Jalkapallokulttuuri

”Pyryn tie jalkapalloilijaksi on ollut epätavallinen” – Huuhkajien vanhemmat muistelevat: Iina Soiri

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat saavutti marraskuussa historiallisen EM-kisapaikan. Maajoukkueen saavutusta on tarkasteltu useasta eri näkökulmasta, mutta yksi ulottuvuus on puuttunut. Millainen pelaajan polku Huuhkajat-paitaan on ollut?

Suomalaisessa urheilukeskustelussa on tyypillistä, että arjen mahdollistajat ja tärkeät tukijat, kuten vanhemmat ja juniorivalmentajat, putoavat historian lehdiltä kuin leivänmuruset. Se, miten kaikki on tapahtunut, jää usein kertomatta.

Suunnanmuutos-jalkapalloblogin Huuhkajien vanhemmat muistelevat -juttusarjassa pelaajien vanhemmat kertovat, millaisten vaiheiden jälkeen heidän lapsensa ovat nousseet A-maajoukkuepelaajiksi.

Juttusarjan ensimmäisessä osassa haastattelussa on Pyryn Soirin äiti Iina Soiri.


Jalkapalloharrastuksen alku

”Pyry alkoi potkia palloa suunnilleen saman tien, kun hän oppi kävelemään kahdeksan ja puolen kuukauden ikäisenä. Asuimme Suomessa siihen asti, kunnes hän oli 1,5-vuotias. Sen jälkeen muutimme tutkijan työni takia Maputoon, Mosambikiin. Pyryn lempipuuha oli potkia palloa joka paikassa.

Ennen Pyryn kouluunmenoa asuimme Mosambikissa, jossa oltiin useimmiten ulkona. Potkimme Pyryn kanssa aina, kun ehdimme. Kun Pyry oli kolme, asuimme jonkin aikaa Suomessa, jossa kävimme pallottelemassa Johanneksen kirkon puistossa.

Jatkoimme takaisin Mosambikiin ja sieltä Namibiaan, Angolaan ja Tansaniaan. Pallo oli aina mukana koulun ja kodin pihoilla.

Ohjattua futista oli kouluissa kaikissa maissa 1-2 kertaa viikossa, joten useimmiten Pyry pelaili kavereiden kanssa puistoissa, kaduilla ja pihoilla.

Kun lomailimme Suomessa kesäisin, Pyry meni kaverinsa joukkueeseen PPJ:hin ”ulkomaanvahvistukseksi”. Hän oli PPJ:n mukana Helsinki Cupissa 8-vuotiaasta eteenpäin joka kesä, kunnes vaihtoi 14-vuotiaana FC POHU:n riveihin.

Pyry osallistui pari kertaa myös MYPA:n kesäleirille, sillä hänen isovanhempansa asuivat Myllykoskella.

Kenkien ja muiden varusteiden ostaminen oli Afrikan vuosien aikana aina haastavaa, sillä esimerkiksi Mosambikissa ja Tansaniassa ei ollut kunnon kenkiä. Kenkiä haettiin Swazimaasta ja jopa Etelä-Afrikasta asti. Korjattiinpa myös parit kengät Dar es Salaamin kaiken taitavilla suutareilla.

Kun muutimme takaisin Suomeen Pyryn ollessa 16-vuotias, hän meni lukion ensimmäiselle. Silloin alkoivat myös ensimmäiset järjestelmälliset jalkapallotreenit MYPA:ssa ja Kouvolan urheiluakatemiassa.”

 

Tärkeitä valmentajia, pelikavereita ja muita tukijoita

”PPJ:n 1994-syntyneiden valmentaja Panu oli todella tärkeä valmentaja, sillä hän päästi Pyryn aina kesäisin joukkueen mukaan Hesa Cupiin. En enää muista Panun sukunimeä. Toinen tärkeä valmentaja oli Pyryn kummisetä Peik Johansson, joka valmensi POHU:ssa. Myös MYPA:ssa oli useita merkittäviä valmentajia, muun muassa Jari Vento sekä edustusjoukkuetta valmentanut Toni KorkeakunnasMonet MYPA:n valmentajat toimivat myös Kouvolan urheiluakatemiassa.

Jokaisesta maasta, jossa asuimme, löytyi ”isiä”, jotka opettivat Pyrylle teknisiä taitoja niin hyvin kuin vain osasivat. Tansaniassa tällainen valmentaja oli englantilainen John Bradshawjonka pojat harjoittelivat myös koulun joukkueessa.

Kun Pyry oli 14-vuotias, lähetin hänet kolmeksi viikoksi Saksaan Stuttgartiin Jürgen Kantenweinin jalkapallokouluun, jonka Pyry oli itse löytänyt netistä. Jalkapallokoulun valmentaja pitää edelleen yhteyttä.

Myös pelikavereilla on ollut Pyrylle suuri merkitys. Eri maissa oli monenlaisia hyviä kavereita. Pyrylle on ollut sosiaalisen integraation kannalta tärkeää, että aina on löytynyt kavereita, kun pallo on mukana. Esimerkiksi MYPA:ssa oli hyvä B-junioreiden joukkue, joka pelasi SM-sarjaa. He ottivat Pyryn ilolla vastaan, kun muutimme takaisin Suomeen.

Meillä on ollut työni puolesta valtava verkosto ei-biologisia ”tätejä” ja ”setiä” ympäri maailmaa. Olen joutunut yksinhuoltajana turvautumaan usein verkoston apuun. On ollut upeaa nähdä, kuinka suuri sosiaalinen perhe auttaa ja tukee paitsi futiksessa myös sen ulkopuolella.

Pyryn ”kesävanhemmat” Heli Siikamäki ja Olli Kruuna ovat olleet korvaamattomia. Heidän poikansa pelasi PPJ:ssä silloin, kun Pyry oli joukkueen mukana Helsinki Cupissa. Pyry sai olla kesäisin heidän luonaan, kun olin töissä.

Myös Pyryn kummisetä Peik Johansson ja Mikael Rönkkö ovat olleet tärkeitä tukijoita. MYPA-aikoina naapurissa asunut opettaja Raimo Munukka sai motivoitua Pyryn ja monet muut jalkapalloilijat matematiikan pariin – Pyry selviytyi kirjoituksista ensimmäisellä yrityksellä!”

20180908_Suomi-Unkari_166

Pyry Soiri Suomen ja Unkarin välisessä maaottelussa syyskuussa 2018. Kuva: Jussi Eskola.

Aina tavoitteena jalkapalloilijan ura

”Pyryllä on ollut aina tavoitteena jalkapalloilijan ura. Hän ei ole muusta haaveillutkaan. Pyry hakeutui 14-vuotiaana itse Saksaan leirille, koska hän oli sitä mieltä, ettei saanut siihen aikaan tarpeeksi hyvää valmennusta. Ihme ja kumma, uskalsin päästää hänet, vaikka asuimme silloin Tansaniassa. Myös monet aikuiset eri maissa huomauttivat jatkuvasti – nähtyään Pyryn taidot – että pojasta tulee pelaaja.

Pyryllä ei ollut oikeastaan missään vaiheessa motivaatio-ongelmia. Jonkun kerran hän sai kokea rasistisia puheita Suomeen tullessaan – ja yhden sellaisen tapauksen jälkeen kengät lensivät nurkkaan, mutta vain kolmeksi päiväksi.

Niissä Afrikan maissa, joissa Pyry kävi kansainvälistä koulua, jalkapallo ei ollut ykköslaji. Edellä olivat esimerkiksi uinti, juoksu, rugby ja kriketti. Namibiassa Pyry harrasti jonkin aikaa yleisurheilua. Yleensä hän voitti kaikki juoksukisat.

Namibiassa Pyry kävi usein koulun jälkeen saksalaistaustaisen valmentajan vetämissä yksityisissä jalkapallotreeneissä. Kun asuimme Tansaniassa, Pyry alkoi turhautua 11-15-vuoden iässä, sillä treenejä oli todella vähän. Onneksi löysimme fantastisen amerikkalaisen liikunnanopettajan, joka uskoi Pyryyn.

Afrikan maissa ei ollut seuratoimintaa, mutta aina löytyi porukoita, joissa pääsi pelaamaan jalkapalloa. Esimerkiksi Mosambikissa ja Angolassa pelattiin kaduilla. Tansaniassa Pyry kävi pari kertaa viikossa pohjoismais-tansanialaisen sekaporukan treeneissä.

Jalkapalloilijan ura alkoi näyttää konkreettiselta vaihtoehdolta Saksan leirin jälkeen. Pyry oli silloin siis 14-vuotias. Sain tietää silloin, että pojan saamat kehut olivat muutakin kuin vain kohteliaisuutta.

Kun tulimme Suomeen, Pyryn oli helppo ”solahtaa” MYPA:n toimintaan. Kun hän pääsi samalla mukaan vielä urheiluakatemiaan, niin yhteistyö koulunkin kanssa sujui.

Kun Pyry oli 17-vuotias, hän teki MYPA:n kanssa sopimuksen.”

 

Äidin rooli

”Olen pyrkinyt tukemaan Pyryä, miten parhaiten olen pystynyt liikkuvan elämäntyylimme puitteissa. Olen aina uskonut, että lapsen pitää saada mahdollisuus toteuttaa omia lahjojaan. Olen myös pitänyt pojan maan pinnalla – muistuttanut aina, että jokaisessa joukkueessa on kentällä 11 pelaajaa ja kaikkia tarvitaan. Aina ei tarvitse olla paras tähtipelaaja, vaan joukkueen lojaali jäsen.

Sovimme Pyryn kanssa Suomessa myös sen, että lukio hoidetaan loppuun. Kun muutin itse Ruotsiin, hankin Pyrylle naapuristamme tutorin, opettaja Raimo Munukan.

Kun ammattilaisura alkoi näyttää todelliselta, aloin neuvoa ja opastaa Pyryä median suhteen. Mielipiteilläni on aina ollut iso painoarvo Pyryn päätöksissä. Puhumme edelleen päivittäin, vaikka asumme eri mantereilla. Onneksi WhatsApp on olemassa.

Olen myös muistuttanut Pyryä huolehtimaan velvollisuudestaan nuorisoidolina ja kannustanut häntä tukemaan muita, jotka eivät ole yhtä onnekkaita.

Pyryllä on hyvä sosiaalinen omatunto ja hän kysyy usein, miten voisi auttaa muita ja parantaa erityisesti maahanmuuttajien ja uussuomalaisten mahdollisuuksia urheilun parissa.

Parhaimpia muistojani jalkapalloäitinä ovat ne hetket, jolloin pallo on tuonut eri maissa erilaisia porukoita yhteen. Jalkapallo on luonut yhteisen kielen. Olen huomannut, että meidät on otettu jalkapallonkin myötä hyvin vastaan kaikkialla.

Suomesta parhaimpia muistoja ovat kesäiset Helsinki Cupit.

Kun Pyry pelasi MYPA:ssa, integroidun itsekin paremmin takaisin syntymäpaikkakunnalleni Myllykoskelle. Sain olla mukana järkkäämässä esimerkiksi seuran kahvila- ja muuta myyntitoimintaa osana upeaa MYPA-yhteisöä.

Kamalin muisto on puolestaan Valko-Venäjän cup-finaalista vuodelta 2017. Pyryn joukkue hävisi finaalin rangaistuspotkukilpailussa, joka eteni 11. kierrokselle asti.”

 

Epätavallinen tie

”Pyryn tie jalkapalloilijaksi on ollut epätavallinen. Senkin takia on ollut hieno nähdä, että hän on onnistunut tavoitteessaan päästä korkeimmalle kansalliselle tasolle. Jokainen uusi etappi on mahtava.

Pidän Pyryn yhä maanpinnalla. Olen edelleen se, joka neuvoo ja opastaa häntä. Elän vahvasti mukana, jos suoritus ei ole pojan omasta mielestä onnistunut. Aina en uskalla katsoa kaikkia matseja.

Lahjakkuus, sinnikkyys, määrätietoisuus, intohimo lajia kohtaan sekä rohkeus mennä pelaamaan eri porukoihin ovat olleet tärkeimpiä syitä, että Pyrystä on tullut jalkapalloammattilainen. Hän on oppinut paljon muilta.

Pyryllä on ollut myöhemmässä vaiheessa hyviä juniorivalmentajia, jotka ovat olleet tärkeässä roolissa. Loistavat tukijoukot ja kannustus ympäri maailmaa ovat auttaneet. Pyry on kasvanut yhteisössä, jossa tuetaan toinen toisiaan.”

 

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Kategoriat:Jalkapallokulttuuri

3 replies »

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s