Valmennus

Miten Guardiola ja Sarri organisoivat joukkueensa pelaamisen? – Esittelyssä täsmävalmentaminen

Hyvin usein tuntuu, että jalkapallotoimijoina katseemme on menneisyydessä tai nykyisyydessä, kun sen pitäisi olla tulevaisuudessa. Haikailemme Suomeen vuoroin Islannin tai Belgian pelaajakehitysmalleja, jotka on kehitetty vuosia sitten. Jos saisimmekin noita maita vastaavan systeemin kasaan, uskallan väittää, että systeemi olisi auttamatta vanhentunut, kun se otettaisiin käyttöön.

Ehkä katseen suuntautuminen menneisyyteen johtuu akateemisuuden puutteesta. Suomessa ei ole mahdollista opiskella pallopelien valmennusta yliopistotasolla. Joku voi toki väittää, että pystyy, mutta silloin puhutaan Jyväkylän liikuntatieteellisestä, joka on suuntautunut enemmän liikunnanopettajamaisen ajattelun kehittämiseen pallopelien osalta. Huippu-urheilun kanssa sillä ei ole liiemmin tekemistä. Joku taisikin taannoin osuvasti todeta, että Suomeen tarvittaisiin liikuntatieteellisen rinnalle urheilutieteellinen yliopisto.

Kun Suomessa puuttuu tutkijan mieli, muualla jalkapallomaailmassa mennään nykyhetkeä aina muutama vuosi edellä. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii pelianalyysi. Nykyään datalla pystytään mittaamaan esimerkiksi syötön onnistumista suhteessa prässin voimakkuuteen, syötöllä kontrolloidusti ohitetut vastustajat ja muun muassa se, kuinka paljon kullakin pelaajalla on eri tilanteissa tilaa käytössään. Näitä ei vielä 5-6 vuotta sitten pystynyt mittamaan, mutta pelianalyysi on ottanut isoja hyppäyksiä viime vuosina. Ja seuraavia askeleita otetaan jo.

Pahiten akateemisuuden puute näkyy kuitenkin kenttätyössä. Kun maailmalla on menty Pep Guardiolan, Unai Emeryn, Maurizio Sarrin ja kumppaneiden johdolla entistä enemmän täsmävalmentamisen suuntaan, Suomessa pelkäämme liiallisen informaatiomäärän antamista pelaajille. Pelipuhe ja pelaajien toiminnan organisointi kentällä on hyvin väljää.

Parhaat suomalaisjoukkueet pärjäävät kansainvälisissä peleissä nuorisourheiluvaiheen alkuun asti, mutta sen jälkeen kyyti on usein rajua. Notkahdukseen voi löytää monia syitä, mutta yksi isoimmista jarruttavista tekijöistä on se, että emme ole rehellisesti sanottuna kovin hyviä organisoimaan 11v11-pelaamista. Monien joukkueiden pelaamisesta on todella vaikea löytää positional playn, joukkuepuolustamisen tai vaikka Jürgen Kloppin gegenpressingin elementtejä.

Pyrin seuraavien otsikoiden alla avaamaan sitä, millaisia erilaisia pelitilanteita ja elementtejä pelaamiseen voi 11v11-pelissä organisoida. Kun joukkueen pelaaminen on vahvasti organisoitua, puhumme niin sanotusta täsmävalmentamisesta.

Täsmävalmennusta puolustusvaiheessa

Täsmävalmentamisesta ei voi puhua ilman Pep Guardiolan nimen mainitsemista. Guardiola organisoi joukkueensa pelaamiseen elementtejä harjoituskentällä ja ne hyvin usein siirtyvät käytäntöön pelitilanteisiin. Joukkueen yhteistyön pelaamisen lisäksi Guardiola pystyy auttamaan yksittäisiä pelaajia toimimaan periaatteiden mukaan eri pelitilanteissa, osana kollektiivia.

Paras esimerkki Guardiolan täsmävalmentamisesta saatiin viime kaudella, kun Manchester Cityn harjoituksista taltioidulla videolla näkyy Guardiolan ohjeistukset Raheem Sterlingille. Sterling selvästi ohjeistetaan kymppialueella avaamaan paremmin peliasentonsa, jotta tämä pystyy paremmin toteuttamaan ykkösprioriteettiaan tuossa tilanteessa eli tyhjän tilan havainnointia. Tätä on täsmävalmentaminen – ohjeistetaan pelaajat siihen, kuinka havainnoida, mitä havainnoida ja kuinka toimia kerätyn informaation mukaan kussakin tilanteessa. Jos pelaajien havainnointia ei ole organisoitu, katse kiinnittyy miljoonaan eri asiaan ja pelaamisesta voi tulla pahimmillaan kaoottista.

guardiola

Kuva 1: Pep Guardiolan menestyksen salaisuus on se, ettei sitä ole. Raaka työ harjoituskentällä ja pelaajien täsmävalmentaminen ovat olleet ratkaisevia tekijöitä.

Kirjoituksissani tässä blogissa olen käsitellyt paljon pallonhallintavaiheen organisointia. Oman ja lukijoiden mielen virkistämiseksi aloitetaan asian läpikäynti puolustusvaiheen kautta ja erityisesti puolustuslinjan toiminnan näkökulmasta. Oma kokemukseni on, että jos esimerkiksi keskitysten puolustamista ei ole organisoitu, vastustaja tekee keskityksistä paljon maaleja tai jos kymppialueen puolustamista ei ole organisoitu, vastustaja pääsee murtautumaan paremmilta paikoilta. Pelaajat eivät siis itse näitä automaattisesti kentällä toteuta, vaan he tarvitsevat toimintaohjeita ja periaatteita eri tilanteisiin.

Käydään ensiksi läpi keskitysten puolustamisen organisointi. Suomalaispelaajilla on keskityksissä yleensä suuria ongelmia, ja asia on näkyvillä esimerkiksi poikamaajoukkueiden maalikoosteissa. Syy ei ole pelaajien, vaan he eivät vain ole saaneet riittävän tarkkoja ohjeita omissa seurajoukkueissaan ja maajoukkueessa, mitä asioita havainnoida ja miten toimia keskitystilanteissa.

Keskitysten puolustamisen vaihe alkaa, kun vastustajalla on laitakaistalla jalka auki tai 1v1-tilanne. Ensimmäinen prioriteetti puolustaessa keskitystä on se, että topparit ottavat nopeasti peruuttamalla tilan pois maalivahdin ja heidän välistä. Molempien toppareiden on tärkeää sijoittua myös keskelle maalitolppien väliin ja priorisoida maalinedustan puolustaminen.

Täsmävalmentamisesta puhuttaessa on oleellista ymmärtää yksi asia. Kun pelaajia on valmennettu täsmällisesti, he eivät vain reagoi siihen, mitä kentällä tapahtuu vaan he toimivat suunnitellusti ja ennakoivasti. He pyrkivät keräämään informaatiota siitä, mitä pelissä voi tapahtua 1-2 tilanteen päästä ja pystyvät näin ollen varautumaan siihen.

Kuinka sitten täsmävalmennetut topparit toimivat, kun keskitys on lähtemässä? Ensinnäkin on tärkeää, että toppareilla on selkeät roolit. Yleensä etummainen toppari puolustaa etutolpan aluetta ja vartioi samanaikaisesti alueellaan mahdollisesti liikkuvan hyökkääjän. Takimmaisen topparin tehtävä on vartioida hyökkääjä keskellä.

Toppareiden pitäisi pystyä estämään vastustajia pääsemään maalintekoyritykseen. Jos alueiden puolustaminen ja vartiointi toimii, keskityksistä on lähes mahdoton tehdä maalia. Hyökkääjiä vartioitaessa tärkeää on nähdä pelaaja, mutta myös ottaa käsivarsilla kontaktia, jotta topparilla on paremmin tiedossa se, milloin vastustaja pyrkii selän puolelle irti vartioinnista. Pelaajat ovat tottuneet käyttämään havainnoinnissa ainoastaan näköaistia, mutta käsien käyttö varsinkin puolustusvaiheessa on hyvin oleellinen havainnoinnin taito.

keskitystenpuol

Kuva 2: Keskitysten puolustamisen organisointi. Vasemmalla: Kun laidalla 1v1-tilanne, tila pois maalivahdin edestä peruuttamalla nopeasti. Oikealla: Etummainen toppari puolustaa etutolpan aluetta ja samanaikaisesti vartioi sinne liikkunutta hyökkääjää. Takimmainen toppari puolustaa hyökkääjää vastaan keskellä.

Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon adjektiivivalmentamisesta, jossa pelaamisesta puhutaan väljillä adjektiiveilla kuten ”aktiivinen” ja ”rohkea”. Termistä on tehty hieman jopa olkiukko Suomen U19-maajoukkueen päävalmentaja Juha Malista vastaan.

Mielestäni meidän on silti hoksattava yksi iso asia adjektiivivalmentamisen ja täsmävalmentamisen eroista. Jos valmentaja toistelee esimerkiksi aktiivista eteenpäin puolustamista sen kummemmin sitä avaamatta, pelaajat oppivat kyllä sitä tekemään. Jalkapallossa oleellisempaa olisi kuitenkin ymmärtää, missä asioissa olla aktiivinen ja missä ei. Keskitysten puolustamisessa ei kannata aktiivisesti pyrkiä ensimmäisenä palloon, koska vaarana on itsensä ajaminen ulos tilanteesta, mutta vastustajien havainnoinnissa ja käsien käytössä täytyy olla hyvinkin aktiivinen.

Mitä muita asioita keskitysten puolustamisen lisäksi puolustuslinjan toiminnassa on mahdollista organisoida? Monelle lukijalle tuttu pumppaamisen termi ja se, mitä sillä tarkoitetaan. Tiivistetysti puolustuslinjan tulisi liikkua synkronoidusti syvyyssuunnanssa riippuen pelitilanteesta. Jos linjan taakse on pystyliikkellä uhka ja sinne on mahdollista pelata, linjan tulisi laskea muutama metri ja ottaa tila pois selustasta. Sama juttu jos, linjaa vastaan tulee hyökkäys ja omat keskikenttäpelaajat ovat kaukana. Vastaavasti jos uhkaa ei ole ja pallo pelataan esimerkiksi alaspäin, linjan tulisi nostaa synkronoidusti ylöspäin.

Pumppaamisen lisäksi tärkeää olisi organisoida kymppialueen ja selustan puolustaminen. Suomessa topparit ovat usein hyvin pelaajaorientoituneita, vaikka suurimman osan ajasta topparin tulisi puolustaa omaa aluettaan. On kuitenkin tilanteita, joissa yhden pelaajan täytyy irrota linjasta blokkamaan syöttö kymppialueella liikkuvalle vastustajalle tai vaihtoehtoisesti estää tämän eteneminen. Pelaajien on silloin oleellista tietää, kuka irtoaa ja milloin sekä miten muut pelaajat puolustuslinjassa tähän reagoivat.

Kymppialueen puolustamisessa voimme puhua kymppialueen tukkimisesta, jolla tarkoitetaan sitä, että vastustaja ei löydä vapaata pelaajaa puolustuslinjan edestä. Toppareiden pitäisi olla koko ajan pienessä kylkiasennossa valmiina irtoamaan, jos kymppialueelle on mahdollista syöttää ja siellä on pelaaja vapaana. Tällöin lähimmän topparin tulisi irrota blokkaamaan ennakoivasti syöttö tai ainakin estämään 1. kosketus eteenpäin. Samanaikaisesti muun linjan tulisi liikkua poikittain ja paikata aukko irronneen topparin selustasta.

Enemmän on siis kuitenkin tilanteita, jolloin prioriteetti tulee olla linjan tasapainon säilyttäminen ja oman alueen puolustaminen selustassa. Topparin ei kannata irrota kymppialueelle, jos tämän alueelle selustaan tulee samanaikaisesti pystyliike. Irrota ei kannata myöskään silloin, jos kymppialueella liikkuvalla vastustajan pelaajalla on tuki heti alapuolella. Jos toppari irtoaa tällaisissa tilanteessa, tämän selustaan voi olla helppo pelata. Aina ei siis kannata puolustaa pelaajaorientoituneesti eteenpäin, vaan tunnistaa se, milloin vaihtaa prioriteetti oman alueen puolustamisesta pelaajan vartiointiin.

topparitlinjassa.PNG

Kuva 3: Puolustuslinjan toiminnan tulisi olla vahvasti täsmävalmennettua. Vasemmalla toppari voi irrota estämään etenemisen, kun tämän selustaan ei ole uhkaa eikä pallollisella ole tukea alapuolella. Oikealla topparin täytyy priorisoida selustan puolustaminen.

Veikkausliigan valmennuskulttuuri on muuttunut viime vuosina radikaalisti, eikä löyhästi organisoidulla pelaamisella ole enää mitään asiaa sarjataulukon top6-paikoille kotoisessa liigassammekaan. Selkeimmin täsmävalmentamista toteuttavat liigavalmentajista HJK:n Mika Lehkosuo, Hongan Vesa Vasara sekä Rovaniemen Palloseuran Toni Koskela. Nousevana nimenä on pakko mainita Hongan B-junioreiden 30-vuotias päävalmentaja Riku Paularinne, jonka joukkueen pelaamisessa täsmävalmennus näkyy selvästi.

Lisää positional playn elementtejä pelaamiseen

Lähdemme siis oletuksesta, jossa sekä allekirjoittanut että lukija ymmärtävät, että pelaamisen organisointi auttaa pelaajia pelaamaan paremmin jalkapalloa.

Monesti kuulee puhuttavan, että valmentajajohtoinen organisointi tappaa pelaajilta jonkin mystisen luovuuden. Urheilutieteen professori Robert Hristovksi on todennut, että organisoiduilla joukkueilla on enemmän toiminnan mahdollisuuksia pelitilanteissa. Kun hyviä mahdollisuuksia esimerkiksi syöttää on paljon, emmekö silloin voi puhua, että pelaajan valintamahdollisuudet kasvavat ja ”luovuus” pääsee esiin?

Positional playssa on kyse juuri tästä. Tarkoitus on luoda paljon pelin edistämisen kannalta mahdollisimman hyviä syöttösuuntia positionaalisen ja numeraalisen edun kautta. Jos positional playn perusteet eivät ole tutut, tässä vaiheessa kannattaa lukaista JP Savolaisen alustus aiheeseen tästä. Tässä tekstissä käyn läpi muutaman käytännön esimerkin, millaisia positional playn periaatteita pelaamiseen on mahdollista organisoida.

Emme voi puhua positional playsta, jos joukkueen pelaamiseen ei ole organisoitu kentän eri kaistojen täyttämistä. Kenttä voidaan jakaa monella eri tavalla kaistoihin, mutta henkilökohtaisesti parhaana pidän jakoa, jossa kenttä on jaettu laitakaistoihin, keskikaistaan ja ylä-ja alataskuihin (englanniksi termi on monelle tuttu half-space).

Tässä positional playta käsittelevässä artikkelissa avataan kaistoihin liittyen olennainen periaate. Pelaajilla on oltava tiedossa vastuukaista, johon he sijoittuvat aina lähtökohtaisesti. Kun vastuualue on tiedossa, pelaaja pystyy lähteä toteuttamaan peruspelaamisen periaatteita, kuten tukemista, omalla alueellaan ja tilanteen niin vaatiessa liikkua myös alueeltansa pois edistääkseen peliä.

Joukkueen täyttäessä kenttää, oleellista on, että joukkue on täyttänyt mahdollisimman monta kaistaa. Lisäksi tärkeää on se, että kaksi pelaajaa ei tarjoa samaa syöttösuuntaa eli esimerkiksi samaan taskuun ei ole järkevä sijoittaa kahta pelaajaa.

kaistat.PNG

Kuva 4: Yksi vaihtoehto kaistojen täyttämiseen. 6 pelintekoalueella, 8 alataskussa, laitapuolustajat laitakaistoilla, vasen laitapelaaja taskussa ja 10 taskussa. Hyökkääjä tekee syvyyden ja oikea laita laitakaistalla, ettei keskusta mene tukkoon.

Kun alueet on täytetty laadukkaasti, voimme lähteä organisoimaan sitä, milloin ja miten omalta alueelta kannattaa poistua esimerkiksi luomaan numeraalisia etuja kentälle.

Klassisin ja eniten käytetty esimerkki lienee numeraalinen etu pelinavaamisvaiheessa, jos vastustaja puolustaa ensimmäistä linjaa vastaan kahdella hyökkääjällä. Tällöin yleensä pelintekoalueelle lähtötilanteessa sijoittunut pelaaja tippuu alemmas toppareiden väliin ja pelaajat voivat alkaa 4v2-ylivoimasta etsimään vapaata pelaajaa joko syöttämällä suoraan yläjalkaan tai löytämällä vapaan pelaajan kolmas pelaaja -periaatteen avulla, jolloin alemmas tippunut keskikenttäpelaaja toimii yleensä ”palloseinänä”.

Positional playn numeraalisella edulla on siis tarkoitus luoda ”rondoja” pallon ympärille, jotta vapaan pelaajan löytäminen syöttämällä on mahdollista. Rondojen tarkoituksena on myös juoksuttaa vastustajaa, joten jos selkeää vapaata pelaajaa ei heti löydy, kannattaa pelata muutama käyttösyöttö ja väsyttää vastustajaa. Rondojen käyttösyötöt ovat vaikeita suomalaispelaajille, ja pelaajilla tulee kiire heti, kun tila muuttuu hiemankaan ahtaammaksi. Oma joukkueeni onkin kansainvälisissä peleissä ollut usein juoksutettavana osapuolena. Parhaimmilla positional play -joukkueilla on usein periaatteena: Luo ylivoima pallon ympärille, liikuta palloa nopeilla käyttösyötöillä muutaman kerran ja pelaa pallo vapaalle pelaajalle, joka pääsee etenemään. Pallo liikkuu nopeasti, mutta tilanteesta ei ole kiire nopeasti pois. Ja vastustaja juoksee.

Pelinavaamisvaiheen lisäksi numeraalisen edun ja rondon voi muodostaa rakenteluvaiheeseen tiputtamalla kymppipaikan pelaajan pelintekoalueelle vastustajan keskikenttälinjan alapuolelle, jos vapaata pelaajaa pelintekoalueelta ei muuten löydy ja kymppialueella ei ole tilaa. Vaikka pelaajille on tietyt vastuualueet, heidän täytyy välillä liikkua eri alueilla ja ikään kuin ”kokeilla” seuraako vastustaja liikkeen tai reagoiko tämä siihen. Jos vastustaja pystyy reagoimaan, niin silloin pelaajan järkevää palata omalle pallonhallintavaiheen vastuukaistalleen.

Positional playn periaatteita toteuttavassa joukkueessa yksi pelaamisen tärkeimmistä peruskivistä on se, että pelaajat tunnistavat kollektiivisesti, minne he haluavat edetä ja miten he sinne pääsevät.

Aloitetaan siitä, mihin joukkueen kannattaa ensisijaisesti edetä. On eri asia päästä etenemään vastustajan kymppialueelle laitapakin kuljetuksella laitakaistaa pitkin kuin syöttää pelintekoalueelta taskuun sijoittuneelle pelaajalle yläjalkaan. Miksi näin? Syyt ovat pelin logiikassa. Taskuihin on helpompi syöttää diagonaalikulmaisia syöttöjä. Lisäksi kun pelaaja saa pallon taskuun, syöttövaihtoehtoja paremmilla syöttökulmilla on huomattavasti enemmän kuin laitakaistoilla.

Kun laitapakki syöttää tai kuljettaa laitakaistaa pitkin etenemisvaihtoehtoja toiminnon jälkeen on todella vähän. Tämän takia laitakaistalle on tärkeä muodostaa numeraalinen ylivoima ja rondo – ei etenemistä varten vaan pallon liikuttamista varten.

eteneminen

Kuva 5: Kaksi tapaa edetä. Vasemmalla: Laitapakki etenee kuljettamalla kymppialueelle laitakaistaa pitkin, vaihtoehdot kuljetuksen jälkeen ovat vähissä. Oikealla: Joukkueen tulisi ensijaisesti pyrkiä etenemään taskuihin, joista on paljon hyvien syöttökulmien vaihtoehtoja jatkaa peliä.

Laitapuolustajan ei siis kannata pyrkiä etenemään syötöillä tai kuljetuksilla ja laitapuolustajan roolin tulisi ennemminkin olla vaihtoehdon luonti leveyteen kymppialueelle ja viimeiseen linjaan täysivauhtisilla juoksuilla ilman palloa. Kun joukkue on tilanteessa, jossa taskuihin ei joko kannata syöttää (pallo laitakaistalla) tai sinne ei ole mahdollista syöttää (välit kiinni), joukkueen tulisi kollektiivisesti alkaa tekemään taskuihin pelaaminen mahdolliseksi. Tämä tapahtuu siis liikuttamalla palloa – ja samalla vastustajaa.

Palloa ja vastustajaa voi jalkapallossa liikuttaa poikittais- ja pystysuuntaisilla syötöillä. Laitapakkiesimerkissä pallon liikuttaminen mahdollistetaan sillä, että keskikenttäpelaaja tulee nopeasti muodostamaan ylivoiman pallon ympärille ja mahdollistaa poikittaissyötön. Näin joukkue pääsee liikuttamaan pallon etenemisen kannalta paremmalle kaistalle.

Usein vapaan pelaajan löytämisen taskuista estää se, ettei syöttöväliä tai tilaa ole muodostunut. Tällöin joukkueen tulisi kollektiivisesti tunnistaa, ettemme vielä pysty etenemään haluamaamme paikkaan, mutta liikuttamalla vastustajaa voimme tehdä sinne tilaa. Joukkue voi esimerkiksi käyttää poikittaissyöttöjä apuna ja saada syöttövälin avattua. Keskikenttäpelaajien tai toppareiden välinen poikittaissyöttö voi saada vastustajan irtoamaan paikaltaan ja syöttösuunnan auki taskuihin. Käyttökelpoinen tapa vastustajan liikuttamiseen ovat myös niin kutsutut käyttösyötöt, joissa pallo syötetään ylempänä olevalle pelaajalle, joka palauttaa pallon heti takaisin. Tarkoituksena on saada vastustaja irtoamaan syötön aikana kohti palloa ja tilaa muodostuu syöttää tämän selustaan.

Mitä keinoa sitten käytettiinkään, oleellista on, että jokaisella joukkueen yhdellätoista pelaajalla on kaikilla sama ajatus siitä, mitä ollaan tekemässä. Mihin halutaan edetä, milloin luodaan tilaa etenemiselle, milloin edetään. Jalkapallojoukkueen tulee olla vahvasti täsmävalmennettu ja organisoitu kollektiivi.

Loppuun positional playsta ja pallonhallinnan työkaluista ylipäänsä on tärkeä ymmärtää se, että nämä elementit eivät ole mitään pallonhallintaidentiteetin omaavien seurojen erityisjuttuja. Yhtä hyvin voisin nähdä, että matalan blokin joukkue käyttää näitä elementtejä levätäkseen pelin sisällä tai, että gegenpressing-joukkue jäädyttäisi pelin johtoasemassa näillä pallonhallinnan työkaluilla. Totta on myös se, että täysin ilman positional playn elementtejä on joukkueen nykypäivänä todella vaikea pärjätä edes Veikkausliigassa.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Kategoriat:Valmennus

1 reply »

  1. Suomalaisessa jalkapallossa voitaisiin lopettaa tappioiden selittely seuraavilla: kunto loppui, ei tehty paikoista ja muutamat henkilökohtaiset virheet.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s