja tittelit ovat uteliaisuuden, kyltymättömän tiedonjanon, äärimmäisen nöyryyden ja kehittymisen halun lopputulos.

IMG-20181217-WA0042

Mika Lehkosuo Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n tilaisuudessa joulukuussa 2018.

 

Juha Valla

Jos minun pitäisi nimetä oikeudenmukaisin, sivistynein ja suoraselkäisin valmentaja, jonka tiedän, vastaukseni olisi: Juha Valla.

Annoin kesällä 2018 voimakasta kritiikkiä suomalaisten juniorimaajoukkueiden toimintakulttuurista. Muotoilin ydinajatukseni kärkkäästi ja ehkä turhan provosoiden. Sain kuulla, että ihmiset liitossa olivat loukkaantuneet. Ajattelin, että nyt tuli varmaan töpättyä.

Tiedän, että tilanne oli KäPan urheilutoimenjohtajana toimineelle Juhalle vaikeahko. Hän joutui hankalaan välikäteen: yhdellä puolella oli seuran valmentaja, toisella puolella läheiset tutut liitosta. Jälkikäteen ajatellen saatoin Juhan pahaan paikkaan. Tiukassa tilanteessa näkyy kuitenkin ihmisen todellinen luonne.

Miten Juhan oikeudenmukaisuus sitten näkyi? Hän antoi tukensa ja ymmärsi kritiikkini, vaikka asetelma oli hänelle varmasti tukala. Juha muistutti, että ikävien asioiden esille nostamisen seurauksena on aina se, että joku suuttuu. Hän ei tuominnut, vaan tuki. Juhan suoraselkäisyys teki minuun suuren vaikutuksen. Juha näytti, mitä on tinkimättömyys ja rehellisyys omia arvoja kohtaan.

Olen oppinut Juhalta paljon – jalkapallosta, mutta ennen kaikkea historiasta, kulttuurista ja politiikasta. Harvalla jalkapallovalmentajalla on vastaavanlaista tietopankkia erilaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä. Olen ymmärtänyt keskusteluissa Juhan kanssa, kuinka vähän tiedän itse. Automatkat Eerikkilään menivät aina nopeasti, kun Juha innostui kertomaan toisen maailmansodan taisteluista tai Suomen 1970-luvun poliittisesta ilmapiiristä.

Valmentaja, joka ymmärtää maailmaa ja sen menoa, ymmärtää myös jalkapalloa. Vaikka Juha on nähnyt ja kokenut paljon, en ole koskaan nähnyt hänen nostavan itseään muiden yläpuolelle. Olen aistinut, kuinka Juha on halunnut kehittyä vielä kokeneenakin valmentajana.

Kun ajattelen Juhaa, näen hänet suomalaisen jalkapallon vanhempana valtiomiehenä, joka auttaa, opastaa ja tukee nuorempia kokelaita vailla minkäänlaista ylimielisyyttä tai itsekkäitä pyrkimyksiä.

Juha Valla töölöläisessä kahvilassa elokuussa 2019. Kuva: Erkko Meri.

Juha Valla elokuussa 2019.

 

Jesse Martin

Olen usein pohtinut, että jos olisin nyt junioripelaaja, millaista valmentajaa kaipaisin. Millaisen valmentajan alaisuudessa saisin itsestäni eniten irti, jos olisin esimerkiksi 12-vuotias?

Tuollainen valmentaja olisi Jesse Martin. Hänessä on paljon niitä ominaisuuksia, joita pidän korkeassa arvossa. Valmentaja, joka välittää, omistautuu asialleen ja on aidosti olemassa pelaajiaan varten, voi myös vaatia pelaajilta. Pelaajat kyllä kestävät tiukankin palautteen, jos valmentaja on osoittanut joka päivä omalla sitoutumisellaan välittävänsä heistä.

On Käpylän Pallon onni ja jonkin suomalaisen koulun menetys, että Jesse on valinnut opettajan työn sijasta jalkapallovalmentajan ammatin. Jessestä aistii aidon lämmön jalkapallon opettamista kohtaan. Hänellä on valmentajan sydän.

Tiedän, että Jesse sai kritiikkiä, kun hän rohkeana ihmisenä arvioi kesällä 2018 tiukkaan sävyyn Huuhkaja-turnauksen tapahtumia. Hän huomasi valmentajana, että monta asiaa olisi ollut mahdollista tehdä paremmin. Harva olisi uskaltanut ottaa asiaan kantaa omalla nimellään. Suurin osa oli hiljaa. Jesse ei varmastikaan saanut kannanotollaan uusia ystäviä.

Tapahtumaa kritisoineen viestin olisi varmasti voinut muotoilla toisin ja tarkemmin, mutta yhdestä asiasta olen varma: Henkilö, jolla on rohkeutta nostaa esille epäkohtia silläkin uhalla, että joku suuttuu, voi katsoa itseään peilistä.

Välittämistä on myös se, että uskaltaa olla eri mieltä. Sellainen vie asioita monesti paremmin eteenpäin kuin yleisen mielipiteen myötäily. Peesailijoita ja hiljaisia nyökyttelijöitä on suomalaisessa juniorijalkapallossa jo ihan riittävästi.

Suomalainen jalkapallo tarvitsee rohkeita ja pelaajista välittäviä valmentajia – sellaisia kuten Jesse. Tällaiset henkilöt mahdollistavat muutoksen.

 

Joonas Tuomi

Elämässä on aina myös sattumaa. En usko, että minusta olisi koskaan tullut juniorivalmentajaa, ellei Joonas Tuomi olisi repinyt minua Gnistanin 7-vuotiaiden treeneihin syyskuussa 2012.

Olimme ”Jonden” kanssa pallottelemassa meille molemmille tutussa Oulunkylän urheilupuistossa. Gnistanin junioreita valmentanut Jonde pyysi minua sitten auttamaan seuran 2005-syntyneiden junioreiden treeneihin. Olen ollut jälkikäteen suuresti kiitollinen tuosta kutsusta, vaikka arvelen, että valinnan syynä oli lähinnä se, että ketään muutakaan ei löytynyt.

Muistan aina nuo ensimmäiset treenit valmentajana. Kun yksi pelaaja pyysi auttamaan kengännauhojen kanssa, toinen pelaaja kaatoi juomapullosta vedet niskaani. Ajattelin, että seuraavat treenit menevät kyllä paremmin. Ja sitä seuraavat. Ja sitä seuraavat.

Oulunkylän urheilupuisto on itselleni edelleen tietyllä tavalla maaginen paikka – olen viettänyt siellä pelaajana ja valmentajana varmasti lähes 10 000 tuntia. Nuo ensimmäiset treenit valmentajana tulevat aina mieleen, kun hengitän ilmaa Ogelissa.

Jonde antoi vastuuta ja opasti keltanokkavalmentajaa. En osannut valmentajana mitään, mutta nautin valtavasti valmentamisesta Jonden kanssa.

Opin todella paljon kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Oli helppoa aloittaa valmentaminen henkilön kanssa, jonka tiesin todelliseksi jalkapalloihmiseksi. Valmennusinto tarttui. Pelaajavuodet Gnistanissa yhdistivät. Jonkinlainen kipinä syttyi, kun valmensin Jonden kanssa.

Moni asia olisi jäänyt tapahtumatta ja hetki kokematta, jos Jonde ei olisi tarjonnut mahdollisuutta. Valmentaminen ja jalkapallo yleisemmin on mahdollisuuksien synnyttämistä ja käyttämistä.

 

Gert Remmel

Ehdotin kesällä 2018 Gert Remmelille, että tekisin hänestä jutun blogiimme. En tiennyt silloin, mitä odottaa. En tuntenut häntä lainkaan. Olen iloinen, että ehdotin, sillä olen oppinut sen jälkeen Gertiltä paljon.

Kun olemme keskustelleet puhelimen välityksellä viimeisen kahden vuoden ajan joka viikko jalkapallosta ja valmentamisesta, olen havahtunut pohtimaan myös omaa suhdettani lajiin. Gert ei ole päästänyt löysiä puheitani läpi. Hän on kysynyt sellaisia tiukkoja jatkokysymyksiä, joita moni ei ole esittänyt. Pohdin jalkapalloon liittyviä kysymyksiä nykyään useammasta näkökulmasta kuin aikaisemmin.

Ehkä nuo keskustelut ovat olleet minulle eräänlaista jalkapalloterapiaa. Olen saanut vastakaikua henkilöltä, joka ei elä jalkapalloarkea Suomessa. Se on ollut hyvä asia.

Tapasimme viimeksi heinäkuussa pienessä ja rauhallisessa veronalaisessa ravintolassa. Silloin tuntui kuin edellisestä tapaamisesta olisi ollut vain pari päivää, vaikka olimme tavanneet viimeksi yhdeksän kuukautta aikaisemmin. Keskustelu jatkui siitä, mihin oli viimeksi päättynyt.

Sain noin vuosi sitten mahdollisuuden tutustua Gertin ja hänen seuransa, Giorgione Calcion, arkeen. Viimeistään tuo matka avasi silmäni sen suhteen, kuinka kova haaste ulkomailla valmentaminen on. Moni haluaa, mutta ani harva on oikeasti valmis tuollaiseen arkeen.

On osattava kieltä ja sopeuduttava kulttuuriin, on oltava paljon parempi kuin paikalliset, on tehtävä töitä aamusta yöhön, on elettävä koko sielulla jalkapalloelämää, on saatava tuloksia, on kestettävä kovat paineet, on noustava pohjalta, on unohdettava työsuhteen edut ja hylättävä kaikki Suomessa opitut asiat.

Väitän, että Gert on vaikuttanut suomalaiseen jalkapalloon paljon enemmän kuin monet haluavat myöntää. Tiedän useita valmentajia, jotka ovat oppineet häneltä paljon ja saaneet runsaasti vaikutteita. Usein kuitenkin tuntuu, että monella on vielä jotain hampaankolossa. Ehkä osa näkee hänet vain kirjoitusten kautta, mikä on toki luonnollista. Viime vuodet ovat hieman muuttaneet asetelmaa.

Voin rehellisesti myöntää, että Gert Remmel on yksi niistä harvoista valmentajista, joka on säännöllisesti haastanut ajatteluani valmentamisesta ja jalkapallosta. Hän on myös ainoa, joka on kritisoinut autolla ajamisen taitoani. Laitan pienet haasteet kuitenkin italialaisen vuokra-auton piikkiin.

20181016_171243

Gert Remmel syksyllä 2018.

 

Martti Kuusela

Lämmin katse. Herrasmies. Kosmopoliitti. Jalkapallointoa kuin pienellä pojalla. Tiedon etsijä. Pilke aina silmäkulmassa. Valmentaja.

Aika kului kuin siivillä, kun istuimme Martti Kuuselan kanssa keväällä vantaalaisessa kahvilassa. Kaiken nähneellä valmentajalla nousi useaan otteeseen tunteet pintaan. Kuuntelin herkeämättä mielenkiintoisia muistoja ja tarinoita. Tuon innostuneen äänen olen kuullut lukuisia kertoja TV:n välityksellä.

Moni tuntee Kuuselan saavutukset, harvempi tietää, millaisia uhrauksia hän on tehnyt. Lista saavutuksista löytyy helposti, mutta vaikeat valinnat ja kovat päätökset on helppo häivyttää taustalle.

Kuuselasta olisi tuskin koskaan tullut Unkarin mestaria, jos hän ei olisi raivannut tietään Kölnin urheilukorkeakouluun. Valmentaja haki lainaa pankista, pakkasi autoon kaksi pahvilaatikkoa ja lähti perheensä kanssa kohti Saksaa. Koulutuksia oli joka päivä ja viikonloput olivat kiinni. Syy Kuuselan uhrauksiin oli selvä: Hän halusi paikkaan, jossa voisi oppia eniten.

Vaikka Martti Kuusela on jo 74-vuotias, liekki jalkapalloa kohtaan roihuaa edelleen. Muistan, kuinka valmentajalegenda lähetti viime keväänä sähköpostia, jossa hän analysoi Saksan ja Hollannin välistä maaottelua. Kuuselan sähköposti päättyi lauseeseen: ”Olin taas ihan innoissani, miten futista voidaan ja kannattaa pelata.” Lisäksi hän muistutti, kuinka tärkeää kiinnostus peliä kohtaan on – iästä riippumatta. Viisaita sanoja kaiken kokeneelta valmentajalta.

Martti Kuusela on ollut monella tavalla suomalaisen jalkapallovalmennuksen suunnannäyttäjä. Hän on päässyt paikkoihin, joissa suomalaisia ei ole totuttu näkemään.

Kun palaan ajatuksissani viime kevään tapaamiseen, mieleeni tulee pieni, mutta sitäkin hienompi hetki. Kesken jutustelun Kuusela laski kahvikuppinsa pöydälle, mietti hetken ja sanoi: ”Niin kauan kuin elän, kysyn ihmisiltä neuvoja. Olen aina halunnut oppia muilta.”

Martti Kuusela, kuva 2

Martti Kuusela keväällä 2019.

 

Tuomas Rantanen

Kun HJK voitti kesällä Kai Pahlman -turnauksen finaalissa Käpylän Pallon, olin harmissani KäPan hienojen pelaajien ja valmentajien puolesta. Ainoa syy, miksi olin iloinen HJK:n voitosta, oli, että Klubin 15-vuotiaiden valmentajana oli Tuomas Rantanen.

Olin iloinen ”Tuopin” puolesta, sillä tiedän, että hän on tehnyt valmentajana paljon töitä ja matkan varrelle on osunut vaikeita jalkapallohetkiä. Kai Pahlman -voitto oli varmasti eräänlaista ”balsamia haavoille”. Juniorivalmentajan työ ei ole aina ruusuilla tanssimista.

Tuoppi oli minulle varsinkin vuosina 2012-2014 yksi tärkeimmistä valmentajaesikuvista. Valmensimme yhdessä Gnistanissa ennen kuin Tuoppi siirtyi Klubiin. Seurasin paljon hänen treenejään. Arvostin silloin ja arvostan edelleen Tuopin tapaa kommunikoida pelaajien kanssa. Ei ole todellakaan sattumaa, että Tuoppi pääsi opiskelemaan kasvatustieteitä.

Kun tapaamme Tuopin kanssa futiskentän ulkopuolella, keskustelu kääntyy aina nopeasti jalkapalloon. Olen nauttinut väittelyistä hänen kanssaan. Olen oppinut paljon niistä keskusteluista, joissa olemme olleet eri mieltä. Kerran väänsimme kaksi tuntia siitä, oliko eräs HJK:n Veikkausliiga-joukkueen pelaaja pelannut hyvän kauden vai ei.

Vaikka Tuoppi on valmentanut HJK:ssa pitkään, hänellä on Gnistan-sydän. Minusta on hienoa, että yksi Tuopin unelmista tai pikemminkin tavoitteista on valmentaa joskus Gnistanin miesten joukkueessa. Valmentaja voi lähteä Oulunkylästä, mutta Oulunkylä ei lähde valmentajasta.

Tuoppi seuraa edelleen todella tarkasti, kuinka Gnistanin 2002-syntyneillä pelaajilla menee. Hän valmensi poikia kuusi vuotta. Se on erittäin pitkä aika yhdessä joukkueessa.

Minulla tulee yhä hetkiä, jolloin saatan yhtäkkiä kysyä Tuopin mielipidettä johonkin pelilliseen yksityiskohtaan. En ole koskaan valmentanut Tuopin kanssa samassa joukkueessa, mutta hän on ehdottomasti yksi niistä valmentajista, joilta olen saanut eniten vaikutteita omaan valmentamiseeni.

28126369_10214366410169450_243337856_o

Tuomas Rantanen keväällä 2018.

 

Kimmo Eronen

En tiedä, olisinko niin kiinnostunut toimintakulttuurista, jos en olisi nähnyt HJK Cupissa syksyllä 2013 FC Hongan 2002-syntyneiden joukkueen pelejä. Seurasin tarkasti joukkueen valmentajan Kimmo Erosen ryhdikästä toimintaa. Olin valmentanut vain vuoden verran ja elin valmentajakuplassa. Havahduin siihen, millaista laadukas junioritoiminta voi parhaimmillaan olla.

Muistan tehneeni sivukaupalla muistiinpanoja turnauksesta. Oli erittäin opettavaa seurata Kimmon selkeää vuorovaikutusta ja jämäkkää ottelujohtamista sekä joukkueen kollektiivista käyttäytymistä alkulämmittelyistä loppukättelyihin. Muistan myös etsineeni lähes kaiken Kimmon tuottaman teksti- ja videomateriaalin, jota ”googlettamalla” vain saattoi löytää.

Jos olisin toimittaja, ottaisin varmaankin ensimmäisenä aina Kimmoon yhteyttä, jos julkisuudessa olisi esillä juniorijalkapalloon liittyviä ilmiöitä. Hänellä on ymmärrystä, kokemusta ja kykyä selkeään viestintään. Se on tärkeää aikakaudella, jolloin julkisuudessa puhutaan juniorijalkapallosta hyvin hatarilla argumenteilla.

Juuri edellä mainituista syistä Kimmo oli myös luonteva ja helppo valinta Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n historian ensimmäisen jäsentilaisuuden puhujaksi. Hän oli luottamuksen arvoinen ja luennoi henkisestä valmennuksesta niin kuin asiantuntijalta voi odottaa.

Kimmon valmentaman FC Hongan ja Ossi Virran koutsaaman KäPan välinen 12-vuotiaiden Helsinki Cup -finaali vuonna 2014 on edelleen yksi parhaista juniorijalkapallotapahtumista, jossa olen ollut katsojana. Vastaavanlaiseen positiiviseen lataukseen en ole useinkaan törmännyt. Valmentajan vaikutus näkyi muun muassa siinä, että kaikki Hongan pelaajat juhlivat yhdessä maaleja. Tuo peli tulee aina mieleeni, kun kävelen Bolliksen ohi.

kimmo.jpeg

Kimmo Eronen helmikuussa 2018.

 

Shiro Karis

Muistan, kun Shiro Karis tuli ensimmäisen kerran auttamaan minua treeneihin. Vuosi oli 2014. Irakissa syntynyt Shiro oli surffailut netissä ja löytänyt jostakin Gnistanin valmentajailmoituksen. Hän soitti seuran toiminnanjohtajalle ja pääsi valmennushommiin.

Shiro ei ollut valmentanut koskaan aikaisemmin, mutta ensimmäisten treenien perusteella hän vaikutti innostuneelta. Ote oli vielä hieman haparoiva, mutta Shiro ei antanut sen häiritä.

Shiro oli muuttanut opettajaisänsä perässä Irakista Suomeen 17-vuotiaana vuonna 2007. Ensimmäinen työpaikka löytyi Sörnäisistä Alepan kassalta. Shiro opiskeli ahkerasti Eiran aikuislukiossa ja oppi nopeasti suomen kielen. Hän on saanut Suomesta paljon ystäviä.

Samana vuonna, kun Shiro aloitti valmentamisen, hän valmistui ylioppilaaksi. Seitsemän vuotta aikaisemmin hän ei osannut sanaakaan suomea. Arvostan tuota saavutusta valtavan korkealle.

Kun opin tuntemaan Shiron paremmin, ymmärsin, kuinka paljon hän on tehnyt töitä sopeutuakseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Hän ei ole saanut mitään helpolla.

Shiro on valmentanut Gnistanissa jo viisi vuotta. Hänestä on tullut erittäin pidetty valmentaja, joka on tärkeä osa Gnistan-yhteisöä. Shiron ja pelaajien välillä on lämmin ja tiivis suhde, jonka aistii kauemmaskin.

Olin valtavan iloinen, kun kuulin, että Shiro valittiin vuonna 2017 Gnistanin vuoden valmentajaksi. Palkinto meni täysin oikeaan osoitteeseen. Monella valmentajalla olisi ammennettavaa Shiron positiivisesta asenteesta ja vilpittömästä työnteon kulttuurista.

Näemme Shiron kanssa nykyään harvemmin. Aina, kun kohtaamme, hän puhuu innoissaan jalkapallosta leveä hymy huulillaan. Vuodet ovat vierineet, mutta jalkapallointo ei ole laantunut. Shiron tarina inspiroi minua yhä valtavasti.

42067273152_7afa923be1_o

Shiro Karis kesällä 2018.

 

Jyrki Ahola

Olin keväällä 2004 mukana Helsingin piirijoukkueen karsinnoissa. Vaikka pääsin useammalta kierrokselta ”jatkoon”, rahkeeni eivät riittäneet varsinaiseen piirijoukkueeseen. Muut keskikenttäpelaajat olivat yksinkertaisesti parempia.

Muistan hyvin vain yhden valmentajan tuolta keväältä. Hänen nimensä on Jyrki Ahola. ”Jykä” jäi mieleeni tiukkana, mutta oikeudenmukaisena valmentajana, joka ei päästänyt pelaajia helpolla. Jykä oli jo silloin hyvällä tavalla särmikäs.

Törmäsin Jykään sattumalta kymmenen vuotta myöhemmin Helsinki Cupissa Käpylässä. Yllätyin suuresti, kun hän muisti minut. Olin ollut varsin keskinkertainen pelaaja, ja Jykä on kuitenkin nähnyt vuosien aikana varmasti tuhansia pelaajia. Jykän muisti on pelottavan tarkka.

Myöhemmin olen kohdannut valmentajana Jykän peleissä, joissa joukkueemme ovat pelanneet vastakkain. Arvostan suuresti sitä, kuinka paljon Jykä saa pelaajistaan irti. Hän, jos kuka, on jalkapallon opettaja.

Kun olimme hävinneet viime kesänä erään turnauksen finaalin Jykän joukkuetta vastaan, hän soitti minulle seuraavana päivänä. Kävimme peliä läpi ja vaihdoimme ajatuksia. Jykän ele teki minuun suuren vaikutuksen.

Sekin kertoo Jykästä paljon, että hän haluaa vieläkin, lähes 50-vuotiaana, oppia ja kehittyä valmentajana. Moni samanikäinen tai jopa nuorempi valmentaja on saattanut heittää jo hanskat tiskiin. Jykä sen sijaan aloitti vuosi sitten opinnot Lapin ammattikorkeakoulussa. Kun olen keskustellut hänen kanssaan, on vaikuttanut, että opinnot ovat herättäneet Jykässä paljon uusia ajatuksia.

Ykkösen AC Oulu saa Jykästä hyvän päävalmentajan, mutta minua harmittaa juniorifutiksen puolesta: Jykän kaltaisia juniorivalmentajia on Suomessa liian vähän. Hänestä aistii, että jalkapallovalmentaminen on merkityksellinen asia. Se ei ole suomalaisessa juniorijalkapallossa todellakaan itsestäänselvyys.

Jyrki Ahola heinäkuussa 2019. Kuva: Erkko Meri.

Jyrki Ahola heinäkuussa 2019.

 

Pertti Kemppinen

Pertti Kemppinen on varmasti yksi suomalaisen juniorijalkapallon ristiriitaisimmista henkilöistä. On erotettava valmentaja-Kemppinen ja kirjoittaja-Kemppinen. Kerron kahdesta hetkestä, jotka ovat muuttaneet omaa käsitystäni hänestä. Ne piirtävät kuvan valmentaja-Kemppisestä.

Osallistuin kesällä 2017 Kemppisen koulutukseen. Koulutustilana oli Myyrmäen futisstadionin hämärä koulutustila. Paikalla oli kuusi valmentajaa.

Olen ollut koulutuksissa, joissa puhuja lukee satapäiselle yleisölle paperista sanoja tunnin ajan, veloittaa ”luennosta” tuhat euroa ja yrittää päästä tilaisuudesta mahdollisimman nopeasti pois. Kemppisen koulutus oli kaikkea muuta.

Kemppinen puristi itsestään ulos kaiken mahdollisen energian. Koulutus kesti neljä tuntia ja sen aikana oli vain yksi parin minuutin tauko. Kemppinen näytti esimerkkejä lattialla maaten, provosoi, herkistyi, eläytyi ja puhui välillä yhdestä diasta puoli tuntia.

Kemppistä ei kiinnostanut, että paikalla oli vain kourallinen valmentajia. Hän antoi itsestään silti – tai ehkä juuri sen takia – kaiken. Yli kuusikymppinen mies näytti välillä sellaisia mallisuorituksia, että nuorempaa hirvitti. Tilaisuus ei ollut koulutus, vaan osallistujien ajatuksia ravisteleva performanssi.

Menin muutama kuukausi koulutuksen jälkeen seuraamaan Kemppisen harjoituksia Tikkurilaan. Treeneissä oli aikaisin sunnuntaiaamuna neljä pelaajaa. Se heittäytyminen, itsensä likoon laittaminen ja hikipisaroiden vuodattaminen, jota todistin koulutuksessa, näkyi nyt treenikentällä. Kemppisen verkkarit olivat likaiset ja hän teki kaiken mahdollisen sen eteen, että pelaajat onnistuivat suorituksissa. Esimerkit olivat välillä hullunkurisia, mutta ne toimivat.

Arvostan sitä tapaa, jolla Kemppinen heittäytyi näihin kahteen tapahtumaan. Sellainen on äärimmäisen harvinaista suomalaisessa juniorijalkapallossa. Monilla valmentajakollegoilla on samanlaisia ajatuksia useiden vuosien ajalta.

Asian voisi vertauskuvallisesti ilmaista niin, että kun keskivertovalmentaja valitsee lyhyen ja suoran asfalttitien, Pertti Kemppinen hakeutuu jyrkälle, pitkälle ja kiemurtelevalle, mutta kauniille vuoristopolulle.

20181204_122737

Pertti Kemppinen joulukuussa 2018.

 

Mohaiman Abdilamir

On juniorivalmentajia, joiden kohdalla minulla tulee usein tunne, että kyseinen valmentaja on kuin luotu toimimaan lasten ja nuorten kanssa. Tällaiselle ihmiselle lasten ohjaaminen on mitä luontevin tapa toteuttaa itseä.

Yksi tällainen valmentaja on ehdottomasti Mohaiman Abdilamir.

”Muhis” kuuluu siihen juniorivalmentajien joukkoon, joiden tekemä työ ei juuri koskaan nouse esille julkisuudessa, mutta jotka tekevät korvaamattoman tärkeää työtä ruohonjuuritasolla. Tällaiset valmentajat mahdollistavat sen, että futiskentillä kasvaa reippaita nuoria pelaajanalkuja. Näistä arjen mahdollistajista pitäisi puhua paljon enemmän.

Muhis työskentelee päivisin ohjaajana leikkipuistossa. Iltoja varten hän siirtyy jalkapallokentälle valmentamaan junioripelaajia. Tämä toistuu päivästä ja viikosta toiseen. Tällainen yhdistelmä vaatii valmentajalta aitoa rakkautta lasten ja nuorten ohjaamista kohtaan. Monella tekemisen laatu kärsisi. Muhis kuitenkin kohtaa jokaisen lapsen ainutlaatuisena yksilönä ja antaa itsestään kaiken pelaajille.

On hienoa seurata sivusta, kuinka kiinnostunut hän on jokaisen lapsen kuulumisista ja hyvinvoinnista. Muhiksen iloinen nauru ja rento huumori tarttuu. Valmentaminen on todellakin ihmissuhdetyötä.

Tunnen usein salaa ylpeyttä siitä, että saan toimia seurassa, jossa valmentajat saavat sitä, mitä ansaitsevat. Muhis on kasvanut KäPassa askel askeleelta kohti haastavampia tehtäviä. Hän on ollut luottamuksen arvoinen ja ansainnut vastuuta. Mitään ei ole tullut ilmaiseksi.

Olen varma, että pelaajat, jotka ovat saaneet olla Muhiksen valmennuksessa, arvostavat häntä paljon. Sama koskee niitä valmentajakollegoita, jotka ovat on valmentaneet Muhiksen kanssa.

20190902_091239 (1)

Mohaiman Abdilamir syksyllä 2019.

 

Iikka Miettinen

Olen päässyt tapaamaan vuoden 2019 aikana useita mielenkiintoisia jalkapalloihmisiä. Kohtaamiset ovat opettaneet, jättäneet jäljen ja herättäneet ajatuksia – osa enemmän, osa vähemmän.

Iikka Miettinen on ollut ja on yhä monelle suomalaiselle jalkapalloihmiselle tuntematon hahmo. Miettisen polku jalkapallon parissa on kuitenkin sellainen tarina, joka jokaisen pitäisi tuntea.

Miettinen muutti parikymppisenä kielitaidottomana opiskelijana Pietariin. Seitsemän vuotta myöhemmin hänet nimitettiin pietarilaisen suurseura Zenitin akatemian urheilutoimenjohtajaksi.

Miettinen on todistanut, että myös suomalainen voi nousta merkittävään pestiin kansainvälisessä jalkapalloympäristössä. Se on äärimmäisen vaikeaa, mutta mahdollista.

Ensin pitää lähteä pois Suomesta. Sen jälkeen pitää opiskella uusi kieli. Samaan aikaan pitää sopeutua uuteen ympäristöön. Kun on parempi kuin muut 50 opiskelijaa, voi saada ensimmäisen mahdollisuuden.

Jotta mahdollisuus realisoituu, on tehtävä valtavasti töitä. Palkkaa ei tule ja vapaa-aika puuttuu. Pääsy harjoittelujaksolle toiseen ulkomaiseen seuraan vaatii yli sata hakemusta. Vieläkään ei tule palkkaa.

Kun on tehnyt riittävän pitkään ja riittävän laadukkaasti töitä ja tuonut omalla osaamisella lisäarvoa, joku voi kiinnostua oikeasti. Sitten vasta työnteko alkaa. Oma paikka on hierarkiassa vielä alhaisella tasolla.

Kaiken aikaa on pidettävä huolta omasta kehittymisestä. Jokainen päivä on eräänlainen työhaastattelu. Joku seuraa koko ajan, mitä teet. Kukaan ei tule hakemaan sinua kotoa. Kahdeksan tunnin työpäivä ei kiinnosta ketään.

Sen jälkeen, kun on elänyt seitsemän vuotta tällaista jalkapalloelämää, voi päästä merkittävään tehtävään. Ja pian on aika huomata, että on pakko päästä uuteen ja erilaiseen ympäristöön, jotta kehitys voi jatkua.

Sellainen on Iikka Miettisen tarinan opetus suomalaiselle jalkapalloväelle.

 

20190615_123752

Iikka Miettinen kesällä 2019.

 

Pekka Luhtanen

Minua harmittaa usein, kun ajattelen, kuinka harvoin suomalaisessa jalkapallojulkisuudessa nostetaan esiin historian tärkeitä toimijoita, avainhenkilöitä menneiltä vuosikymmeniltä.

Ihmiset, jotka ovat vaikuttaneet vuosikymmenten ajan kotimaisessa jalkapallossa, putoavat historian lehdiltä kuin leivänmuruset.

Olen vahvasti sitä mieltä, että emeritusprofessori Pekka Luhtanen, 77, on yksi suomalaisen jalkapallovalmennuksen tärkeimpiä hahmoja. Luhtanen koulutti jalkapallovalmentajia 40 vuoden ajan muun muassa UEFA Pro -kurssilla, julkaisi valmennuskirjoja, tutki lajia yliopistolla ja toimi eri maajoukkueiden valmennustiimissä.

Moni suomalaisen jalkapallon eturivin valmentajista on ollut hänen opissaan. Luhtasen teoksia on luettu myös Suomen ulkopuolella.

Vuonna 2002 Real Madrid kutsui Luhtasen puhujaksi seuran 100-vuotisseminaariin.

Matkustin vuonna 2017 Jyväskylään tapaamaan Luhtasta. Kun olimme juoneet kahvit, Luhtanen kaivoi kannettavan tietokoneensa esiin. Tietokoneen arkistoista löytyi valtava määrä jalkapalloaiheista materiaalia – pääosin Luhtasen tuottamana. Oli selvityksiä, kaavioita, videoita, laskelmia, tutkimuksia ja tilastoja.

Olin kuullut Luhtasesta ja hänen työstään vain yksittäisiä kertoja aikaisemmin. Kun kuuntelin tohtorin näkemyksiä ja ajatuksia, ymmärsin, että vastapäätäni istui suomalaisen jalkapallon yksi pioneereista. En yllättynyt, kun moni jalkapallotoimija kehui minulle myöhemmin Luhtasen merkitystä.

Pekka Luhtasen nimeä ei löydy ainakaan vielä Palloliiton Hall of Fame -kunniagalleriasta. Se on erhe, joka olisi syytä korjata mahdollisimman pian. Suomalaisen jalkapallotutkimuksen pioneeri ansaitsee paikkansa tärkeimpien vaikuttajien joukossa.

 

20629822_10212773274262048_1873584174_o

Pekka Luhtanen kesällä 2017.

 

Jari Karjalainen

Kahden käden sormet eivät riitä laskemaan niitä kertoja, kun puhelimessani on vilkkunut ”Jari Karjalainen soittaa”. Välillä puhelin on soinut klo 7.30 aamulla, toisinaan myöhään illalla. Ainoa varma asia on ollut se, että soittajalla on ollut paljon jalkapalloajatuksia.

Yhteen aikaan Jari kävi usein katsomassa valmentamani KäPan joukkueen pelejä. Muutama tunti pelin jälkeen sain puhelimitse pitkän ja jäsennellyn palautteen ottelusta. Jari oli seurannut pelejä tarkkaan ja kertoi yksityiskohtaisesti näkemästään.

En ollut pyytänyt palautetta, eikä Jarilla olisi ollut mitään syytä sellaisen antamiseen, mutta hän teki sen silti. Jari on ollut aina kiinnostunut ja halunnut vaihtaa ajatuksia. Nuo puhelut ovat opettaneet paljon. Jari on käyttänyt vähäistä vapaa-aikaansa myös monen muun KäPa-valmentajan sparraamiseen.

Minulla on tullut usein sellainen tunne, että Jari tuntee jokaisen suomalaisen jalkapalloihmisen. Hän on saattanut esimerkiksi kutsua Martti Kuuselan tai Markku Kanervan seuraamaan KäPan juniorijoukkueiden treenejä. Jarin kanssa samoilla valmennuskursseilla opiskellut valmentaja on kuvaillut Jaria epäsuomalaiseksi tyypiksi, jolla on oikealla tavalla ”jenkkimentaliteetti”. Luonnehdinta on erinomainen.

Moni ei tiedä, kuinka pitkän päivätyön Jari on tehnyt suomalaisessa jalkapallossa. Hän on valmentanut vuosia ja työskennellyt erilaisissa tehtävissä esimerkiksi HJK:ssa ja Palloliitossa. Jarin verkostot ovat laajat.

En ole tuntenut Jaria pitkään, mutta kaikki hänen kommenttinsa, tekonsa ja valintansa ovat joka kerta osoittaneet valtavaa halua oppia ja kehittyä. En tiedä kovin montaa yli 50-vuotiasta valmentajaa, jolla on yhtä innostunut suhtautuminen uusiin valmennusoppeihin. Jari on aina kuunnellut muiden ajatuksia – nöyrästi, innostuneesti ja vailla minkäänlaisia ennakkokäsityksiä.

Ihmiset, jotka ovat valmiita jakamaan tietojaan, opastamaan nuorempiaan ja haluavat koko ajan kehittyä myös itse, ovat tärkeämpiä kuin he itse usein aavistavatkaan.

 

Ossi Virta

En tiedä kovin montaa toista valmentajaa, joka olisi vaikuttanut yhden seuran pelaajakehityksen sisältöön yhtä paljon ja yhtä pitkän aikaa kuin Ossi Virta Käpylän Pallossa.

Ossi aloitti valmentamisen jo hyvin nuorena KäPan harrastejoukkueessa. Kymmenessä vuodessa hän nousi askel kerrallaan lopulta seuran valmennuspäälliköksi. Urakehitys ei perustunut mihinkään muuhun kuin valtavaan työntekoon ja sitoutumiseen.

Olen myöhemmin kuullut, että Ossin työtahti oli välillä jopa epänormaali, mutta kaikki perustui haluun kehittää seuraa ja sen joukkueita. Vähäisen vapaa-aikansa Ossi käytti futiskirjojen ja -videoiden ahmimiseen.

Ossin kaltaisia moottoriturpia ja jalkapallon käveleviä tietopankkeja on suomalaisessa futiksessa erittäin vähän. Hän on todellinen futishullu – sanan positiivisessa merkityksessä. Jalkapallo on Ossille elämäntapa. Jokainen, joka on joskus keskustellut Ossin kanssa futiksesta, tietää, kuinka helposti Ossin innostus tarttuu.

Muistan, kun pelasimme vuosia sitten samassa kolmosdivarijoukkueessa. Kun joukkueen valmentaja pohti jotakin pelillistä yksityiskohtaa, hän kääntyi aina ensimmäisenä Ossin puoleen. Muiden pelaajien Ossille antama lempinimi, ”Litti”, perustui enemmän Ossin triviatietoon kuin pelitaitoihin. Luulen, että Ossi on ollut aina sielultaan valmentaja.

Vaikka Ossilla ei ole merkittävää pelaajataustaa, eikä hän ole toiminut huippuvalmentajien alaisuudessa, hänelle ei ole ollut mikään ongelma puhua valmentajakursseilla esimerkiksi Mika Väyrysen tai Jari Litmasen kanssa. Arvelen, että entiset huippupelaajat ovat oppineet enemmän Ossilta kuin mitä Ossi kurssitovereiltaan.

Moni ei tiedä, kuinka valtavan työn Ossi on tehnyt suomalaisessa juniorijalkapallossa. Erinomaiset toimijat saavat liian harvoin kiitosta työstään. Viimeiset vuodet Ossi on toiminut enemmän aikuisten jalkapallon maailmassa. Ymmärrän Ossin ratkaisun, vaikka näkisin mielelläni hänet vieläkin sytyttämässä ja opettamassa junioripelaajia.

Toivon, että Ossi ei koskaan menettäisi pikkupojan innostusta jalkapalloa kohtaan. Se on valtava voimavara, joka välittyy pelaajille ja muille valmentajille.

Ossi

Ossi Virta Eerikkilässä Jari Litmasen kanssa.

 

Saravanan Vellu

Kuulin Saravanan Vellusta ensimmäisen kerran talvella 2013. Silloin en tosin tiennyt lainkaan, kenestä on kyse. Valmentajakollegani Gnistanissa kertoi, että ”Sara”-niminen tyyppi kolaa traktorilla lunta Oulunkylän kentällä. En osannut aavistaa, millaiseksi jalkapallo-osaajaksi Sara myöhemmin paljastui.

Sara oli muuttanut suomalaisen puolisonsa kanssa Malesiasta Helsinkiin vuonna 2012. Alku ei ollut helpoin mahdollinen, sillä oleskelulupaprosessi kesti kuusi kuukautta. Jalkapallo astui nopeasti mukaan. Saran puolison mies vinkkasi, että lähialueella pelaava IF Gnistan etsii pelaajia miesten kakkosjoukkueeseen.

Saran pelitaidot paljastuivat joukkuetovereille nopeasti – olihan hän pelannut vuosina 1997-2004 Malesian maajoukkueessa 43 ottelussa.

Yksi asia johti toiseen, ja lopulta Sara sai paikan juniorivalmentajana Gnistanissa. Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, Sara valmentaa HJK:n akatemiassa. Saran suomen kielen taito on parantunut ja hänen ajattelutapansa on muuttunut pelaajasta valmentajaksi.

Saran tietotaito, kokemus ja kyky innostaa lapsia pääsevät oikeuksiinsa, kun hän saa toimia junioripelaajien kanssa. En tiedä toista valmentajaa, joka pystyisi näyttämään mallisuoritukset yhtä sujuvasti kuin Sara. Lisäksi hänen valoisa persoonansa sytyttää pelaajissa kipinän. Muistan, kuinka yhdessä vaiheessa lähes jokainen Gnistan-valmentaja olisi halunnut Saran tiimiinsä.

Sara on yksi nöyrimmistä ihmisistä, jonka tiedän. Hän on pelannut lukuisia huippupelaajia, kuten Thierry Henryä, vastaan. Sara ei voi liikkua rauhassa Malesiassa, sillä entisenä suurpelaajana hänet tunnetaan yhä. En ole kuitenkaan koskaan aistinut hänessä pienintäkään ylimielisyyttä.

Sara on joutunut todistamaan osaamisensa kerta toisensa jälkeen. Ensin hän pääsi Gnistaniin apuvalmentajaksi. Vastuu lisääntyi ja rooli muuttui vastuuvalmentajaksi. Sen jälkeen Saralle alettiin maksaa kunnon korvausta. Vuosien pitkäjänteisen työn jälkeen Saralle tarjottiin paikkaa HJK:sta. Nyt hän on noussut Klubin haastejoukkueesta akatemiaryhmän valmentajaksi. Arvostan tätä kehityskaarta erittäin paljon.

On suomalaisen juniorijalkapallon etu, että Sara ei kolaa enää lunta Oulunkylässä. Työ tekijäänsä kiittää.

 

 Jyri Nieminen

Suomi, Viro, Qatar, Yhdysvallat, Etelä-Afrikka.

Maalivahtivalmentaja Jyri Niemisen tie pienestä Ylivieskasta lähes 90 000 katsojan eteen Etelä-Afrikkaan on sisältänyt kovia päätöksiä ja valintoja. Nieminen on raivannut tiensä ympäristöihin, joissa suomalaisia ei ole juuri nähty.

Valmentaja on näyttänyt, että kovalla työllä, jatkuvalla kehittymisellä, korkealla ammattitaidolla ja verkostoitumalla on mahdollista työntää suuriakin ovia auki. Niihin pesteihin, joihin Nieminen on valittu, kiinnostuneita ja potentiaalisia kandidaatteja on ollut ympäri maailman. Moni ei olisi valmis näin kovaan kansainväliseen kilpailuun.

”Pelko oppimisen pysähtymisestä pitää minut liikkeessä”, Nieminen on sanonut. Hän on antanut tunnustusta niille henkilöille, jotka ovat auttaneet ja tukeneet matkan varrella. Yksi tärkeimmistä on ollut Jarkko Tuomisto. Kunnioitus ja nöyryys kulkevat käsi kädessä.

Nieminen vieraili jouluna 2018 lyhyen aikaa Suomessa. MLS-kausi Yhdysvalloissa oli päättynyt ja Nieminen piti ansaittua lomaa ennen paluuta takaisin Amerikan manterelle. Kun kysyin Niemiseltä, pääsisikö hän pitämään esityksen juniorivalmentajien tilaisuuteen, hän ei empinyt hetkeäkään.

Nieminen matkusti lyhyen lomansa aikana Helsinkiin, valmisteli erittäin kattavan esityksen ja luennoi kiinnostuneille valmentajille lähes kolmen tunnin ajan. Hän oli valmis jakamaan oppejaan, kertomaan urapolustaan ja avaamaan maalivahtivalmennuksen yksityiskohtia. Joku toinen valmentaja olisi jäänyt kotiin lepäämään. Niemisen esityksestä paistoi läpi uteliaisuus, nöyryys ja yksityiskohtiin paneutuminen.

Kun olen keskustellut Niemisen kanssa, yksi asia on tehnyt minuun erityisen vaikutuksen. Valmentajalle, joka on äärimmäisen omistautunut omalle asialleen, nöyrä oppimista kohtaan ja aidosti kiinnostunut erilaisista kulttuureista, tapahtuu hyviä asioita.

Jyri, kuva 4

Jyri Nieminen joulukuussa 2018.

 

Rasmus Jansson

Keväällä 2017 nuori, alle 20-vuotias valmentaja saapui katsomaan harjoituksiani. En ollut tavannut häntä koskaan aikaisemmin. Seurasin sivusilmällä, kuinka valmentaja kirjoitti kynä sauhuten muistiinpanoja harjoituksista.

Harjoitusten jälkeen oli palautteen aika. Nuori tarkkailija ihmetteli esimerkiksi sitä, miksi drillissä ei ollut puolustajaa, miksi pallonhallintaharjoitteen alue oli kentän leveys- eikä pituussuuntaisesti ja miksi valmentajalla ei ollut nappiksia jalassa.

Muistan, että ihmettelin aluksi, että ”mikäs kaveri tämä on”. En ollut koskaan aikaisemmin saanut niin jäsenneltyä, yksityiskohtaista ja kriittistä palautetta. Rasmus Janssonin muistivihko oli täynnä merkintöjä, muistiinpanoja ja piirroksia. Hän kysyi ikäviä, mutta kullanarvoisia kysymyksiä.

”Rassen” hyvällä tavalla maaninen suhtautuminen valmentamiseen yllättää minut kerta toisensa jälkeen. Toivon, että hän ei koskaan menettäisi tuota asennetta.

Hän kuvaa dronella nelosdivisioonajoukkueen harjoituksia, jotta voisi arvioida paremmin pelaajien välisiä etäisyyksiä. Hän kiertää vapaa-ajalla helsinkiläisten yritysten luona ja hakee sponsoriavustuksia, jotta joukkueen arkea voisi parantaa entisestään. Hän menee kentälle kaksi tuntia etuajoissa, jotta voi laittaa jokaisen tötsän sentilleen oikeaan paikkaan. Hän matkustaa vapaa-ajalla satojen kilometrien päähän, jotta voi keskustella toisen valmentajan kanssa pari tuntia. Vastaavanlaisia esimerkkejä on erittäin paljon.

Olen iloinen, että olen voinut auttaa Rassea edes vähän matkan varrella. Kun olen saanut kuunnella Rassen näkemyksiä, olen oppinut siinä samalla myös itse. Arvostan Rassen sitoutumista ja itsensä likoon laittamista. Hänelle puolivillainen tekeminen ei ole vaihtoehto.

Rasse on osoittanut omalla valmennustoiminnallaan todeksi sanonnan: Se, joka tahtoo, keksii keinot – se, joka ei tahdo, keksii tekosyyt. Rasse toimii kuin ammattilainen, vaikka hän on saanut jalkapallosta lähes aina vain taskurahoja – jos sitäkään.

Vaikka Rassella on ollut välillä vaikeita vaiheita, uskon siihen, että valmentaja, joka antaa itsestään valtavasti lajille, saa siitä myös paljon takaisin.

 

Jukka Korkka

Käpylän Pallo on monella tavalla ainutlaatuinen yhteisö. KäPan, kuten jokaisen muun suomalaisen jalkapalloseuran, tärkein voimavara on ihmiset. Yksi KäPan kantavia voimia on ollut jo pitkään Jukka Korkka.

Jukka on toiminut KäPassa monessa roolissa – puheenjohtajan tehtävästä juniorivalmentajan rooliin. Kun KäPa teki kymmenen vuotta sitten suuren ryhtiliikkeen, Jukka oli mukana: hän valmensi seuran ensimmäistä United-ikäluokkaa, 1997-syntyneitä. Mutta jopa vielä tärkeämpää on, että hän on mahdollistanut yli 10 vuoden ajan KäPan pelaajille paremmat harjoitteluolosuhteet.

Vaikka Jukka on käyttänyt vuosien aikana valtavasti aikaa Käpylän Pallon toimintaan, hän on yhä kentällä – satoi tai paistoi, oli pakkasta tai ei. Tällä hetkellä Jukka kuuluu seuran 15-vuotiaiden joukkueen valmennustiimiin. Hän on nähnyt ja kokenut paljon, mutta haluaa edelleen olla antamassa panoksensa seuran ja sen junioreiden hyväksi.

Ei ole epäilystäkään, etteikö Jukalla olisi KäPa-sydän. Hän on tehnyt seuran eteen valtavasti töitä. KäPa on elinvoimainen, koska seurassa toimii kokeneita seuraihmisiä, kuten Jukka ja seuran puheenjohtaja Petri Vanhala, mutta myös nuoria ja nälkäisiä valmentajia. Uskon, että tällainen sekoitus on hyödyksi kaikille.

Jukka on ollut KäPassa arjen mahdollistaja. Hän ei pidä itsestään meteliä, tärkeintä on teot. Moni asia seurassa olisi jäänyt tapahtumatta, jos Jukka ei olisi laittanut itseään likoon. Monet toimijat ympärillä ovat vaihtuneet, mutta Jukka on jatkanut tinkimätöntä työtä itselleen rakkaan seuran eteen.

Käpylän Pallo ei olisi Käpylän Pallo, jos siinä ei toimisi sellaisia tyyppejä kuten Jukka Korkka. 

 

Mika Kokko

Valmentajat ovat vaikuttaneet minuun eri tavoin. On valmentajia, joiden kanssa olen toiminut vuosia ja joilta olen saanut vaikutteita pitkän aikaa. Sitten on valmentajia, jotka ovat vaikuttaneet vain hetken, mutta joiden panos on ollut kriittisellä hetkellä tärkeä.

Mika Kokko toimii Gnistanissa ensin Fortum Tutorin roolissa ja myöhemmin valmennuspäällikkönä. Tutorointiin kuului, että ”Billy” kävi kahden vuoden aikana noin kuusi kertaa katsomassa harjoituksiani. Keskustelimme treenien jälkeen harjoitteista, toiminnastani sekä ajatuksistani valmentajana.

Olin valmentanut vasta hetken aikaa ja tein alussa varmasti kaikki mahdolliset virheet. Billyn tuki, rohkaisevat sanat ja rakentava tapa antaa palautetta olivat minulle kuin kultahippuja. Billy antoi aiheellisesti kritiikkiä, mutta se ei ollut koskaan sävyltään tuomitsevaa tai väheksyvää. Hän löysi heikosta suorituksestani aina pienen hyvänkin asian.

Sain palautekeskusteluista Billyn kanssa erittäin paljon irti. Kyse oli eräänlaisesta ”mestari-kisälli -asetelmasta”. Billy ei ole varmasti tietotaidoltaan paras kouluttaja, mutta hän osasi vuorovaikutuksen tärkeän taidon. Billy sai minut pohtimaan ja ajattelemaan omaa valmentamistani. Hän ei korostanut koskaan itseään, vaan halusi aidosti auttaa kokemattomampaa valmentajaa.

Monet valmentajat vaihtavat nykyään seuraa lähes joka kausi. Kun jostain tarjotaan hieman parempaa palkkaa, verkkaritakin väri vaihtuu. Billy toimi MPS:ssä 11 vuotta ennen kuin hän siirtyi Gnistaniin, jossa hän valmensi yli viisi vuotta. Nyt hän työskentelee POHU:ssa.

Olen usein miettinyt, kuinka paljon Suomessa hukataan potentiaalisia aloittelevia valmentajia pelkästään sen takia, että kukaan ei sparraa heitä. Tuki puuttuu silloin, kun sitä tarvitsisi eniten. En ole varma, valmentaisinko vielä tänäkin päivänä, jos Billy ei olisi alkuvaiheessa auttanut, sparrannut ja kannustanut.

 

Aleksi Piirainen

Olen usein miettinyt, mitä hyvä valmentajuus tarkoittaa. Milloin ihmisestä voi sanoa, että hän on aidosti valmentaja, eikä vain pelaajien ulkoiluttaja tai toiminnan pyörittäjä?

Olen saanut nähdä viime vuosina läheltä Aleksi Piiraisen toimintaa. Hän on aina antanut itsestään kaiken kentällä. Kun harjoituksista on ollut taukoa, Api on lähtenyt ulkomaille etsimään oppia ja syventämään ymmärrystään jalkapallosta. Milloin Lissaboniin, milloin Barcelonaan. Hän on matkustanut paikkoihin, joista voi saada eniten oppia.

Kun Api muutti pohjoisesta Etelä-Suomeen, hän matkusti ensimmäiset kuukaudet joka päivä Kirkkonummelta Kumpulaan harjoituksiin. Olen nähnyt, kuinka Api on pitänyt viikon sisällä yli 20 kehityskeskustelua ilman, että ote on kertaakaan herpaantunut. Hän on myös ainoa valmentaja, joka on selvittänyt KäPan entisen valmennuspäällikön Ossi Virran kuusiportaisen rekrytointiprosessin.

Välillä minusta on tuntunut, että Apin elämässä ei ole mitään muuta kuin jalkapalloa.

Se, kuinka paljon Api on antanut itsestään valmentamiselle, on vaikuttanut ajatteluuni paljon myös jalkapallon ulkopuolella. Tuolla tinkimättömällä ja rehellisellä työmoraalilla Api olisi pärjännyt monessa muussakin asiassa.

Olen usein pitänyt itseäni kriittisenä jalkapalloihmisenä, mutta Apin seurassa huomaan, että olen kaikkea muuta. Api kyseenalaistaa terveellä tavalla asioita. Väitän, että tällainen ajattelutapa potkisi juniorivalmentajakuntaa paremmin eteenpäin kuin laimea konsensushakuisuus.

Api on kuitenkin kaikkein kriittisin itseään kohtaan. Hänellä on ollut välillä vaikeitakin hetkiä valmentajana, mutta en ole koskaan nähnyt tai kuullut hänen etsivän tekosyitä muualta tai ulkoistavan vastuuta muille. Se on esimerkillä johtamista.

Jos minun pitäisi kuvailla Apia yhdellä adjektiivillä, sanoisin häntä rehelliseksi. Tuo rehellisyys näkyy muita ihmisiä ja asioita, mutta myös itseä kohtaan.

Joku aika sitten Api oli sopinut, että kaksi parikymppistä valmentajaa tulee seuraamaan hänen treenejään. Myöhemmin samalla viikolla he tapasivat kahvilassa ja kävivät harjoitteet yhdessä läpi. Api halusi kehittyä, häntä ei kiinnostanut valmentajien ikä tai kokemus. Api ei ole myöskään koskaan sanonut ”ei”, jos joku on pyytänyt häntä seuraamaan treenejä ja antamaan palautetta.

Tämä kaikki kertoo paljon Apin arvomaailmasta. Hän elää valmentamista varten.

 

 J-P Savolainen

Kun siirryin vuonna 2016 rakkaasta kasvattiseurastani Gnistanista Käpylän Palloon, luulin tietäväni jalkapallosta paljon. Kun olen valmentanut J-P Savolaisen kanssa, olen ymmärtänyt, että en tiedä todellisuudessa juuri mitään. Muutos on ollut huomattava.

Kun tapasin J-P:n ensimmäisen kerran Kumpulan toimistolla, tiesin, että olen tullut oikeaan paikkaan. Kiitos J-P:n ja monien muiden KäPa-ihmisten, seurasta on tullut henkinen kotini.

Jo ensimmäisessä tapaamisessa J-P puhui jalkapallosta intohimoisesti ja piirsi fläppitaululle kuvioita tulenpalavasti. Tuosta hetkestä on alkanut hieno matka. Yhteisiä treenejä, matkoja, palavereita ja pelejä on takana varmasti lähes tuhat.

Vietin varsinkin vuosina 2017 ja 2018 J-P:n kanssa uskomattoman hienoja hetkiä, kun valmensimme yhdessä. Koimme karvaita pettymyksiä ja upeita tunteita. En vaihtaisi mistään hinnasta noita hetkiä. Olen kasvanut J-P:n seurassa sekä valmentajana että ihmisenä.

Olemme ajaneet ikivanhalla autollani peleihin ympäri Etelä-Suomea. Olemme nukkuneet Italiassa pienen motellin ahtaan huoneen kapeassa parisängyssä. Olemme parantaneet jalkapallomaailmaa pimeinä iltoina syrjäisissä kahviloissa.

Muistan, kuinka pettyneitä olimme, kun kävelimme harmaassa ja sateisessa Tukholmassa syksyllä 2017 takaisin hotelille Brommapojkarnalle kärsityn rökäletappion jälkeen. Tai kun jumituimme Keravalla ruuhkaan surkean vieraspelin jälkeen. Tai kun nukuimme Milanon lentokentän kivikovalla lattialla rättiväsyneinä.

Hienoja hetkiä on käsittämättömän paljon. J-P:n yksi hienoimmista piirteistä valmentajana on, että hän on nöyrä ja todellinen joukkueihminen. Vaikeilla hetkillä hän on aina kantanut vastuunsa. Kun joukkueet ovat menestyneet, hän ei ole koskaan nostanut itseään jalustalle. Vaikka välillä olisi ollut todellakin syytä.

Opimme tuntemaan toisemme niin hyvin, että toinen tiesi usein sanomattakin mitä toinen ajattelee. Kerran J-P onnistui kuitenkin yllättämään minutkin.

Pelaajamme olivat käyttäytyneet vastustajaa kohtaan epäasiallisesti pelin jälkeen, ja J-P suuttui tästä toden teolla kopissa. Säikähdin itsekin yleensä erittäin rauhallisen J-P:n tiukkaa palautetta. Myöhemmin olemme muistelleet lämmöllä tuotakin hetkeä pelaajien kanssa.

Olen todennäköisesti oppinut eniten jalkapallosta J-P:ltä. Hän on ollut eräänlainen jalkapallo-opettajani, futismentorini.

20170705_165659

J-P Savolainen keväällä 2017.

 

 Oodi juniorivalmentajille

Muistan, kun Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen kysyi minulta kerran, mitä tavoitteita minulla on jalkapallossa. En muista enää sanatarkasti, mitä vastasin Tihiselle, mutta jotenkin se liittyi suomalaisen juniorivalmennuksen arvostuksen edistämiseen. En ole koskaan ollut kiinnostunut jalkapallouran luomisesta tai palkintojen voittamisesta.

Tämä valmentajakalenteri on ollut yksi osa tuota arvostuksen edistämistä. Vaikka mukana on myös joitakin aikuisten valmentajia, olen halunnut keskittyä tarinoissa nimenomaan juniorivalmentajiin. Samaan aikaan on sanottava, että kalenterista puuttuu useita hienoja valmentajatyyppejä, jotka tekevät päivittäin tärkeää työtä juniorikentillä.

Olen ollut juniorijalkapallossa mukana pian kahdeksan vuotta. Mitä kauemmin olen ollut mukana, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan näkymättömiä arjen puurtajia, juniorivalmentajia. Teette erittäin tärkeää työtä aikakaudella, jolloin lasten ja nuorten yksinäisyys ja liikkumattomuus ovat todellisia ongelmia. Olen seissyt viime vuodet kilpafutisjoukoissa, mutta arvostan tasavertaisesti kaikilla tasoilla toimivia valmentajia.

Vaikka olen kriittinen, uskallan silti sanoa, että suomalaisen juniorivalmennuksen taso on noussut vajaan kymmenen vuoden aikana paljon.

Muiden arvostus on aina seurausta siitä, miten juniorivalmentaja arvostaa itse omaa työtään. Valmentajia, joista olen kertonut kalenterissa, yhdistää monta asiaa. Yksi niistä on oikeanlainen nöyryys lajia kohtaan. Se, jos mikä, osoittaa arvostusta valmentamista kohtaan. Laji on aina suurempi kuin yksikään toimija.

Parhaat lapsuus- ja nuoruusvuosieni muistot liittyvät jollain tavalla jalkapalloon. Aikuisena olen kokenut juniorikentillä tunteita, joita muualla elämässä tulee harvoin vastaan. Olen halunnut antaa lajille jotakin takaisin. Minulle on ollut suuri kunnia, että olen voinut esimerkiksi auttaa useita juniorivalmentajia työsopimusasioissa. Olen voinut yhdistää kaksi intohimoani, juridiikan ja jalkapallon.

Kun jonain päivänä, sen jälkeen, kun en enää valmenna, muistelen vuosiani juniorivalmentajana, olen varma, että muistan parhaiten ihmiset, joihin olen saanut vuosien saatossa tutustua. Ihmiset, joilta olen saanut oppia paljon. Ihmiset, joiden kanssa olen saanut toimia hienon lajin parissa.

 

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Kategoriat:Jalkapallokulttuuri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s