Mielipide

Toiminta- ja keskustelukulttuurista – Ajatuksia U19 EM-kotikisoista

Jalkapallon alle 19-vuotiaiden EM-kisat ovat Suomen osalta päättyneet. Minihuuhkajien saldoksi jäi kolmesta ottelusta 0 pistettä, maalieron näyttäessä kahta tehtyä ja seitsemää päästettyä osumaa. Sosiaalisessa mediassa käydyissä keskusteluissa esiin ovat nousseet, jopa enemmän kuin varsinaiset peliesitykset, päävalmentaja Juha Malisen Twitter-käyttäytyminen ja valmentaja Jari Litmasen rooli.

Mitä näistä puheenaiheista sitten pitäisi ajatella? Tuskin kukaan tosissaan väittää, että ilman Malisen twiittailua Suomi olisi menestynyt kisoissa paremmin. Tai että Litmasen läsnäolo valmistavissa harjoituksissa ennen Italiaa vastaan käytyä avausottelua olisi kääntänyt tuon pelin Suomen voitoksi. Tuollaiset heitot päinvastoin todennäköisesti paljastaisivat lausujan ymmärtämättömyyden niistä seikoista, joista menestys rakentuu. Minihuuhkajien tulokset ovat tässä katsannossa oikeastaan sivuseikka. Molemmissa aiheissa on itse asiassa kyse paljon Juha Malista ja Jari Litmasta laajemmasta kokonaisuudesta: suomalaisen jalkapallon toimintakulttuurista ja arvoista.

Vuoden urheilutoimittajaksi keväällä valittu ELMO-lehden toimituspäällikkö Jari Kupila kirjoitti taannoin tärkeän kolumnin huippu-urheilun arvopohjasta. Tuo teksti on nyt U19-kisojen jälkimainingeissa ajankohtaisempi kuin koskaan. Kupilan tekstin yksi pääsanoma on, että kansainvälisen tason huippu-urheilussa (jota myös EM-kotikisat kiistatta edustavat) kaikella on merkitystä – myös sillä, miltä toiminta näyttää ulospäin. Kuten lajin kattojärjestö, Palloliitto, on omilla Internet-sivuillaan todennut, ”maajoukkueet ovat suomalaisen jalkapallon keulakuva maailmalla”. Maajoukkueet ovat keihäänkärki, Suomi-futiksen ehkä näkyvin osa. Siksi maajoukkueprosessista, yksittäisten toimijoiden ratkaisuista ja joukkueiden toimintatavoista on voitava käydä keskustelua.

Tampereen yliopiston sosiologian professori, vuosina 2009-2013 akatemiaprofessorina toiminut Pertti Alasuutari on määrittänyt toimintakulttuurin ”kollektiivisen ajattelun ja käytäntöjen kokonaisuudeksi, elämäntavaksi sekä maailman hahmottamisen tavaksi, joka on kullekin yhteisölle tiettynä ajankohtana ominainen”. Jo tämä määritelmä osoittaa, että toimintakulttuurin – arvoista puhumattakaan – määrittely on ryhmä-, ympäristö- ja aikasidonnaista. Päävalmentajan twiittailu kisojen aikana on jollekin tärkeää avoimuutta, toiselle ajan käyttämistä epäolennaiseen. Asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Se, miten toimijat perustelevat ratkaisujaan, näyttelee isoa roolia.

Palloliiton pelaajakehityspäällikkö Hannu Tihinen avasi Samuel Savolaisen haastattelussa Hämeen Sanomissa Jari Litmasen roolia U19-maajoukkueessa. Tihisen puheenvuoro oli tärkeä ja se avasi monia epäselviä asioita. Toisaalta on kysyttävä jatkokysymys: Miksi vasta nyt? Onhan Litmanen ollut liiton tehtävissä jo yli kolmen vuoden ajan. Mitä vastuullisemmista tehtävistä on kyse, sitä tärkeämpää on ennakollinen avoimuus. Se, että Litmanen oli MM-finaalikatsomossa avausottelun aattona, ei ole sinänsä oikein tai väärin. Kyse oli yksittäisen henkilön, liiton ja U19-maajoukkueen valmennustiimin valinnasta, josta on kuitenkin on voitava käydä julkista keskustelua – onhan kyse valmistautumisprosessista U19-maajoukkueen tärkeimpään tapahtumaan ja suomalaisen futisvuoden kohokohtaan.

Yksi suomalaisen jalkapallon vahvuuksista voisi olla futistoimijoiden jatkuva ja rehellinen vuorovaikutus. Rehellisyys on muotisana, jota varsinkin Palloliitto on paljon korostanut. Kaikki lähtee tosiasioiden tunnustamisesta. Jalkapallo on ehkä maailman kilpailluin laji: monella Euroopan maalla on Suomeen niin taloudellinen, kulttuurinen, tiedollinen kuin tahdollinenkin etumatka. Kriittinen ajattelutapa on välttämätöntä – siinä missä myös positiivisten esimerkkien nostaminen. Ymmärrämmekö esimerkiksi hienosti MM-kisoihin selviytyneen tyttöjen U17-maajoukkueen opetuksen? Valmennustiimissä ei ollut niin sanottuja suuria nimiä mittavalla pelaajakokemuksella, mutta valmennustiimin työnjako ja roolitus keräsi laajasti kehuja. Huippu-urheilussa menestys perustuu pitkällä aikavälillä aina loogisiin ratkaisuihin, joiden pohjana on punnittu prosessi menestyksen mahdollistavista tekijöistä. Eläköön Minihelmarit!

On kiistaton tosiasia, että Palloliiton piirissä on tapahtumassa hyviä asioita. Seurojen Palloliito -uudistusta on aiheellisesti pidetty suomalaisen jalkapallon ehkä tärkeimpänä hallinnollisen ja organisatorisena uudistuksena. Olen keskustellut henkilökohtaisesti muun muassa Tihisen ja liiton toisen varapuheenjohtajan Kaarlo Kankkusen kanssa. Tällaiseen avoimuuteen en välttämättä olisi uskonut vielä viisi vuotta sitten. Toisaalta samaan aikaan on muistettava, että organisaatiouudistuksen myötä olemme vasta siirtymässä niille areenoille, joilla kansainvälinen kilpailu tapahtuu. Tämä on ehkä kärjistys, mutta olemme siirtymässä allikosta ojaan. Resursseja siirtyy hallinnosta ruohonjuuritasolle. Ratkaiseva askel on kuitenkin vielä ottamatta: se, miten me juniorivalmentajat, liiton työntekijät, jalkapallopäättäjät, kouluttajat ja monet muut päivittäin nostamme toimintamme laatua.

Yksi pahimmista vaaroista, mitä näen suomalaisessa jalkapallossa, on jarruttaa epäkohtien esiin nostamista. Tässä yhteydessä on helppo siteerata Reima Launosen, Filosofian Akatemian hankejohtajan, ajatusta, jonka hän muotoili tekstissään Hyvä paha kritiikki:

”Kun tiedostamme ongelman, voimme yhdessä lähteä kehittämään siihen ratkaisuja. Haasteiden esiin nostaminen mahdollistaa kehityksen, minkä vuoksi tarvitsemme jo lähtökohtaisesti kriittisyyttä.”

Monella jalkapallotoimijalla on yhteinen päämäärä: se, että Suomi menestyisi jalkapallossa mahdollisimman hyvin. Tämä ei tietenkään poissulje sitä, etteikö jalkapalloilevien lasten liikkuminen olisi tärkeää – se on jopa tärkeämpää kuin sattuuko esimerkiksi Huuhkajat joskus pääsemään arvokisoihin. Tarvitsemme jalkapalloperheessä erilaisia näkemyksiä, sparraamista, ratkaisujen kyseenalaistamista ja tarvittaessa myös kriittistä lähestymistapaa. On teesejä ja antiteesejä – ja lopulta usein syntyy synteesi, ajatusten yhdistelmä. Pelkän yhden totuuden rummuttaminen harvoin johtaa kestävään lopputulokseen. Tämän voin helposti tunnustaa myös itse.

Minihuuhkajien EM-taival on ohi. Jos joukkue häviää kaikki pelinsä, on selvää, että myös kehityskohteita on olemassa ja ne on löydettävä. Toisaalta samaan hengenvetoon on todettava, että päävalmentaja Malinen toi joukkueeseen ryhtiliikkeen. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö turnauksen aikaisia valintoja voisi ja pitäisi kyseenalaistaa. Yhtä turnausta tärkeämpää on kuitenkin se, miten suomalainen jalkapallo jatkuu tästä eteenpäin. Toimintakulttuuri ja arvot sekä toimijoiden välinen vuorovaikutus ratkaisevat.

Muuttuuko mikään, jos ollaan vain hiljaa?

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

Kategoriat:Mielipide

4 replies »

    • Yleisenä huomiona se, että keskustelu arvoista ja toimintatavoista on turhan usein liian pinnallista. Kyllä esimerkiksi Litmasen roolista ja Malisen some-käyttäytymisestä on voitava käydä kiihkotonta keskustelua ilman, että kritiikki leimataan ”naljailuksi”. Harvoinhan tällaisissa tilanteissa on joko-tai-vastauksia, jolloin juuri perustelut ja kiihkottomuus korostuvat. Näissä tapauksissa toiminta- ja keskustelukulttuuri vaikuttavat limittäin. Miten jalkapallovaikuttajat toimivat ja miten tuota toimintaa arvioidaan? Kuten tekstissä yritin avata, kyse on yksittäisiä henkilöitä laajemmista aiheista.

      Tykkää

  1. Aika monia asioita voisi tosiaan tehdä paremmin, jos U19 onnistumisen todennäiköisyyksiä tarkastellaan kriittisesti. Merkittäviin tehtäviin pitäisi osata ja uskaltaa valita parhaat mahdolliset, ajantasaiset ammattilaiset. Onnistuneen rekrytoinnin myötä tietysti jäisi paljon epäkohtia automaattisesti syrjään.

    Tykkää

  2. Voi kun tietäisin?
    Näin voi huudahtaa, meidän jalkapallon ahdingon syistä. Kotipaikkakunnallani Muuramessa on jalkapallo ykköslaji. Salibandy hyvänä kakkosena. Jälkimmäisessä paras joukkue jo juuri karsimassa C2 SM-sarjan paikasta.
    Koko seurassa on yksi (1) palkattu vastuuhenkilö, kaikki mu toiminta on talkootyötä pääasiassa vanhempien toimesta. Tehtävä on lähes toivoton. Kentä nhoidosta pyykinpesuun kaikki siltä väliltä.
    Kuulostaa kauniilta, mutta ei sitä oikeasti välttämättä ole. Haavoittuvuus on suuri kun valitaan edustusjoukkuetta omista ja muiden lapsista.
    Valitettavasti useimpien, lajakkaimpienkin, ura päättyy peruskoulun viimeisillä luokilla.
    Valmennuksen- ja joukkueen huollon resurssit samaan aikaan.
    Tässä vaiheessa mielestäni on yksi syy minne meiltä häviää määrä ja laatu jalkapallon aktiiveilta. Niin vetäjiltä kuin tärkeimmiltä eli pelaajlta.
    SM- ja liigatasosta en osaa sanoa mitään muuta kuin, että tuloksiin ei ainakaan Palloliiton johto voi olla tyytyväinen. Niin kauan kun HJK voitta ylivoimaisesti SM-sarjan ulkomaisilla pelaajilla ja tipahtaa kuten tänäkin vuonna jo toisella kierroksella Mestarien liigasta, ei ole toivoakaan kansainvälisen tason noususta meidän jalkapallossa. Muista seuroista puhumattakaan.
    Pienten valtioiden menestyksen takana on jotain, jota meillä ei joko osata tai tunnusteta. Vain Euroopan sarjoihin pelaamaan päässeiden avulla tasoamme voi nostaa.
    Mutasarjoissakin seura katselee mieluummin ulkomaalaisten pelaajien suuntaan ennen kuin tukee oman seuransa kasvattia.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s