Jalkapallokulttuuri

Myytti värväämisestä – mitä tilastot kertovat pelaajakehityksestä?

Syksy on suomalaisessa juniorijalkapallossa mielenkiintoista aikaa. Tavoitteellisempaa toimintaa tarjoavien seurojen eri joukkueiden tryout-ilmoitukset täyttävät sosiaalisen median ja tulevan kauden valmentajarekrytoinnit työllistävät valmennuspäälliköitä ja toiminnanjohtajia ympäri Suomea. Myös liiton ja seurojen välisessä relaatiossa on tapahtunut: Palloliiton liittohallitus päätti elokuussa seurojen saamista talenttivalmennus- ja Fortum Tutor-tukirahoista. Monille seuroille myönnettiin taloudellisia resursseja olennaiseen arjen työhön, pelaajakehitykseen.

Suomalainen juniorijalkapalloa koskeva keskustelu nojaa yhä monin paikoin harhaluuloihin, epämääräisiin yleistyksiin ja käsitteellisiin epäselvyyksiin. Yksi polttavampia puheenaiheita on jo pitkään ollut niin sanottu ”värväys”. Käsitteeseen liittyy monesti vahvahko negatiivinen lataus. Sillä on usein liityntä myös moniin muihin juniorifutiksen ilmiöihin, kuten alueelliseen pelaajakehitykseen sekä piirien toimintaan. Tunnekuohuiltakaan ei olla vältytty. Tällainen tilanne nähtiin muun muassa alkuvuodesta, kun helsinkiläisen Käpylän Pallon urheilutoimenjohtaja Juha Valla arvioi Yle Puheen urheiluillassa Palloliiton Uudenmaan piirin pelaajatuotantoa. Pian lähetyksen jälkeen Uudenmaan piiri otti asiaan kantaa omalla Facebook-sivullaan. Keskustelu on jatkunut tammikuun ”väittelyn” jälkeenkin. On syytä mainita, että sekä Valla että Uudenmaan piiri olivat oikeassa. Osapuolet tosin puhuivat eri asioista: Valla Uudenmaan seurojen maajoukkuepelaajien määrästä, piiri Uudenmaan seuroissa joskus pelanneista maajoukkuepelaajista.

Mutta mitä tilastot kertovat pelaajatuotannosta? Entä mistä poikien maajoukkuepelaajat tulevat? Selvitin vuoden 2016 datan perusteella yksityiskohtaisesti erilaisia tekijöitä ja muuttujia. Tekstin loppuun on koottu eräitä johtopäätöksiä tutkimustietojen perusteella.

kuva-11.png

Kuva 1. U16-U21-maajoukkueessa vuonna 2016 pelanneista hieman vajaa puolet (46,4 %) edusti Helsingin tai Uudenmaan piiriin kuuluvaa seuraa.

Ei liene kovin suuri yllätys, että suurin osa poikien maajoukkuepelaajista pelaa pääkaupunkiseudun ja muiden suurten kaupunkien seuroissa. Nuorten pelaajien exodus ulkomaisiin akatemioihin on myös ollut huomattava kehityssuunta viime vuosina. Esimerkiksi vuosien 2013-2016 aikana ulkomaille on siirtynyt yhteensä 27 alle 18-vuotiasta pelaajaa. Vertailtaessa maajoukkuepelaajien määrää eri piirien välillä huomio kiinnittyy muun muassa Keski-Suomen ja Kaakon piirin pieniin lukemiin. Liian yksioikoisia päätelmiä pelkästään yllä olevasta kuvaajasta ei voida tehdä. On arvioitava esimerkiksi sitä, missä määrin nuorten maajoukkuepelaajien määrä vastaa piirin kokonaispelaajamäärää tarkastelluissa ikäluokissa.

***

Screen Shot 2017-09-14 at 21.20.55

Kuva 2. Helsinki ja Uusimaa ylisuorittavat, kun tarkastelun kohteena on U21-U16-poikien maajoukkuepelaajien edustamat seurat ikävaiheissa U6-U16 ja piirien osuus kaikista kyseisten ikävaiheiden lisenssipelaajista (2016). Helsingistä ja Uudeltamaalta tulee toisin sanoen enemmän maajoukkuepelaajia kuin niiden lisenssipelaajamäärät maajoukkuepelaajien eri ikävaiheissa antaisivat odottaa. Vastaavasti Tampereen, Kaakon ja Keski-Suomen piirit alisuorittavat.

Tarkasteltaessa eri piirien pelaajamääriä suhteessa toisiinsa on huomioitava se seikka, että eri piireissä on erilaisilla painotuksilla (huippu-, kilpa- ja harrastejalkapallo) toimivia seuroja. Suomessa erot ovat kuitenkin monin verroin pienempiä kuin monessa muussa Euroopan maassa. Suomessa ei ole esimerkiksi muodostunut sellaisia akatemiakeskittymiä, joihin pelaajia siirtyy satojen kilometrien päästä. Monista kaupungeista löytyy urheilulukioita ja toisaalta yhdessäkään kaupungissa ei ole jalkapalloakatemiaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Voidaan siis varsin perustellusti todeta, että eri piireissä seurojen profiilit ovat varsin samankaltaisia, joskin kilpaseurojen määrissä voi toki olla pientä vaihtelua.

***

Kuva 6

Kuva 3. Kuinka suuri osa piirin lisenssipelaajista on maajoukkuepelaajia? Kun pidetään mielessä edellisten kuvaajien lukemat, Helsingin ykkössija ei ole suuri yllätys. Keski-Pohjanmaan varsin korkeahko lukema selittyy ennen muuta FF Jaron laadukkaalla pelaajakehitystyöllä (mm. Eremenko, Atakayi ja Sandström). Kaakon ja Keski-Suomen piirit ovat tilaston hännillä.

Yllä olevassa kuvaajassa ero esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan piirin välillä on jo varsin merkittävä, peräti kolminkertainen. Kun mielessä pidetään aikaisempien kuvaajien osoittama tieto, voidaan todeta, että Uudenmaan piirin seuroissa on aikaisempina vuosina pelannut useitakin nuorten maajoukkuepelaajia, jotka vuonna 2016 ovat kuitenkin pelanneet uudessa seurassa. Esimerkiksi Hongassa juniorivuosinaan pelanneet Aapo Halme, Mikael Soisalo, Hugo Keto, Otto Ollikainen, jne. edustivat vuonna 2016 muuta kuin Uudenmaan piirin seuraa.

***

Screen Shot 2017-08-25 at 15.47.14

Kuva 4. Esimerkiksi HJK:ssa oli jo ikävaiheessa U6-U9 13 tulevaa U16-U21-maajoukkuepelaajaa. Määrä on kasvanut tasaisesti eri ikävaiheissa, mikä kertoo laadukkaasta toiminnasta ja seurasiirroista. Vastaava trendi on myös Hongan ja KäPan kohdalla. Suurista seuroista Ilveksen määrä on pysynyt samana läpi eri ikävaiheiden.

Mitä ”värvääminen” tarkoittaa? Siinä, että laadukas toiminta, ammattitaitoinen valmennus ja vaikkapa hyvät olosuhteet kiinnostavat pelaajia ja vanhempia, ei ole mitään väärää. On huomionarvoista, että pääkaupunkiseudun merkittävissä kilpaseuroissa, HJK:ssa, KäPassa sekä Hongassa, on ollut jo ikävaiheissa U6-U9 huomattava määrä tulevia nuorten maajoukkuepelaajia. Kyseisten seurojen pelaajakehityksen selittäminen ”värväämisellä” on näin ollen harhaanjohtavaa.

Toisaalta on selvää, että laadukkaimpiin kilpaseuroihin siirtyy pelaajia pienemmistä seuroista. Tilastojen valossa kehitys on voimakasta erityisesti ikäluokissa U10-U12: pelaaja rakastuu lajiin ensimmäisessä seurassa ja siirtyy muutaman vuoden jälkeen tavoitteellisempaan seuraan, jossa pelaajan oma motivaatio sekä joukkueen päämäärät ja toimintaympäristö kohtaavat paremmin.

Screen Shot 2017-09-02 at 12.51.56

Kuva 5. 40 % U21-U16-maajoukkuepelaajista (57/142) vaihtoi ensimmäisen kerran seuraa U10-U12-ikävaiheessa. Usein kyse on ollut siitä, että pelaaja on kiinnittynyt lajiin ensimmäisessä seurassa (usein lähialueen seura) ja muutaman vuoden jälkeen vaihtanut niin sanottuun kilpaseuraan. Erityisen voimakas mainittu trendi on ollut 1999-2001-syntyneissä (3 -> 12; 2 -> 9; 3 -> 13). Ikävaiheessa U13-U14 ensimmäisiä siirtoja on jo vähemmän.

Vain pieni osa nuorten maajoukkuepelaajista (U21-U16, vuosi 2016) on vaihtanut seuraa ensimmäisen kerran jo alle 9-vuotiaana. Ensimmäinen seurasiirto tapahtuu useimmiten ikävaiheessa U10-U12. Tämä on vaihe, jossa monet seurat perustavat kilpajoukkueen. Mielenkiintoista on myös huomata, että ikävaiheessa U17-U19 tapahtuu enemmän ensimmäisiä seurasiirtoja kuin ikävaiheessa U15-U16. Tässä lienee taustalla suurimmissa seuroissa koko ikänsä pelanneiden pelaajien siirtyminen ulkomaille tai toisen seuran Veikkausliiga-joukkueeseen.

Suomalainen juniorijalkapallo tarvitsee erilaisia seuroja. Pelaajan kehittymisprosessin jokaisella vaiheella on olennainen merkitys. Vaikka pelaaja siirtyisi esimerkiksi 11-vuotiaana uuteen seuraan, aikaisemman seuran tekemä tärkeä työ ei pyyhiydy pois. Sen sijaan, että seurat nokittelevat toisiaan, tarvitsemme erilaisia tapoja osoittaa arvostusta ja tunnustusta myös pienemmille seuroille. Esimerkiksi Palloliitto jakaa kasvattajarahaa kasvatetuista maajoukkuepelaajista sekä julkistaa maajoukkuevalintojen yhteydessä pelaajien aikaisemmat seurat. Nämä ovat pieniä, mutta tärkeitä signaaleja. Myös seurojen on tuotava aktiivisemmin esiin kasvattamiaan pelaajia – oli pelaaja ollut kyseisessä seurassa sitten kaksi tai kuusi vuotta. Vääränlainen vastakkainasettelu nakertaa jalkapalloyhteisön yhteistyön mahdollisuuksia.

***

Screen Shot 2017-08-25 at 16.00.41

Kuva 6. U16-U21 maajoukkuepelaajista 65 edusti ikävaiheissa U6-U9 helsinkiläistä tai espoolaista seuraa. Vantaan seurojen pelaajien määrä on laskenut tasaisesti; pääosin syynä on pelaajien siirtyminen Helsingin ja Espoon johtaviin seuroihin.

Kun vertaillaan eri kaupunkien maajoukkuepelaajamääriä, voidaan todeta, että vain Helsingin kohdalla luku kasvaa jatkuvasti. Espoon lukemat säilyvät varsin stabiileina eri ikävaiheissa. Vasta ikäluokissa U15-U16 määrä lähtee selvempään laskuun. Lukemat selittyvät paitsi seurasiirroilla myös eri seurojen pelaajakehitystyön laadulla. Vantaan kehitys on myös mielenkiintoista. Vielä U6-U9-vaiheessa vantaalaisissa seuroissa pelasi 11 pelaajaa, joista kasvoi nuorten maajoukkuepelaajia. U15-U16 vaiheessa pelaajia oli enää vain kaksi. Aika näyttää, miten esimerkiksi VJS:n seurakehitysprosessi vaikuttaa lukemiin tulevaisuudessa. Siirtyykö pelaajia Vantaalta Helsingin tai Espoon seuroihin enää samassa mittakaavassa kuin aikaisemmin?

***

Johtopäätöksiä

(I) Kun tarkastellaan pelaajien edustamia seuroja ikävaiheissa U6-U9, mukana on vielä suuri määrä pieniä seuroja. Nuorten maajoukkueisiin on ponnistettu hyvinkin pieniltä paikkakunnilta, esimerkiksi Kiuruvedeltä, Kannukselta ja Ilmajoelta. Toisaalta on huomattava, että myös suurimmissa seuroissa (maajoukkuepelaajien määrässä mitattuna) on ollut merkittävä määrä maajoukkuepelaajia jo U6-U9-vaiheessa. Näissä seuroissa maajoukkuepelaajien määrä on muun muassa seurasiirtojen johdosta kasvanut merkittävästi.

(II) Huippupelaajakehityksen näkökulmasta voidaan katsoa, että Helsingin piiri ylisuorittaa. Näin on etenkin, kun tarkastelun kohteena on U21-U16-poikien maajoukkuepelaajien edustamat seurat ikävaiheissa U6-U16 ja piirien osuus kaikista kyseisten ikävaiheiden lisenssipelaajista. Mistä Helsingin ylisuorittaminen johtuu? Yksi selkeä syy on pelaajien siirtyminen HJK:hon ja KäPaan Helsingin lähikaupungeista ja -kunnista. Usein siirto johtuu siitä, että pelaajan asuinpaikkakunnalla ei ole huippupelaajakehitykseen panostavaa seuraa. Toki mainitut helsinkiläiset seurat tekevät myös varsin hyvää pelaajakehitystyötä. Olennaista on oikea tasapaino seurasiirtojen ja omavaraisuuden välillä. Myös Uusimaa ylisuorittaa maajoukkuepelaajien tuotannossa suhteessa pelaajamäärään.

(III) Eniten alisuorittavia piirejä (suhteessa pelaajamäärään) huippupelaajakehityksen näkökulmasta ovat Keski-Suomi, Kaakko ja Tampere. Kyseisten piirien kohdalla heikot lukemat eivät ole selitettävissä pelaajien siirroilla toisiin seuroihin. Tulevien vuosien aikana on odotettavissa, että varsinkin Tampere parantaa, sillä Ilves-pelaajien määrä poikien maajoukkueissa on ollut hienoisessa nousussa. Keski-Suomen kannalta myönteinen signaali kuluvana vuonna on ollut kahden JJK-pelaajan nouseminen poikien U15-maajoukkueeseen (s. 2002). Mitä tapahtuu Kaakon piirissä?

(IV) Maajoukkuepelaajien keskittyminen suurimpiin seuroihin alkaa noin 12 ikävuoden vaiheilla. Tarkasteltaessa esimerkiksi poikien maajoukkuepelaajien ensimmäisiä seurasiirtoja suurin piikki on juuri ikävaiheessa U10-U12. Esimerkiksi 2001-syntyneistä maajoukkuepelaajista peräti 13 vaihtoi seuraa ensimmäisen kerran 10-12-vuotiaana.

(V) Suomalaisessa pelaajakehityksessä on muodostunut ainakin tilastojen perusteella seuraavanlainen suuntaus: 1) kiinnittyminen lajiin ensimmäisissä ikäluokissa lähialueen seurassa ja 2) muutaman vuoden jälkeen siirtyminen alueelliseen isoon seuraan. On mielenkiintoista nähdä, miten monien suurten ja keskisuurten seurojen ”herääminen” vaikuttaa kehitystrendiin.

(VI) Epämääräisen ”värväys”-keskustelun sijasta tulisi arvioida tarkemmin syitä, miksi pelaajat vaihtavat seuroja ja kuinka seurat voisivat profiloitua selkeämmin. Suomalainen jalkapallo tarvitsee erilaisilla painotuksilla toimivia seuroja. Keskeistä on myös seurojen välinen vuorovaikutus ja ulkoinen viestintä. Tulisiko kilpaseurojen esimerkiksi mainita pelaajien aikaisemmat seurat julkistaessaan uuden kauden joukkueitaan? Osaammeko arvostaa myös niin sanottujen harrasteseurojen työtä?

(VII) Seurojen Palloliitto-hanke on erittäin tärkeä uudistus suomalaisen jalkapallon kokonaisuudessa. Jos (ja toivottavasti kun) uudistus saadaan toteutettua, sen jälkeenkin on tärkeätä pyrkiä arvioimaan objektiivisesti Suomen eri alueiden ja seurojen pelaajakehitystyötä.

***

Tehtäessä arvioita Suomen eri alueiden pelaajakehityksestä, on välttämätöntä pyrkiä irrottautumaan kuvitelmista ja olettamuksista. Tilastot tarjoavat usein hyödyllisiä ajatuksellisia virikkeitä, mutta yksistään niidenkään varaan ei voida tuudittautua. On nähtävä kokonaisuus ja esitettävä kriittisiä kysymyksiä. Miksi tietyiltä alueilta tulee vähemmän maajoukkuepelaajia kuin muualta? Miksi muutamat seurat hallitsevat tilastoja? Miten Suomesta voisi tulla parempi jalkapallomaa?

Erkko Meri (@ErkkoMeri)

***

Palloliiton Keski-Suomen valmennuskeskuksen päällikkö Henri Lehto (@HenriLehto, henri.lehto@palloliitto.fi) auttoi jutun tekemisessä luovuttamalla käyttööni keräämiänsä tilastoja. Kiitän Lehtoa avoimesta yhteistyöstä.

Kategoriat:Jalkapallokulttuuri

4 replies »

  1. Kaakkois-Suomesta ainakin PEPO:lla yksi U18 ja kaksi U17 pelaajaa tänä vuonna. Näistä yksi alun perin yhteistyöseura IPS:stä. Yksi U19 ja yksi U21 alunperin näistä seuroista.

    Tykkää

    • Aivan oikein! PEPO:n hyvän pelaajakehitystyön olen noteeranut itsekin. Tuo näkynee ainakin jossain määrin tulevien vuosien lukemissa. Mielenkiinnolla seuraan myös KTP, MP:n ja Susien toimintaa – tällä hetkellä kyseisistä seuroista tulee vain hyvin vähän tai ei lainkaan maajoukkuepelaajia.

      Tykkää

  2. 03 syntyneitä junioreita nyt 8 vuotta seuranneena arvioisin (joku vielä tarkemmin tietävä voi tarkentaa), että HJK:n P03 edustuksen kokoonpanosta on noin puolet niitä, jotka pelasivat joukkueessa 5 vuotta sitten (8-9v.) ja noin puolet on lähivuosina siirtynyt muista seuroista, kuten HJS, VJS, Fc Espoo(?). Resurssit ja olosuhteet houkuttavat, eikä siinä kai mitään väärää ole, mutta olisivatko HJK ja Honka Suomen top 3 joukkueita 03 ikäluokassa ilman tuota ”pelaajaimua”, eli jos tuo arvioitu puolikas kokoonpanosta ei olisi seuraan siirtynyt?

    Tykkää

    • En tunne 03-ikäluokan joukkueita riittävän hyvin, mutta tuo vaikuttaa varsin tyypilliseltä kehityskaarelta (”omavaraisuus” ja seurasiirrot U10-U12-vaiheessa). Oma havaintoni pääkaupunkiseudun nuorempien ikäluokkien (2006-2008) tilanteesta on, että HJK:n, Hongan ja KäPan takana monet seurat ovat parantaneet toimintaansa (valmennuksen taso, olosuhteet, kilparyhmien muodostaminen, jne.), mikä on vähentänyt pelaajavirtaa em. seuroihin. Tämä puolestaan on osaltaan pakottanut ”isoja seuroja” kehittämään omaa nappula-, kaupunginosa-, tms. toimintaa. Uskon, että Suomi-futis hyötyy kokonaisuutena siitä, että esimerkiksi VJS, EPS, LePa/FC Espoo ja PPJ (muutaman mainitakseni) pystyvät pitämään pelaajistaan paremmin kiinni ja kehittymään varteenotettaviksi haastajiksi mm. HJK:lle ja Hongalle. Aika näyttää, kuinka pitkäjänteisesti seurat pystyvät kehittymään.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s