Valmennus

Vieraskynä: Vastine kirjoitukseen ”Manifesti jalkapallotaidon puolesta”

Aleksi Piirainen ja Jussi-Pekka Savolainen kirjoittivat Suunnanmuutos -jalkapalloblogissa 13.8.2019 kirjoituksen ”Manifesti jalkapallotaidon puolesta”. Kirjoituksessa on ansiokkaasti määritelty jalkapallotaitoa tietystä näkökulmasta. Samaan aikaan kirjoituksessa on sekoitettu osittain käsitteitä, joiden ymmärtäminen on oleellista taidon ymmärtämiseksi. Koska kirjoituksessa pyritään avaamaan jalkapallossa tarvittavia jalkapallotaitoja, keskityn tässä avaamaan motoristen taitojen ja niiden oppimisen kannalta oleellisia periaatteita ja niiden vaikutusta jalkapallotaidon käsitteeseen.

Keskustelussa taidosta tehdään usein eroa perusliikkumistaitojen ja peruspelitaitojen välille. Perusliikkumistaitoihin lukeutuvat liikkumis-, välineenkäsittely- ja tasapainotaidot. Tähän kuuluu siis käytännössä myös kyky käsitellä palloa pelikontekstin ulkopuolella. Peruspelitaitoihin kuuluu ymmärrys pelin perusperiaatteista ja kyky toteuttaa niitä. Näiden kahden osa-alueen väliin on turha pyrkiä rakentamaan kuilua. Ne täydentävät toisiaan ja näin ollen toisen osa-alueen kehittäminen vaikuttaa myös toisen osa-alueen hallintaan (Smith 2016).

 

Mikä on motorinen taito?

Motoriselle taidolle on useita määritelmiä. Käytän tässä Magillin (2011) määritelmää:

”Motorinen taito on taito, joka vaatii vapaaehtoista kehon ja/tai raajojen liikettä tavoitteen saavuttamiseksi.”

Koska jalkapallossa on kyse erilaisten liikkeiden suorittamisesta, voidaan jalkapallossa tapahtuvat suoritukset määritellä motoristen taitojen toteuttamiseksi.

Constraints-Led Approach -mallissa, jota myös Piirainen ja Savolainen avasivat havainnointi-toiminta-syklin osalta, taito nähdään suorituksena, joka tapahtuu aina tietyssä viitekehyksessä. Yksilö, ympäristö ja tehtävä luovat oleelliset rajoitteet suorittamiselle. Rajoitteiden perusteella pelaajat toteuttavat havainnointi-toiminta -sykliä. Koska yksilön ominaisuudet ovat yksi oleellinen osa rajoitteita, on erittäin kyseenalaista olla puhumatta myös yksilötaidoista, vaikka jalkapallotaito voi ilmetä vain vuorovaikutuksessa muiden pelaajien kanssa. Pelaaja, joka ei kykene potkaisemaan 50 metrin syöttöä, ei tule valitsemaan tätä suoritusta, vaikka se olisi pelaamisen kannalta tehokkain valinta. Pelaajan henkilökohtainen motorinen kapasiteetti toimii siis rajoitteena optimaaliselle pelaamiselle.

CLA_kuvio

Kuvio 1: Constraints-Led-Approach Davidsin, Buttonin & Bennetin (2008) mukaan. Otettu Timo Jaakkolan luentosarjasta (2018): Liikuntataitojen oppiminen ja taitovalmennus.

 

Miten motorista taitoa opitaan?

Jotta voimme ymmärtää, mitä motorisen taidon oppiminen on, meidän on ensin määriteltävä se. Käännyn Schmidtin & Leen (2005) puoleen, joiden mukaan motorisen taidon oppiminen on:

Harjoittelun tai kokemuksen aikaansaama kehon sisäinen tapahtumasarja, joka johtaa pysyviin muutoksiin potentiaalissa tuottaa liikkeitä”

Taidon oppimiseen on monia erilaisia strategioita. Kantavana ajatuksena käytän Schöllhornin (2004) ehdottamaa mallia, jossa pyritään löytämään oppimisen kannalta optimaalinen häiriö suoritukseen. Häiriöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä joko ympäristön tai tehtävän muutoksia suoritusten välillä.

Schöllhornin kantavia ajatuksia oli se, että mitä korkeammalla tasolla osaaminen on, sitä enemmän suoritukseen tulisi tuottaa häiriötekijöitä. Häiriötekijöitä ja näin ollen suorittamisen haastetta muokkaamalla valmentaja voi optimoida oppimisympäristöä pelaajilleen sopivaksi. Tämä voi oppimisstrategian mukaan tapahtua luomalla haasteellisempi pelikonteksti tai pelikontekstin ulkopuolisia haasteita.

Oppimisstrategioiden kirjo on laaja. Yksinkertaisimmillaan harjoittelu on yksinkertaista toistoharjoittelua ilman lisävaihtelua. Vaikeimpana harjoitusmuotona voidaan pitää differentiaalioppimista, jossa tuodaan normaalin kontekstin muuttujien lisäksi myös pelin/suorituksen ulkopuolisia muuttujia. Molempiin ääripäihin ja niiden väliin sijoittuvilla harjoitteilla voidaan saada aikaan tuloksia.

Usein keskustelussa tulee esille jonkinasteinen vastakkainasettelu harjoittelun spesifiyden ja vaihtelun välillä. Nämä eivät kuitenkaan ole toisiaan poissulkevia. Spesifillä harjoittelulla ja yksinkertaistetulla harjoitteella voidaan kehittää haluttua taitoa.  Kuitenkin on myös todettu, että tuottamalla ylimääräisiä, jopa pelin ulkopuolisia haasteita harjoitteeseen, voidaan kehittää pelaajia. Esimerkiksi Coutinho ym. (2018) kehittivät differentiaalioppimis-strategialla juniorihyökkääjien liikkumista ja kykyä tuottaa onnistuneita pelitekoja.

Gréghaine ym. (1997) totesivat, että suorituksen onnistumisen arvioinnissa on oleellista, miten joukkueet ja pelaajat selviävät pelin erilaisista tilanteista. Pelin aikana tulee useita organisoituja tilanteita. Pelin kompleksi luonne kuitenkin tuottaa myös useita kaoottisia tilanteita. Pelaajan pelitaidot määrittyvät sen mukaan, miten hän selviää näistä molemmista. Harjoittelussa tulisi siis olla myös kaoottista vaihtelua (esim. pelaajamäärän satunnainen vaihtelua), koska tämä kuuluu pelin luonteeseen.

Näin ollen ei voida sanoa, että jalkapallotaito kehittyy vain yksinkertaistetussa tai normaalissa pelikontekstissa. Tämä ei tarkoita, etteikö harjoittelussa tulisi harjoitella myös pelikontekstissa. On ymmärrettävä, että harjoittelun seurauksena tapahtuu spesifin kehittymisen lisäksi myös siirtovaikutusta tehtävästä toiseen. On viitteitä siitä, että kehossa on motorisia (liike)ohjelmia, jotka ovat siirrettävissä ympäristöstä toiseen.

Siirtovaikutusta on kolmea päätyyppiä:

  • Positiivinen siirtovaikutus: Aikaisemmin opittu asia siirtyy uuteen taitoon helpottaen oppimista.
  • Negatiivinen siirtovaikutus: Aikaisemmin opittu asia siirtyy uuteen taitoon vaikeuttaen oppimista.
  • Bilateraalinen siirtovaikutus: Opittu taito siirtyy raajasta toiseen.

 

Siirtovaikutus ei anna perustetta mille tahansa harjoittelulle, mutta sen olemassaolo mahdollistaa valmentajalle monen erilaisen harjoitteen ja oppimisstrategian käyttämisen harjoittelussa. Tärkeää on kuitenkin siirtovaikutuksenkin osalta säilyttää ns. representatiivisuus eli yhteys opetettavaan asiaan. Lopputulos ja harjoittelun siirtovaikutus pelaamiseen määrittää harjoittelun onnistumisen – ei se, miltä harjoitus näyttää.

 

Mitä sitten on jalkapallotaito ja miten sitä opitaan?

Jalkapallotaitojen määritelmä oli Piiraisen ja Savolaisen tekstissä avattu ansiokkaasti seuraavasti:

Taitava pelaaja tekee jalkapallotekoja pelitilanteen vaatimalla tavalla.”

Jotta määritelmä ottaisi huomioon myös siitä puuttuvan yksilötaidon elementin, ehdotan määritelmän muuttamista seuraavaan muotoon:

Kyky valita ja toteuttaa pelitehokkaita jalkapallotekoja pelitilanteen vaatimalla tavalla”.

Ymmärrys pelitilanteen ratkaisusta ei ole mitään ilman toteutusta, ja laadukas toteutus ilman pelitilanteen ymmärrystä ei myöskään ole mitään.

Ilmiönä siirtovaikutus antaa valmennuksellisesti paljon uusia mahdollisuuksia. Koska siirtovaikutus on olemassa, on kyseenalaista todeta, että kilpailutilanteita vastaavat tilanteet ovat automaattisesti tie jalkapallotaidon oppimiseen. Itse perustan kaiken harjoittelun superkompensaatio -periaatteeseen. Kun järjestelmää kuormitetaan riittävästi, se tulee kehittymään, jotta se selviää tulevaisuudessa tästä kuormituksesta.

Peli on monelle pelaajalle suuri haaste, mutta kaikkien osalta se ei ole riittävä kuormittamaan jatkuvasti kaikkia tarvittavia järjestelmiä. Tämän ratkaisemiseksi voi kehittää harjoitteita, jotka kuormittavat eri järjestelmiä erityisen paljon.

Esimerkiksi yksinkertaisessa 3v1 -pelissä hyökkäävien pelaajien tulee havainnoida puolustajan sijaintia ja omien pelaajiensa tukiliikkeitä. Pelaajat tekevät siis jatkuvasti jalkapallotekoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pelaajien havainnointikyky ja jalkapallotekojen toteutuskyky ovat automaattisesti osaamisen äärirajoilla. Mikäli harjoite ei kuormita pelaajilla näitä järjestelmiä, ne eivät todennäköisesti kehity, ellei pelaaja itse tai valmentaja pyri tuomaan tekemiseen haastetta esim. rajoittamalla käytettävissä olevia tekniikoita.

Jalkapallo on kompleksia. Tämä itsessään ei ratkaise mitään, mutta sen tulisi vaikuttaa ymmärrykseemme jalkapallosta. Kompleksissa järjestelmässä eri osat ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ennalta määräämättömillä tavoilla. Tämä tarkoittaa, että yksittäisen osajärjestelmän muutos vaikuttaa muihin osajärjestelmiin ja niiden suhteisin.

Näin ollen yksilön suorituskykyrajoitteet vaikuttavat oleellisesti pelin dynamiikkaan. Siirtovaikutuksen ansiosta oikein harjoiteltuina näitä suorituskykyjä voidaan pelin ulkopuolisesta harjoittelusta tuoda onnistuneesti pelitilanteisiin. Se, miten hyvin tämä siirto onnistuu, määrittää harjoittelun onnistumisen.

Jalkapallotaito voi ilmetä vain vuorovaikutuksessa muiden pelaajien kanssa pelin sisällä. On kuitenkin muistettava, että sitä voi oppia myös yksin ja pelin ulkopuolella.

 

Jussi Laitinen (@JussiLaitinen)

Kirjoittaja on liikuntatieteiden opiskelija ja juniorivalmentaja. Laitinen on kirjoittanut kandidaatin tutkielmansa differentiaalioppimisesta jalkapallossa. Tällä hetkellä kirjoittaja toimii valmentajana JJK:n 2005-syntyneiden joukkueessa, naisten maajoukkueen videoanalyytikkona ja Kampuksen Dynamossa fysiikkavalmennuksen asiantuntijana.

 ***

LÄHTEET

Coutinho, D., Santos, S., Gonçalves, B., Travassos, B., Wong, D. P., Schöllhorn, W. & Sampaio J. 2018. The effects of an enrichment training program for youth football attackers. Plos One. 13 (6).

Davids, K., Button, C. & Bennett, S. 2008. Dynamics of Skill Acquisition: A Constraints-Led Approach. 1. Painos. Champaign, IL: Human Kinetics.

Gréghaine, J-F., Bouthier, D. & David B. 1997. Dynamic-system analysis of opponent relationships in collective actions in soccer. Journal of Sport Scihences. 15 (2). 137‒149

Jaakkola, T. 2018. Luentosarja: Liikuntataitojen oppiminen ja taitovalmennus. Jyväskylä.

Magill, R. A. 2011.  Motor learning and control: Concepts and applications. 9. Painos. New York: McGraw-Hill.

Santos, S., Memmert, D., Sampaio, J. & Leite, N. 2016. The spawns of creative behaviour in team sports: A creativity developmental framework. Frontiers in Psychology. 7. 1282. doi: 10.3389/fpsyg.2016.01282.

Schmidt, R. A. & Lee T. D. 2005. Motor Control and Learning: A Behavioral Emphasis. 4. Painos. Champaign, IL: Human Kinetics.

Schöllhorn, W. I., Beckmann, H., Michelbrink, M., Sechelmann, M., Trockell, M. & Davids K. 2006. Does noise provide a basis for the unification of motor learning theories. International Journal of Sport Psychology. 37. 1‒21.

Smith, W. 2016. Fundamental movement skills and fundamental games skills are complementary pairs and should be taught in complementary ways at all stages of skill development. Sport, Education and Society. 21 (3). 431‒442.

 

Kategoriat:Valmennus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s