Mielipide

Kommentti: Kunnia sinne, minne kunnia kuuluu

Suomalaisen urheilun menestyksen hetkillä on ollut usein tyypillistä, että hienoista saavutuksista ovat olleet ottamassa osansa erilaiset käärmeöljykauppiaat, työryhmät ja mentaalivalmentajat. Äänessä ovat olleet tahot, jotka ovat monesti ottaneet urheilulta enemmän kuin mitä ovat sille itse antaneet.

Mainos- ja myyntipuheiden kakofoniassa vaarana on, että piiloon jäävät ne toimijat, jotka ovat oikeasti vaikuttaneet. Ihmiset, joiden panoksella on ollut aito merkitys.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen, Huuhkajien, ainutlaatuinen jalkapallovuosi huipentui perjantaina historialliseen EM-kisapaikkaan.

Upean saavutuksen jälkeen on ollut hienoa lukea mediassa käsiteltyjä teemoja. Esiin on noussut muun muassa päävalmentaja Markku Kanerva ja muu valmennustiimi, tiivis joukkuepeli, laadukas valmistautumisprosessi sekä hyvä joukkuehenki. Sellaisia suomalaisia arvoja, kuten yhteistyö, sitoutuminen ja työnteko.

Omaa asemaansa pönkittävät ”myynti-ihmiset” ovat toistaiseksi olleet sivuroolissa – ja hyvä niin.

***

Myönnän, että jouduin hieraisemaan silmiäni useampaan otteeseen, kun luin valmentajakollegani lähettämän viestin.

Viestissä oli kuvakaappaus suositulta juniorijalkapalloon keskittyvältä keskustelupalstalta. Päivityksen oli kirjoittanut Palloliiton pitkäaikainen nuorisopäällikkö ja Olympiakomitean nykyinen lasten liikunnan ja urheilun asiantuntija Marko Viitanen.

Viitanen kirjoitti viestissään seuraavaa:

”Kaikki Pelaa tekniikkakisasukupolvi sen teki kera huikean pedagogisesti osaavan valmennustiimiin. Valmennusosaamisen, olosuhteiden ja seurojen kehityksen eteen tehdyistä töistä saamme nyt nauttia. Huh miten mukavaa fiilistellä..”

Viitasen päivityksessä on osuvia huomioita, mutta joissakin kohdissa se ontuu pahasti. Varsinkin viestin alku on ongelmallinen. Keskityn tässä tekstissä siihen.

”Kaikki Pelaa -sukupolvi”?

Ensimmäinen ajatukseni on: Olisi mielenkiintoista kuulla poikiensa jalkapalloon intohimoisesti suhtautuneiden Tor Sparvin, Erkki Toivion ja monen muun Huuhkajat-pelaajan vanhemman kommentti siihen, ovatko heidän poikansa todella ”Kaikki Pelaa -sukupolvea”? Kova väite liiton entiseltä työntekijältä.

Monen Huuhkajat-pelaajan vanhemmista löytyy isiä ja äitejä, joilla on urheilu- ja valmennustaustaa. Uskallan väittää, että näissä porukoissa on ymmärrystä siitä, että katto-organisaation puolelta linjatut alhaiset enimmäismäärät eivät sovellu tavoitteellisen urheilun luonteeseen.

En ota tässä tekstissä kantaa Kaikki Pelaa -ohjelman hyviin tai huonoihin puoliin. Totean vain, että molempia löytyy. Siitä olen useimpien muiden kanssa samaa mieltä, että Kaikki Pelaa -ohjelman korostamat sosiaaliset arvot on monesti sivuutettu liian helposti.

Kun merkittävässä asemassa oleva jalkapallo- ja urheiluvaikuttaja niputtaa yli 20 pelaajasta koostuvan joukkueen Kaikki Pelaa -sukupolveksi, olemme erityisen hankalassa tilanteessa. Onko Viitasen näkemys kestävällä pohjalla?

Jotta arvioinnissa olisi mahdollista päästä edes hieman pintaa syvemmälle, meidän olisi tiedettävä vastaus ainakin kolmeen kysymykseen.

  1. Onko Huuhkajat-pelaajan juniorijoukkueessa (ei seurassa) noudatettu Kaikki Pelaa -ohjelman linjauksia?
  2. Miten ohjelman sisältöä on tulkittu arjen toiminnassa?
  3. Jos linjauksia on noudatettu, kuinka pitkästä ajanjaksosta on ollut kyse?

Kokonaisuus on niin monitahoinen, että siitä pitäisi tehdä laaja tutkimus.

Esimerkiksi Teemu Pukin juniorivalmentaja Ari Hietanen on kertonut toimittaja Juha Kanervan teoksessa, että Pukki pelasi juniorina sekä omanikäisten että vuotta vanhempien pelejä. Kun Kotkassa muodostettiin 1990-syntyneiden joukkuetta 9-10-vuotiaissa, näytille kutsuttiin 56 pelaajaa, joista joukkueeseen valittiin puolet. Näistä pelaajista muodostettiin vielä kaksi erillistä tasoryhmää.

Onko Teemu Pukki Kaikki Pelaa -sukupolvea vai ei?

Monella Huuhkajat-pelaajalla on HJK-tausta. Klubin sinivalkoisia värejä ovat juniori-ikäisinä kantaneet muun muassa Joona ToivioJoel Pohjanpalo ja Robin Lod. Useiden lähteiden mukaan HJK kuului 2000-luvun alussa Kaikki Pelaa -suuntaviivojen äänekkäimpiin vastustajiin.

Kuten Pukki, myös Joona Toivio pelasi usein kahdessa eri ikäluokassa (1988 ja 1987). Toivio matkusti jo pienestä pitäen Sipoosta asti Klubin treeneihin. Hieman myöhemmin HJK:hon siirtyneet Lod ja Pohjanpalo ovat myös käyneet läpi erittäin kilpaillun Klubin akatemiapolun reservi- ja edustusjoukkueeseen asti.

Voiko näitä pelaajia sanoa Kaikki Pelaa -kasvateiksi vai ei?

Moni Huuhkajat-pelaaja on puolestaan niin pienen paikkakunnan seurasta, että Palloliiton linjausten käytännön merkitys on todennäköisesti ollut hyvin vähäinen. On vaikea ajatella, että esimerkiksi Simpeleen Urheilijoissa (Jesse Joronen) tai Norrvalla FF:ssä (Tim Sparv) on jouduttu painimaan samojen kysymysten kanssa kuin sellaisissa suurissa seuroissa, kuten Ilves tai VJS. Pienissä yhteisöissä on vain menty.

Maajoukkuepelaajien polut ja ympäristöt ovat olleet ylipäänsä niin erilaisia, että pelaajia on käytännössä mahdotonta niputtaa tietyn järjestelmän kasvateiksi. Se, joka muuta väittää, on todennäköisesti ajamassa vain omaa agendaansa.

Itse kallistuisin sille kannalle, että ainoa yhdistävä tekijä on perheen valtava merkitys. Ei siis ole mitään Kaikki Pelaa -sukupolvea.

***

Suomalainen pelaajakehitys on läpi historian perustunut lähinnä kahteen asiaan: sattumaan ja perheisiin. Kyse on luomutuotannosta. Suurimmalla osalla suomalaisseuroista ei ole koskaan ollut systemaattisesti rakennettua, kaikki ikäluokat läpäisevää opetussuunnitelmaa. Jotkut seurat ottavat nyt ensimmäisiä askeleita, mutta seuraukset nähdään vasta myöhemmin.

Tämä ei missään nimessä tarkoita, etteikö meillä olisi tehty hyvää juniorityötä. Suomessa on aina ollut asiaansa sitoutuneita juniorivalmentajia, jotka ovat auttaneet ja tukeneet pelaajia. Sattuman rooli on ollut siinä, onko pelaajan polun varrelle osunut tällainen valmentaja. Moni asia on toki kehittynyt viimeisen 15 vuoden aikana.

Suomen jalkapallomaajoukkueen upean syksyn arvoa nostaa se, että pelaajat ovat raivanneet tiensä kisoihin suomalaisen jalkapallon rakenteista huolimatta, ei niiden ansiosta. Edustan itse sitä kantaa, että aikuisten maajoukkueiden menestys ei ole paras mittari kuvaamaan juniorijalkapallon kokonaistilaa.

Sen sijaan, että puhumme epämääräisesti Kaikki Pelaa -sukupolvesta (tai tekonurmisukupolvesta, hallisukupolvesta, jne. – you name it!), meidän pitäisi puhua niistä arjen näkymättömistä hahmoista, jotka ovat mahdollistaneet sen, että Huuhkajat-pelaajat ovat voineet kurkottaa kohti unelmiaan. Ympäristö ja ihminen ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa.

On valmentajia, jotka ovat käyttäneet vähäisen vapaa-aikansa pelaajien tukemiseen. On opettajia, jotka ovat rohkaisseet pelaajia panostamaan jalkapalloon. On vanhempia, jotka ovat rakentaneet takapihalle jalkapallomaalin. Isät ja äidit ovat tukeneet vaikeilla hetkillä. On läheisiä ystäviä, jotka ovat lähteneet mukaan kentälle – satoi tai paistoi. Hyvä kaveri on sparrannut kehittämään taitoja.

Huuhkajien tarina on porukoiden tarina. Vielä kerran: porukoiden tarina.

Kun tulevina kuukausina tullaan arvioimaan Huuhkajien menestyksen syitä, toivoisin, että äänessä olisivat ennen kaikkea pelaajien vanhemmat. Heillä on kaikkein paras näkemys siihen, millaisia valintoja, ratkaisuja ja päätöksiä vuosien saatossa on tehty. Todennäköisesti puheenvuorot tuovat esille sen, että polkuja on erilaisia. Ei ole mitään yhtä ja oikeaa tapaa.

Vanhempien roolista puhutaan yhä liian vähän. Nyt käsillä oleva Huuhkajat-buumi mahdollistaisi paljon.

Kunnia ei kuulu liiton bunkkereissa suunnitelmia laatineille virkamiehille, vaan niille jalkapalloihmisille – perheille ja muille arjen mahdollistajille – jotka ovat joka päivä olleet sytyttämässä jalkapallorakkautta. Rajoituksista piittaamatta, asiaansa uskoen ja ilman, että kukaan on kiittänyt.

Pelaajien vanhemmat ovat ansainneet suuren kiitoksen siitä, että koko suomalainen jalkapallokansa voi ensi kesänä nauttia jalkapallon EM-kisoista enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Kategoriat:Mielipide

7 replies »

  1. Perheet ovat varmasti tärkein vaikutin ja tuki huippupelaajien taustalla. Heidät pitäisi tosiaan huomioida monella tapaa entistäkin paremmin. Oman kommenttini (ehkäpä hieman menestyksestä innostuneena otsikoitu) oikein ymmärrys vaatii Kaikki Pelaa -ohjelman eli nuorisotoiminnan laajuuden ja linjausten tuntemista. Jotkut luulevat sen olevan vain jotain KP-sääntöjä ja täysi vastakohta huipputavoitteiselle toiminnalle. KP-ohjelma esimerkiksi painotti ja painottaa kodin, koulun ja seuran yhteistyötä. Olen iloinen siitä, että nuorisotoiminnan laatuun ja pelaajapolun eri toimintamuotoihin ja sisältöihin (esim.taito, kannustava vuorovaikutus, Taito-, Kyky- ja Talenttikoulut etc…) panostaminen on osaltaan tukenut nykyhuippujen lapsuutta ja nuoruutta. Selvää on, että nyt saavutettuun menestykseen on pitkä pitkä kehityspolku kuljettu ja monet monet asiat ovat Suomessa kehittyneet niin, että tämän hetken saimme vihdoin kokea.

    Itse näen meidän seurojen nuorisotoiminnan linjakkuuden, olosuhteiden ja etenkin valmentajien osaamiseen + ammattimaisuuden kehittyneen erittäin paljon etenkin 90 -luvun lopulta alkaen (ekat isommmat TV -rahat Suomifutikseen auttoivat osaltaan). Suomessa voi olla maailman luokan koulun lisäksi maailman luokan seuratoiminta, johon Erkon esiin nostamat perheet olennaisesti ja luonnollisesti kuuluvat. Näillä ”rakenteilla” on oma osansa siinä, että olemme hyviä! Tämä menestys ja etenkin Riven esiin tuoma valmennuskulttuuri siivittäköön meidät jatkossakin onnistumaan kaikilla tasoilla. -Marko

    Tykkää

    • Moi Marko!

      Ensiksi kaikkein tärkein juttu: Kiitos asiallisesta vastauksesta, arvostan suuresti avoimuuttasi. Ajatustenvaihto vie asioita eteenpäin.

      Sitten asiaan.

      En ainakaan itse kiellä Kaikki Pelaa -ohjelman merkitystä esimerkiksi sosiaalisten arvojen ilmentäjänä ja valmentajuuden tärkeyden edistäjänä. Monet ohjelman julistuksista ja linjauksista ovat yhä kannatettavia. Se, miten tämä on vaikuttanut pelaajakehitykseen, on vaikeasti mitattava asia.

      Ongelma on kuitenkin siinä, että kun olen keskustellut useiden valmentajien kanssa, esiin on noussut se, että juuri ohjelman konkreettiset linjaukset (vuosittaiset harjoitus- ja ottelumäärät, tasojaottelut, jne.) olivat aikanaan isossa osassa. Onko liiton viestinnässä tapahtunut virheitä? Myöhemmin on helppo vedota siihen, että ohjelma oli paljon muutakin (mikä varmasti pitää paikkansa!), mutta asetelma on hyvin hankala, jos aikalaiset ovat pitäneet tärkeimpänä osuutena konkreettisia toiminnan sisältöön liittyviä kirjauksia.

      Itse olen vahvasti sitä mieltä, että pelaajakehityksen näkökulmasta tuo ohjelman osio, jossa asetetaan rajoituksia, enimmäismääriä, jne. toiminnan sisällölle, ei kestä kriittistä arviointia. Pidän erikoisena, että en ole törmännyt juuri missään yhteydessä itsekritiikkiin Palloliiton avaintoimijoiden osalta. Miksi nuoristoimintasuunnitelman myöhemmissä versioissa luovuttiin näistä linjauksista? Onko kukaan nostanut kättä pystyyn virheen merkiksi?

      Kaikki Pelaa -ohjelma on varmasti vaikuttanut myönteisesti. Mutta sitten tätä kehitystä pitäisi avata huomattavasti yksityiskohtaisemmin: Missä seuroissa? Missä ikäluokissa? Miten ohjelman vaikutus on näkynyt toiminnan laadussa konkreettisesti? Onko esimerkiksi poikien maajoukkueiden tulokset parantuneet? Onko eurooppalaisissa pääsarjoissa enemmän suomalaisia pelaajia kuin ennen ohjelman voimaantuloa? Viestisi avaa asiaa hieman, mutta vain hieman.

      Pidän hyvin kyseenalaisena esimerkiksi ajatusta, että Kaikki Pelaa -ohjelma olisi vaikuttanut eri seuroissa samanlaisella tavalla. On varmasti ollut Kaikki Pelaa -mallioppilaita ja sitten niitä seuroja, joissa ohjelmalla on heitetty vesilintua. Tässä suhteessa kokonaisesta Kaikki Pelaa -sukupolvesta puhuminen on harhaanjohtavaa.

      Tiedän, että Kaikki Pelaa -ohjelman päähuomio ei ollut huippupelaajakehitystoiminnassa. Mutta jos Huuhkajien menestystä perustellaan edes osittain ohjelman soveltamisella, asian tueksi pitäisi olla jotain konkreettista. Tässä suhteessa olisi tärkeätä, että Palloliitto voisi esittää asiasta edes jonkinlaisia tutkimustuloksia.

      Ymmärrän, että tunteet ovat olleet pinnassa, kun olet kirjoittanut viestin. Kaikki Pelaa -ohjelma on saanut myös ansaitsematonta kritiikkiä. Itse toin keskuteluun ulottuvuuden, joka jää harmittavan usein taka-alalle: perheet ja niiden merkitys.

      Kaikkea hyvää,

      Erkko

      Tykkää

  2. SPL suositukset ovat kyllä olleet ihan samoja mitä ympäri Eurooppaa eri maissa ja huippuseuroissakin yleisesti käytössä, joten tuskin ne nyt sentään mitenkään ratkaisevasti ovat kenenkään pelimiehen kehitystä estäneet tai toisaalta, kuten Erkko laitoit, niin ne ovat olleetkin vain suosituksia ja jokainen seura tai porukka on tehnyt miten halunneet. Jokaiselle valmentajalle olisikin suositeltavaa rakentaa omakotitalo, niin siinä oppii, että joka kerta unelma omakotitalosta on jalostunut ja muuttunut, eli joka kerta rakennetaan erilaista taloa ja joka kerta yleensä rakennusporukkakin sekä hankintalista/toimittajat ovat vaihtuneet, sekä ”pullonkaulat”/ongelmat muuttuneet, eikä kahta samanlaista projektia ole, vaikka onnistuneiden projektien takana onkin vahvasti paljon projektiosaamista. Siinä voi rakennusprojektin tiimoilla parisuhdekin joutua koetukselle, eikä unelmatalosta ehkä tulekaan sellaista mitä tavoiteltiin? Ehkä talon ”speksit” muuttuvat vielä rakennusvaiheessakin? Toinen asia liittyy lasten arvostamiseen ja ymmärtämiseen, koska yleisesti, vasta kun on omia lapsia, niin kummasti alkaa ymmärtämään asioita paremmin monessakin mielessä sekä perspektiivi ja aikajänne muuttuu kummasti.

    Joona Toivio on Sibbo Vargarna pelaajana muuten voittanut Hesa Cupin 1997 käsittääkseni oman isänsä valmennuksessa 10-vuotiaana, ainakin kuvasta niin voisi päätellä? Olisiko jo aika jatkaa eteenpäin? Lapset ja ihmiset ovat erilaisia, joka onkin elämän rikkaus, joten voitaisiin sallia monikulttuurinen toiminta, niin myös rikkaus pelitavoissa sekä tekemisessä. Sen minkä olen ulkomailla eläessäni ja matkatessani oppinut, että joka paikassa monikin meille suomalaisille selvä asia on ihan eri tavalla siellä, mutta siitä huolimatta sielläkin ihmiset ”pystyvät ”elämään hyvinkin erilaisissa olosuhteissa, järjestelmissä tai ilman järjestelmiä.

    https://www.dropbox.com/sh/yhw97wo4b3fqnh3/AAANKsN5J-bttDrXPVpJfU3Oa?dl=0

    Lapset ovat meidän tulevaisuus ja perustava syys siihen mihin elämä perustuu ja minkä eteen tehdään töitä. Otetaan kaikki mukaan ja hurrataan ”KAIKKI PELAA” !! Parasta elämässä on kun nuori löytää oman paikan elämässä ja voi kokea itsensä hyödylliseksi ja tarpeelliseksi, sekä arvostetuksi. Kysymys: ”Kuinka hyvin onnistumme siinä?” Kasvatammeko jokaisen lapsen itsetuntoa, yhteistyötaitoja sekä vahvuuksia kohti aikuisuutta, vai opetammeko ”Selviytyjät” metodeja?

    Muistan kun SJV-päivillä yli 10 vuotta sitten ”haastoin” Markon noista pallonpomputtelukisoista ja myöhemmin mielikuvani on vahvistunut, eli Marko on yksi rauhallisimmista, vantaanottavaisimmista sekä asiallisimmista henkilöistä, keitä tunnen sekä oli nimenomaan aidosti kiinnostunut kuuntelemaan muita, mutta eihän se tarkoita, että tarvitsisi kaikkien olla kaikesta samaa mieltä, vaikkapa pomputtelukisoista. Kuitenkin Markon ansiokasta työtä voi arvostaa. Joku lapsi voi innostua pomputtelusta, kun taas toinen lopettaa futiksen jos liikaa keskitytään pomputteluun, eli molempi parempi.

    Muistan kun vein aikanaan oman joukkueen vieraspeliin: tekonurmi oli muuttunut hiekaksi, kellonaika oli muuttunut, satoi aivan kaatamalla, oli jäätävän kylmä, aivan pimeää, valotkaat eivät suostuneet syttymään ja lämpät jäi torsoiksi, maalivahti tärisi kylmyyden ja märkyyden horkassa (sairastui vaikka vietiin vielä ulkotakki sinne), vastustaja ehti 1-0 johtoon. Tultiin sieltä kuitenkin tahdon voimalla 2-1 voittoon, kun ei jääty voivottelemaan asioita tai etsitty olosuhteista tekosyitä hävitä. Nämä on niitä tilanteita, missä mitataan pelaajien henkiset ominaisuudet ja nyt saatiin kasvutarina. Sen sijaan, että etsitään syitä hävitä, keskitytäänkin omaan tekemiseen. Fiksut ihmiset ymmärtävät ”kaikki pelaa” filosofian, eivätkä etsi siitä syytä, jos oman joukkueen pelaajat eivät kehity tai pärjää. Lait ja järjestelmät on laadittu koko kansaa varten keskimäärin hyvin toimiviksi, joilla yhteiskunnassa säilyy järjestys, mutta kaiken energian ja luovuuden polttoaine ovat innostuneet yksilöt, perheet ja yhteisöt. Eli, sen sijaan, että keskitytään saamaan kaikkien kassit riviin tai pitämään samoja varusteita, voitaisiin keskittyä futikseen, kuten José Riveiro sitaatti sanoo: ”Voimme Suomessa kattaa stadionit, lämmittää ne ja tarjota hyvää kahvia, tai sitten voimme omistautua peliin.” ”Celtan 11-vuotiaat harjoittelevat kahdesti viikossa ja pelaavat päälle yhden ottelun”. Mutta ilmeisesti Riveiro ohitetaan olan kohautuksella, kuten meni SJV päivillä Islantilaisten luennotkin, vaikka peräti kolme henkilöä oli sieltäkin innokkaana ja avoimesti tullut Suomeen kertomaan heidän systeemistä.

    Kaikkea hyvää, voimia ja valoa talven pimeyteen !!

    Tykkää

  3. Talonrakentamisesta muuten oppii paljon perusasioita siitä miten futiksen taidot ja pelikäsitys kannattaa loogisesti ja kärsivällisesti vaihe vaiheelta rakentaa, sillä oikotietä ei ole. Talossa pitää olla perustukset, katto, seinät, ikkunat,… ihan kaikki. Ohjelmoinnissa on käytössä (vain muutama tässä) rajapintamäärittely, funktiot, funktioiden viestit, funktiokirjastot, tietokannat, timing-diagram, kriittinen polku, stressitesti, testaukset yms. Olio-ohjelmoinnissa asioita periytetään, kapseloidaan yms… Kaikki sellaisia asioita, joiden ymmärtämisestä on konseptitasolla jo apua valmentamiseen. Nokian huiman kasvutarinan yksi tekijä oli maailman parhaat prosessit, joilla volyymiä pystyi skaalaamaan ja monistamaan, sekä miten tuoteprojekteja vedetään. Mutta kannattaa muistaa, että Nokiassakin ”loppuvaiheessa” alettiin jo kouluttamaan projektipäälliköitä siihen, että prosesseja EI pidä seurata liian orjallisesti !!

    Real Madrid junnuleirin suurin havaintoni, oli kuinka paljon korostettiin kommunikaatiota ja kaikilla oli hauskaa. Liverpool junnuleirillä Steven Gerrard syöttötekniikka oli paras anti. Espanyol malliharjoituksessa taas kuinka treenataan pelinomaisesti, samalla myös fysiikkaa. Glasgow Rangers veteli heti alkulämpissä kaaripalloa poikki kentän, eli asioita voi tehdä eri tavallakin, kuin mihin meillä totuttu. Leverkusen taas piti yhdessä treenissä pelaajat paikallaan ja pistettiin pallo liikkeelle diagonaalina.

    Ne jotka ymmärtävät prosessit pystyvät niistä ammentamaan ryhtiä, systemaattisuutta yms tekemiseen, mutta parasta jos samalla ymmärtää milloin prosessista kannattaa poiketa tai milloin prosessia pitäisi kehittää. Itse olen projekteja vetänyt 80% ”palikoista” turvallisesti 100% varman päälle, niin 20% voinut tuoda projektiin/tuotteeseen uutta ”innovaatiota ”, joka sitten helposti syökin 80% koko projektin ajasta sekä työmäärästä, mutta on juuri se tekijä millä mennään eteenpäin ja saadaan asiakkaalle luotua haluamaansa lisäarvoa.

    Joten valmentamisessakin ehkäpä 80% ajasta käytän ”hyvien” harjoitusten vetämiseen, mutta 20% ajasta harjoitukset voivat poiketa ”normaalista”. Mutta nuo 20% voivatkin olla ne ratkaisevan tärkeät hetket pelaajan kehittymisessä, jotta tulee oivalluksia tai pystyy jollekin pelaajalle antamaan juuri hänelle sopivaa ohjetta, neuvoa tai ohjaamaan vaikkapa missä asennossa polvi ja nilkka pitäisi olla. Sen sijaan Nokian silloisilla mittareilla ja johtamistavoilla mennään pää edellä pohjaan, myös futiksessa.

    Täytyy kuitenkin muistaa, että taiteen historian monista kuuluisimmista nimistä ovat toteuttaneet itseään, jopa nälässä ja kurjuudessa, sekä osa ilman mitään muuta kuin muun kansan halvennusta elinaikanaan. En ole varma olisiko millään virkakoneistolla tai prosesseilla heidän taiteestaan tullut parempaa? Heidän elinkaari olisi varmasti parantunut, jos olisi edes ollut riittävästi ruokaa syötäväksi, sekä olisi saatu sen myötä enemmän taidetta. Eli palataan taas takaisin urheilijan yksilölliseen omaan tahtotilaan sekä autonomiaan. Mistä syntyy se roihu ja palo taiteilijaksi tai futariksi? Varmaankin varhain lapsuudessa, vaikka kaikilla se ei näykään junnuna mitenkään erityisesti, vaan tarkoittaa elämän pituista roihua jatkaa futista vielä teininäkin ja siitä eteenpäin. Joillakin se aivan paras potentiaali tulee esille vasta lähemmäs 30-vuoden tietämillä, kuten Pukki tai uuteen ennätykseen yltänyt Lewandowski: https://www.youtube.com/watch?v=UiKa2Imy_qw

    Toyotan autotehtaalla on takuuvarmasti maailman ylivoimaisesti paras laatu niin autoissa kuin tuotannossakin. Kun Toyota laatupäälliköltä kysyttiin onko heidän laatu nyt maksimaalisen hyvä, niin vastaus oli, ”mistä sen tietäisi?” Koskaan ei olla valmiita ja aina voi kehittyä, myös valmentajana tämä on matka, jota on mukavampi tehdä, jos itse ja pelaajat tietenkin nauttivat matkasta. Mitä jos opettaisimmekin lapset arvostamaan itseään sekä nauttimaan futiksesta ja elämästä!! Tosin monesti ne aivan maailman parhaat pelaajat ovat sitten luonteeltaan enemmän sellaisia, jotka eivät ole tyytyväisiä kuin pienen hetken, kunnes taas alkamat havittelemaan uusia pokaaleja, mutta ehkä nimenomaan heille olisikin hyvä myös välillä osata ihan yksinkertaisesti ”nauttia” matkasta. Mitä jos Islantilaiseen tapaan laitettaisiin kaikki lapset kerran viikossa uimaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s