Jalkapallokulttuuri

”Taivaalla on ollut välillä synkkiä pilviä, mutta Jesse on selvinnyt vastoinkäymisistä” – Huuhkajien vanhemmat muistelevat: Timo Joronen

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat saavutti marraskuussa historiallisen EM-kisapaikan. Maajoukkueen saavutusta on tarkasteltu useasta eri näkökulmasta, mutta yksi ulottuvuus on puuttunut. Millainen pelaajan polku Huuhkajat-paitaan on ollut?

Suomalaisessa urheilukeskustelussa on tyypillistä, että arjen mahdollistajat ja tärkeät tukijat, kuten vanhemmat ja juniorivalmentajat, putoavat historian lehdiltä kuin leivänmuruset. Se, miten kaikki on tapahtunut, jää usein kertomatta.

Suunnanmuutos-jalkapalloblogin Huuhkajien vanhemmat muistelevat -juttusarjassa pelaajien vanhemmat kertovat, millaisten vaiheiden jälkeen heidän lapsensa ovat nousseet A-maajoukkuepelaajiksi.

Juttusarjan kolmannessa osassa haastattelussa on Jesse Jorosen isä Timo Joronen.

Pyry Soirista kertovan tekstin (juttusarjan ensimmäinen osa) löydät täältä ja Joel Pohjanpalon tarinan (juttusarjan toinen osa) puolestaan täältä.


 

Pienen paikkakunnan urheiluarkea

”Lapsena Jesse leikki ja pelasi kavereidensa kanssa kyläkoulun liikuntasalissa. Hän aloitti jalkapallojoukkueessa Simpeleen Urheilijoissa 7-8-vuotiaana. Pienellä paikkakunnalla yhdessä ikäluokassa oli vain 10-15 pelaajaa. Nykyään ryhmät saattavat olla vielä pienempiä.

Perheemme arjessa jalkapallo oli yksi harrastus muiden joukossa. Valmensin itse aktiivisesti yleisurheilijoita oman työni ohella. Jesse ja kaksi hänen nuorempaa sisartaan, Eeva ja Mariharrastivat kaikkea mahdollista.

Perheemme ei ollut niin sanottu jalkapalloperhe. Emme eläneet ja hengittäneet lajia. Jalkapallo oli Jessen yksi harrastus, mutta hän pelasi myös esimerkiksi jääkiekkoa ja koripalloa.

Jesse aloitti jääkiekon naapurikunnan Parikkalan Urheilijoissa 9-vuotiaana. Jalkapallossa junnukausi alkoi aina maaliskuussa, eikä talvella ollut ohjattua toimintaa. Tauko jalkapalloharjoituksista houkutteli keksimään jotakin muuta tekemistä.

Jääkiekko oli Jesselle opettavaista puuhaa. Hän pelasi hyökkääjänä, mutta oli todella heikko luistelemaan. Ensimmäiset kaksi vuotta hän oli joukkueen surkeimpia luistelijoita. Kun jääkiekko loppui 14-vuotiaana, Jessestä oli tullut paras luistelija.

Koska Jesse oli jalkapallossa maalivahti, hän joutui opettelemaan toisessa lajissa erilaisen roolin. Luulen, että siitä on ollut apua pelikäsityksessä.

Jesse pääsi 14-vuotiaana Kuortaneelle alueturnaukseen, mutta hän lopetti jääkiekon pian sen jälkeen. Jalkapallo kiinnosti enemmän, eikä Jesse kokenut jääkiekkoa ”omaksi jutukseen”.

Yläasteella Jesse kävi myös koripallokerhossa. Koska Jessellä oli jo silloin hyvä silmä-käsi-koordinaatio, luulen, että hänestä olisi voinut tulla koripallossa SM-tason pelaaja. Lähin joukkue oli kuitenkin Lappeenrannassa. Tarjouduin viemään häntä treeneihin, mutta Jesse ei ollut niin kiinnostunut koripallosta. Hän halusi pelata futista.

Pienellä paikkakunnalla pystyi tekemään kaikenlaista ilman sen suurempia sitoumuksia tai panostuksia. Talvisin Jesse vietti paljon aikaa myös Simpeleen laskettelurinteissä.”

 

Maalivahdin polku

”Jesseä hoiti yksityisessä perhepäivähoidossa Simpeleellä Terttu-niminen hoitaja. Kun hoidossa pelattiin palloa, Jesse päätyi aina maalivahdiksi. Hän oli siihen aikaan, pienenä poikana, hieman laiskanpulskea, eikä halunnut juosta niin paljoa.

Simpeleellä kiertää legenda, että Jessestä tuli maalivahti, koska sillä pelipaikalla ei tarvinnut juosta niin paljoa. Tämä on hauska tarina, sillä nykyään Jesse on erittäin urheilullinen maalivahti.

Kun Jesse oli 9-vuotias, kukaan ei olisi ollut valmis lyömään euroakaan vetoa siitä, että hänestä tulee ammattilainen – ei edes vanhemmat.

Vaimollani oli Imatralla ystävä, joka vinkkasi perheellemme piirin järjestämistä haaviturnauksista ja -leireistä. Ystävättären poika oli käynyt näissä tapahtumissa.

Jesse oli 10-11-vuotias ja hänen pelaamisensa huomattiin tätä kautta paremmin koko piirin alueella. Piiritoiminnan kautta Jesse sai parempaa maalivahtivalmennusta kuin aikaisemmin.

Seppo Vento oli Simpeleellä Jesselle tärkeä valmentaja. Hän on pitkän tien kulkija. Seppo oli entinen kenttäpelaaja, mutta hän opetteli Jesseä varten maalivahtivalmennuksen.

Seppo rupesi vetämään Jesselle henkilökohtaisia maalivahtiharkkoja, kun Jesse oli noin 13-vuotias. Sepon merkitystä ei voi todellakaan aliarvioida. Hän oli todella merkittävä tekijä Jessen kehityksessä.”

 

Hektinen vuosi 2009

”Jessen uran kannalta yksi tärkeimmistä käännekohdista oli vuosi 2009.

Ensin hän pääsi huhtikuussa testileirille Fulhamiin Tor Sparvin kautta. Sparv oli siihen aikaan Fulhamin kykyjenetsijä Suomessa ja hän oli nähnyt Jessen pelejä aikaisemmin piirijoukkueturnauksissa.

Kesäkuussa pelattiin U17-maaottelu Suomen ja Venäjän välillä. Ottelu pelattiin naapurissa Imatralla. Simpeleeltä tuli paljon väkeä, kun pari päivää ennen peliä kerrottiin, että Jesse pääsee pelaamaan. Suomi voitti 2-1 ja Jesse pelasi hyvän pelin. Se oli aika kova juttu.

Luulen, että Antti Niemelle valkeni tuossa pelissä Jessen potentiaali. Jesse onnistui tiukassa pelissä. Niemi oli Fulhamin entisenä maalivahtina mukana testileirikuvioissa. Myös hän suositteli meille Fulhamia.

Neuvottelimme kesän maaottelun jälkeen Fulhamin lisäksi myös HJK:n ja Hongan kanssa.

Kun Norjassa pelattiin heinäkuussa PM-turnaus, Liverpoolin kykyjenetsijä kutsui Jessen testileirille Liverpoolin. Olimme tässä vaiheessa jo tehneet suullisen sopimuksen Fulhamin kanssa.

Olimme Sepon (Vento) kanssa olleet aina Liverpoolin faneja, joten Liverpool piti nähdä. Ajattelin, että ”jos emme nyt lähde Jessen kanssa Liverpoolin, en voi myöhemmin katsoa itseäni peilistä”.

Olimme viikon Liverpoolissa. Myös he tarjosivat sopimusta. Lupasimme ilmoittaa päätöksestämme viikon sisällä.

Jesse ilmoitti itse, että hän menee Fulhamiin. Häntä ei kiinnostanut se, kuinka paljon Liverpoolista olisi tullut ”killinkiä”. Fulham oli rennompi ja ystävällisempi yhteisö. Liverpoolissa tunnelma oli jännittyneempi. Suhtautuminen pelaajiin oli erilaista.

Jesse koki Fulhamin itselleen paremmaksi paikaksi, sillä siellä akatemia- ja reservijoukkueet toimivat samassa harjoituskompleksissa ja kaikki esimerkiksi söivät samassa ruokalassa. Ne olivat tärkeitä asioita pieneltä paikkakunnalta tulevalle pelaajalle.

Päätös oli kokonaan Jessen oma.”

20181118_Unkari-Suomi_030

Jesse Joronen Huuhkajat-paidassa marraskuussa 2018. Kuva: Jussi Eskola.

Ilo, yrittäminen ja oppiminen avainasemassa

”Minun on vaikea arvioida omaa rooliani. En ole koskaan pakottanut Jesseä mihinkään lajiin. Minulle on aina ollut tärkeää, että urheilussa on iloa ja se on vapaaehtoista. Kenenkään ei pidä lähteä pakolla kisaamaan.

Olen aina kannustanut Jesseä liikkumaan monipuolisesti. Olen havainnut, että pakottamisen tie lopettaa urheilijan harrastamisen viimeistään 16-vuotiaana.

Ainoa asia, mitä olen aina sanonut, on: ”Tee loppuun asti.” Olen nähnyt valmennustyössä, että tietyt tyypit jaksavat väsyneenäkin aina loppuun asti. Toiset lopettavat paljon aikaisemmin. Kun tämä toistuu 300 kertaa vuodessa, merkitys on aika iso.

Jessellä on aina ollut kyky oppia nopeasti uusia asioita. Hän on ollut myös sinnikäs treenaamaan.

Nuorena Jesse vietti paljon aikaa koulun liikuntasalissa. Jesse potki puulattialla erilaisia potkuja lenkkarit jalassa. Muut ”haavipojat” pääsivät jatkuvasti kunnon alustalle. Jesse halusi omatoimisesti kehittää heikkouksiaan.

Jesse ei ollut 12-vuotiaana fyysisesti lahjakkain, mutta hän harjoitteli määrätietoisesti ja monipuolisesti kriittisessä ikävaiheessa 12-15-vuotiaana.

Vaikka Jesse on saavuttanut myöhemmin urallaan monia hienoja asioita, hän ei ole tullut tyytyväiseksi.”

 

Oma heimo löytyy

”Jesse aloitti Mäkelänrinteen urheilulukiossa elokuussa 2009. Hän opiskeli ensimmäisen vuoden ja kävi aina treenaamassa ja pelaamassa Fulhamissa noin kerran kuukaudessa. Muun ajan hän harjoitteli Klubi 04:ssä.

Jesse teki talven aikana viikonloppukeikkoja Englantiin 5-7 kertaa ennen kuin muutti Lontooseen kesällä 2010.

Jesse muutti 17-vuotiaana yksin ulkomaille. Hän asui Englannissa kahdeksan vuotta ennen kuin siirtyi Tanskaan ja sieltä Italiaan. Huolimatta useista loukkaantumisista ja miljoonakaupunki Lontoon kaikenlaisista houkutuksista Jessellä pysyi palikat kasassa.

Jessen henkisen kehityksen kannalta yksi tärkeimmistä vaiheista oli aika Märskyn urheilulukiossa Helsingissä. Hän sai hengittää urheilijan elämää, mikä ei ole Simpeleen kaltaisella pienellä paikkakunnalla aina mahdollista tai ainakaan helppoa.

Jesse sai Märsky-vuoden aikana elämänsä parhaimmat kaverit. He ovat edelleen hänen parhaimpia ystäviään. Vaikka vuoden aikana tapahtuikin erilaisia koiruuksia, Jesse löysi oman heimonsa. Lukion ensimmäinen vuosi oli tärkeää aikaa.

Jesse yrittää jatkuvasti parantaa omaa tekemistään. Hän on oppinut asenteen, että asioita voi muuttaa ja niihin voi itse vaikuttaa.

Jesse on loukkaantunut urallaan monta kertaa. Ura oli yhdessä vaiheessa jopa lähellä loppua. Taivaalla on ollut välillä synkkiä pilviä, mutta Jesse on selvinnyt vastoinkäymisistä.”

 

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Kategoriat:Jalkapallokulttuuri

1 reply »

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s