Valmennus

Analyysi: Hyvä paha pallonhallinta

Pallonhallintaan perustuva pelityyli jakaa ihmisten mielipiteet kahteen leiriin: ärsyttää monia, mutta ihailijoitakin löytyy. Aihe on herättänyt myös paljon keskustelua kuluvan vuoden aikana. Keväällä moni futisfani pohti Helsingin Jalkapalloklubin heikkojen otteiden syyksi sitä, ettei pelaajilla ollut lupaa tai rohkeutta edetä, koska pallonhallintaa ja riskittömiä pelitekoja priorisoitiin liikaa. Klubin pelaamista kuvailtiin tylsäksi.

Syksyn alussa Urheilulehdessä julkaistiin ansiokas artikkeli, jossa pohdittiin syitä sille, miksi lupaavimmat suomalaispelaajat tuntuvat nykyään olevan lähes aina keskikenttäpelaajia. Yhdeksi syyksi nostettiin viime vuosina suomalaisseuroissa korostunut pallonhallintapelaaminen.

Onko pallonhallinta ja lyhytsyöttöpelaaminen sitten korostunut erityisesti viime vuosina? Trendinä se näkyy ainakin miesten huipputasolla. Tutkimuskeskus CIES julkaisi viime toukokuussa tilaston, jossa rankattiin Euroopan sarjat järjestykseen syöttöjen keskimääräisen pituuden mukaan. Veikkausliigassa oli sarjojen vertailussa keskimäärin lyhyimmät syötöt yhdessä Ranskan Ligue 1:n kanssa, FC Honka oli seurojen vertailussa kolmas yhdessä lyhytsyöttöpelistään tunnetun Maurizio Sarrin valmentaman Chelsean kanssa.

syöttöjen_pituus

Kuva 1: Syöttöjen keskimääräisiä pituuksia. Lähde: CIES

Ainakin voidaan sanoa, että Veikkausliigassa on tultu kauas ajoista, jolloin monen valmentajan valmennusfilosofia oli otettu suoraan Charles Hughesin klassisesta Voittamisen strategia -kirjasta. Hughesin resepti oli yksinkertainen. Laskujen mukaan valtaosa maaleista tehtiin korkeintaan kolmen syötön jälkeen, joten pallo piti saada maalipaikkaan mahdollisimman nopeasti. Kirja käännettiin suomeksi ja se oli ainakin hetken suomalaisvalmentajien tärkeä käsikirja, josta haettiin vaikutteita ja ammennettiin tietoa.

Samaan aikaan, kun Veikkausliiga-valmentajien työkalupakki hyökkäyspelaamisesta on muuttunut radikaalisti, on suomalainen juniorivalmennus ottanut paljon vaikutteita katalonialaisesta Ekkono-metodista. Metodi suosii pelityyliä, jota he itse kutsuvat termillä ”combinative style of play”. Lisäksi, kun Palloliiton valmennuskoulutuksen uudistukseen suuresti vaikuttanut portugalilainen lähestymistapa korostaa myöskin enemmän tai vähemmän kontrollia, voidaan todeta, että pallo on alettu nähdä vallan välineenä suomalaisessa jalkapallossa yhä enemmän.

Olemmeko sitten menneet takamus edellä puuhun pallonhallintapelaamisen korostuessa? Meneekö lapsi pesuveden mukana, kun pallonhallinnasta puhutaan pimputteluna ja sitä pidetään yleisesti tylsänä tapana pelata?

Pallonhallintapelaamiseen pitäisi kuulua vastustajan linjojen ohittaminen ja pallonhallinnan tulisi olla enemmän pelinhallintaa, jossa palloa hallitseva joukkue määrää koko ajan pelin rytmin sekä pitää puolustavaa joukkuetta ahtaalla juoksuttamalla heitä ja luomalla ylivoimatilanteita – mieluiten vastustajan kenttäpuoliskolla.

Monen joukkueen pallonhallintapelaamisen toteutustapa on kuitenkin jäänyt vajavaiseksi: palloa siirrellään pelaajalta toiselle kaukana vastustajan maalista vailla tarkoitusta ja eteneminen on usein tehotonta. Toisaalta vaarana on myös se, että leimaamme kaiken pallonhallinnan pimputteluksi ja lapsi menee pesuveden mukana. Hughesin hengessä palaamme vanhaan ajatteluun, jossa laadukas jalkapallo on pallon toimittamista nopeasti kohti vastustajan maalia. Ja kovaa tsemppaamista.

Ajattelutavat jalkapallosta voidaan jakaa karkeasti kahteen: etenemisjalkapalloa suosiviin sekä kontrollia korostaviin. Jako ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Etenemisfutis tarvitsee myös kontrollia ja kontrollifutis vaikutteita etenemisfutiksesta ollakseen tehokkaita. Pallonhallinta vai suoraviivainen eteneminen ei ole valintakysymys hyvän ja pahan välillä, vaan meidän tulisi nähdä ne enemmän työkaluina vastustajan päihittämiseksi pelissä, ja hyödyntää niitä silloin, kun peli niin kutsuu tekemään.

Pallonhallinnan anatomia

Laadukas jalkapallo on pelinopeaa. Termi on hieman ongelmallinen, koska se tuo mielikuviimme välittömästi ajatuksen vauhdista ja temposta kentällä. Pelinopeus täytyy kuitenkin erottaa näistä. Vauhti pelissä on pelivälineen liikkumista nopeasti paikasta A paikkaan B. Tempolla tarkoitetaan jalkapallossa sitä, kuinka paljon pelitekoja tapahtuu tietyssä ajassa. Vauhti ja tempo eivät kerro vielä pelin laadusta yhtä hyvin kuin pelinopeus.

Mitä pelinopeus sitten on? Pallopeleissä pelinopeus ei täysin vastaa fysiikan määritelmää, jossa nopeus on kuljettu matka per aika. Mitä pidempi matka kuljetaan tietyssä ajassa, sitä suurempi on nopeus. Jos pelinopeus jalkapallossa nähtäisiin näin, palloa kannattaisi vain syöttää mahdollisimman nopeasti pitkiä syöttöjä suosien pelinopeuden saavuttamiseksi.

Kun pelkät edetyt metrimäärät tai pelin vauhti eivät kokonaan kerro laadukkaasta pelaamisesta, pelinopeus jalkapallossa voidaan nähdä kolmen asian summana.

  1. Kuinka nopeasti joukkue luo etua?
  2. Kuinka nopeasti joukkue pääsee etutilanteeseen?
  3. Kuinka nopeasti joukkue hyödyntää etua?

Jalkapallossa on mahdollista menestyä monella eri tavalla. Ehkäpä suurin joukkueita erottava valinta pelitapaan liittyen on se, kuinka isolla edulla joukkue pyrkii etenemään kentällä. Esimerkiksi HJK on tämän kauden Veikkausliigassa pyrkinyt selvästi löytämään ison edun ennen etenemistä. Suoraviivaisimmat joukkueet taas etenevät usein samaa kaistaa pitkin pidemmillä syötöillä ja jopa selvissä numeraalisissa alivoimatilanteissa.

Mustavalkoisuutta on syytä välttää. Isoa etua kentällä hakeva joukkue tarvitsee vaikutteita suoraviivaisesta etenemisestä ja todella suoraviivaiseen peliin pyrkiville joukkueille ongelmia aiheutuu, jos pallonhallinnan työkalut on jätetty täysin organisoimatta harjoituskentällä.

Usein yksikin syöttö poikittain tai muutaman syötön syöttöketju antaisi joukkueelle mahdollisuuden siihen, että pitkä syöttö päästäisiin antamaan ilman kiireen tuntua ja samalla muut pelaajat olisivat valmiimpia täyttämään kakkospalloalueet ja sijoittumaan siten, että pallonmenetyksen sattuessa vastustaja ei pääse hyökkäämään vaarallisesti vastaan. Jos joukkueella ei ole lainkaan pallonhallinnan työkaluja pelaamisessaan, peli näyttää kaaoottiselta ja yksittäisten pelaajien kyky selviytyä vaikeista tilanteista korostuu.

Kaikkea pallonhallintaa emme siis voi niputtaa pimputetteluksi, joten on luontevaa kysyä: Mitä joukkueiden tulisi pyrkiä tekemään pallonhallinnalla? Mistä on pelissä hyötyä?

Pallonhallinta ja lyhytsyöttöpeli ovat oleellisia työkaluja edun luomiseen kentällä ja joukkueella pitäisi olla harjoituskentällä hiottu tapa luoda etua kentällä pallon liikuttamisen avulla. Se, kuinka ison edun joukkue haluaa, riippuu siis joukkueen pelitapavalinnasta.

Aina etu ei ole sillä kaistalla, jossa pallo on, vaan pallo pitäisi syöttövalinnat oikein tunnistamalla pystyä liikuttamaan kaistalle, jossa etu on. Etu voi olla esimerkiksi numeraalinen ylivoimatilanne tietyllä kentän alueella. Joukkueen tulisi tällöin yhtenäisesti tunnistaa tilanne, milloin liikuttaminen toteutetaan ensimmäistä linjaa vastaan, milloin keskikentän kautta ja milloin esimerkiksi kärjen kautta.

pallonliikuttaminen_esimerkki_final

Kuva 2: Vasemmalla joukkue liikuttaa pallon kahdella syötöllä keskikentän kautta pois alivoimatilanteesta (pystyliike seurataan). Oikealla joukkue liikuttaa pallon kärjen kautta pois numeraalisesta alivoimatilanteesta alueelle, jossa joukkueella on etu.

Edun löytämisen lisäksi pallon liikuttamisen tarkoitus voi olla vastustajan irrottaminen puolustusmuodosta ja muodostuneen tilan hyödyntäminen vastustajan selustassa. Usein pallonhallintapelaamisesta puhuttaessa mieleen tulee ensimmäisen syötöt, mutta yhtä oleellisessa osassa tulisi olla myös pallon kuljettaminen. Jos joukkue haluaa irrottaa vastustajia puolustusmuodosta, se voi esimerkiksi pelata pelintekoalueella toppari-toppari -syötön poikittain, jonka jälkeen pallollinen toppari kuljettaa kohti vastustajan keskikenttälinjan väliä, minkä jälkeen vastustajan irrotessa kohti palloa pallo syötetään vapaaksi jääneelle pelaajalle.

Ylempänä kenttää kymppialueella hyvä esimerkki kuljettamisen merkityksestä on keskikenttäpelaajan hidasvauhtinen kuljetus, vastustajan houkuttelu kohti palloa ja syöttö (usein) poikittain vapaalle pelaajalle. Vastustajaa voi pyrkiä irrottamaan puolustusmuodosta kuljetusten lisäksi poikittaissyötöillä tai kentän pitkittäissuunan in-out -syötöillä.

Pallonhallinta tarjoaa hyvin organisoituna mahdollisuuden myös pelin rytmin kontrolloimiseen. Jos joukkue haluaa edetä tai luoda välejä vastustajan puolustusmuotoon, pelaajat voivat syöttää kovempaa, kovemmalla pallotempolla sekä enemmän korkeamman riskin syöttöjä. Jos taas joukkue haluaa aikaa ryhmittäytymiselle tai lepäämiselle, se voi pelata enemmän pienen riskin in-out -syöttöjä, syöttää hiljaisempia syöttöjä sekä käyttää korostuneesti pausoja.

 

Pallonhallinnan toteuttamisen ongelmia

Kun joukkue kohtaa haasteita pelaamisessaan, usein syy löydetään pelityylistä ja siihen halutaan muutoksia. Pitäisikö edetä suoraviivaisemmin? Pitäisikö pelaajien haastaa enemmän 1v1-tilanteissa? Miksi palloa vain siirrellään pelaajalta toiselle?

Joskus syy voi olla valitun pelityylin sijasta pelin rakenteessa ja pelaajien sijoittumisessa kentällä. On vaikea onnistua syöttämisessä, jos pallollisella ei ole syöttösuuntia tai pelaajat eivät uhkaa sijoittumisellaan vastustajan puolustusmuotoa.

Tarkastellaan kahta alla olevaa kuvakaappausta kahdesta eri ottelusta. Mitä eroja pelaajien sijoittumisessa on? Kumpi tapa luo enemmän vaihtoehtoja syöttää ja uhkaa vastustajalle?

spain_linjojen välit

city_linjojen välissä

Pallonhallintaan pelinsä perustavilla joukkueilla voi olla eri lähtökohtia tilojen täyttämiseen. Osa joukkueista jättää tiloja tyhjäksi esimerkiksi taskuissa saadakseen sopivalla hetkellä pelattua liikkeessä olevalle pelaajalle. Osa joukkueista taas haluaa täyttää ennalta sovitut alueet jo valmiiksi, jotta vastustajan on vaikea ottaa kaikkia vaihtoehtoja pois.

Molemmissa tavoissa toimia voi olla omat haasteensa. Ylempänä olevassa kuvassa joukkue on jättänyt kymppialueen täysin täyttämättä ja pelaajat ovat sijoittuneet käytännössä ympyrän muotoon. Tähän muotoon sijoittuessa tilat linjojen välissä voivat toki kasvaa, mutta puolustavan joukkueen asema on suhteellisen kiitollinen, koska etenemisen kannalta kriittisillä alueilla ei ole pelaajia. Lisäksi kun uhkaa selustaankaan ei ole, pelaaminen on tämänkaltaisissa tilanteissa usein pallon siirtelyä syöttelemällä vastustajan muodon ulkopuolella. Hyötyä tällaisesta tavasta täyttää kenttä voi olla johtoasemassa ottelun loppuhetkillä, kun joukkue haluaa priorisoida kenttätasapainoa.

Alemmassa kuvassa joukkue on täyttänyt alueet kentällä siten, että pelaajia on sijoittuneena eri korkeuksille ja kukaan ei ole sijoittunut vastustajan keskikenttälinjan tasalle, mikä tekee vartioinnista ja kaikkien syöttösuuntien peittämisestä vaikeaa. Lisäksi uhka selustaan on olemassa, joten vastustajan täytyy ottaa myös puolustuslinjan takana olevan alueen puolustaminen huomioon. Haasteena tässä tavassa täyttää kenttä on se, että se vaatii pelaajilta tilojen suurenemisen ja pienenemisen tulkintaa. Pelaajien sijoittuessa kymppialueelle linjojen väliin, vastustaja voi pudottaa keskikenttälinjan alemmas ja moni syöttövaihtoehto lukkiutuu. Tällöin pelaajien pitäisi pystyä löytämään enemmän tilaa esimerkiksi tippumalla pelattavaksi alempaan linjaan.

Kentän täyttämisen lisäksi laadukkaan pallonhallintapelaamisen esteeksi muodostuu usein niinkin ilmiselvältä kuulostava asia kuin syöttösuuntien luominen. Kun joukkue riistää pallon, yleensä tapahtuu siten, että kentän ylimmät pelaajat liikkuvat pelattavaksi korkealla intensiteetillä, mutta muut pelaajat ovat passiivisia. Jos vastustajan puolustuslinja tiputtaa, vaihtoehtoja täytyy olla myös muualla kuin vastustajan puolustuslinjan selustassa. Tällöin pallollisen alapuolella olevien pelaajien on oleellista pyrkiä kasvattamaan pelitilaansa ja liikkumaan pois vartionnista tai syöttövarjosta, jotta pallonhallinnan jatkaminen on mahdollista. Laadukasta pallonhallintaorientoitunutta jalkapalloa pelaavat joukkueet pyrkivätkin luomaan systemaattisesti pallon ympärille mahdollisimman monta syöttösuuntaa.

Pallonhallinta sinänsä ei saa olla joukkueelle itseisarvo. Jos pallon hallitseminen ei edistä peliä, siitä ei ole juurikaan hyötyä pelin tuloksen kannalta, eikä myöskään pelaajakehityksessä.

Aikaisemmassa seurassani Oulun Luistinseurassa puhuimme pelifilosofiamme mukaisesti pallonhallinnan sijaan pelinhallintaan pyrkimisestä. Pelinhallinnalla tarkoitettiin sitä, että lyhytsyöttöpeliä hyödyntäen peliä pyritään hallitsemaan vastustajan kenttäpuoliskolla linjojen väleissä. Filosofiassamme pallonhallinnan kuului tuottaa paljon vastustajan linjan ohituksia – joko syöttämällä, ensimmäisellä kosketuksella tai tempokuljetuksilla.

Useilla joukkueilla laadukkaan pallonhallintapelaamisen estää se, että eteneminen on tehotonta ja saavutettu etu menetetään, kun sitä yritetään hyödyntää. Syy on varmasti osittain pelaajien peruspelaamisessa eli siinä, kuinka tehokkaita pelaajat ovat teknistaktisesti vastaanottamaan pallon, kuljettamaan ja syöttämään eteenpäin. Osittain syy on siinä, etteivät pelaajat yhteisesti ja samanaikaisesti pysty tunnistamaan, milloin pelitekojen intensiteettiä muutetaan ja pyritään ohittamaan vastustajan linja.

Junioripeleissä esimerkiksi ensimmäisen linjan ohittamiseen käytetään liikaa aikaa, koska peliteot eivät ole riittävän tehokkaita eikä peliä edistäviä. Peli näyttää silloin pallon siirtelyltä pelaajalta toiselle vastustajan muodon ulkopuolella. Tämä voisi olla paljon käytetylle pimputtelu-termille osuva määritelmä?

pallonhallinta_pelinhallinta

Kuva 3: Oulun Luistinseurassa loimme filosofian, jossa pallonhallinnan sijaan puhuimme pelinhallinnasta. Kuva vuodelta 2010.

Muutama pohdinta aiheesta pallonhallinta ja pelaajakehitys

Tekemällä oppii, sanotaan. Ja tekemällä tietyllä tavalla oppii tekemään juuri sillä tietyllä tavalla. Jos ihminen hakkaa koko elämänsä vasaroita vasemmalla kädellä, hän on varmasti jossain vaiheessa siinä taidossa keskimääräistä parempi.

Käpylän Pallossa, seurassa jossa nykyisin valmennan, pallonhallinta on pitkään kuulunut seuran identiteetin peruskiviin. Peleissä KäPan joukkueilla on hyvin usein enemmän pallonhallintaa kuin vastustajalla ja pelaajat ovat eniten mukavuusalueellaan, kun joukkueella on pallo. Ehkä osin tästä johtuen lyhyen ajan sisään kaikki seurasta  ulkomaille siirtyneet pelaajat ovat olleet keskiakselin pelaajia: yksi toppari ja kolme keskikenttäpelaajaa.

Omassa valmennustoiminnassani korostin pitkään kontrollin ja riittävän ison edun löytämisen merkitystä. Jossain vaiheessa ajauduin pohdintoihin, joissa kyseenalaistin oman filosofiani.

Jos kontrolli korostuu liikaa valmentajan palautteessa, viekö se pelaajilta rohkeutta pyrkiä ohittamaan vastustajan linjoja esimerkiksi kuljetuksilla?

Jos pelaajat pyrkivät etenemään vain isolla edulla, tottuvatko pelaajat ollenkaan tilanteisiin, jossa vaaditaankin korkeaa prässinsietokykyä?

Jos korostetaan maata pitkin pelaamista ja linja kerrallaan etenemistä, oppivatko pelaajat havainnoimaan kauempana olevia syöttövaihtoehtoja riittävän hyvin?

Jos pelaamisessa ja harjoittelussa korostuvat lyhyet syötöt, oppivatko pelaajat arvioimaan ja voittamaan ilmasta tulevia palloja riittävällä tehokkuudella?

Näitä kysymyksiä pohdittuani muokkasin hieman palautteenantoani, harjoitteita sekä joidenkin pelaajien viikko-ohjelmaa. Esimerkiksi toppareiden kanssa harjoittelemme korostuneemmin ilmasta tulevien pallojen lentoradan arviointia seuran aamuharjoituksissa ja aloin antamaan palautetta pelaajille tilanteista, joissa he menettivät edun, jonka olivat jo saavuttaneet.

Valmentaminen ja jalkapallo ei ole mustavalkoista ja huipulla pelaajien täytyy olla kaikissa asioissa erinomaisia kilpailun ollessa kovaa.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

***

Kuvakaappausten alkuperäislähteet: Mats Rostadius, Tim Lees (Twitter)

Kategoriat:Valmennus

4 replies »

  1. Kiitos ansiokkaasta kirjoituksesta! Ainakin junnuissa kannattaa mielestäni pyrkiä kasvattamaan pelirohkeutta ja edetä vähän pienemmälläkin edulla.

    Tykkää

  2. Voisiko olla yliedustus tuossa ulkomaille lähdössä sattumaa kun on noin pieni otanta? toisaalta voi olla että jo aika nuoresta pitäen topparit ja keskikenttä pelaavat isoja minuutteja vuodesta toiseen ja laidat vain puolikkaita pelejä ja voisiko olla olla myös niin että pääosa harjoitteista tukee parhaiten keskikentän pelaajien kehitystä? Toisaalta voi olla että taitavimmat pelaajat luonnostaan ajautuvat keskikentän pelaajiksi koska sen pelipaikan tärkeys korostuu pallollisessa pelissä. Ihmetellyt sitä isoa eroa tänä päivänä verrattuna kun olin itse lapsi. Silloin kauan sitten ihan kaikki halusivat olla hyökkääjiä ja nyt tuntuu että sinne haluaa vain harvat tai ainakin selkeä ero on olemassa. Mistähän tämä johtuu vai muuttuuko kun Pukki on nyt onnistunut Englannissa?

    Tykkää

  3. Hyvä ja tärkeä käsitteitä selventävä puheenvuoro. Asiaa osaavan ammattilaisen tekstiä. Tällaista tarvitaan erityisesti maassa, jossa U21-majuvalmentaja lanseeraa sisällöltään tyhjiä pimputtelu-pamputtelu -termejä 😦

    Tykkää

  4. Ihan hyvä, mutta kaipaisin kyllä lisää sellaisia pelaajia, jotka pystyvät esim. 2v6-7 tilanteessa pelaamaan yhteen ja maalaamaan, vaikka Roy Hodgsonin pikkubussi seisoisi edessä. Tai yksilönä haastamaan ja maalaamaan vaikka olisi vastustajien ympäröimänä. Silloin alkaisi yleisöäkin kiinnostaa käydä peleissä, kun edes joskus näkisi jotain maagista. Missä ovat meidän Suarez tai edes Cavani, kun ovat vieläpä saman kylän poikia, niin onko sattumaa?

    OK, Pukki ja Pohjanpalo voisi olla aika toimiva?

    Suomen U21 junnumaajoukkue (vuosi 2016 jotain) onnistui saamaan hyökkäyspäässä (viimeinen 1/3 kentän osuus) 28% syötöistä omille, kun Saksa vastaavasti onnistui 60% teholla. Noilla meidän prosenteilla ei kovin monta syöttöä ehditä vastustajan päässä tekemään ennen, kuin pitääkin alkaa juoksemaan kohti omaa maalia ja puolustamaan. Eikä kyllä paljoa pystytä murtautumaan maalintekoonkaan. Tietysti voidaan lisätä pallon pimputtelua omassa päässä, jotta ehditään levätä ennen kuin pitää taas kohta koko joukkueella juosta kohti omaa maalia.

    Sitten voi kysyä mitä uskallat ja pystyt siellä taskussa tekemään, jos taitotaso, pelikäsitys tai uskallus ei riitä? Tai miten meillä kehittyy hyökkääjiä, jos palloa ei saada edes pidettyä omilla viimeisellä kolmanneksella, vai pelataanko meillä vain nopeaa vastahyökkäystä tai pitkää linjan taakse? Vai se tempokuljetus? Keskityspallot? Entä kun pitäisi murtautua bussin läpi, siitä vaikka ihan keskeltä, onko edes lupa yrittää?

    Mikä kiire meillä on lasten kanssa alkaa pelaamaan futista ”lentokentän” kokoisella alueella ja samaan aikaan korostetaan kilpailun merkitystä, eli aina vain korostetaan enemmän juoksemista pallotaitojen sijasta. Brasiliassa pelaavat pitkään futsalia ja vasta 15 vuoden tietämissä siirtyvät isolle kentälle, enkä ole kuullut, että kukaan siellä valittaisi, etteivätkö brassinuoret pärjäisi fyysisesti aikuisvaiheessa, vaikka eivät lapsena päässeetkään nauttimaan ”lentokenttäfutiksesta”. Jos vaikka yksi Neymar (street games and futsal) saataisiin meillekin, vai olisiko se meillä jo tylytetty lapsuudessa lopettamaan futis, kun kikkailee aivan liikaa, siis vain kaikenlaisia ”turhia” futsal yms juttuja meidän kilpailulliseen ”lentokenttäfutiksen mittarein? Eihän niitä edes pysty mittaamaan mitenkään, joten eihän niitä silloin voi edes olla olemassakaan, eikä niiden kehittymistäkään voi mittaroida, vai? Siitä ajatuksessa fakta-pohjaisen immeisen maailma taitaisi jo romahtaa? Entäpä jos annettaisiinkin lapsille ja nuorille autonomia itse ”omistaa” oma polkunsa ja me olisimme siinä tukemassa? Belgian huippujunnujoukkueissa valmentaja saattaa kysyä ennen treeniä valmennettavalta, mitä valmennettava toivoo ITSE tänään oppivan ja kehittävän, jotta valmentaja pystyy siinä auttamaan. Aika vallankumouksellista ainakin Suomeen, kun eihän sitäkään oikein voi mitata, kai? Eihän pelaajille voi edes antaa autonomiaa, kun niitä pitää valmennuksen toimesta kilpailuttaa, vai pitääkö? Mitä jos annettaisiin kaikille lapsille ja nuorille mahdollisuus pelata ja oppia futista, eli kaikki pelaa, ai niin, siinä vasta onkin tyhmä idea?

    Kiitoksia kun saadaan lavennettua meidän futistietämystä ja saadaan toivottavasti rikkaampaa suomifutista kentille, toivottavasti unohtamatta taitofutista !!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s