Valmennus

Glen Kamara ja pelaamisen taito

Suomen miesten A-maajoukkue on aloittanut EM-karsinnat vahvasti. Saldona neljästä ottelusta on kolme voittoa ja yksi tappio, mikä oikeuttaa tällä hetkellä lohkon toiseen sijaan.

Maajoukkue on monessa asiassa kokenut täyskäännöksen viime vuosien ala-arvoisen toimintakulttuurin jälkeen.

Valmennustiimi Markku Kanervan johdolla etsii nyt kyllästymiseen asti vastustajasta heikkouksia, joihin on mahdollista iskeä ottelusuunnitelmalla, toppariparin yhteistyö toimii ja kärjessä pelaa kovalla tämänhetkisellä suorituskyvyllä Teemu Pukki. Toimintakulttuurin muutos ja valmennustiimin kova työnteko pelitavan kehittämiseksi on antanut joukkueelle myös ison mentaalisen lisäboostin, josta ei ole ainakaan haittaa.

Kanervan onneksi joukkueesta on löytynyt ainakin kriittisille pelipaikoille pelaajia, jotka osaavat pelata peliä. Yksi heistä on Suomen 4-4-1-1 tai 4-4-2 -muodostelmassa keskikenttäpelaajana pelaava Glen Kamara.

Kamaran tausta on mielenkiintoinen. Hän pelasi juniorivuosinaan Suomessa Olarin Tarmossa sekä Espoon Palloseurassa, kunnes muutti äitinsä kanssa Lontooseen 12-vuotiaana. Lontoossa Kamara bongattiin paikallisen kykyjenetsijän toimesta Arsenalin junioriakatemiaan.

Väärässä ei varmasti ole se, joka väittää, että vuodet Arsenalissa näkyvät Kamaran pelaamisessa. Kilpailullisuus juniorivuosina on ollut jotain sellaista, mitä Suomessa on vaikea käsittää. Jokaisessa harjoituksessa ja pelissä pelaajan on annettava parhaansa ja vähän yli, koska treenikeskuksen aidan takana odottaa seuraavat davidit ja kylet, jotka antaisivat kaikkensa päästäkseen pukemaan akatemian harjoituspaidan päällensä.

Kilpailuun tottumisen lisäksi Arsenal-vuodet näkyvät siinä, millaista jalkapalloa Kamara kentällä pelaa, ja se tarjoaa ison opin suomalaisille junioripelaajille sekä valmentajille.

Katsoin Kamaran pelaamista kahden ottelun verran ja löysin neljä syytä, miksi Glen Kamara on laadukas jalkapalloilija.

Kamara pelaa peliä

Ensimmäinen ja ehkä tärkein asia, jonka Kamaran pelaamisesta huomaa on se, että hän pelaa peliä. Kamara ymmärtää, ettei pelaaminen tapahdu tyhjiössä, vaan esimerkiksi tila, vastustajan toiminta, omien pelikavereiden sijoittuminen ja asema vaihtelevat jatkuvasti.

Tässä tulemme ison kysymyksen äärelle. Näkevätkö pelaajat pelin liikaa valmiiden suunnitelmien toteuttamisena? Miettivätkö pelaajamme peliä ikään kuin se tapahtuisi ilman muuttuvia tekijöitä: Kun saan pallon, teen yhden harhautuksen ja yritän ohittaa tai, kun minulle syötetään, otan kosketuksen eteenpäin ja pyrin etenemään?

Kamaran pelaamisesta huomaa, että hän näkee jalkapallon eri tavalla kuin valmiiden suunnitelmien muodostamisena. Kamara elää koko ajan pelitilanteiden pulssilla; jos pelitilanne muuttuu, hän pystyy mukauttamaan oman pelitoimintonsa siihen ja tekemään parhaan mahdollisen valinnan joukkueensa hyväksi. Kamaralta on todella vaikea riistää palloa, koska tämä tuntuu tekevän oikean valinnan, vaikka tila olisi käymässä ahtaaksi.

Syy siihen, miksi Kamara tuntuu tekevän pelitilanteissa huomattavan usein peliä edistäviä ratkaisuja on se, että tämän havainnointi ei ole omassa kehossa tai pallossa vaan ympäristössä kehon ulkopuolella. Näin hän pysyy seuraamaan, miten vastustajan toiminta, tilat, omien pelaajien asemat ja esimerkiksi syöttövälien sijainnit muuttuvat. Johan Cryuffin sanoin: Kamara pelaa sen mukaan, mitä näkee, eikä sen mukaan, mitä ei näe.

Se, että Kamara pelaa peliä tarkoittaa myös sitä, että hän pelaa sitä jatkuvasti sekunnista toiseen. Pelaaminen ei noudata suomalaispelaajille tyypilliseen tapaan katkonaista suoritus-tauko-suoritus -sykliä, vaan esimerkiksi syöttöä seuraa usein välittömästi uuden syöttölinjan avaaminen. Ja se tapahtuu täydellä vauhdilla.

Klippi 1: Kamara saa pallon lähellä rangaistusalueen rajaa ja huomaa, että tila on pienentymässä. Syöttämisen sijaan hän päättää suojata palloa kropallaan sekä kuljetuksella kohti tyhjää tilaa. Klippi on hyvä esimerkki havainnoinnin kohteesta sekä toiminnan sopeuttamisesta tilanteeseen.

 

 

 

 

 

Klippi 2: Kamara saa pallon tilanteeseen, jossa näyttäisi, että eteneminen ensimmäisellä kosketuksella ja kuljetuksella olisi mahdollista. Vastustajan pelaaja kuitenkin tekee voimakkaan takaprässin, Kamara huomaa tämän ja keskeyttää etenemisen pienellä käännöksellä. Tästä huomaa hyvin, kuinka Kamara ymmärtää pelitilanteen elävän koko ajan ja pelaa sen mukaan, mitä näkee.

 

 

 

 

Kamara peittää ratkaisunsa viimeiseen asti

Kamara ei varmasti ole koskaan ollut puhtaalta suorajuoksunopeudeltaan joukkueensa nopein pelaaja. Suomen laitapelaaja Lassi Lappalainen pystyy saamaan kentällä etua nopeudellaan, mutta Kamara on keksinyt oman keinonsa luoda etua itselle tai kanssapelaajille.

Kamaran seuraavaa ratkaisua on vaikea ennakoida nopeassa pelitilanteessa. Kun Kamara pelaa peliä, hän tekee pelitoimintoja vastustajaa varten ja pyrkii peittämään seuraavan aikeensa viimeiseen asti.

Vaikka Kamara ei ole hyökkäävä pelaaja, hän on loistava harhauttaja. Harhauttaminen tapahtuu kuitenkin isojen liikkeiden sijaan pienillä vartalonliikkeillä, pallokosketuksilla sekä rytminvaihdoksilla, joilla Kamara saa muodostettua etua itselleen tai muille. Vai oletteko joskus nähneet Kamaran tekevän suurieleisen askelharhautuksen ohittaakseen vastustajan?

Tässä asiassa Kamaran pelaamisessa näkyy Arsenalin akatemiassa vietetyt vuodet. Kentällä Kamara ikään kuin leikittelee vastustajan kustannuksella, mitä suomalaisessa valmennuskulttuurissa kasvaneilta pelaajilta näkee valitettavan harvoin.

Klippi 3: Kamaran saa pallon laitapuolustaja Jere Uroselta ja vastustajan tullessa paineistamaan hän pystyy pienillä vartalonliikkeillä peittämään suunnan, johon seuraava peliteko suuntautuu. Hyvä esimerkki siitä, kuinka Kamara pyrkii huijaamaan vastustajia pelissä.

 

 

 

 

 

Klippi 4: Kiinnitä huomiosi Kamaran tekemiseen ennen toista syöttöä linjojen väliin. Ensimmäisen kosketuksen suunnalla, yläkropan asennolla sekä pitämällä hetken palloa hän saa vastustajan luulemaan syötön lähtevän eri suuntaan ja syöttöväli kasvaa.

 

 

 

 

Kamara ymmärtää pelin rytmiä

Kolmas syy tarjoaa ehkä isoimman opetuksen nuorille pelaajille.

Jalkapallossa pelissä on aina tietty rytmi, jota parhaat pelaajat pystyvät lukemaan. Milloin kentällä kannattaa edetä? Milloin kannattaa pitää pallo liikkeellä? Mitä kannattaa tehdä, jos joukkue on puolustanut pitkään? Milloin kannattaa purkaa vastustajan paine pidemmällä syötöllä?

Kamara on mestari ymmärtämään juuri pelin rytmiä ja hän harvoin rikkoo sitä. Kamara ei ole kentällä näyttämässä omaa osaamistaan, vaan ratkaisemassa pelitilanteita joukkueensa hyväksi.

Hyvin usein pelaajat pyrkivät ratkomaan pelitilanteita siten, että he näyttäisivät hyviltä kykyjenetsijöiden ja Instagram-seuraajien silmissä. Liian monelta pelaajalta uupuu nöyryys peliä kohtaan ja moni pelaa joukkueelle pelaamisen sijasta itselleen. Itsekkään pelaajan tunnistaa jalkapallossa näistä kolmesta elementistä.

1. Pelaaja yrittää ahtaassa tilanteessa vaikeaa harhautusta tai kaatuu heti yrittääkseen saada vapaapotkun. Näin toimiessaan pelaaja pystyy tilanteen jälkeen selittämään muille ja itselleen, miksi menetti pallon.

2. Pelaaja yrittää edetä tilassa, joka on pienentymässä ja rikkoo pelin rytmin osoittaakseen omaa osaamistaan.

3. Pelaaja roiskii pallon summittaisesti johonkin, vaikka pelitilanne ei niin vaatisi tekemään. Pelaaja pelkää oman maineensa puolesta mahdollisen syöttövirheen sattuessa.

Glen Kamaran pelaamisesta huokuu, että hän on sopivalla tavalla nöyrä pelin edessä ja pyrkii toimimaan noiden kolmen kohdan vastaisesti. Kamara ei roiski palloa, laittaa jarrut päälle, jos tilaa edetä ei ole, ei tee kentällä tarpeettomia kuljetuksia sekä pitää pallon liikkeessä, jos joukkue on vasta etsimässä tilaa edetä.

Klippi 5: Kamara saa irtopallon haltuunsa, syöttää varmasti omille ja avaa uuden syöttölinjan huomatessaan, ettei Tim Sparvilla ole tarpeeksi syöttövaihtoehtoja. Kamara saa pallon uudestaan ja tilan pienentyessä ei lähde kuljettamaan hölmösti eteenpäin, vaan laittaa jarrut päälle ja pitää pallon joukkueella.

 

 

Kamarasta ei pääse ohi

Jalkapallo ei ole pelkkää hyökkäämistä, vaan pelaajan täytyy osallistua peliin sen jokaisessa vaiheessa: hyökätessä, puolustaessa, transitioissa sekä erikoistilanteissa. Pelaaja ei voi olla yhdessäkään vaiheessa tauolla pelistä. Ainakaan silloin, jos haluaa pelata huipputasolla.

Puolustaessa Kamara tekee paljon töitä sekä juoksumäärällisesti että kognitiivisesti. Hän liikkuu tarvittaessa poikittain säilyttäen optimaaliset etäisyydet muihin omiin pelaajiin sekä kerää jatkuvasti tietoa ympäristöstään havainnoimalla.

Kaikki Kamaran peliteot puolustaessa eivät näy tilastoissa, mutta ovat elintärkeitä joukkueen puolustuspelaamisen kannalta. Kamara blokkaa syöttöjä jo ennen kuin ne ovat edes lähteneet vastustajan jalasta tai paineistaa pallollista pelaajaa siten, että tämä joutuu tekemään heikkolaatuisen peliteon. Lisäksi Kamara saa paljon riistoja jalkapalloon sopivan fysiikkansa ansiosta: suunnanmuutokset  ja ensimmäiset askeleet ovat todella räjähtäviä.

Kun katsoo Kamaran pelaamista puolustusvaiheessa, ei voi välttyä ajatukselta, että hän toimii lähes täysin päinvastaisesti kuin esimerkiksi Palloliiton valmennuslinjauksessa puolustuspelaamisesta on linjattu. Kamaran ensimmäinen prioriteetti ei ole puolustaa aggressiivisesti eteenpäin, vaan tämä pitää ensiksi huolen, ettei hänen selustaansa hyökätä syöttämällä tai kuljettamalla.

Klippi 6: Tässä klipissä näkyy hyvin, kuinka Kamara puolustaa selustaansa. Hän pyrkii koko ajan näkemään pelaajan takanaan ja estää syöttömahdollisuuden tälle yhdessä Sparvin ja Robin Lodin kanssa. Vastustaja ei onnistu etenemään.

 

 

 

Klippi 7: Selustan puolustaminen lisäksi Kamara pystyy myös paineistamaan pallollista pelaajaa siten, että tämän ratkaisujen laatu heikentyy huomattavasti. Tässä klipissä näkyy hyvin myös Kamaran jalkapallofysiikka: hän pystyy vaihtamaan suuntaa todella nopeasti ja hänen ensimmäiset askeleensa ovat todella räjähtävät, kun vastustaja on pääsemässä ohi.

 

 

Lopuksi

Glen Kamara ei missään nimessä ole vielä täydellinen pelaaja, mutta se, miten hän pyrkii pelaamaan peliä on sellaista, mistä voimme ottaa oppia. Kamara pelaa sen mukaan, mitä kentällä näkee, pyrkii peittämään seuraavan pelitekonsa, ymmärtää pelin rytmiä sekä puolustaa siten, että häntä on todella vaikea ohittaa.

Ympäristö, missä elämme, muokkaa meitä aina johonkin suuntaan. Kamaran pelaamisesta näkee, että hän on kasvanut vahvan pelikulttuurin Arsenalissa, ollut pitkään Englannin kilpailullisessa futisympäristössä sekä saanut taklauksiinsa aggressiivisuutta Skotlannin liigassa pelatessaan.

Aika näyttää, jatkuuko tarina lähivuosina esimerkiksi Valioliigassa.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

***

Videomateriaalin lähde: Viafree

Kansikuva: Jussi Eskola

Kategoriat:Valmennus

1 reply »

  1. Tosi hyvä kirjoitus, kaksi asiaa:
    1. Kyky rikkoa kaavaa osaavasti vaatii erittäin vahvan toisteisuuden kaavan toteuttamisessa
    2. Positiivisissa tilanteiden vaihdoissa tai pallon kanssa ylipäätänsä ei tarvitse edetä heti, jos etenemiseen ei ole edullista vaihtoehtoa. Tämä on tällä hetkellä ehkä merkittävin haaste suomalaisessa jalkapallossa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s