Valmennus

Pelin evoluutiosta

Reilu pari viikkoa sitten päättyneet jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat nostivat taas esiin suomalaisen urheilukeskustelun ikuisuusaiheita. Debattia käytiin jälleen kerran pelitavasta sekä yksilön ja kollektiivin suhteesta. Näihin aiheisiin liittyy myös pelin esteettisyys versus tuloksellisuus, ammattikieli sekä ylianalysoinnin päivittely.

Aiheet saattavat olla loppuun kaluttuja, mutta en malta olla laittamatta lusikkaani soppaan. Suomalaisessa urheilukeskustelussa olisi mielestäni korkea aika päästä eteenpäin ja siirtyä ikuisesta jankkaamisesta kohti hedelmällisempiä keskusteluita. Ottamani näkökulma ei ole uusi. Sen avulla erilaisia aiheita on tarkasteltu aikaisemmin muissakin julkaisuissa, mutta koen siitä olevan apua myös tässä yhteydessä.

Kaikki alkaa Charles Darwinista.

Evoluutio

Englantilaisen luonnontieteilijän Charles Darwinin huomiot Galápagossaarten eläinlajeista olivat aikoinaan ratkaisevia evoluutioteorian syntymisen kannalta. Darwin huomasi, että eri saarten matkijalintulajien nokat erosivat toisistaan, vaikka lajit muuten muistuttivat hyvin paljon toisiaan. Myös kilpikonnalajien kilpien muodot erosivat toisistaan lajin asuttamasta saaresta riippuen.

Havaintojen perusteella vaikutti siltä, että esimerkiksi matkijalintulajien[1] nokat olivat kehittyneet niin, että ne pystyivät hyödyntämään jokaiselle saarelle ominaista spesifiä ravintoa. Tästä syntyi ajatus, etteivät lajit pysyneet muuttumattomina, vaan ne olivat ajan myötä sopeutuneet omaan elinympäristöönsä. Myöhemmin Darwin kokosi havaintonsa yhteen ja julkaisi vuonna 1859 pääteoksensa Lajien synty.

Nykyään evoluutio on tieteellinen paradigma. On aiheellista kysyä, mitä tekemistä evoluutiolla sitten on jalkapallon tai muiden invaasiopallopelien kanssa. Eikö biologian käsittely kuulu aivan muihin blogeihin?

Kuva 1. Galápagossaarien kilpikonnalajit ovat sopeutuneet elinympäristöönsä. Kuva: Unsplash

Evoluution periaatteiden mukaisesti lajeilla on kyky oppia sopeutumaan ajan myötä elinympäristöönsä, jotta ne voivat selviytyä paremmin. Tällöin hyödyttömät ja haitalliset ominaisuudet karsiutuvat hyvien ominaisuuksien säilyessä. Tätä perusajatusta voidaan soveltaa myös invaasiopallopeleihin. Esimerkiksi jalkapallojoukkueen elinympäristö on jalkapallopeli, johon joukkueen on kyettävä sopeutumaan. Kilpailu pakottaa joukkueita kehittämään pelaamistaan jatkuvasti. Ihannetapauksessa joukkueelle edulliset strategiat, taktiikat, peliteot ja ominaisuudet säilyvät muiden karsiutuessa pois. Lisäksi joukkueen sarja ja sarjataso määrittelevät, mitkä asiat ovat joukkueelle edullisia suhteessa kilpailijoihin.

Kauden päätteeksi parhaiten sopeutunut joukkue on voittanut sarjan, heikoiten sopeutuneet puolestaan putoavat alemmalle sarjatasolle. Samalla tavalla myös yksittäisten pelaajien on kyettävä sopeutumaan joukkueeseen. Mikäli pelaaja ei kykene sopeutumaan, hän ei todennäköisesti pelaa niin paljoa. Lopulta seurauksena saattaa olla siirtyminen joukkueesta pois.

Mitä paremmin eliölaji on sopeutunut ympäristöönsä, sitä vaikeampi sen on sopeutua erilaiseen ympäristöön. Esimerkiksi kalalajit voivat elää veden alla, mutta kuivalla maalla ne eivät selviydy. Kalat ovat tällöin sopeutuneet elinympäristöönsä niin hyvin, etteivät ne selviydy merkittävästi erilaisessa ympäristössä. Samoin esimerkiksi pikajuoksija on sopeutunut juoksemaan lyhyen matkan mahdollisimman nopeasti, mutta ei pärjää kestävyysjuoksijalle. Toisaalta kestävyysjuoksija voittaa pitkällä matkalla pikajuoksijan, mutta on vailla mahdollisuuksia lyhyillä matkoilla. Invaasiopallopeleissä on tärkeää, että joukkueet ja pelaajat ovat sopeutumiskykyisiä, eivätkä adaptoituneet liian spesifisiin olosuhteisiin. Mikäli joukkue kykenee pelaamaan loistavasti tekonurmella, muttei luonnonnurmella, se on tällöin sopeutunut liikaa tiettyyn ympäristöön.

Kun joukkueiden välinen kilpailu jatkuu kaudesta ja vuodesta toiseen, myös kehitystä tapahtuu vähitellen. Joukkueet oppivat, mitkä asiat johtavat parhaaseen lopputulokseen. Samalla kun joukkueet kehittyvät, myös itse peli kehittyy. Tällöin voidaan puhua pelin evoluutiosta. Kun evoluutio on jatkunut riittävän pitkään, lopulta vain parhaat strategiat, taktiikat, peliteot ja ominaisuudet ovat säilyneet muiden karsiutuessa pois.

Useimmissa peleissä evoluutio on helposti havaittavissa. Konkreettinen esimerkki on 100 metrin juoksu, jossa maailmanennätys oli 90 vuotta sitten 10,4 sekuntia. Nykyään ennätys on 9,58 sekuntia. Laji on siis selvästi kehittynyt ajan myötä. Myös jalkapallo on kehittynyt. Vuosikymmenten takaisten otteluiden vertaaminen nykyajan otteluihin paljastaa nopeasti, kuinka erilaista peli oli aikoinaan.

Shakin evoluutio

Pelin evoluution ymmärtämiseksi voidaan tarkastella shakkia, jota on nykymuodossaan pelattu jo vuosisatoja. Shakki on ollut ja on yhä suosittu peli, ja sen luontaisen evoluutioprosessin voidaan olettaa olleen käynnissä jo pitkän aikaan. Mikäli kukaan ei pelaisi shakkia, lajin kilpailuympäristöön sopeutuminen olisi huomattavan helppoa, eikä kehitystä tapahtuisi samaan tahtiin.

Shakin romanttisena aikakautena 1800-luvulla pelit olivat jännittäviä, taktisiin sommitelmiin perustuvia näytöksiä. Peleillä oli tapana päättyä huikaiseviin hyökkäyksiin, joissa useiden uhrausten jälkeen vastustajan kuningas matitettiin. Romanttista aikakautta kuvaa hyvin Kuolematon peli, jossa oman aikansa mestaripelaaja, saksalainen Adolf Anderssen voitti vastustajansa uhraamalla ensin lähettinsä, sitten molemmat torninsa, ja lopulta kuningattarensa tehdäkseen matin. Vaikka monet pitävät peliä yhtenä shakin kauneimmista taideteoksista, vastaavalla pelityylillä ei enää nykypäivänä saavutettaisi kovin kummoisia tuloksia. Mistä tämä johtuu?

Kuva 2. Kuolemattoman pelin lopullinen asema. Kuva: Chess.com

Vastaus piilee pelin evoluutiossa. Ajan kuluessa löydettiin keinot nopeiden hyökkäysten torjumiseen, jolloin pelkästään suoraviivaisella pelityylillä(fn) ei enää pärjännytkään. Muun muassa Wilhelm Steinizin ideat puolustamisesta ja sotilasrakenteen tärkeydestä synnyttivät shakin klassisen koulukunnan. Menestyäkseen pelaajien tuli pystyä myös asemapeliin, jossa tarvittiin enemmän strategista osaamista.

Evoluution periaatteiden mukaisesti hyödyttömämpi ominaisuus (romanttinen tyyli) kuihtui hyödyllisemmän ominaisuuden (klassinen koulukunta) tieltä. Nykyään shakin evoluutio on edennyt pisteeseen, jossa pelaajilla ei ole enää tunnistettavia koulukuntia, vaan huippupelaajien on osattava sisällyttää kaikkien tyylien parhaat ideat peliinsä.

Invaasiopallopelien historiasta löytyy useita samanlaisia esimerkkejä. Yksi havainnollistava esimerkki pelin evoluutiosta on Englannin ja Skotlannin väliset maaottelut jalkapallon varhaisina aikoina. Vaikka Englanti oli jo tuolloin väestöltään Skotlantia suurempi, englantilaisilla oli vaikeuksia skotteja vastaan. Tämä johtui siitä, että syöttöpeli oli kehittynyt Skotlannissa aikaisemmin kuin Englannissa. Siinä missä Englanti pyrki yksi pelaaja kerrallaan kuljettamaan pallon maalintekotilanteeseen, skotlantilaiset syöttelivät keskenään. Nykyjalkapalloa katsoessa voi helposti huomata, kumpi tyyleistä on selvinnyt evoluution kourissa.

Yksilö vastaan kollektiivi

Historiallisen katsauksen jälkeen on aika palata nykyhetken keskusteluihin. Yksilön ja kollektiivin suhteesta on väännetty invaasiopeleissä hyvin pitkään. Usein sanotaan, että ”yksilön pitäisi olla keskiössä” tai että ”peli on yksilölaji joukkuelajin formaatissa”. Ensimmäisestä väitteestä herää luonnollinen jatkokysymys: Jos yksilö on keskiössä, niin missä joukkueen muut yksilöt ovat? Sivuraiteilla?

Jälkimmäinen väite taas nostaa esille kysymyksen siitä, kuka joukkuepeliä oikeastaan pelaa. Yksinkertaisella järkeilyllä asia voidaan selvittää esimerkiksi näin: Koska valmentaja ei voi pelata peliä, ja pelaaja tarvitsee joukkueen pelatakseen, näyttää selvästi siltä, että joukkue pelaa peliä. Asia ei kuitenkaan ole niin suoraviivainen. Filosofian tohtori Jani Hakkarainen on argumentoinut, että jalkapalloa pelaavat itseasiassa sekä joukkueet että pelaajat[3]. Voidaan sanoa, että esimerkiksi jalkapallo on joukkuelaji, jossa ensisijaisesti pelaavat joukkueet, mutta myös pelaajat pelaavat.

Edellä esitetyn perusteella voidaan sanoa, että vastakkainasettelu on turhaa, sillä totuus ei ole joko tai, vaan sekä että. Invaasiopallopelejä ei voida typistää puhtaaksi joukkuelajeiksi eikä varsinkaan yksilölajeiksi. Filosofian tohtori Frank Martela kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan[3] hyvin siitä, miten meidän tulisi löytää tasapaino ”itsensä toteuttamisen ja yhdessä elämisen välillä”. Täysin sama periaate pätee invaasiopeleihin.

Invaasiopelien tarkastelu systeemeinä selittää, miten systeemin ylemmät ja alemmat tasot vaikuttavat toisiinsa. Puhutaan mikro-makro -linkistä [4].

Systeemin ylemmät tasot kontrolloivat ja mahdollistavat alemman tason (invaasiopeleissä pelaajat) toimintaa. Alemman tason toimijoilla on kuitenkin aina autonomiaa toimia omien intressien mukaisesti. Valtioissa lait kontrolloivat kansalaisten toimia. Esimerkiksi karkkipussin vieminen kaupasta maksamatta johtaa rikosoikeudelliseen seuraamukseen. Toisaalta sinulla on autonomia ottaa karkkipussi halutessasi, jolloin otat riskin rikoslaissa mainitusta rangaistuksesta, joka on määritelty paheksuttavasta teosta (näpistys).

Samoin invaasiopeleissä joukkueen pelitapa kontrolloi pelaajia sekä luo raamit, jonka sisällä pelaajat voivat toteuttaa itseään. Pelaajilla on kuitenkin valta pelata pelitavan vastaisesti. Syntyy jännite ylempien ja alempien tasojen välille. Tämä jännite täytyy pystyä jollain tavalla selvittämään.

Kuva 3. Mikro-makro -linkki. Kuva: Valmennuskirja

Tästä jännitteestä oli kysymys esimerkiksi jääkiekkotoimittaja Marko Lempisen epäonnistuneessa kolumnissa ”Nuorten MM-kisat murtavat harhan – jääkiekosta on tullut yksilölaji, jossa osa toivoo pelikaverille epäonnistumista” [5]. Tekstissään Lempinen puhuu (tietämättään) systeemien toimijoiden autonomisuudesta ja systeemin ylempien ja alempien tasojen välisestä jännitteestä, ei niinkään yksilön ja kollektiivin välisestä suhteesta.

Aihetta voidaan peilata pelin evoluutioon. Mikäli oletamme, että pelin evoluutioprosessi on suhteellisen pitkällä, niin pitäisikö meidän puhua ennemmin siitä, minkälaisen lähestymistavan joukkue on ottanut pelitavan rakentamiseen, kuin väitellä yksilön ja kollektiivin suhteesta.

Lähestymistavassa on kyse tasapainon löytämisestä systeemin ylemmän (joukkue) ja alemman (pelaaja) tason välillä. Joukkue A voi ottaa enemmän alhaalta ylöspäin rakentuvan mallin, joka luottaa enemmän pelaajien peruspelaamiseen pelitavallisen kontrollin ollessa löyhempi. Joukkue B voi tehdä puolestaan päinvastoin. On naiivia ajatella, että pelkästään ”yksilöiden ratkaisuihin” luottava pelaaminen tuottaisi enää nykyään tulosta pitkälle kehittyneissä invaasiopallopeleissä.

Pelkästään yksilöiden ratkaisuista lähtevä ajattelu ikään kuin kieltää, että yksilöiden välille ei voi syntyä lainkaan synergiaa, tai että pelin evoluutioprosessi on niin kehittymätön, että ilman synergiaakin voi pärjätä. On kuitenkin kestämätöntä[6], että ryhmä yksilöitä voisi päihittää yhtenäisesti toimivan joukkueen, mikäli molemmat joukkueet ovat tasavahvoja. Evoluution periaatteiden mukaisesti tällaiseen toimintatapaan luottavat joukkueet putoavat pikkuhiljaa pois kehityksen kelkasta.

Pelitapa ja ylianalysointi

Monia urheilun seuraajia ärsyttää pelin analysointi ja pelitavasta puhuminen. Tähän jokaisella on tietenkin oikeus – peliä voi seurata parhaaksi katsomallaan tavalla. Invaasiopeleistä, samoin kuin esimerkiksi taiteesta ja musiikista, voi luonnollisesti nauttia ilman minkäänlaista asiantuntemusta. Kuunneltaessa esimerkiksi The Beatlesin yhtä parhaimmista kappaleista, A day in the life, voi tuntea syvää tyydytystä kappaleen viimeisestä soinnusta ilman tarkempaa tietoa. Ei tarvitse tietää, että sointu on juuri E-duuri, tai että se on nauhoitettu viidellä pianolla kuuden miehen voimin, tai että se soitetaan voimistuvan kromaattisen orkesteriosuuden jälkeen. Kuulija voi vain kuunnella ja nauttia.

Jotta voisimme ymmärtää, mitkä asiat johtivat pelin lopputulokseen, on peliä kuitenkin pakko tutkia. On ymmärrettävää, että tämä voi pelottaa. Kasvaneen ymmärryksen myötä peliä ei ehkä enää katsokaan samojen lasien läpi. Yhtäkkiä kaikkialla näkyy peliasentoja, diagonaalikulmia ja syötön salaamisia. Joku voi kokea, että tämä vie nautintoa pois pelin seuraamisesta.

Miten pelistä saa parhaiten tietoa? Katsomalla ja analysoimalla pelaamista. Mikä olisi tehokkaampi tapa? Toki myös joukkueiden rohkeutta tai asennetta voidaan analysoida, mutta silloinkin pitäisi pystyä selittämään, miten ne vaikuttavat konkreettisesti pelaamiseen. Muu on vain pelin luennehdintaa. Jos esimerkiksi sanotaan, että joukkue voitti ottelun, koska se pelasi vastustajaa rohkeammin, on kysyttävä: Miten tämä rohkeus näkyi konkreettisesti? Joukkue eteni syöttämällä linja kerrallaan, ja pystyi tämän ansiosta luomaan enemmän maalintekotilanteita kuin vastustaja? Vai kenties jollain muulla tavalla?

Valioliiga on maailman suosituin jalkapallosarja, mutta Englanti on voittanut jalkapallon MM-kisat vain kerran, ja siitäkin on aikaa jo yli 50 vuotta. Miten tämä voi olla mahdollista? Brittifutiksessa on stereotyyppisesti uskottu taisteluun ja tsemppaamiseen, mikä on näkynyt suoraviivaisessa pelityylissä. Jalkapallo on lisäksi ollut perinteisesti työväenluokan urheilua, jossa älyllisyyttä ei ole pidetty suuressa arvossa.

Muun muassa näistä syistä johtuen Englanti on jäänyt pelin evoluutiossa niiden maiden jalkoihin, joissa on panostettu pelin tutkimiseen ja kehittämiseen. Tällaisissa maissa, kuten Portugalissa ja Espanjassa, on löydetty uusia keinoja sopeutua peliympäristöön. Englannissa taas on poljettu paikallaan, vaikka on sanottava, että saarilla on kuitenkin havahduttu ja pyritty tekemään korjausliikkeitä. Alla olevaa taulukko luo katsauksen myös menneisyyteen. Englantilaisia päävalmentajia on TOP5 -sarjoissa vain neljä. Esimerkiksi italialaisia ja espanjalaisia valmentajia on huomattavasti enemmän.

Kuva 4. Päävalmentajat Top 5 -sarjoissa jalkapallossa kauden 2018-2019 alkaessa. Kuva: Reddit

Jos törmäät ylianalysointiin tai ”munkkilatinaan” selatessasi suosikkilajistasi kertovia tekstejä, voit onnitella itseäsi: todennäköisesti pelisi pyrkii kehittymään. Mikäli valmentajat kertovat toistuvasti ammattikielellä pelin taktisista nyansseista, niin vielä parempi.

Jos taas törmäät älyllisyyden vähättelyyn ja irvailuun, tulee sinun olla huolissasi: todennäköisesti jossain muualla peliä analysoidaan ja tutkitaan enemmän, jolloin lajisi voi olla vaarassa tippua pelin evoluution kelkasta. Ja jos valmentajat puhuvat vain tsemppaamisesta ja asenteesta, niin…

Viattomuuden aika loppuu aina

Ihmisillä on luontainen taipumus nostalgiaan. Yleensä aika kultaa muistot, jolloin menneisyydessä kaikki oli hienommin ja paremmin. Samaa tapahtuu myös joukkueurheilun parissa. Sanotaan esimerkiksi, että ”silloin pelattiin parempaa futista”, tai ”aikanaan kentällä oli enemmän persoonia”. Jokaisella on omat makumieltymyksensä, mutta yleisellä tasolla voidaan sanoa, että liika menneiden haikailu on turhaa, jopa hieman hölmöä. Opimme, että evoluution nojalla peli kehittyy jatkuvasti. Ajan myötä joukkueet oppivat sopeutumaan yhä paremmin ja paremmin pelin vaatimuksiin. Tästä seuraa kaksi asiaa: Joukkueet tulevat koko ajan paremmiksi ja mennyt aika ei palaa koskaan. Pelaajat ja joukkueet ovat parempia kuin 30 vuotta sitten. Muu on käytännössä mahdotonta[7].

Mitä pidemmällä pelin evoluutiossa ollaan, ja mitä korkeammalla tasolla toimitaan, sitä vähemmän heikkoja ominaisuuksia tai toimintatapoja on säilynyt. Ei ole ylipainoisia pelaajia, ei kahden lajin huippuja, ei merkittäviä heikkouksia omaavia ”persoonia”. On pystyttävä johtamaan joukkuetta, valmentamaan pelitapaa ja käsittelemään yksilöitä. On osattava kaikkea, ja oltava kaikessa hyvä. Jatkuvasti. Pelaajien on oltava huippuluokkaa, valmennuksen on oltava huippuluokkaa, taustatiimin on oltava huippuluokkaa ja niin edelleen.

Sanotaan se vielä kerran: Pelin evoluutio ei anna muuhun mahdollisuutta. Kun ruuvia kiristetään riittävästi, vain parhaat toimintatavat ovat jääneet jäljelle. On mieletöntä haikailla takaisin aikaan, jolloin ”tunteella” tai ”asenteella” ratkottiin keskinäinen paremmuus joukkuelajeissa. Ei. Ihmisjohtaminen on tärkeää, pelitapa on tärkeä, yksilön teknistaktinen osaaminen on tärkeää. Kaikella on merkitystä, ja vain parhaat selviytyvät.

Viattomuuden aika on ohi, eikä paluuta ole.

JP Savolainen @jpsavolainen

PS. Koska jaksoit lukea tekstin loppuun asti, voit hyvin vielä kuunnella The Beatlesin A Day In The Life -kappaleen ja muodostaa mielipiteen viimeisen soinnun nautinnollisuudesta:

[1]Myöhemmin Galápagossaarien matkijalinnut nimettiin Darwininsirkuiksi.

[2]Aiempaan pelityyliin ja sen tehokkuuteen vaikutti myös se, että hyökkäämistä pidettiin puolustamista kunniallisempana. Mikäli uhrausta ei ottanut vastaan, pidettiin sitä moukkamaisena. Hieno esimerkki sosiokulttuurisesta rajoitteesta!

[3]Hakkaraisen artikkeli: https://philpapers.org/rec/HAKVMV

[4]Martelan kolumni: https://www.hs.fi/elama/art-2000005848325.html

[5]Lempisen kolumni https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000005504578.html

[6]Aiheesta lisää artikkelissa Team Synergies in Sport: Theory and Measures https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5030782/

[7] Mikäli invaasiopallopelit olisivat kuten kivi-sakset-paperi -peli, niin 30 vuotta sitten pelannut joukkue voiis voittaa modernin huippujoukkueen. Tällöin evoluutio etenisi syklisesti.

Kategoriat:Valmennus

4 replies »

  1. Kirjoitus oli mielenkiintoinen, mutta sen argumenteissa oli muutamia aukkoja. Tässä pienimuotoinen vastine:

    ——–

    Ymmärrän kirjoituksen idean, mutta evoluution käyttäminen metaforana näyttää, miten mutkia on vedetty suoraksi. Suuriin linjoihin se toki pätee: kahden lajin ekspertit ovat mahdottomuuksia nykypäivänä. Joukkueet ja pelaajat varmasti kehittyvät evoluution lailla – ne jotka eivät pärjää, karsiutuvat – mutta tämä ei koske itse lajia. Jalkapallo pelinä on enemmän kuin ekosysteemi, jonka sisällä evoluutiota noudattavat pelaajat ja joukkueet kehittyvät. Kun ekosysteemi muuttuu, lajiston täytyy sopeutua – samalla tavalla jalkapallon muutokset vaikuttavat taktiikoihin. Paitsiosäännön muutokset, ’backpassin’ kieltäminen, kameroiden ja datan lisääntyminen, analyysimenetelmien kehittyminen, lääketieteellinen kehitys, rahallisten resurssien kasvu, tuomarilinjojen muutokset yms. ovat kaikki ekosysteemin muutoksia, jotka heijastuvat joukkueiden ja pelaajien evoluutiossa. Shakki onkin tässä hyvä vertailukohta: nykyshakki on niin erilaista vaikka 100 vuoden takaiseen verrattuna olosuhteiden muutoksen takia, ei pelin ’luontaisen’ evoluution takia. Supertietokoneiden analyysikyky on mullistanut shakin tavalla, jonka ei voi nähdä johtuvan suoraan ’pelin evoluutiosta.’ Itse asiassa voidaankin sanoa shakissa olevan kaksi koulukuntaa: tietokoneet ja ihmiset. Tietokoneet tekevät siirtoja, joiden tarkoitusta ihminen ei välttämättä tajua ilman tietokoneanalyysia, siinä missä ihmisen mielikuvitus on edelleen vaikeasti ymmärrettävää tietokoneille.

    Evoluutio ei vie väistämättä kohti ’parempaa’ vaan kohti niissä olosuhteissa parempaa – parhaiten olosuhteisiin sopeutunutta, siis. Esimerkiksi nykyinen fyysisesti intensiivinen pelityyli ei olisi vienyt pitkälle ’50-luvulla harjoittelun ollessa paljon epäammattimaisempaa – pelaajat väsyisivät eivätkä kykenisi toteuttamaan pelitapaa. Vastaavasti ’50-luvun pelityylillä jäisi jalkoihin nykyajan huippu-urheilijoiden keskellä. Nykyään pelataan ’paremmin’ siinä mielessä, että nykyaikainen joukkue voittaisi vanhanaikaisen joukkueen, mutta tämä ei ole itsestäänselvyys: monien mielestä Veikkausliiga oli kovatasoisimmillaan 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ennen jalkapalloonkin vaikuttanutta talousromahdusta, vaikka pelitavallista yms. kehitystä on varmasti tapahtunut tällä vuosikymmenellä.

    Niinpä johtopäätös ”mitä pidemmälle pelin evoluutio etenee, sitä parempaa pelistä tulee” on totta vain, jos olosuhteet pysyvät samana. Mutta jos pelien määrä nousee tai vähenee, se vaikuttaa pelaajien fyysiseen rasitteeseen ja sitä kautta heidän suorituskykyyn kentällä; jos tuomarilinja muuttuu, se vaikuttaa puolustamiseen ja hyökkäämiseen; jos jalkapallon taloudelliset resurssit romahtavat syystä x, niin nykyisistä huippuunsaviritetyistä strategioista tulee mahdottomia toteuttaa pelaajien ollessa kykenemättömiä samoihin suorituksiin. Suomen olosuhteissa nämä ovat hyvin relevantteja huomioita. Yksi Morelos-tason onnenpotku siirtomarkkinoilla voi muuttaa kokonaan seuran toimintaympäristön, mahdollistaa täysipäiväisen harjoittelun kaikille pelaajille sekä uuden valmentajan/analyytikon värväämisen, ja sitä kautta pelitavan taktisen syventämisen. Voidaan myös katsoa maailmasta esim. Roy Hodgsonia, jonka suoriutuminen on ollut suhteellisesti paljon parempaa pienillä resursseilla kuin suurilla resursseilla. Hodgson Fulhamissa oli jotakuinkin yhtä hyvä kuin Hodgson Liverpoolissa – jos jokainen valioliigavalmentaja olisi Roy Hodgson, niin pelin evoluutio veisi eri suuntaan, kuin jos jokainen valioliigavalmentaja olisi Jürgen Klopp.

    ———

    Mitä pelin analysointiin tulee, argumentti Englannin jalkapallon älyllisestä heikkoudesta ei ole pätevä. 1966 maailmanmestarivalmentaja Alf Ramseyta arvostettiin hänen ’tieteellisen’ lähestymistapansa vuoksi: hän ei välttämättä oikeasti käyttänyt mitään pätevää tieteellistä analyysia joukkuetta muodostaessaan, mutta hän pyrki nimenomaan ’rationaaliseen’ taktiikkaan ja joukkueenmuodostukseen, hyljeksien Jimmy Greavesin kaltaisia ’maagisia’ yksilöitä. Vuonna 1968 julkaistiin Charles Reepin varsin laaja analyysi englantilaisesta jalkapallosta ja siitä, millaisella pelityylillä menestyy. Analyysinsa pohjalta Reep päätyi kannattamaan pitkää palloa – data oli kunnossa, analyysi oli datan mukainen, mutta kuten tiedämme, ei kovin menestyksekäs jalkapallokentillä. Samoin 1978 jälkeen Englantiin tulleita ulkomaalaispelaajia (esim. Ardiles, Muhren, Thijssen) arvostettiin paljolti nimenomaan heidän älykkyytensä (intelligence) vuoksi. Vuonna 1980 julkaistussa valmennusoppaassa ’Soccer coaching: the European way’ Ron Greenwood – Englannin maajoukkuevalmentaja – näki ratkaisuna Englannin ongelmiin peliälyn kehittämisen – sekä Greenwoodin että Dave Sextonin mielestä manner-Eurooppa oli Englantia edellä nimenomaan ennakointikykynsä ja peliälynsä ansiosta (sen sijaan taktisesti he pitivät englantilaista vauhdikasta pitkääpalloa edelleen hyvänä valintana).

    Englanti onkin varoittava esimerkki siitä, miten hyvää tarkoittava analyysi voi johtaa tuhoisiin johtopäätöksiin tulkintakontekstin takia. Englannissa lähtökohtana oli jalkapallon syntyminen Englannissa ja sitä kautta oletus, että Englannin tulee menestyä englantilaisilla eväillä, englantilaisella tyylillä. Niinpä Reep veti datastaan nimenomaan pitkää palloa – englantilaista pelityyliä – tukevan analyysin, Ramseyn ’tieteellinen’ lähestymistapa tuotti perienglantilaista rymistelyfutista, Greenwood ja Sexton näkivät ongelman puutteellisessa peliälyssä eivätkä esim. englantilaisten taktisissa valinnoissa. Joten jos analyysia tehdään virheellisillä oletuksilla, myös johtopäätökset voivat olla virheellisiä. Niinpä analyysi itsessään ei tee autuaaksi, vaikka se onkin ehdottomasti väline laadukkaampaan jalkapalloon. Esimerkkinä voisi tässä pitää vuoden 2018 Vepsua, joka saavutti paremmalla tahdilla pisteitä otteluista, missä Vepsun tavoite pallonhallinnan saavuttamisesta ei toteutunut – pelianalyysin tuottaman taktiikan epäonnistuminen oli joukkueelle parempi juttu kuin sen onnistuminen.

    Tykkää

  2. Poikkeuksia voi olla, tyyppiluokkaa VPS ja kausi 2018. Otanta on vaan niin pieni ja lyhyt, että se on merkityksetön. (Lisäksi tuossa vaikuttavia tekijöitä esim. kulttuuri, juniorivalmennus, vastaanottokyky jne.)

    Kaikissa merkittävissä asioissa, kuten jalkapallossa peli kehittyy paremmaksi, vääjäämättä. Syy on yksinkertainen: ihminen kokee asian riittävän merkitykselliseksi.

    Entistä paremmin koulutettuja ihmisiä hakeutuu valmentajiksi, entistä aikaisemmassa vaiheessa, mikä johtaa entistä parempaan osaamiseen. Entistä useampi tarkastelee pelaamista analyyttisesti, halu ymmärtää toimintoketjuja ja tapahtumia fiilistelyn sijaan koetaan tärkeäksi.

    Analyysi johtaa ymmärrykseen-johtaa parempaan harjoitteluun-johtaa parempaan pelaamiseen

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s