Valmennus

Kaikki uusiksi osa 2: pelaaminen on vuorovaikutusta

Mietitään, että olemme katsomassa alansa huippuihin kuuluvaa sinfoniaorkesteria, joka kapellimestarinsa johdolla esittää harjoittelunsa tuotoksia.

Ensimmäistä kertaa konsertissa olevalle voi näyttää siltä, että orkesteri on vain toteuttamassa kapellimestarin antamia käskyjä, sillä onhan johtamistilanne hyvin autoritäärisen näköinen kapellimestarin ollessa koko orkesterin edessä.

Lisäksi harjaantumaton konserttikävijä voi ajatella, että eri soitinryhmät – esimerkiksi jouset ja lyömäsoittimet – tekevät vain oman hommansa eikä soittajien tarvitse välittää muusta kuin että heidän oma osuutensa tulee suurinpiirtein oikeaan aikaan.

Totuus on kuitenin hyvin toinen, ja kokenut konserttikävijä ymmärtää jo, että soittaminen orkesterissa on suurilta osin vuorovaikutusta. Harjoituksissa huippusinfoniaorkesteri ei vain orjallisesti toteuta kapellimestarin käskyjä, vaan soittajat kehittävät esitystä yhteistyöllä.

Yhteistyö ei ole useinkaan sanallista, vaan soitinryhmät ja soittajat kuuntelevat toistensa soittamista sekä antavat pieniä sanattomia merkkejä, joilla he pystyvät mukauttamaan tekemistään muihin sopivaksi.

Taiteen parissa on aikapäiviä sitten ymmärretty se, että ryhmänä taiteen tekeminen ei ole vain joukko yksilösuorituksia vaan isossa osassa on vuorovaikutus ryhmän jäsenten välillä. Suomesssa jalkapallon osalta tämän asian ymmärtämistä on vaikeuttanut se, että edelleenkin Palloliiton valmennuslinjauksessa isossa osassa on termi yksilökeskeinen valmennus.

Vaikka palloliittolaisen yksilökeskeisen valmentamisen ja esimerkiksi Sami Hyypiä Akatemiassa yksi pelaaja kerrallaan tehtävien taitokisatestien päämäärät olisivatkin hyviä, ne ovat kaukana siitä mitä jalkapallon pelaaminen pohjimmiltaan on.

Seuraavassa avaan sitä, mitä isoja opetuksia nuorelle pelaajalle voi tarjota joukkueen pelaamisen rakenne, jonka pitäisi olla peruspelaamisen tason nostamisen lisäksi tärkeä osa harjoittelua viimeistään 12-ikävuodesta alkaen.

Opetus 1: ”Tuo syöttö ei ole tarkoitettu mulle, vaan tuolle toiselle pelaajalle”

Jalkapallo on erilaista eri ikävaiheissa – ja itseasiasssa niin sen kuuluukin olla. 9-vuotiaan pelaajan on vielä todella vaikea ymmärtää yhteistyön tekemistä muiden pelaajien kanssa silloin, kun hänellä ei ole palloa hallussaan – esimerkiksi syöttösuuntien avaamista, jotta pelikaverille voisi syöttää.

Pallollisena yhteistyötä voi ja pitää kuitenkin harjoitella. Nuorimmissa ikäluokissa päätöksenteossa tulisi korostua valinta siitä, kuljettaako pelaaja itse vai syöttääkö paremmassa asemassa olevalle pelikaverille.

Oleellista tässä vaiheessa on myös se, että pelaaja haluaa pallon itselleen – oli sitten parempia syöttövaihtoehtoja olemassa tai ei.

9-ikävuoden jälkeen pelaajat alkavat koko ajan paremmin ja paremmin ymmärtämään yhteistyön merkitystä pelikentällä, mutta vuorovaikutus pelaajien välillä ei kuitenkaan synny jalkapallossa itsestään, vaan sitä täytyy harjoitella arjessa harjoituskentällä. Kun pelaajat ovat riittävän kypsiä, jalkapallon harjoittelun tulisi perustua siihen, mitä sinfoniaorkesterinkin harjoittelu on: pelaajat seuraavat muiden kentällä olevien liikkumista ja mukauttavat omaa tekemistään siihen.

Isoin hoksautus, mikä pitäisi tapahtua 13-14 vuotiaan pelaajan päässä on se, että vaikka pelaaja olisi kuinka tehnyt mielestään hyvän liikkeen ja pyytää palloa, syöttö voi silti olla tarkoitettu pelikaverille.

Tämä ”kaikki syötöt eivät ole tarkoitettu minulle” -periaate pitäisi näkyä erityisen voimakkaasti 10-alueen pelaamisessa. 10-alueella jalkapallossa tarkoitetaan vastustajan puolustuslinjan ja keskikenttälinjan väliin jäävää aluetta, ja sen käyttäminen on oleellisen tärkeä osa joukkueen pelaamisen rakennetta erityisesti sen takia, että murtosyöttöjen antaminen on selvästi helpompaa jos ne päästään antamaan läheltä vastustajan puolustuslinjaa.

Tiukan hävityn pelin jälkeen valmentajalla on yleensä heti yleiskuva ja intuitio siitä, mikä asia pelissä ei toiminut. Usein ongelmakohdaksi mainitaan murtautumisvaihe: ”emme olleet riittävän hyviä viimeisellä kolmanneksella”. Murtautumisen ongelmat voivat usein johtua siitä, että joukkueella on puutteita murtautumista edeltävissä pelin vaiheissa. Ajatellaan esimerkiksi tilannetta, jossa laitapuolustajalla on saanut pallon positiiviseen peliasentoon pelintekoalueelle ilman prässiä. 10-alueella olisi tilaa, mutta yhtään pelaajaa ei ole liikkunut linjojen väliin pelattavaksi. Laitapuolustaja joutuu laittamaan pitkän syötön puolustuslinjan taakse, minkä vastustajan puolustuslinja pystyy pallon lennon aikana ennakoimaan ja ottamaan tilan pois selustasta. Vaarallista maalipaikkaa ei synny ja pallo vaihtaa omistajaa.

Laadukkaassa 10-alueen käytössä nämä kolme asiaa tulisi toteutua:

1.) Luo vaihtoehdot. Jalkapallo on monimutkainen laji, mutta sen pelaaminen helpottuu, jos pelaajilla on tiedossa mitkä alueet tulisi täyttää, jotta pallollisella olisi eri vaihtoehtoja mistä valita. Laadukkaasti 10-aluetta käyttävällä joukkueella tulisi olla pelaajia väleissä tarjoamassa syöttösuuntia, uhka pystyjuoksulla puolustuslinjan taakse sekä syöttösuunta leveyteen.

2.) Asemoi itsesi suhteessa tilaan, palloon ja vastustajiin. 10-alueella väleihin liikkuneiden pelaajien tulisi maksimoida pelitilansa, usein ongelmana voikin olla se, että pelaaja on liikkunut kyllä väliin, mutta on sijoittunut liian lähelle esimerkiksi vastustajan keskikenttälinjaa. Väliin liikkuneen pelaajan tulisi sijoittua keskelle tilaa, mikä tarkoittaa samaa etäisyyttä vastustajan puolustuslinjaan sekä keskikenttälinjaan. Lisäksi pelaajan tulisi asemoida itsensä suhteessa pallolliseen siten, että havainnointi ja eteenpäin pelaaminen on helpottuu.

3.) Valitse vaihtoehdoista paras ratkaisu. Kun vaihtoehdot on luotu ja pelaajat ovat asemoineet itsensä pelitilan maksimoimiseksi, seuraa vaihe, jossa täytyy  ottaa huomioon omien pelaajien lisäksi myös vastustaja. Tässä vaiheessa itsekkyys ei ole hyvä asia, vaan vuorovaikutus pelaajien kesken korostuu. Pallollisen ja kaikkien pallon yläpuolella olevien pelaajien tulisi tietää, kuka pelaajista on parhaassa asemassa. Jos hyökkääjä tekee uhkaa linjan taakse pystyliikkellä ja liike seurataan hänen, pallollisen ja lähimpien muiden pelaajien tulisi ymmärtää, että palloa ei ole tarkoitus pelata hänelle. Kliseisesti sanottuna kaikkien pelaajien tulisi puhua samaa jalkapallon kieltä.

10-alue

Kuva 1: 10-alue täytetty laadukkaasti. Pallo ollessa pelintekoalueella, laitapelaaja on liikkunut taskuun ja 10-paikan pelaaja on liikkunut eri väliin tarjoamaan syöttosuuntaa. Hyökkääjä tarjoaa vaihtoehdon pystysyöttöön ja painottoman puolen laitapelaaja ennakoi jo tilanteen etenemistä liikkumalla lähemmäs taskua. Väleissä olevat pelaajat ovat maksimoineet pelitilansa sijoittumalla tilan keskelle ja asemoineet itsensä kylkipeliasentoon. Vastustaja peittää välit ja seuraa pystyliikkeen, jolloin pallollinen pelaaja valitsee vaihtoehdoksi syöttää leveyteen nousseen laitapuolustajan kautta 10-alueelle. Kaikkien pallon yläpuolella olevien pelaajien tulisi tietää kenelle pallo tullaan pelaamaan.

Opetus 2: toimi kollektiivisesti joukkueena

Maailman eri kulttuurit voidaan karkeasti jakaa janalle, jossa toisessa päässä on yhteisöllinen kulttuuri ja toisessa päässä yksilöllinen eli individualistinen kulttuuri. Länsimaat, mukaan lukien Suomi, kuuluvat selvästi individualistisen kulttuurin puolelle.

Individualistisen kulttuurin yksi tunnuspiirteistä on se, että ei helposti kyetä näkemään sitä, että ryhmän etu menee tietyissä asioissa kaiken edelle. Siis kaiken.

Ehkä juuri tämän takia Suomessa on ollut vaikea nähdä se, että jalkapallossa juuri joukkueena toimiminen tulisi olla toiminnan peruskivi.

Kentän ulkopuolella joukkueena toiminen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että joukkue huolehtii harjoitusvarusteet yhdessä säilytykseen – joku hoitaa kepit, joku tötsät ja liivit, jotkut siirtävät maalit takaisin oikeille paikoilleen. Tai sitä, että turnauspelien välissä pelaajat eivät liiku 2-3 pelaajan ryhmissä, vaan yhdessä joukkueena paikasta toiseen.

Kentällä laadukkaasti toimivalla juniorijoukkueella tulisi olla muutama  pelin rakenteeseen liittyvä iso periaate, jotka hoidetaan joukkueena ja ne vaativat samanlaista osallistumista sekä hieman vähälle peliajalle jääneeltä laitapakilta että joukkueen tähtihyökkääjältäkin.

Joukkuelajissa, kuten jalkapallo, on pohjimmiltaan kyse yhdessä tekemisestä. Ajatellaan esimerkiksi hetkeä, kun joukkue menettää pallon. Ne ovat hetkiä, jolloin hyvin valmennetun joukkueen pelaajat hoksaavat, että toimimalla yhdessä pallo saadaan nopeammin takaisin omalle joukkueelle. Osa antaa välittömän prässin, osa kontrolloi vastustajan pelaajia, kauempana olevat pelaajat täyttävät vaara-alueita, mutta kaikilla joukkueen pelaajilla on tärkeä rooli.

Alla kaksi ehdotustani joukkueen yhteisiksi periaatteiksi:

1.) Syöttövaihtoehtojen luominen pallon ympärille. Jalkapallossa syöttäminen on aina vuorovaikutteista; harhasyötön syynä voi olla joko syöttäjän heikko päätöksenteko ja tekninen suoritus tai se, ettei syöttäjällä ole riittävä määrä riittävän hyviä vaihtoehtoja mihin syöttää. Yhteistyön jalkapalloa pelaavalla joukkueella tulisi olla aina kolme syöttösuuntaa pallon ympärillä, ja pallon sijainnista riippuen nuo syöttösuuntia tarjoavat pelaajat vaihtuvat. Vaaditaan siis kaikkien pelaajien panosta. Jotkut valmentajat puhuvat numeraalisesta ylivoimasta, jotkut tietystä muodosta – esimerkiksi kolmiosta – pallon ympärillä. Kuitenkaan pelkkä ylivoima tai oikea muoto ei vielä riitä, vaan pelaajien tulisi sijoittua sopiville etäisyyksille suhteessa palloon, omiin pelaajiin ja vastustajaan.

vaihtoehdotlaitapakki

Kuva 2: Syöttövaihtoehdot sopivilla etäisyyksillä. Pallon ympärille on muodostettu kolme syöttösuuntaa. Laitapelaaja on sijoittunut suhteessa  vastustajaan siten, että syöttö ohittaa pelaajia eikä hänellä ole välitöntä prässiä pallon saadessaan. Tämän täytyy kuitenkin sijoittua niin lähelle palloa, että syöttösuunta säilyy auki ja syötön pystyy toteuttamaan riskittömästi. Keskikenttäpelaaja on myös sijoittunut suhteessa vastustajaan siten, ettei tällä ole välitöntä prässiä ja mahdollisuus edetä pallon saadessaan. Toppari on liikkunut alaspäin, jotta tällä olisi enemmän pelitilaa pallon saadessaan.

vaihtoehdotlaidalla

Kuva 3: Syöttövaihtoehdot laitakaistalla. Pallo on pelattu taskuun liikkuneelle laitapelaajalle. Laitapuolustaja ja keskikenttäpelaaja ovat liikkuneet ennakoivasti tarjoamaan syöttösuuntaa sellaiselle etäisyydelle pallosta, että syötön voi toteuttaa riskittömästi. Hyökkääjä tarjoaa vaihtoehdon syöttää linjan taakse. Näin kolme syöttösuuntaa pallon ympärille on muodostettu.

2.) ”Kaikki osallistuu prässiin” -periaate. Jos joukkueen pelin rakenteen yksi periaatteista on, että heillä on aina pallon ympärillä vähintään kolme syöttövaihtoehtoa sopivilla etäisyyksillä, samalla joukkue ennakoi ja valmistautuu reagoimaan myös mahdollisiin pallonmenetyksiin. Ajattele esimerkiksi tilannetta, jossa laitapelaaja saa pallon taskuun 10-alueella, mutta syöttövaihtoehtojen ollessa liian kaukana tämä päätyy kuljettamaan kolmea vastustajan puolustajaa kohti. Tästä seuraa hyvin todennäköisesti pallonmenetys ja menetyksen jälkeen ainoastaan pallon menettänyt laitapelaaja on riittävän lähellä prässätäkseen pallollista vastustajaa. Vaikka tämä yksittäinen pelaaja reagoisi kuinka nopeasti, todennäköisyydet saada pallo takaisin on pieni. ”Kaikki osallistuu prässiin” -periaatetta on helpompi toteuttaa jos joukkueella on riittävästi pelaajia pallon lähellä. Lähimpänä palloa olevien pelaajien tehtävänä on yrittää riistoa, kun taas kauemmat pelaajat osallistuvat prässiin esimerkiksi kontrolloimalla vastustajan pelaajia.

kaikkiprassaa

Kuva 4: ”Kaikki osallistuu prässiin” -periaate. Joukkue on menettänyt pallon laitakaistalla. Kolmen syöttövaihtoehdon periaatteen myötä joukkueella riittävästi pelaajia pallon lähellä. Kolme lähintä pelaajaa heti aggressiivisesti kohti palloa tavoitteena riisto. Laitapuolustaja, 10-paikan pelaaja ja painottoman puolen laitapelaaja liikkuvat lähemmäs kontrolloimaan vastustajan pelaajia, joille voisi mahdollisesti syöttää. Topparit, toinen keskikenttäpelaajat ja painottoman puolen laitapuolustaja liikkuvat kohti keskustaa täyttämään vaara-alueen. Maalivahti kontrolloi tilaa linjan takana.

Joukkueen pelaamisen tulisi siis olla jo junioreissa hyvin vahvasti yhteistyöhön, pelaajien väliseen vuorovaikutukseen ja kollektiiviseen toimintaan perustuvaa. Vastaavasti näkisin hyvänä, että valmentajan antama palaute ja vuorovaikutus pelaajien kanssa olisi selvästi yksilöllisempää kuin mihin Suomessa on aiemmin totuttu. Mutta se on erillisen kirjoituksen aihe.

Aleksi Piirainen

Kategoriat:Valmennus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s