Haastattelu

Futisfysiikka kuntoon – ”Ulkomailla on perusedellytys, että pelaajat ovat nopeita ja kestäviä”

Kello on 9.55 helmikuisena pakkasaamuna. Luulen olevani tuttuun tapaani etuajassa, sillä olemme sopineet tapaamisen fysiikkavalmentaja Max Thibaultin kanssa Helsingin Kampissa sijaitsevaan kahvilaan tasan kymmeneksi. Thibault on kuitenkin jo paikalla jopa minuakin aiemmin, nostanut läppärinsä kahvilan pöydälle ja syönyt croissantinsa.

Jo ennen kuin olen ehtinyt ottaa ensimmäisen hörpyn aamun ensimmäisestä kahvikupillisestani ja saanut iPhonen nauhurin käyntiin, käy ilmi, että Thibaultilla on tänään asiaa. Läppärillä on auki kahdensadan sivun PowerPoint-esitys ja Thibault kertoo diojen avulla voimaharjoittelun merkityksestä, kuormituksen kontrolloinnin tärkeydestä ja tavoitteestaan, että useimmat rasitusperäiset vammat pystyttäisiin estämään ennaltaehkäisevällä harjoittelulla.

Ennen kuin hyppäämme eteenpäin, hypätään askel taaksepäin. Espoolaisen Thibaultin oma pelaajaura käsitti muutaman kauden Ykköstä ja Kakkosta FC Espoon ja Atlantiksen riveissä. Hieman alle parikymppisenä hän kävi pelaamassa jonkin aikaa myös A-junioreiden Bundesliigaa Saksassa.

”Viimeisen kauteni aikana FC Espoossa tajusin, ettei minusta tule enää futaria ja aloin miettiä, mitä teen seuraavaksi. Jotenkin sain yhtäkkiä mieleeni, että käyn personal trainer -koulutuksen”, Thibault kertoo vaiheistaan.

Koulutuksen käytyään Thibault palasi takaisin jo kerran kesken jääneisiin fysioterapeutin opintoihin. Valmistumisensa jälkeen Thibault on hankkinut lisää kansainvälistä tietotaitoa urheilufysioterapian kongresseista muun muassa Lontoossa ja Belfastissa. Nykyään espoolainen työskentelee Espoon Palloseuran päätoimisena fyysisenä valmentajana.

”Harjoittelu Jenkeissä opiskelujeni aikana oli hieno kokemus, sillä näin siellä mitä on oikeasti huippu-urheilu ja miten urheilijoiden terveydestä huolehditaan ammattimaisesti.”

SONY DSC

 Kuva 1: Fysiikkavalmentaja Max Thibault haluaa purkaa voimaharjoitteluun liittyviä myyttejä. Kuva: Jani Lehmuskoski

Syy, miksi olen kutsunut Thibaultin tapaamiseen, on vuosi sitten käymämme Facebook-keskustelu, jossa Thibault totesi, että Suomessa jalkapalloilijat ovat kyllä tehneet fyysistä harjoittelua, mutta sen toteutus on ollut heikko.

Kun kysyn Thibaultilta, onko hänen näkemyksensä muuttunut vuoden aikana, hän vakavoituu.

”Luin Ilta-Sanomien jutun Mikael Soisalon harjoittelusta Englannissa, ja ihmettelin taas, miksi karrikoiden sanoen suomalaispelaajat alkavat tekemään futisfysiikan harjoittelua vasta ulkomaille siirryttyään.”

Kun parhaat suomalaiset juniorijoukkueet käyvät pelaamassa ulkomailla kovissa kansainvälisissä turnauksissa, yksi ero suomalaisten ja ulkomaalaisten akatemiajoukkueiden välillä on merkittävän suuri ja sitä ei voi olla huomaamatta. Huippujoukkueissa ei ole yhtään sellaista pelaajaa, joka ei olisi atleettinen. Jokaisen pelaajan urheilullisuus riittää siihen, että nämä pystyvät kuljettamalla ohittamaan pelaajia tai hyökkäämään räjähtävillä liikkeillä vastustajan jättämiin tyhjiin tiloihin kentällä. Suomalaisissa parhaissakin juniorijoukkueissa vain osa pelaajista pystyy tähän.

”Ulkomailla akatemioissa on perusedellytys, että pelaajat ovat nopeita ja kestäviä. Meidän tulee saada useampi pelaaja juniorijoukkueissamme riittävälle tasolle nopeus- ja kestävyysominaisuuksien osalta. Emme voi valita niin isosta massasta pelaajia, kuten esimerkiksi Espanjassa, joten meidän pitäisi työstää asioita enemmän”, Thibault kertoo realiteeteista.

Jalkapallossa nopeuden voi ajatella koostuvan puhtaan liikenopeuden lisäksi siitä, kuinka nopeasti pelaaja pystyy havainnoimaan pelin kannalta oleellista informaatiota ja kuinka hyvin tämä pystyy tuon tiedon avulla ennakoimaan pelitilanteita. Ominaisuuksiltaan hitaampi pelaaja voi olla siis pelissä nopeampi. Ongelmaksi nopeusominaisuuden heikkous muodostuu silloin, kun se alkaa vaikuttaa pelaajan valintoihin kentällä. Pelaaja ei välttämättä uskalla ottaa ensimmäistä kosketusta eteenpäin tai ei tee pystyliikkeitä tyhjään tilaan, koska tietää, ettei nopeutensa riitä ehtiäkseen ensimmäisenä palloon.

Lisäksi voimme pohtia, saisimmeko kehitettyä nopeita pelaajiamme todella nopeiksi, jolloin nopeudesta voisi muodostua pelaajalle erityisominaisuus. Nopeus on potkutekniikan, kuljettamisen ja esimerkiksi pääpelin lisäksi ominaisuus, jota eurooppalaisten suurseurojen pelaajatarkkailijat seuraavat. He etsivät pelaajia, joilla on erinomaisen peruspelaamisen tason lisäksi taito, jossa pelaaja poikkeaa keskiarvosta.

Yhtä kaikki, suomalaisen jalkapallon heikkoon tasoon on suuresti siis vaikuttanut pelaajien puutteelliset havainnoinnin ja ennakoivan päätöksenteon taidot. Tämän lisäksi emme ole valmentajina pystyneet auttamaan pelaajiamme räjähtävimmiksi, nopeammiksi ja urheilullisimmiksi.

Suomalaisia junioripelaajia testataan fyysisten ominaisuuksien osalta paljon. Esimerkiksi Sami Hyypiä Akatemiassa testipatteristoon kuuluu 5, 10 ja 30 metrin nopeusajat, ketteryys sekä kimmoisuus. Kun muistamme, että fyysiset ominaisuudet kehittyvät kasvun myötä lähes automaattisesti jonkin verran, olemmeko niiden kehittymisessä tyytyväisiä liian vähään?

”Tutkimukset osoittavat, että jos voimaharjoittelun aloittaa aikaisin, pelaajan potentiaali kehittyä on isompi. Emme saa kaikkia pelaajiamme tietenkään supernopeiksi, mutta riittävälle minimitasolle meidän on mahdollista päästä”, Thibault kertoo.

voimaharjoittelukuva

Kuva 1: Aikaisin aloitettu voimaharjoittelu kehittää urheilijaa maksimaaliseen potentiaaliinsa.

Oikea toteutustapa tärkeä

Thibault haluaa purkaa voimaharjoitteluun liittyviä myyttejä.

”Se ei esimerkiksi ole totta, että oikein toteutettu voimaharjoittelu lisäpainoilla vaikuttaisi pelaajan kasvuun. Päinvastoin voimaharjoittelusta on iso hyöty loukkaantumisten ennaltaehkäisyssä ja samalla pelaajat tulevat nopeammiksi, vahvemmiksi ja kestävämmiksi.”

Thibaultin mielestä voimaharjoittelun oikea toteutustapa on tärkeää ja hän painottaa, ettei kuka tahansa pysty sitä ohjeistamaan tai valvomaan. Espoolainen toteaa, että jalkapallovoiman kehittäminen on kuin auton kasaaminen: ensin täytyy rakentaa jarrut ja vasta sen jälkeen moottori niin hyväksi kuin mahdollista. Jos Volkswagen Golfissa on F1-auton moottori, silloin käy pahasti.

”Kehittyäkseen nuoren tulisi tehdä voimaharjoitus 2-3 kertaa viikossa. EPS:ssa teemme 15-vuotiaiden pelaajien kanssa oheisharjoituksen salilla kaksi kertaa viikossa. Alussa kun opettelemme liikkeitä ja rakennamme ’jarruja’, teemme 8 toiston sarjoja periaatteella hitaasti alas ja nopeasti ylös. Katson todella tarkasti tekevätkö pelaajat vaativimmat liikkeet oikein vai ei.”

”Aloitan aina kehonpainolla ja kun pelaajat oppivat liikkeet, otan mukaan pienet lisäpainot, joita nostan sitten pelaajan voimatasojen mukaan. Lisäksi teetän liikkeitä usein yhdellä jalalla, sillä painot ovat silloin pienemmät ja stabiloivat lihakset joutuvat tekemään enemmän työtä”, Thibault toteaa.

Thibault on kriittinen, kun puhumme siitä, miten jalkapallon oheisharjoittelu on Suomessa perinteisesti toteutettu.

”Jos teemme minuutin ajan kyykkyhyppyjä kuntopiirissä, räjähtävyys kehittyy ehkä vähän, mutta harjoittelu menee kuitenkin suurilta osin kestävyyden puolelle. Kun menemme tekemään jalkapalloilijan oheistreenin salille, siellä pitäisi tehdä jotain mitä emme saa futistreeneistä. Terveelle, täydessä kunnossa olevalla pelaajalle salitreenit pitäisi olla jalkapallovoiman ja räjähtävyyden hankkimista. Kestävyyttä pitäisi pystyä kehittämään futiskentällä joukkueharjoituksissa”, Thibault painottaa.

Suomessa jalkapalloijan nopeusharjoittelu on toteutettu monissa seuroissa yksinomaan spurteilla.

”Voima on pohja nopeille ja räjähtäville liikkeille, joita lajissa tarvitaan. Jos harjoittelu koostuu pelkästään spurteista, pelaajan ei ole mahdollista tulla niin nopeaksi kuin hänen potentiaalinsa olisi. Sekaharjoittelu on todettu tehokkaaksi ja sen takia koostan  jalkapalloiijan nopeusharjoittelun spurttien lisäksi voimaharjoittelusta”, Thibault kertoo.

Pelin vaatimukset ovat kovat

Jalkapallo on laji, jossa fysiikan osalta olennaista on, kuinka kovalla intensiteetillä ja kuinka tiheällä välillä pelaaja pystyy pelitoimintoja tekemään. Lisäksi pitäisi jaksaa myös ottelun viimeisellä vartilla. Pelaamisen kannalta on erityisen tärkeää, että pelaajat kykenevät tekemään korkean intensiteetin suorituksia, yleensä lyhyitä 4-10 sekunnin spurtteja, ilman merkittävää suorituskyvyn laskua pelin aikana.

Absoluuttisella huipulla vaatimukset ovat järjettömän kovat ja espoolainen näkeekin itsensä fysiikkavalmentajan sijaan ennemmin ”physical preparation coachina”. Sopivaa suomennosta termille on vaikea löytää, mutta voimme puhua esimerkiksi valmistavasta fysiikkavalmentajasta.

”Meidän valmentajina tulisi valmistaa pelaajia pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Huipputason jalkapallopelissä rankin osuus voi olla, että tehdään räjähtävä suoritus joka 12. sekunti viiden minuutin ajan. Meidän pitää valmistaa pelaajia siihen, että he kestävät tätä kuormitusta paremmin”, Thibault kertoo.

Suomalaisessa jalkapallokeskustelussa tavoitteellinen toiminta nähdään usein itsessään pahana ja toistellaan sitä, että tavoitteellisen harjoittelun tulisi alkaa vasta 15-16 -vuotiaana. Tämä ajattelu on varmasti osaltaan vaikuttanut myös fyysiseen harjoitteluun. Ajattelemme, että pelaajat kulutetaan puhki ja he menettävät mielenkiinnon, jos kova harjoittelu alkaa aikaisin. Räjähtävyyden ja voiman osalta voimme todeta, että jos niiden harjoittelun aloittaa 16-vuotiaana, juna on mennyt jo ohi. Pallomerestä on vaikea ponnistaa huipulle.

Tavoitteellinen harjoittelu ei itsessään ole pahasta, vaan sen toteutustapa on ratkaisevaa. Thibault näkee huolenaiheita, mutta ne liittyvät tavoitteellisen treenin aikaisen aloittamisen sijaan pelaajien fyysiseen kuormitukseen.

”Monet suomalaiset juniorijoukkueet pelaavat liikaa otteluita. Ei ole hyvä tilanne, jos joukkueella on kaksi turnausta toukokuussa ja sarjapelit yritetään sovittaa sinne väliin. Pelaajien täytyisi pystyä harjoittelemaan fresheinä mahdollisimman paljon, jotta he pystyvät ottamaan futisoppia ja fysiikkaharjoittelua vastaan, sekä suoritukset pysyisivät mahdollisimman intensiivisinä. Niin pelaat kuten harjoittelet.”

Thibault haluaa, että valmentajat seuraisivat pelaajiensa toimintaa tarkemmin kentällä analyyttisesti. Hän puhuukin keskustelumme aikana toistuvasti ”valmentamisen taiteesta”.

”Esimerkiksi pallonhallintapeleissä pelataan usein liian pitkiä jaksoja. Joskus kentän laidalta olen nähnyt kuudenkin minuutin pelijaksoja, jolloin käy siten, että kolme minuuttia pelaajat toteuttavat haluttuja asioita, mutta seuraavat kolme minuuttia pelaajat syöttävät vain alaspäin, koska eivät halua enää juosta väsymisen takia. Silloin esimerkiksi jalkapallossa oleelliset juoksut tyhjään tilaan jäävät pois. Tottuvatko pelaajat pelaamaan näin myös aidossa pelitilanteessa?”, Thibault pohtii.

Omaa toimintaansa kohtaan Thibault on kriittinen.

”Yhdellä kaudella valmentamassani joukkueessa oli todella räjähtävä ja nopea hyökkääjä, jolla oli usein pieniä vaivoja. En tajunnut sitä vielä silloin, mutta meidän olisi pitänyt vähentää pelaajan kaikesta nopeus- ja kestävyysharjoittelusta esimerkiksi 50%, koska hän kulutti nopeisiin suorituksiinsa enemmän energiaa ja palautuminen oli siksi hitaampaa.”

kuormituskuva

Kuva 2: Liian nopea harjoituskuorman nostaminen vaikuttaa loukkaantumisriskiin.

Terve pelaaja kehittyy paremmin

13-ikävuoden paikkeilla tietty viattomuuden aika loppuu ja pelaajan täytyy tehdä valintoja siitä, panostaako jalkapalloon täysillä vai ei. Jotta ymmärrämme kilpailun tason, meidän täytyy kaivaa avuksemme lukuja.

Pelkästään Suomessa poikien U13-ikäluokassa on 7422 rekisteröityä pelaajaa (tytöissä 2695). Heistä arviolta noin 15 pelaajaa tulee pelaamaan yli 30 peliä Veikkausliigaa ja noin viisi pelaajaa ikäluokasta siirtyy pelaamaan ammattilaiseksi ulkomaille. A-maajoukkueeseen nousee vaihtelevasti noin 1-4 pelaajaa ikäluokasta.

Absoluuttiselle huipulle kilpailu on järjettömän kova ja pienet marginaalit ratkaisevat. Thibaultin mielestä yksi merkittävä asia on, pysyykö pelaaja terveenä vai ei. Voimme pohtia, kuinka monella 13-vuotiaalla pelaajalla on esimerkiksi omat aktivointirutiinit, joita tämä tekee aina ennen harjoituksia tai pelejä välttääkseen loukkaantumiset ja ollakseen valmiimpi pelaamaan.

”Kati Pasanen on tutkinut aihetta ja hänen tutkimuksessaan todettiin, että aktivoiva alkulämmittely vähensi 66% alaraajavammoista salibandyn pelaajilla. Southamptonin akatemiassa pelaajat tekevät 20 minuuttia liikehallintaa hyvän alkulämmittelyn lisäksi  ja loukkaantumisten määrä on tippunut radikaalisti.”, Thibault nostaa esimerkkejä aktivoivien liikkeiden hyödystä.

”Tykkään käyttää alkulämmittelyn aktivointivaiheessa kuminauhoja apuna. Esimerkiksi pakaralihasta aktivoidessa se on hyvä väline, sillä se opettaa samalla liikettä.”

Kun joukkuevalmentajat seuraavat pelaajien valintoja pelitilanteissa, Thibault seuraa tarkasti pelaajan liikkumista ja sen laatua.

”Kun olen testannut jalkapalloilevia nuoria olen huomannut, että etureisi on suhteessa vahva verrattuna esimerkiksi pakaraan. Tämä voi johtua siitä, että futiksessa tulee paljon jarrutuksia pelissä. Kun sekä etureiden että pakaran pitäisi olla jalkapalloilijalla vahva, pitäisikö meidän kiinnittää silloin enemmän huomiota pakaralihasten aktivointiin oheisharjoittelussa?”, Thibault pyörittelee.

Alamme päättää haastattelua ja nauhurissa on sen kiinni napauttaessani materiaalia kaksi tuntia. Thibaultin viimeinen lause ennen nauhurin kiinni laittamista kertoo hänen ajatusmallistaan.

”Voimaharjoittelu on pitkä prosessi. Yksi talvi ei riitä, vaan harjoittelun pitäisi olla jatkuvaa koko urheilijan uran läpi.”

Pitkäjänteinen ajattelutapa on Suomessa harvinaista jalkapallon parissa. Tuloksia odotetaan heti yhden treenin jälkeen tai palkataan yleisurheiluvalmentaja vetämään juoksutreenejä yhden kuukauden ajaksi. Lopulta pärjäävät ne, jotka jaksavat muutaman harjoituksen sijaan tehdä asioita oikein vähän pidempään.

Aleksi Piirainen (@ApiPiirainen)

Kategoriat:Haastattelu, Valmennus

4 replies »

  1. Yksi parhaista, ellei paras kirjoitus, jonka olen nähnyt suomalaisen jalkapallovalmentajan kirjoittamana fyysisestä harjoittelusta, ja lajin vaatimien ominaisuuksien tärkeysjärjestyksestä. Myös tuo SHA:ssa tehtävä fysiikkaseuranta on otettu tässä juuri oikein esille. Totta kai fyysiset perusominaisuudet paranevat fyysisen kasvun myötä, mutta se ei kerro vielä juurikaan sitä, kuinka paljon ao. ominaisuudet oikeasti voisivat kehittyä oikealla progressiivisella harjoittelulla. Iso osa ongelmaa on se, että suurin osa juniorivalmentajista ei ymmärrä, mitkä ovat nykypäivän huippupelaajan fyysiset vaatimukset, tai miten nuo kyvykkyydet saavutetaan. Miten kehitetään nopeus/ voima/ räjähtävyys ominaisuuksia pitkällä tähtäyksellä. Hieno blogi kiitos!

    Tykkää

  2. Kiitos Kai palautteesta! Monessa asiassa ollaan vielä jäljessä pelaajakehityksen osalta ja futisfysiikan kehittäminen yksi niistä asioista.

    Tykkää

  3. Pari vuotta sitten HJK:n miesten joukkueessa oli paha loukkaantumissuma. Myöhemmin paljastui, että keväällä oli fyysistä harjoittelua merkittävästi lisätty. Piti päästä ns. ”korkeammalle tasolle”. Osaako joku sanoa, mikä siinä sitten meni pieleen?

    Tykkää

    • En tiedä tilannetta tarkkaan, mutta yhtenä syynä olen kuullut että pelaajien pohjat toteutettuun harjoitteluun nähden ei ollut kunnossa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s