Haastattelu

”Pelkäämme turhaan, että pelaajalle tulee paha mieli” – Omin sanoin Abdi Mohamed

Omin sanoin -juttusarjassa suomalaiset valmentajat kertovat ajatuksiaan jalkapallosta sekä suhteestaan lajiin. Juttusarjan toinen osa kertoo Abdi MohamedistaEnsimmäisen osan löydät täältä.

Helsinkiläinen Mohamed, 34, on valmentanut juniorijalkapalloilijoita puolet elämästään, lähes 20 vuotta. Valmentajana hän on toiminut muun muassa HJK:ssa, Käpylän Pallossa ja FC Hongassa. Tällä hetkellä Mohamed valmentaa Hongan U14- ja U15-joukkueita.

Vuosien saatossa helsinkiläinen on valmentanut kymmeniä poikien ja nuorten maajoukkuepelaajia sekä ulkomaille siirtyneitä pelaajia.

Syksyllä 2016 Mohamed palkittiin Palloliiton Captain’s Ball -gaalassa vuoden Kaikki pelaa -valmentajana. Perusteluissa häntä kuvattiin muun muassa rehelliseksi ja asiallisen suorapuheiseksi.

Tässä tekstissä Abdi Mohamed avaa omaa taustaansa ja kertoo rehellisesti pelaajakehitystä koskevista näkemyksistään.

***

Ajatus valmentamisesta syttyi armeijassa

”Tulin perheeni kanssa pakolaisena Suomeen vuonna 1990. Olin silloin 4-vuotias. Saimme paikan Oulusta ja kerkesimme asua siellä jonkun aikaa ennen muuttoa pääkaupunkiseudulle.

Olen myöhemmin kuullut isältäni, että kylmyys Oulussa oli perheellemme järkytys. Emme olleet koskaan nähneet lunta.

Olimme ensimmäisiä somalialaisia Suomessa. Sopeutuminen ei ollut helppoa, mutta ihmiset selviytyvät. Kävin päiväkodista lähtien suomalaisen ”putken”, enkä ole kokenut itseäni ulkopuoliseksi.

Ehdin olla viisi kuukautta Oulun Luistinseuran jalkapallokoulussa ennen kuin muutimme Vantaalle. Pelasin pääkaupunkiseudulla aina niin sanotuissa harrastejengeissä, eikä minulla ole ollut mitään pelaajauraa. Pelasin, koska kaverini pelasivat.

Kun olin Sotungin lukiossa Vantaalla, näin koulun urheiluopettajan Esa Partasen vetävän jalkapalloharjoituksia. Huomasin, että valmentaminen näytti ”makeelta” hommalta. En silloin kuitenkaan vielä kokenut, että minun pitäisi päästä valmentamaan.

Kun suoritin armeijaa, mukana oli paljon jalkapalloilijoita. Pelasimme sekä varuskunnan sisäisesti että muita varuskuntia vastaan. Koska en enää pelannut silloin, minua pyydettiin joukkueen valmentajaksi. Ensimmäinen kipinä syttyi silloin, vaikka istuin vain penkillä. Ajattelin, että tämä voisi olla kiva juttu.”

 

Haastattelun ensimmäiset sanat

”Työskentelin armeijan jälkeen Ikeassa. Minulla oli silloin paljon luppoaikaa. En tiedä, mikä minut johdatti Palloliiton sivuille, mutta huomasin Valmentajapörssissä ilmoituksen. Pitäjänmäen Tarmo haki tyttöjoukkueeseen valmentajaa.

Halusin nähdä, millaista valmentaminen voisi olla. En ajatellut jalkapalloa ammattina, vaan opiskelin myös ammattikorkeakoulu Haaga-Heliassa tietojenkäsittelyä. Pääsin PiTaan valmentajaksi. Harjoituksia oli kerran viikossa. Uutena valmentajana halusin kokeilla kaikkea ja etsin netistä, millaisia harjoituksia voisin vetää.

Kun etsin erilaisia harjoitteita, törmäsin Pertti Kemppisen TaNoKe -valmennusjärjestelmän sivuihin. Olin yhteydessä ja sain kutsun haastatteluun, jossa olivat paikalla Kemppinen, Gert Remmel ja Jarkko Tuomisto. Se oli kaikkea muuta kuin normaali työhaastattelu.

Heti haastattelun aluksi minulle sanottiin, että ”tästä ei muuten makseta palkkaa”. En kuitenkaan ollut kiinnostunut TaNoKesta rahan takia. Minulla oli vähän valmennuskokemusta, mutta valtavasti intoa.

Odotin melkein kolme viikkoa, kunnes minulle soitettiin. Kemppinen pyysi minut Kauniaisiin valmentamaan 4-5-vuotiaita lapsia. Minulle sanottiin vain: ”Tuossa on tuo ryhmä – ei muuta kuin valmentamaan.” Opin heti, että valmentajan on osattava elää hetkessä.

TaNoKeen tuli muitakin valmentajia, esimerkiksi Lignellin Mikko ja Tavikaisen Teemu. Pitkät keskustelut muiden valmentajien kanssa olivat parhaimpia hetkiä.

Nuorena valmentajana ajattelin aluksi, että en lähde väittelemään kokeneempien kanssa. Kun sitten osallistuin keskusteluun ensimmäisen kerran, Gert sanoi: ”Abdi, jos sinulla ei ole minkäänlaista faktaa, älä tule tähän pöytään istumaan.”

Opin muilta TaNoKe -valmentajilta valtavasti. Ymmärsin, että asioita pitää tutkia, ja erilaiset ajatukset ovat tärkeitä. Jokainen valmentaja, jonka kanssa olen toiminut, on opettanut minulle jotakin. Mutta varsinkin Kemppiseltä olen saanut paljon: Olen ymmärtänyt työnteon ja sinnikkyyden merkityksen. Hän saattaa yhä soittaa minulle yhdeltä yöllä, ja puhumme sitten tunnin jalkapallosta.

Kun Mikko (Lignell) lähti Liverpooliin opiskelemaan, päädyin hänen tilalleen valmentajaksi Korson Palloseuran tyttöjoukkueeseen. KOPSE:sta tuli minulle todella tärkeä ympäristö. Sain vastuuta ja pääsin oikeasti valmentamaan. Sain myös mahdollisuuden kokeilla erilaisia asioita.”

 

Valmentajaksi Helsinkiin – ”Huomasin vain pyörittäväni arkea”

”Toimeentulon saamiseksi työskentelin KOPSE:ssa valmentamisen lisäksi kerho-ohjaajana HJK:ssa. Kerhoissa toiminut Markus Lehtola kertoi, että hänen veljellään olisi valmentajan paikka vapaana NappulaKlubissa. Vuosi taisi olla 2010.

En ollut koskaan kuullut Erkka V. Lehtolasta, mutta eräänä päivänä hän sitten soitti minulle. Lehtola oli NappulaKlubin valmennuspäällikkö ja kysyi, olisinko kiinnostunut valmentamaan HJK:n 2001-syntyneiden joukkuetta. Minun oli aluksi tarkoitus toimia apuvalmentajana, mutta koska sopivaa päävalmentajaa ei koskaan löytynyt, sain joukkueen vastuulleni.

Valmensin joukkueessa lähes kolme vuotta. Aikaisempiin seuroihini verrattuna HJK oli täysin erilainen ympäristö. Joukkue oli hyvä ja pärjäsimme, mutta uusia pelaajia tuli aina paljon lisää. Koin, että selkeä ydinryhmä puuttui.

HJK:ssa olin paljon tekemisissä Miika Takkulan kanssa. Hän oli myös nuori valmentaja. Takkula valmensi 2000-syntyneitä ja keskustelimme paljon pelaajakehityksestä. Harjoittelimme usein samaan aikaan. Muistan, kuinka Saharan kentällä oli silloin vain kolme maalia ja jouduimme usein vääntämään, kumpi joukkue saa vain yhden maalin. Olosuhteet ovat parantuneet paljon.

Huomasin jossain vaiheessa vain ”pyörittäväni” arkea. Voitimme suurimman osan peleistä ja ajattelin, että pelaajille ei tullut riittävästi epäonnistumisen tunteita. Nuorena valmentajana en saanut sellaista tunnetta, että asioita pitäisi parantaa. Koin, että vain tappiot, joita tuli harvoin, antoivat informaatiota, missä voisimme kehittyä.

Ilmoitin Klubille vuonna 2012, että en tule jatkamaan seurassa. Minulla ei ollut silloin mitään suunnitelmia. Pelasimme paljon Käpylän Palloa vastaan ja juttelin yhden pelin jälkeen KäPan silloisen valmennuspäällikön Erkki Vallan kanssa. Huomasin, että puhuimme Vallan kanssa samaa kieltä futiksesta.

Pian ”Eki” (Valla) soitti ja kysyi, olisinko kiinnostunut tulemaan KäPaan. Kerroin olevani kiinnostunut. Aloitin 2004-syntyneiden päävalmentajana. Lisäksi toimin Teemun (Tavikainen) apuvalmentajana 2001-syntyneissä.

KäPassa minulla tuli ensimmäisen kerran tunne, että voisin valmentaa ammatikseni. Kehityin siihen aikaan paljon. Vaikka Käpylässäkin oli hyviä pelaajia, seura oli erilainen kuin HJK. Joukkueiden runko oli pysyvämpi ja koin, että voin kehittää pelaajia pitkäjänteisemmin. Olemassa olevien pelaajien kanssa piti pärjätä.

KäPassa ympärilläni oli paljon samanhenkisiä valmentajia. Muistan, kuinka Ossi (Virta) tuli Kumpulaan joka päivä uusien ajatusten kanssa. Eki yritti usein rauhoitella meitä nuoria. Olimme pienempi seura kuin HJK ja se toi lisää latausta. Meidän piti löytää kilpailuetua jostain, olla parempia tietyissä asioissa. Koin, että erotuimme pelitavan osalta.

Jos en olisi vaihtanut seuraa, pyörittäisin varmaan edelleen toimintaa HJK:ssa samalla tavalla. Jos pelaajat ovat todella hyviä, se saattaa sokaista valmentajan ja pelaajien kehityksen.”

 

Valmennustiimiajattelua FC Hongassa

 ”Olen aina kokenut, että olen sopeutunut hyvin erilaisiin seuroihin. Osaan suomen kielen ja olen luonteeltani sosiaalinen. Olen saanut paljon läheisiä ystäviä. Kun olen käynyt saman kouluputken kuin muut suomalaiset, olen oppinut suomalaisen kulttuurin.

Valmensin KäPassa yli viisi vuotta. Halusin uusia haasteita. Olen valmentanut pian kaksi vuotta FC Hongassa. Toimin tällä hetkellä U14- ja U15 -joukkueissa.

Pelaajat ovat varsin samantyyppisiä kuin KäPassa ja HJK:ssa, mutta ehkä isoin ero on siinä, että Hongassa on selkeämmin valmennustiimejä. Pelaajat saavat erilaisia ärsykkeitä erilaisilta ihmisiltä. Kaikki ei ole vain yhden tai kahden valmentajan harteilla. Uskon, että myös juniorivalmennuksessa kehitys menee tiimiajattelun suuntaan.

Uskon, että Hongassa nuoret pelaajat ajattelevat, että heitä auttaa ryhmä ihmisiä. Olennaista ei ole se, kuka on paperilla päävalmentaja ja ketkä apuvalmentajia. Kun ryhmä valmentajia on päivittäin tekemisissä keskenään, kaikki valmentajat kehittyvät – myös silloin, kun olemme jostain asiasta eri mieltä.

Pelaajat saavat palautetta erilaisilta valmentajilta. Kun esimerkiksi talenttivalmentajamme Jussi Vasara antaa keskikenttäpelaajille ohjeita, hän voi entisenä pelaajana kertoa sellaisia pieniä vinkkejä, joita minä en välttämättä osaa antaa. Tiimissä eri valmentajat voivat keskittyä erilaisiin asioihin. Samalla erilaiset pelaajat tulevat paremmin huomioiduksi.”

 

Valmennusfilosofian ydinperiaatteet – ”Haluan, että vanhemmat ovat mukana pelaajakehityksessä”

”En ole koskaan halunnut kiinnittyä valmentamisessa vain yhteen juttuun. Valmentaminen on prosessi, joka elää jatkuvasti.

Pelaajat näyttävät minulle, mikä on heille parasta. Pohdin usein, kuinka kauan pelaajilla kestää sisäistää jokin opetettava asia – oli se mikä tahansa. Jos joidenkin sisältöjen oppiminen vie vuoden, sitten se vie sen aikaa. Perusajatukseni on aina ollut se, että jos pelaajat oppivat vuoden aikana kaksi asiaa todella hyvin, olen tehnyt oman duunini hyvin.

Kun pelaajat ovat pieniä, heille pitää opettaa futiksen tärkeät työkalut: pelin perusasiat ja pallonkäsittelytaito. Jos työkalut, esimerkiksi kuljettaminen, eivät ole kunnossa, unelmien saavuttaminen on vaikeaa.

Koulussa opetellaan ensimmäisenä vuonna aakkoset, minkä jälkeen siirrytään vaikeampiin asioihin. Jalkapallossa pätee samat lainalaisuudet. Valmentajan ammattitaitoa on kytkeä harjoitteisiin haasteita sitä mukaa, kun pelaaja oppii ja kehittyy. Valmentajana ajattelen, että pelaajat ovat ikään kuin lapsiani, joille haluan antaa itsestäni kaiken.

Nuorisovaiheessa pelaajat miettivät, voiko futiksesta tulla heille ammatti. Silloin työkalujen pitää olla jo hyvällä tasolla. Jos ne ovat kunnossa, valmentaja voi keskittyä kokonaisvaltaisempaan opettamiseen. Tällöin on tärkeää esimerkiksi painottaa omalla ajalla tapahtuvan työnteon merkitystä. Joukkueharjoitukset eivät riitä mihinkään.

Haluan, että vanhemmat ovat mukana pelaajakehityksessä. Niitä pelaajia, jotka ovat ponnistaneet ulkomaille asti, on yhdistänyt lähes poikkeuksetta yksi asia – sen lisäksi, että he ovat harjoitelleet todella paljon. Pelaajien vanhemmat ovat olleet todella kiinnostuneita jalkapallosta ja lapsensa urheilusta.

En ole koskaan ajatellut, että valmentajien ja vanhempien pitäisi olla jotenkin erillään toisistaan. Haluan, että molemmat ovat yhteydessä toisiinsa. Valmentajan tehtävänä on auttaa perheitä, jotta vanhemmat voisivat tukea lastaan vielä enemmän. Tärkeissä asioissa vanhemmat tulee ottaa paremmin mukaan. Ikävissä tilanteissa on helpompi tehdä kovia päätöksiä, kun aikaisempi historia ja aiemmat keskustelut ovat luoneet luottamuksen.

Kun yksi pelaaja onnistuu ja siirtyy esimerkiksi ulkomaille, muut perheet voivat ja usein haluavat seurata samaa polkua. On tarina, johon voi kiinnittyä.”

Abdi Mohamed heinäkuussa 2019. Kuva: Erkko Meri.

Abdi Mohamed heinäkuussa 2019. Kuva: Erkko Meri.

Vaaditaanko parhailta pelaajilta riittävästi?

”Yksi pelaajistamme valittiin kesäkuussa Huuhkaja-turnauksen parhaaksi pelaajaksi. Olin katsomassa muutamaa peliä ja kerroin pelaajalle tapahtuman jälkeen, että niissä peleissä, jotka näin, hän ei ollut kovin hyvä. Sanoin tämän siitä huolimatta, että pelaaja oli saanut parhaan pelaajan pystin kotiin. Joukkueharjoituksissa huomasin, että pelaaja oli saanut sanoistani virtaa ja hän teki treeneissä enemmän kuin normaalisti. Parhailta pelaajilta pitää vaatia ja heille täytyy olla rehellinen.

Mielestäni emme vaadi kyvykkäimmiltä pelaajilta vielä riittävästi. Kehumme pelaajaa hyvistä suorituksista, mutta emme puutu niihin asioihin, joita pelaaja jättää tekemättä pelissä. Pelkäämme turhaan, että pelaajalle tulee paha mieli.

Minullakin on ollut hankalia pelaajia, joilta olen vaatinut paljon ja jotka ovat ärsyyntyneet siitä helposti. Mutta aina he ovat olleet seuraavana päivänä treeneissä täysillä mukana. Pelaaja näkee, että hän on valmentajalle tärkeä. Pidän itseäni ankarana, mutta jos asiasta kysyisi pelaajilta, he tuskin pitäisivät minua ankarana.

Pelaajille on myös kerrottava, miksi he ovat tärkeitä joukkueelle. Vaikka pelaaja tulisi vain viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi kentälle, hänellä voi olla todella suuri arvo joukkueelle. Pelaaja voi olla esimerkiksi todella hyvä riistämään. Tällöin valmentajan on kerrottava pelaajalle, että ”olet tässä asiassa hyvä, sinua tarvitaan kentällä”.

Kun olen valmentanut kansainvälisissä turnauksissa, pienet paikallisjoukkueet ovat antaneet todella usein kovemman vastuksen kuin suurin osa Etelä-Länsi-liigan joukkueista. Olen tästä huolissani. Pienet seurat saattavat tehdä pelin meille vaikeaksi pelkällä sinnikkyydellä. Suomessa sellaista näkee todella vähän.

Jos Suomessa peli on 3-0, peli on saattanut jo lässähtää. Joukkueissa pitäisi olla enemmän sellainen ajattelutapa, että ”vaikka olemme häviöllä, teemme pelin vastustajalle todella hankalaksi esimerkiksi repimällä ja raastamalla”.

Monet Suomessa ihmettelevät, miksi joukkueet matkustavat ulkomaisiin turnauksiin. Noissa peleissä saa kuitenkin sellaisia kokemuksia, joita täällä on todella vaikea kokea. Pelien luonne on aivan erilainen. Meillä Hongassa pelaajat ovat todella innoissaan, vaikka lähtisimme vain Viroon pelaamaan. Asiaa on vaikea ymmärtää, jollei ole nähnyt näitä pelejä.”

 

Hyvä paha pelitapa

”Oma valmennusajatteluni on muuttunut yhdessä asiassa paljon. Aikaisemmin ajattelin, että on vain yksi tapa valmentaa. Valmensin aikaisemmin voimakkaasti pelitavan kautta niin, että pelaajat voivat turvautua siihen tiukassa paikassa. Nykyään ajattelen, että pelaajalla käytettävissä olevat työkalut ratkaisevat.

Koen, että junioreissa pelitapa ei ole tärkein asia. Olennaisempaa on opettaa pelaajille kaikki pelin eri vaiheet. Pelaajien täytyy olla sopeutumiskykyisiä. Kovissa kansainvälissä peleissä olen huomannut, että pelaajat eivät pysty sopeutumaan muuttuviin ja yllättäviin tilanteisiin. Heillä ei ole keinoja selviytyä erilaisista, usein poikkeuksellisista, ärsykkeistä.

Varsinkin Italian turnauksissa olen kokenut, että jos tilanne pelin sisällä muuttuu, vastustaja tekee jotakin poikkeuksellista tai pelitapa ei toimikaan, pelaajilta puuttuu äly muuttaa toimintaa yksittäisissä asioissa. Turvautuminen yhteen asiaan eli pelitapaan ei enää riitäkään.

Ulkomaisissa turnauksissa yksikään joukkue ei ole pelannut selkeästi pelitavan kautta. Jokainen joukkue on pelannut voitosta. Esimerkiksi FC Barcelonan juniorijoukkueet ovat laittaneet pitkää palloa, jos pelin voittaminen on sitä vaatinut. Sarjoissa tilanne on varmasti toisenlainen, mutta turnausten hektisyys tuo oman ulottuvuuden.

Olemme harjoituksissa pyrkineet siihen, että pelaajilla on kyky muokata toimintaansa vastustajasta riippuen. Yritämme kehittää erilaisia tilanteita harjoitusten sisällä. Lisäksi manipuloimme harjoitteita esimerkiksi niin, että luomme harjoituksiin pelitilanteen, jossa aikaa on jäljellä pari minuuttia ja toinen joukkue johtaa maalilla.

Lisäksi saatamme kokeilla peleissä erilaisia ottelusuunnitelmia. Puolustamme esimerkiksi heikompaa joukkuetta vastaan matalalta, jotta voisimme harjoitella esimerkiksi positiivisia tilanteenvaihtoja, joita muuten saattaa tulla vähän.

Suomalaisissa junioriturnauksissa olen nähnyt usein, että pelaajat ratkaisevat tilanteita pelitavan kautta. Pelaaja saattaa syöttää aina, vaikka kuljettaminen olisi paljon parempi vaihtoehto. Tai joukkue harjoittelee vain 1vs1 -tilanteita, mikä johtaa siihen, että pelaajat hakeutuvat peleissä vain sellaisiin tilanteisiin.

Jos joukkueessa on vahva pelitapa, tietyt pelaajatyypit voivat jäädä pimentoon. Kun ulkopuolinen kouluttaja kävi kerran vetämässä joukkueellemme tavallisesta poikkeavan harjoituksen, yksi pelaaja erottui. Hän ei menettänyt palloa kertaakaan. Aikaisemmin pelaaja ei ollut erottunut muista. Käsityksemme pelaajasta muuttui todella paljon. Pelitapa on hyvä lähtökohta, mutta liian vahvana se voi sulkea potentiaalisia pelaajia pois.”

 

Suomalaisen pelaajakehityksen suurin ongelma

”Suomalaisessa junnufutiksessa on yksi iso puute. Meidän pitäisi löytää paremmin valmentajia, jotka erikoistuvat tiettyyn ikävaiheeseen, esimerkiksi 6-8-vuotiaisiin. Suomessa on paljon valmentajia, jotka tekevät kaikkea.

Kun aloitin valmentamisen, olisin halunnut soittaa kokeneelle valmentajalle, joka tietää paljon pienten lasten valmentamisesta. Vasta-aloittaneet juniorivalmentajat laitetaan usein pienimpien lasten joukkueisiin. Kokematon valmentaja etsii harjoituksia YouTubesta ja kokeilee treeneissä kaikkea mahdollista ilman tarkempia suunnitelmia kyseisestä ikävaiheesta. Tein itsekin näin.

Pienten lasten valmentaminen on kuitenkin monimutkaisempaa kuin esimerkiksi aikuispelaajien valmentaminen. Suuri huolenaiheeni on, että jos kokemattomat valmentajat toimivat ilman kunnon tietoa pienten lasten kanssa, 6-vuotias lapsi ei opi kolmen ensimmäisen vuoden aikana mitään. Pelaaja tulee tällöin nuoruusvaiheeseen ilman kunnon työkaluja.

Tämä ei ole missään nimessä juniorivalmentajien vika, vaan systeemin puute. Lapsuusvaiheessa valmentajilla pitäisi olla sparraajia, joiden puoleen voisi aina kääntyä. Valmennuspäällikötkin ovat usein vanhemmissa junioreissa. Sekä seurojen että Palloliiton pitäisi kiinnittää tähän asiaan paljon enemmän huomiota. Tiettyjen tehtävien pitäisi olla seuroissa niin pyhiä, että niihin ei oteta ketä tahansa.

Kun seurassa on pienten lasten valmennuksen asiantuntija, vanhemman pään valmentajat voivat luottaa siihen, että pelaajaputken alkupää ei vuoda. Monissa suomalaisissa kilpajoukkueissa näkee motorisesti todella kömpelöitä lapsia. Esimerkiksi 6-vuotiaiden valmentajan tehtävän pitäisi olla niin arvokas, että siihen halutaan löytää paras mahdollinen tekijä, mieluiten päätoiminen.

Jos emme tee ensimmäisiä vuosia hyvin, juna on mennyt jo 12-vuotiaissa – etenkin pelaajakehityksen näkökulmasta.

Ei voi olla niin, että aloittava valmentaja laitetaan heti pienimpiin lapsiin ja sitten toivotaan, että hän onnistuisi. Niin käy ehkä kerran sadassa tilanteessa.”

 

Tyhjiötä täyttämässä

”Minulle on aina sanottu, että elän hetkessä. Keskityn harjoituksiin, enkä ajattele liikaa huomista. Toki minulla on tiettyjä haaveita, joiden toteutuminen vaatii paljon. Haluaisin esimerkiksi valmentaa joskus ulkomailla.

Lisäksi haluaisin kokea valmentajana sellaisen ajanjakson, että vaarana olisi putoaminen sarjasta. Todennäköisesti tämä tapahtuisi aikuisten joukkueessa. Haluaisin nähdä, miten toimisin esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, että joukkue on hävinnyt putkeen kolme peliä. Junioreissa on enemmän aikaa korjata ja kehittää. Miten reagoisin, jos ”pelko olisi perseessä”? Näkisin, olisiko se oma juttuni. Voi olla, että tykkäisin siitä – tai sitten en.

Yksi tärkeimmistä tavoitteistani on, että voisin auttaa aloittavia juniorivalmentajia ja maahanmuuttajataustaisia valmentajia. Olen itse ollut samassa tilanteessa. Näen nuoren itseni näissä valmentajissa.

Olen itsekin aloittanut valmentamisen niin, että en ole oikeasti tiennyt mitään ja olen saanut apua muilta. Suomi on antanut minulle paljon ja haluan antaa jotakin takaisin.

Olen aina sanonut kaikille, että minulle voi soittaa milloin tahansa ja harjoituksiani voi tulla seuraamaan koska tahansa.

Pelaajat tuovat minulle paljon iloa. Harjoitukset ovat kuin terapiaa. Pääsen ulos kaikesta siitä, mitä arjessa tapahtuu. Nautin siitä, että voin olla kentällä jopa kuusi tuntia päivässä.

Valmennan, koska saan toimia päivittäin ihmisten kanssa. Jos en valmentaisi, elämässäni olisi tyhjiö.”

***

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

 

 

Kategoriat:Haastattelu, Valmennus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s