Valmennus

Mitä Palloliitto voisi oppia yliopistoyhteisöltä?

”Me [suomalaiset] olemme tällaisia tiedemiehiä, kun taas tanskalaiset jyräävät isolla tunteella. Mielestäni nykypäivänä ei olisi pahitteeksi palata vähän tuohon aikaan ja lopettaa kaiken ylianalysointi.”

– Jukka Ikäläinen (s. 1957), jalkapallovalmentaja

”The coach has to learn throughout life. If old, stopped studying – so ceased to be a coach.”

– Valeri Lobanovski (1939-2002), jalkapallovalmentaja

***

Suomalaista jalkapallokeskustelua leimaa toisinaan eräs voimakas piirre: pyrimme selittämään monimutkaiset syy-seuraussuhteet ja ilmiöt yksinkertaisina asioina. Jalkapallodiskurssimme nojaa yhä monin paikoin yksinkertaistuksiin, mielikuviin ja pitkään muuttumattomina olleisiin vanhoihin toimintamalleihin (vaikka pientä muutosta parempaan suuntaan onkin tapahtunut). Tämä on kuitenkin ristiriidassa sen todellisuuden kanssa, että jalkapallo on sekä pelinä että yhteiskunnallisena toimintamuotona monimutkainen, kompleksinen systeemi, joka kehittyy koko ajan ja jossa vaikuttavat rinnan loogiset, toisteiset toimintaketjut sekä sattuma ja inhimilliset elementit.

Suomen Palloliitolla ja Helsingin yliopistolla on paljon samoja piirteitä. Molemmat ovat vahvoja, traditioon nojautuvia organisaatioita, jotka elävät osana jatkuvasti muuttuvaa toimintaympäristöä. Kyse on koneistoista, laitoksista, joissa eri toimijat ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa ja jotka pyrkivät luomaan pohjan ja puitteet tavoitteiden saavuttamiseen, ihmisten väliseen kommunikaatioon, toiminnallisuuteen ja itseilmaisuun. Yhteisöllisyys koskettaa sekä yliopisto- että jalkapalloyhteisöä: jalkapalloa pelataan ja tiedettä luodaan yhdessä, vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Hyvä tieteentekijä tai hyvä jalkapallovalmentaja ei toimi eristyksissä omassa kammiossaan, vaan etsii tietoa aktiivisesti, kommunikoi ympäristönsä kanssa ja tunnistaa paikkansa osana suurempaa kokonaisuutta. Sen enempää jalkapallo kuin tieteellinen toimintakaan eivät tapahdu tyhjiössä.

Helsingin yliopiston päärakennuksen ja Palloliiton toimiston välillä on etäisyyttä vain muutama kilometri. Henkinen välimatka on monin verroin pidempi. Mitä suomalaisen jalkapallon katto-organisaatio ja muu jalkapalloyhteisö voisi oppia Helsingin yliopistolta ja yleisesti yliopistomaailmalta?

Oman aseman ja roolin jatkuva kyseenalaistaminen

Mikä on Palloliiton tehtävä? Keitä tai mitä varten Palloliitto on olemassa? Organisaation kehittymisen edellytyksenä on, että se kykenee jatkuvasti tarkastelemaan omaa asemaansa suhteessa muihin toimijoihin ja ympäristöön. Helsingin yliopiston historiaa tutkinut emeritusprofessori Matti Klinge[1] on korostanut velvollisuudentuntoa ja omaa kunnioitusta tietämistä kohtaan. Liitän tähän velvollisuudentuntoon ja kunnioitukseen välttämättömänä osana oman aseman kyseenalaistamisen. Yhteisö on aina suurempi kuin sen kulloinkin muodostavat ihmiset. Oman henkilökohtaisen aseman säilyttämisen sijasta huomion kohteena tulisi olla se, kuinka yhteisöstä olisi mahdollista tehdä paremmin jäseniään palveleva instituutio. Esimerkiksi Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa tämä näkyy siinä, että eri aineiden opetussisältöjä ja opettamisen tapoja pyritään säännöllisesti arvioimaan kriittisesti, eikä perinteisiä toimintatapoja pyritä säilyttämään vain pelkän perinteen takia.

Palloliiton sisältä kuuluu harvoin kriittisiä äänenpainoja omaa toimintaa kohtaan. Liiton väliaikaisen puheenjohtajan Markku Lehtolan haastattelu[2] Ilta-Sanomissa (toimittajana Juha Kanerva) 22.2.2017 on tässä suhteessa hyvin merkittävä. Vaikka kyseessä oli varsin varovainen kritiikki, se osoittaa kuitenkin, että liitossa tunnistetaan tietyt toiminnan ongelmakohdat. Lehtola toteaa muun muassa, että liiton markkinointi ja viestintä eivät ole vastanneet nykyajan vaatimuksia ja että liiton tulee olla avoimempi ja modernimpi. Tällainen kyseenalaistaminen ja itsekritiikki ovat askel suuntaan, jossa liiton kehittäminen nähdään aidosti tarpeelliseksi asiaksi. Lehtolan ulostulo oli tervetullut ja virkistävä kaiken Palloliittoa ympäröivän salamyhkäisyyden ja epämääräisen viestinnän keskellä.

Kyky sopeutua muutoksiin ja kehityksen seuraaminen

Monen ensimmäinen mielikuva yliopistosta on konservatiivinen ja hierarkkinen instituutio, jossa päätöksenteko ja muutoksiin sopeutuminen on kankeaa. Tämä ajatus ei kuitenkaan täysin vastaa todellisuutta. Toisin kuin Palloliitto, Helsingin yliopisto on viime vuosina lähtenyt rohkeasti mukaan yhteiskunnalliseen kehitykseen, eikä ole jäänyt lepäämään laakereilleen. Tästä osoituksena ovat ne monet, uudenlaista osaamista ja tietotaitoa edellyttävät hankkeet, joissa yliopistolaitos on ollut aktiivinen. Resurssien puute on koettu valitettavaksi asiaksi ja se on vaikuttanut opetuksen järjestämiseen, mutta sen taakse ei ole pyritty piiloutumaan. Palloliiton kohdalla lisäresurssit tuskin edes toisivat merkittäviä muutoksia, koska monia perustavia asioita tehdään väärällä tavalla. Resurssien niukkuus voisi päinvastoin olla se pelastus, joka pakottaisi jalkapalloyhteisön miettimään toimintatapoja uudella tavalla.

Itselleni tutuimmassa, eli oikeustieteellisessä tiedekunnassa, on panostettu esimerkiksi teknologisia työkaluja kehittävään Legal Tech Lab-toimintaan sekä opiskelijoita aktivoiviin opetusmenetelmiin ja erilaisiin käytännön osaamista edellyttäviin projekteihin, kuten oikeustapauskilpailuihin, ongelmakeskeiseen oppimiseen ja Law Clinic-toimintaan. Opetuskokonaisuuksia on pyritty kehittämään paremmin työelämän ja tulevaisuuden vaatimuksia vastaaviksi. On kokeilukulttuuria, uusia aluevaltauksia ja avoimuutta. Toimintaympäristön muutoksen luomia uusia haasteita ei nähdä uhkana, vaan mahdollisuutena. On hienoa, että Palloliitossa on ryhdytty tarkastelemaan kriittisesti esimerkiksi voimassaolevia valmennuskoulutusmateriaaleja. Myös moni muu osa-alue, kuten liiton hallintorakenne ja viestintä,  kaipaa kehittämistä.

Kyky sopeutua muutoksiin ei tarkoita sinkoilua ympäriinsä. Sopeutumisessa on aina kyse kontrolloidusta muutoksen haltuun ottamisesta. Jalkapallo vuonna 2017 näyttää kovin erilaiselta kuin esimerkiksi vuonna 2005. Urheilusanomien jalkapallotoimittaja Saku-Pekka Sundelin[3] pohtii esseessään Millaista olisi suomalaisen jalkapallon Meidän peli? esimerkiksi sitä, miksei suomalaisessa jalkapallossa ole hyödynnetty paremmin teknologian tarjoamia mahdollisuuksia tai voisiko erikoistilanteiden harjoittelu olla nykyistä spesifimmällä tasolla. Samoin kuin suomalaisen yliopiston myös suomalaisen jalkapallon tulisi löytää ne osa-alueet, joissa nousumme edelläkävijäksi voisi olla realistisesti mahdollista. Tämä ei tarkoita tinkimistä perusasioista, kuten tieteellisestä menetelmästä tai jalkapallossa peruspelaamisen vaatimuksista. Helsingin yliopistossa on viimeisen parin vuoden aikana kehitetty esimerkiksi lentomatkatavaroista räjähdemolekyylejä tunnistava laite ja mobiilimikroskooppi, joka mahdollistaa nopean etädiagnostiikan keinoälyn tuella. Tulisiko Palloliiton pohtia tarkemmin muun muassa sitä, millä pelin osa-alueilla Huuhkajat voisi saada etulyöntiasemaa suhteessa moniin muihin maihin? Voisimmeko hyödyntää esimerkiksi data-analyysiä vielä tehokkaammin kaikessa maajoukkuetoiminnassa?

Kansallisen identiteetin ja kansainvälisten vaikutteiden välinen suhde

Tasapaino omien kulttuuristen juurien ja globaalien vaikutteiden välillä on olennaisen tärkeää. Kumpikaan ulottuvuus ei saisi ylikorostua: (1) jalkapallo on kansainvälinen peli ja rajat ylittävä ilmiö, jossa on välttämätöntä seurata kansainvälisiä kehityssuuntia ja hakea oppia sieltä, jossa peliä on tutkittu syvällisemmin, mutta (2) ulkomaisten toimintatapojen suora kopioiminen ei ole tarkoituksenmukaista, sillä tällöin emme tule tunnistaneeksi niitä reunaehtoja, joita toimintaympäristö asettaa vaikutteiden sopeuttamiselle (esimerkiksi belgialainen tapa pelata ja lähestyä jalkapalloa on välttämättä sidoksissa belgialaiseen yhteiskuntaan ja sosiaalisiin normeihin).

Yliopisto-opintoihin kuuluu usein keskeisenä osana puolen vuoden tai vuoden vaihto-opiskelujakso ulkomaisessa yliopistossa. Monen opiskelijan kohdalla tällainen jakso laajentaa alaan liittyvää ymmärrystä ja kehittää professuaalisia valmiuksia (toki vapaa-ajan virikkeet ovat myös yksi osa vaihto-opiskelua). Vuorovaikutus muista maista tulevien opiskelijoiden kanssa usein muuttaa tai ainakin pakottaa pohtimaan omia käsityksiä alasta ja sen yksityiskohdista. Monien suomalaisten seurojen valmentajat saattavat tehdä parin päivän vierailuja eri ulkomaisten seurojen akatemioihin. Mutta kuinka kokonaisvaltaisen kuvan tällainen lyhyt vierailu lopulta antaa kyseisestä toiminnasta ja erityisesti seuran arjesta? Erityisen ongelmallista on, jos vierailun perusteella pyritään tekemään liian suoraviivaisia johtopäätöksiä.

Palloliiton järjestämään UEFA Pro-koulutukseen sisältyy viiden päivän henkilökohtainen ulkomaanjakso. Kuinka paljon tehokkaampi tällainen oppimisjakso olisikaan, jos sen laajuus vastaisi yliopiston vaihto-opiskelujaksoa? Resurssikysymykset ja käytännön järjestelyt vaativat tietysti keskustelua, mutta asiaa olisi syytä pohtia tarkemmin. Emme voi kehittää suomalaista jalkapalloa vain pysymällä omien rajojemme sisäpuolella ja poikkeamalla lyhyesti ulkomaisissa seuroissa. On päästävä pintaa syvemmälle.

”Kansainvälisyys ei ole itsetarkoitus, vaan se on keino saada yliopistolle yhä parempaa opetusta ja tutkimusta. Kaikki viisaus ei suinkaan ole Suomessa. Ulkopuolinen vaikutus voi olla yliopiston menestymisen kannalta ratkaisevaa”.

– Jukka Kola[4], Helsingin yliopiston rehtori

Vuorovaikutussuhde on molemminpuolinen. Jalkapallomme kehittämisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että Suomeen saadaan houkuteltua ammattitaitoisia ulkomaisia valmentajia ja muita jalkapallotoimijoita. Helsingin yliopistolla vierailevat tutkijat ja professorit ovat arkipäivää. Ihannetilanteessa Suomen ulkopuolelta tulevat spesialistit kykenevät murtamaan niitä perinteisiä käsityksiä, joita meillä on suhteessa peliin ja sen opettamiseen. Jalkapallo on parhaimmillaan eri kulttuurien edustajien välistä dialogia, jossa kukin toimija antaa oman sisältöosaamisensa yhteisön hyväksi. Palloliitolla olisi mahdollisuus toimia suunnannäyttäjänä tässä dialogissa.

Vuorovaikutus ja sisältöpainotteisuus

Yksi selkeimpiä havaintoja, joita olen opintojeni aikana tehnyt, on yliopistolla vallitseva keskustelukulttuuri. Kenenkään toimijan sanoja ei oteta annettuina vastaan. Opiskelija voi haastaa professorin esittämät teesit, ja antiteesin painavuuden ratkaisee sen sisältö ja perustelut. Teesien ja antiteesien yhdistelmistä syntyy lopulta synteesi, joka suomalaisessa jalkapallossa voisi olla monisyisten ja erilaisten näkemysten pohjalta syntyvä yhteinen käsitys suomalaisesta jalkapalloidentiteetistä. Yliopisto ei pidä henkilön muodollista asemaa tai historiaa ratkaisevana. Niillä on (ja pitääkin olla) luonnollisesti oma vaikutuksensa, mutta kaikkein tärkeintä on se, mitä henkilö sanoo ja miten hän näkemyksensä perustelee. Helsingin yliopistolla professoreiden ovet ovat auki opiskelijoille. Yliopisto pyrkii toteuttamaan avoimuutta ja vuorovaikutusta yhteisön sisällä. Monessa suhteessa se on jopa edellytys koko yliopistoyhteisön olemassaololle.

Palloliiton kohdalla avoimuus on usein ollut kaukana. Suomessa on monia ammattitaitoisia ja sitoutuneita lasten ja nuorten ammattivalmentajia. Minkälaista liiton ja näiden valmentajien välinen vuorovaikutus on ollut? Minkä viestin liitto ja sen piirit antaisivatkaan muulle jalkapalloyhteisölle, jos ne esimerkiksi kutsuisivat säännöllisesti eri puolilla Suomea vaikuttavia lasten ja nuorten ammattivalmentajia keskustelemaan yhdessä lajin kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä? Entistä Huuhkaja-päävalmentajaa Hans Backea voi kritisoida aiheellisesti monesta asiasta. Yhdestä seikasta nostan kuitenkin Backelle (ja välillisesti myös Palloliitolle) hattua: keväällä 2016 hän järjesti yhdessä Jani Honkavaaran kanssa liiton toimistolla tilaisuuden HIFK:n ja Gnistanin lasten ja nuorten valmentajille ja esitteli omia ajatuksiaan maajoukkuetoiminnasta ja Suomi-futiksesta. Tilaisuudessa syntyi aktiivista keskustelua, ja Backe perusteli kuulijakunnalle omia näkemyksiään. Backe lähti, mutta tällaista avoimuutta ja vuorovaikutusta tarvitaan lisää.

***

Voi tuntua epäreilulta verrata yliopistoyhteisöä ja Palloliittoa toisiinsa. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan samaistaa näitä instituutioita toisiinsa, vaan pikemminkin pohtia, mitä jalkapalloyhteisö voisi oppia yliopistolta. Selvää on, että myös yliopistoyhteisöllä on puutteita monissa asioissa – ja toisaalta Palloliitto tekee tietyillä osa-alueilla (esimerkkinä futsal-toiminta ja monikulttuurisuuden edistäminen) hyvää työtä. Tietyissä Euroopan maissa on mahdollista opiskella jalkapalloa ja sen valmennusta yliopistotasolla. Tuon tason saavuttaminen ei ole Suomessa realistista, mutta se ei tarkoita, ettemmekö voisi arvioida seikkaperäisemmin ja täsmällisemmin jalkapallotoimintamme lähtökohtia ja toimintatapoja.

Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola määritteli Helsingin yliopiston 377. vuosijuhlassa pitämässään puheessa yliopiston yhdeksi tehtäväksi kouluttaa ”opiskelijoita parantamaan ja muuttamaan maailmaa”. Mitä jos Palloliitto määrittelisi yhdeksi tehtäväkseen ”kouluttaa jalkapallovalmentajia parantamaan ja muuttamaan jalkapallomaailmaa” ja pyrkisi toteuttamaan tätä päämäärää nykyistä selvästi tehokkaammin? Minkä signaalin se antaisi niille monille valmentajille ympäri Suomea, joilla on halua kehittää suomalaista jalkapalloa?

Toisaalta rehtori Kolan lauseeseen voidaan katsoa sisältyvän myös toinen viesti. Viesti, joka ilmenee vain implisiittisesti. Viesti, joka pätee sekä yliopisto-opiskelijoihin että jalkapallotoimijoihin.

Jos mikään ei muutu, on käärittävä hihat ja tehtävä muutos itse.

Erkko Meri

***

[1] ”Hienostuneisuudestaan tunnettu Matti Klinge korostaa sivistyneen eliitin arvoa -Siitä elämäntaustasta ei nykyään juuri kirjoiteta” (http://www.hs.fi/ihmiset/art-2000002918484.html), vierailtu 28.3.2017

[2] ”Väliaikaiselta puheenjohtajalta terävää kritiikkiä Palloliitolle – markkinointi ja viestintä ´eivät tätä päivää´” (http://www.is.fi/huuhkajat/art-2000005098070.html), vierailtu 27.3.2017

[3] ”Millaista olisi suomalaisen jalkapallon Meidän Peli?” (http://www.is.fi/huuhkajat/art-2000001920483.html), vierailtu 29.3.2017

[4] Helsingin yliopiston rehtorin Jukka Kolan esittely, https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto/strategia-ja-johtaminen/johto#section-2866, vierailtu 2.4.2017

 

Kategoriat:Valmennus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s