Valmennus

Analyysi: Maalin syntymisen anatomia

Maalinteko on jalkapallopelissä toinen osatavoite vastustajan maalinteon estämisen lisäksi. Samalla maalinteko sisältää pelin vaiheista eniten myyttejä ja puhtaita väärinymmärryksiä.

Norwichin ja Huuhkajien Teemu Pukki on nyt kaikkien huulilla tehokkaan alkukautensa ja Suomen EM-kisapaikan takia. Kuten kaikille hyökkääjille, myös Pukille tulee jaksoja, jolloin maaleja ei tunnu syntyvän millään. Kuivia kausia selitetään usein sillä, että ”pelaaja ei nyt vain satu osumaan maalipuiden väliin”. Välillä puhutaan myös henkisestä taakasta, apinasta selässä ja niin edelleen.

Toisaalta, kun hyökkääjä tekee paljon maaleja tietyllä ajanjaksolla, puhutaan synnynnäisestä maalinteon taidosta, mystisestä maalipaikkojen haistamisesta tai muusta yhtä abstraktista.

Ovatko nämä ainoita selittäviä tekijöitä maalittomuudelle tai maalien tekemiselle?

Maalinteossa moni asia nivoutuu yhteen. Koska yksilösuorituksia tapahtuu pelissä todella harvoin, joukkueen täytyy ensiksi luoda riittävän hyviä maalipaikkoja, viimeistelyä yrittävän pelaajan suorituksessa täytyy olla laatua ja pelaajalla täytyy olla henkisesti rohkeutta mennä pieniin väleihin vastustajan puolustajien keskellä. Rentoudesta viimeistelysuorituksessa on myös varmasti apua, joten näin ollen onnistumiset toki myös ruokkivat itseään.

Joukkueen pelaamisen vaikutuksesta maalintekoon puhutaan sen merkittävyyteen nähden liian vähän. Teemu Pukki on sisäistänyt joukkueen yhteistyön merkityksen, sillä hän kiittää lähes aina maalinsa jälkeen sen syöttäjää ensimmäisenä. Jos joukkue ei systemaattisesti ja tasaisesti luo riittävän hyviä maalipaikkoja, myös hyökkääjien ruuti on varmasti ajoittain märkää. Kiitokset maalien syöttäjille ovat siis paikallaan.

Mikä on hyvä maalipaikka?

Jotta pääsemme eteenpäin, meidän täytyy määritellä ensiksi se, mitä pidämme hyvänä maalintekopaikkana.

Yli 50 vuotta sitten, kun pelistä alettiin kerätä ensimmäistä kertaa jonkinlaista dataa, analyytikot Charles Reep ja Bernard Benjamin löysivät yhteyden laukausten lukumäärän ja maalien syntymisen välillä. Jos joukkue laukoi 10 kertaa, Reepin ja Benjaminin mukaan joukkueen pitäisi tehdä laukauksista vähintään yksi maali.

Ajatus oli siis, että mitä enemmän joukkue laukoo, sitä todennäköisemmin maaleja syntyy. Reepin ja Benjaminin analyyseilla oli pitkään iso vaikutus valmennuskulttuuriin Englannissa. Myöhemmin myös esimerkiksi Norjan miesten maajoukkueen pelikirja pohjautui heidän ajatuksiinsa.

Se, mitä analyysi ei ottanut huomioon, oli kysymys siitä, miltä alueelta ja millaisesta tilanteesta maalintekoyritykset tapahtuivat.

Koska kaikkien maalipaikkojen ei katsottu voivan olevan laadultaan samanarvoisia, avuksi otettiin maaliodottaman laskeminen joukkueelle ottelussa sekä jokaiselle joukkueen luomalle maalipaikalle.

Yksinkertaistettuna maaliodottama laskee arvon jokaiselle maalintekoyritykselle perustuen siihen, mitä tilanteesta tiedetään. Jos maaliodottama on esimerkiksi 0,24, yritys menee maaliin 24 %:n todennäköisyydellä. Ja niin edelleen.

Se, minkä lukeman yksittäinen maalipaikka saa, riippuu muun muassa siitä, kuinka kaukaa ja mistä kulmasta yritys tapahtuu.

 

XG_kuva

Yllä olevassa kuvassa maalintekoalueet on jaettu karkeasti neljään kategoriaan. Ykkösalueelta maalintekoa yritettäessä onnistumisen todennäköisyys ja sitä myöten maaliodottamalukema on suurempi kuin kakkosalueelta ja niin edelleen. Lisäksi kuvasta voidaan tarkastella esimerkkeinä Lionel Messin, Neymarin ja Luis Suarezin laukaisukarttoja kaudelta 2017-2018. Huomaamme, että selvästi suurin osa maaleista on tullut alueilta 1-3. Voimme pohtia, onko kyseessä pelkästään sattuman vaikutus.

Jotta pääsemme jälleen analyysissä eteenpäin, voimme pitää yhteisymmärryksen raameina sitä, että jalkapallossa suurin osa maaleista tehdään vähillä kosketuksilla ensisijaisilta maalintekoalueilta (alueet 1-3). Näin ollen kilpailussa menestystä haluavan jalkapallojoukkueen tulisi keskimäärin pyrkiä rakentamaan maalipaikat noilta alueilta. En usko, että kaukolaukaukset ovat missään huippujoukkueessa täysin kiellettyjä, kunhan joukkueen maalipaikkojen maaliodottamalukemat säilyvät halutun keskiarvon rajoissa. Lisäksi yksittäisillä kaukolaukauksilla voi olla muita funktioita, kuten vastustajan saaminen puolustamaan ylemmäs, jolloin tiloja selustaan voi syntyä.

 

Mistä maalintekotilanteeseen kannattaa syöttää?

Kun joukkueella on selvä tavoite, mistä se haluaa keskimäärin yrittää maalintekoa, oleellista on miettiä seuraavaksi, miltä alueelta viimeinen syöttö ennen maalintekoyritystä tulee. On hyvin eri asia, tuleeko syöttö 16-alueen sisältä matalana syöttönä vai korkeana keskityksenä läheltä sivurajaa.

Tässä pelin vaiheessa joukkueen lähestymistapa riippuu myös joukkueen pelitapavalinnasta. Joukkue voi pyrkiä lähettämään systemaattisesti maalintekoalueille ylivoimatilanteisiin kontrolloituja syöttöjä, jotka omien hyökkääjien on helppo ennakoida tai pyrkiä suoraviivaisesti maalintekoalueille syöttämällä kauempaa, jolloin tekniset suoritukset ovat vaikeampia ja joukkue luottaa tällöin enemmän yksittäisten pelaajien laatuun kaksinkamppailuissa. Ja tällöin myös sattumalla on isompi rooli.

Ottamatta kantaa siihen, mikä on hyvä tai huono lähestymistapa, tässä tekstissä lähdetään ajatusleikkinä miettimään joukkuetta, joka haluaa viimeiset syötöt maalintekoalueille kontrolloidusti sellaisilta alueilta, joista syötön onnistuminen on todennäköisempää.

syöttöalueet

Ruotsalainen jalkapallovalmentaja ja analyytikko Douglas Jacobsen on löytänyt yhteyden boksin sivuilta ensisijaisille maalintekoalueille suuntautuvien syöttöjen ja laadukkaan maalintekopaikan syntymisen välillä. Todennäköisyyksiin pelinsä perustava joukkue voi siis pyrkiä saamaan pallon ensin syöttöalueelle, josta pallo toimitetaan ensisijaisille maalintekoalueille eli niin sanotulle kultaiselle alueelle.

Kuten jalkapallossa usein, totuus ei kuitenkaan ole tässäkään asiassa niin absoluuttinen, että ainoa sauma pallon toimittamiselle ensisijaisille maalintekoalueille olisi boksin sisältä. Joukkueella voi olla muita triggereitä käytössä maalipaikkaan syöttämiselle myös boksin ulkopuolelta. Yleisinä periaatteina voimme todeta, että syötön onnistumiseen boksin ulkopuolelta vaikuttaa kaksi asiaa.

1. Onko syöttävällä pelaajalla jalka auki, ts. ei prässiä tai häirintää?

2. Onko ensisijaisilla maalintekoalueilla tilaa, jonne syötön voi toimittaa?

Joukkue voi määrittää, että nämä kaksi asiaa toimivat triggerinä sille, että joukkue pyrkii syöttämään ensisijaiselle maalintekoalueelle myös boksin ulkopuolelta. Syötöt maalintekotilanteeseen olisi siis hyvä kohdistaa kohti tilaa, eikä kohti pelaajia. Voimme miettiä, kuinka suuri todennäköisyys maalinteolle on, jos suurin osa joukkueen syötöistä boksiin maalintekoalueille tulee tilanteissa, joissa vastustajan topparit ja omat hyökkääjät ovat paikallaan boksissa ja syöttö tulee tyhjän tilan sijasta kohti paikallaan seisovia pelaajia.

Kun pallo toimitetaan ensisijaiselle maalintekoalueelle, roiskaisuja tulisi välttää ja säilyttää syötönomaisuus. Syötöt boksin kulmilta maalintekoalueelle vaativat pelaajien potkuteknisiltä taidoilta paljon. Syöttö pitäisi saada lähtemään lujaa lyhyellä latauksella, sopivalla kierteellä ja tarkasti kohti tilaa maalivahdin ja vastustajan toppareiden välissä. Huippupelaajista esimerkiksi Manchester Cityn Kevin de Bruyne on luonut tästä syötöstä tavaramerkkinsä.

 

Miten syöttöalueille päästään?

Hyökkäävän joukkueen ensisijaiset syöttöalueet ovat samalla toki puolustavan joukkueen prioriteettilistalla korkealla tiloista, joihin vastustajaa ei missään tilanteessa saisi päästää. Syöttämään edullisilta alueilta ei ole siis suinkaan helppo päästä, vaan se vaatii joukkueelta riittävää organisoitumista.

Suurin osa huippujoukkueista käyttää jollain tavalla kentän jakamista kaistoihin organisoidessaan pelaamistaan.

Syöttöalueille ja maalintekoalueelle pääsemisestä puhuttaessa kaistoista tärkeässä roolissa ovat taskut. Taskuilla kentällä tarkoitetaan vastustajan puolustuslinjan ja keskikenttälinjan sekä keski- ja laitakaistan väliin jäävää tilaa.

Taskuista on selvä väylä syöttöalueille. Joukkueella voi olla esimerkiksi periaate, että aina kun laitakaistalla on jalka auki, tulee yhden pelaajan tehdä liike syöttöalueelle. Pelaajien sijoittuminen kentälle kannattaa tällöin organisoida siten, että pallollisen puolen taskussa on aina vähintään yksi pelaaja ja vastustajan topparin ja laitapakin väli on jätetty tyhjäksi. Syöttöalueelle pääsemisen esteeksi muodostuu usein se, että joku pelaajista tukkii väylän syöttöalueelle seisomalla paikallaan syöttöväylällä.

taskufinal

Jos väylää syöttöalueelle liikkumiseksi ei löydy vastustajan puolustaessa selustan tilan pois, silloin yhden pelaajan kannattaa sijoittua taskuun siten, että tälle voi syöttää takaviistoon diagonaalisti. Jos syötön jälkeen taskussa olevalla pelaajalla on jalka auki ja toppareiden selustassa ensisijaisella maalintekoalueelle on tilaa, voi joukkue pyrkiä syöttämään sinne. Jos tilaa ei ole tai vastustaja estää nopean syötön, kannattaa joukkueen alkaa palloa liikuttamalla etsiä parempaa mahdollisuutta maalintekoalueelle pääsemiseksi.

tasku2final

Varsinkin hieman matalammassa blokissa puolustavia joukkueita vastaan käyttökelpoinen tapa löytää tiensä syöttöalueelle vastustajan puolustuksen selustaan on käyttää kombinaatioita, joista hyödyllisin joukkueelle on varmasti kolmas pelaaja -kombinaatiot. Kolmas pelaaja -periaatetta toteuttaessa joukkue pyrkii löytämään syöttöalueelle liikkuvan vapaaksi jääneen pelaajan syöttämällä sinne jonkun muun pelaajan kautta. Kolmas pelaaja -kombinaatioiden teho perustuu siihen, että pallon liikkuessa ensimmäiseltä pelaajalta toiselle, vastustajien huomio voi kiinnittyä liikaa kohti palloa ja pelaajien liikkeiden seuraaminen unohtuu hetkeksi.

Kolmas pelaaja -kombinaatioissa ideana on siis pelata (usein) vartioidun pelaajan kautta vapaalle pelaajalle. Vartioidun pelaajan on tällöin syytä ymmärtää, ettei syöttöä ole tarkoitettu hänelle itselleen, vaan pelaaja toimii ainoastaan eräänlaisena linkkinä syöttäjän ja vapaan pelaajan välissä. Kahden pelaajan väliset seinäkombinaatiot on suhteellisen helppo puolustaa pois, joten joukkue parantaa todennäköisyyttä löytää vapaa pelaaja, jos pelaajat etsivät systemaattisesti kolmatta pelaajaa luodessaan maalintekotilannetta.

3rdman

Pallon ollessa joukkueen hallussa pelin voi jakaa avaamisvaiheseen, etenemisvaiheeseen ja maalintekotilanteen luomiseen, riippuen siitä, millä alueella kentällä ollaan ja mitä vastustajan linjaa vastaan pelataan.

Avaamis- ja etenemisvaiheen organisoinnissa ei huippujoukkueet jätä yksittäisille pelaajille juurikaan vapauksia soveltaa, vaan liikkeet tapahtuvat ja pitääkin tapahtua kuin raiteilla. Maalintekotilanteen luomisen vaiheessa osa huippujoukkueistakin jättää pelaajille enemmän vapauksia toteuttaa liikkeitä ja tehdä kombinaatioita ilman ennalta sovittuja kuvioita.

Guardiolan ajan FC Barcelonassa kolmikolla Messi, Samuel Eto’o ja Thierry Henry oli suhteellisen vapaat kädet vastustajan viimeistä linjaa vastaan, mutta legenda kertoo, että Henryn erehtyessä sijoittumaan väärään paikkaan etenemisvaiheessa, hän joutui puoliajalla vaihtoon ja sai Guardiolan haukut niskoilleen, vaikka oli ehtinyt tehdä ottelussa jo yhden maalinkin.

Jos pelaajat ovat riittävän hyviä ja kykeneväisiä soveltamaan, maalintekotilanteen luomiseen raamit voi jättää hieman väljemmiksi kuin muissa pelin vaiheissa.

 

Itse viimeistelyvaihe

Viimeisellä syötöllä tai sillä, miten maalintekotilanne on rakennettu, ei ole juurikaan merkitystä, jos viimeistelyvaihe on laaduton ja hyökkääjien ruuti on märkää.

Maalintekovaiheen voi jakaa kahteen vaiheeseen:

1. Toiminta juuri ennen viimeistelysuoritusta

2. Itse viimeistelysuoritus

Maalinteon todennäköisyyttä kasvattavan joukkueen kannattaa pyrkiä täyttämään ensijainen maalintekoalue järkevästi. Kultainen alue voidaan jakaa vielä poikittaissuunnassa kolmeen alueeseen: etualue, keskikaista sekä taka-alue. Optimitilanteessa nuo kaikki alueet on täytetty, mutta jos riittävästi pelaajia ei ehdi maalintekoon kannattaa alueet priorisoida siten, että ensiksi täytetään etualue, sitten keskikaista ja sen jälkeen taka-alue. Jos kaikki kaistat on täytetty syötön lähtiessä kannattaa pelaajien sijoittua vielä eri korkeuksilla suhteessa toisiinsa – etualueen pelaaja kohti etutolppaa, keskikaistan pelaaja takaviistoon. Ja niin edelleen.

Joukkueen pelaajien liikkuessa maalintekoalueelle on tärkeää muistaa, etteivät pelaajat ole alueella liian aikaisin, vaan joukkueen pelaajien kannattaa liikkua alueille vasta viime hetkillä syötön lähtiessä, jotta syötölle on tilaa vastustajan toppareiden selustassa.

maalialueet

Kun ensisijaiset maalintekoalueet on täytetty, nivoutuu joukkuepelaaminen yhteen yksilön peruspelaamisen sekä pelipaikkakohtaisten taitojen kanssa.

Ennen viimeistelysuoritusta pelaajan on tärkeää ymmärtää pelattavaksi liikkumisen merkitys. Jos hyökkääjä joutuu toistuvasti yrittämään viimeistelyä vartioituna tai ollessaan paikallaan, maalimäärät tippuvat kauden edetessä varmasti.

Maalinteon todennäköisyyttä lisää se, että hyökkääjä pääsee yrittämään maalintekoa tyhjästä tilasta. Ennen keskityksen lähtöä hyökkääjä voi käydä lähellä topparia, jolloin toppari saadaan luulemaan, että pelaaja on hänellä kontrollissa. Ensimmäistä liikettä tulisi kuitenkin seurata toinen liike, jolla hyökkääjä irtoaa tyhjään tilaan esimerkiksi toppareiden väliin. Muita tapoja pelattavaksi liikkumiselle on esimerkiksi hyökkääjän liike ensin puolustajan selän taakse pimeälle puolelle ja sen jälkeen etupuolelle.

Jotta viimeistelyn todennäköisyys kasvaa, hyökkääjän tulisi siis ennen viimeistelyä tunnistaa tilanteeseen parhaiten sopiva pelattavaksi liikkumisen malli.

Alla olevasta videoklipistä voimme seurata PSG:n Mauro Icardin toimintaa juuri ennen viimeistelyvaihetta.

Itse viimeistelysuoritus tapahtuu usein potkutekniikkavalmentajien kauhuksi erilaisilla nopeilla lyhyen latauksen laukauksilla, tökkäisyillä ja laukauksilla huonosta tasapainosta, joihin on mahdotonta löytää yhtä ainoaa absoluuttisen oikeaa opeteltavaa tekniikkaa.

Muutamia periaatteita toki löytyy, jotka kasvattavat maalinteon todennäkköisyyttä. Viimeistelysuoritus on hyvin usein 1v1-tilanne vastustajan maalivahtia vastaan ja päämäärä on tuon tilanteen voittaminen.

Jos pelaaja ehtii havainnoida ennen suoritusta, viimeistelyä kannattaa yrittää tyhjempään kulmaan. Laukaus tulisi yrittää pitää matalana ja laukauksessa tulisi priorisoida tarkkuus sekä nopeus.

Jos pelaaja ei ehdi havainnoida ennen suoritusta, kuten usein nopeatempoisissa viimeistelyvaiheen tilanteissa voi käydä, tämän kannattaa yrittää maalintekoa systemaattisesti maalivahdin tulokulmaan matalalla vedolla. Tulokulmalla tarkoitetaan sitä kulmaa, josta syöttö tulee ja josta maalivahti todennäköisesti liikkuu poispäin sivuttaissyötön aikana.

Viimeistelyssä hyvä osuma on tärkein. Näin ollen havainnointi tulisi tapahtua ennen laukausta ja itse laukauksen aikana katse voi olla pallossa, jotta hyvän osuman saaminen palloon helpottuisi. Se, millä kehon osalla viimeistelyä kannattaa yrittää, riippuu tilanteesta. Pelaajan kykyä on valita tilanteeseen sopiva tekniikka; joskus se on tökkäys kengän kärjellä, joskus hieman tarkempi sijoitus sisäsyrjällä, joskus kurotus palloon ulkosyrjällä ja joskus kobramainen terävä pusku päällä maan kautta maaliin. Tärkeää on, että osuma on tilanteeseen nähden paras mahdollinen ja yritys lähtee  mahdollisimman nopeasti lyhyellä latauksella.

Maalintekotilanteen luomisessa ja viimeistelyssä nivoutuu siis vahvasti yhteen joukkuetaktinen puoli sekä yksilön peruspelaamisen sekä pelipaikkakohtaisten taitojen laatu. Kummankaan tärkeyttä ei sovi unohtaa ja hyökkääjien kannattaa muistaa maaliensa syöttäjiä.

 

***

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Kategoriat:Valmennus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s