Valmennus

Valintojen aika – miksei kukaan puhu toimintakulttuurin muuttamisesta?

Malcolm Gladwell kirjoittaa kirjassaan Outliers Korean Air -lentoyhtiöstä. Yhtiöllä oli isoja ongelmia lentoturvallisuuden kanssa 1980- ja 1990-luvuilla; onnettomuudet seurasivat toisiaan jatkuvalla syötöllä, Air France lopetti yhteistyön Korean Airin kanssa ja Kanadan viranomaiset harkitsivat vakavasti yhtiön ylilento- ja laskeutumisoikeuksien purkamista turvallisuuteen vedoten. Korean Airille tapahtui vuosina 1988-1998 suhteutettuna 17 kertaa enemmän onnettomuuksia kuin amerikkalaiselle United Airlinesille.

Vähän ajan kuluttua alkoi iso muutos, joka johti siihen että tänä päivänä Korean Air kuuluu maailman turvallisimpien lentoyhtiöiden joukkoon.

Vuonna 2000 yhtiö palkkasi Delta Airlinesilta David Greenbergin johtamaan lentotoimintaa. Aiemmin lentäjien yhteistyö ohjaamossa oli ollut puutteellista, joten Greenberg halusi tähän muutoksen. Hän uudisti pilottien koulutuksen täysin ja vaihtoi ohjaamoiden kieleksi englannin, mikä auttoi eteläkorealaisia pilotteja eroon aiemmasta toimintakulttuurista ohjaamoissa.

Greenberg olisi voinut tuoda isolla rahalla länsimaalaiset pilotit yhtiöön, mutta valitsi reitin, jossa yhtiön toimintakulttuuri laitettiin täysin uusiksi. Greenbergin lähtiessä Korean Airilta, hän halusi uuteen yhtiöönsä mukaan eteläkorealaisia lentäjiä ja teknikkoja. Vaikka lentäjät olivat tehneet tietyllä tavalla asioita jopa 10-15 vuotta, nyt he pystyivät siirtymään länsimaiseen lentoyhtiöön ja toimimaan siellä kiitosta työnsä laadusta keräten. Tämä oli vaatinut asioiden tekemisen eri tavalla kuin aiemmin.

Greenbergin toiminta Korean Airilla on pelastanut hyvin todennäköisesti tuhansia ihmishenkiä, joten vertaus suomalaisen jalkapallon tilaan voi olla huono. Teen sen siitä huolimatta.

Palloliiton poikien maajoukkuevalmentaja Erkka V. Lehtola puhui pari viikkoa sitten Seurojen Ääni -seminaarissa toimenpiteistä, joita on tehty ja pitäisi jatkossa tehdä suomalaisen pelaajakehityksen laadun parantamiseksi. Olosuhteita on kehitetty, päätoimisten valmentajien määrä lisääntynyt selvästi, uusia koulutuksia ja enemmän koulutettavia sekä rahaa laitettu talenttivalmentajien palkkaamiseen. Ei saa ymmärtää väärin, nämä ovat kaikki hyvin kannatettavia asioita ja myös rahallisia panostuksia tarvitaan edelleen, mutta muutama oleellinen pointti olisi tärkeä ymmärtää.

Jalkapallovalmennuksen metodit kehittyvät päivä päivältä eteenpäin ja on väistämöntä, että meitä isommat jalkapallomaat menevät aina jonkin verran eteenpäin toiminnan laadussa. ”Ollaan menty eteenpäin, mutta niin menevät muutkin” -sanonta pitää paikkansa hyvin useissa tilanteissa.

Suomen tapaisessa pienessä jalkapallomaassa ei riitä se, että teemme koko ajan pieniä parannuksia, perustamme uusia koulutuksia ja palkkaamme seuroihin talenttivalmentajia. Jos haluamme saada muita maita kiinni ja mennä ohi, pelaajakehityksen täytyy olla optimaalista. Mikään siltä väliltä ei riitä. Korean Airkaan tuskin olisi nykyisessä tilanteessa, jos he olisivat päättäneet tehdä vain pieniä parannuksia koneiden tekniikkaan tai palkata muutaman uuden länsimaalaisen pilotin.

Ne asiat, millä Suomi ottaisi jalkapallon pelaajakehityksessä isoimmat askeleet eteenpäin, eivät liity rahaan, olosuhteisiin tai esimerkiksi päätoimisten tekijöiden määrään. Isoimmat askeleet tapahtuisivat toimintakulttuuria muuttamalla.

Aloitetaan asian läpikäynti pelillisistä asioista, sillä ne pitää laittaa aina ykköseksi puhuttaessa pelaajakehityksestä. Jaan itse jalkapallojoukkueen toiminnan laadun kolmeen kategoriaan: 1. Toiminta on jämäkkää 2. Toiminnan jämäkkyyden lisäksi pelaajilla on käynnissä myös oppimisprosessi jalkapallon peruspelaamiseen. Kolmas kategoria on se, että molemmat edellä mainituista asioista puuttuvat ja silloin toimintaa ei voi mainita edes samalla sivulla hyvän pelaajakehityksen kanssa.

Toiminnan jämäkkyys tarkoittaa sitä, että treeneissä on kilpailullinen ilmapiiri, joukkue pukeutuu yhtenäisesti, valmentaja on energinen harjoituksissa ja niissä on riittävän kova intensiteetti. Jos toiminnassa toteutuvat nämä asiat ja lisäksi löytyy sillä hetkellä riittävän hyviä pelaajia, joukkue voi pärjätä kansallisesti tai jopa kansainvälisissä turnauksissa vähintään kohtalaisesti ja pelata tasaisia pelejä eurooppalaisia huippuja vastaan.

Riittävän pitkälle mentäessä tehdyt ja tekemättä jääneet asiat tulevat esiin. Suomalainen 15-16 -vuotias pelaaja on voinut olla lapsiurheiluvaiheessa jämäkässä toiminnassa, päässyt pelaamaan tasaisia pelejä isoja seuroja vastaan kv-peleissä ja päässyt osallistumaan kovatempoisiin harjoituksiin. Jossain vaiheessa erot tasoittuvat, kun muutkin kotimaiset pelaajat pääsevät myös edes kohtalaisen jämäkkään toimintaan ja eurooppalaiset isot akatemiat saavat lopulta kaikki alueen parhaat pelaajat käyttöönsä. Tehty tai tekemätön työ pelikäsityksen eteen tulee esille.

Suomalaisella 15-16 -vuotiaalla pelaajalla tekemättä jääneet asiat liittyvät edelleen hyvin vahvasti peruspelaamiseen. Kova tempo harjoituksissa ja energinen valmentaja ei vielä riitä, vaan huippupelaajaksi aikovalla täytyy olla tuhansittain ratkaistuja pelitilanteita pienpeleissä harjoituksissa, pelaajalla täytyy olla iso määrä tunteja ottelupalavereissa, joissa valmentajan johdolla käydään läpi pelissä eteen tulevia tilanteita. ”Jos vastustaja prässää tällä tavalla, miten tilanteessa toimitaan?”

Suomalaisessa juniorivalmennuksessa toimintakulttuurin muutos tarkoittaisi sitä, että peruspelaaminen ja sen valmentaminen nostettaisiin keskiöön. Jalkapallossa peruspelaaminen tarkoittaa sitä, että pelaaja pystyy ratkaisemaan tilanteita, joita jalkapallossa toistuu pelitavasta riippumatta. Peruspelaaminen liittyy esimerkiksi siihen, mihin suuntaan ja miten pelaaja ottaa ensimmäisen kosketuksen, tai miten palloa vastaanottava pelaaja sijoittuu jos syöttävällä pelaajalla on paljon tilaa ja aikaa. Olen valmentanut muun muassa alla olevin esimerkein peruspelaamista 10-12 vuotiaille pelaajille viimeisimmät viisi vuotta valmentajan urastani, ja huomannut että siinä on pelaajilla isoja puutteita.

tyhjatila

Kuva 1: Peruspelaamista jalkapallossa 8v8-pelissä. Keskikenttäpelaaja huomaa tyhjän tilan, johon liikkumalla peliasennon säilyttäen pelaajalla on enemmän aikaa ja tilaa tehdä seuraava ratkaisu.

syottosuunnat

Kuva 2: Peruspelaamista jalkapallossa 8v8-pelissä. Keskikenttäpelaajat huomaavat tarjoavansa samaa syöttösuuntaa, jolloin toinen pelaajista liikkuu eri väliin.

kuljettaminen

Kuva 3: Peruspelaamista jalkapallossa 8v8-pelissä. Laitapuolustaja huomaa, että syöttövaihtoehto ei ole mahdollinen ja edessä on tyhjää tilaa. Paras vaihtoehto tässä tilanteessa on kuljettaa kohti keskustaa tyhjään tilaan, josta on mahdollisuus jatkaa peliä.

Toimintakulttuurin muutos tarkoittaisi valintoja siihen liittyen, mihin asioihin haluamme jatkossa panostaa, ja lähteä toimimaan pitkäjänteisesti näiden tavoitteiden toteutumiseksi. Kun Erkka V. Lehtola puhuu Seurojen äänessä pelkistä määrien kasvusta tai rahallisisista panostuksista, tai kun Palloliiton pelaajakehityspäällikkö Hannu Tihinen puhuu Yle Puheen urheiluillassa todellä epämääräisesti ”vaatimustasosta harjoituksissa” tai ”valmentajakoulutuksen oikeanlaisesta organisoinnista”, niin puheenvuorosta tulee tunne, että oikeasti näkemystä muutettavista asioista toimintakulttuurissa ei ole.

Vuonna 2006 koripallon tärkeimmät tekijät kokoontuivat itävaltalaisen hotellin neuvotteluhuoneessa. Pitkien filosofisten keskustelujen jälkeen syntyi päätös laittaa koko koripallovalmentajien koulutus Suomessa uusiksi ja luoda yhtenäiset pelilliset ja kentän ulkopuoliset toimintatavat juniorimaajoukkeista miesten maajoukkueeseen. KIHU:n Valmentaminen ammattina Suomessa 2012 -tutkimuksen mukaan koripallon parissa toimivien päätoimisten valmentajien määrä on laskenut vuosien 2002 ja 2011 välillä. Voikin pohtia, onko koripallon menestys johtunut enemmän toimintakulttuurin laadun parantamisesta kuin määrän lisäämisestä. Lisäksi muutos on vaatinut toimintaan johtajia, joilla on näkemys kehitettävistä asioista.

Palloliittokin on yrittänyt toki linjata suomalaisen jalkapallon pelillistä suuntaa, mutta linjaukset ovat herättäneet itseni ja tuntemieni valmentajien keskuudessa lähinnä pään pyörittelyä ja jalkapalloepätoivon vaipumista yhä synkempään. Liiton sivuilta löytyvässä valmennuslinjassa on monia ongelmakohtia liittyen esimerkiksi siihen, että valitut painopisteet eivät korosta tilanteen tunnistamisen merkitystä. Itse en omassa valmennustyössäni koskaan valmentaisi pelaajiani puolustamaan rohkeasti eteenpäin, vaan puhuisin heille oikean hetken tunnistamisesta milloin puolustaa tilaa selustassaan ja milloin hakea aggressiivisesti esimerkiksi syötönkatko vastustajan etupuolelta.

Peruspelaamisen lisäksi iso toimintakulttuurin muutos pitäisi tapahtua siinä, miten valmennamme pelaajat liikkumaan kentällä kuin jalkapalloilija. Nyt liian usein tilanne on se, että suomalaiset pelaajat näyttävät kentällä enemmän kankeilta juoksukoneilta kuin futareilta. Oleellista olisi jälleen pysähtyä miettimään millaisesta liikkumisesta jalkapallon pelaaminen koostuu ja laittaa ne asiat keskiöön. Tämän hoksattuamme huomaisimme, että pelissä toistuvat muun muassa liikkuminen takaperin tiheillä askelilla, jarruttaminen ja kiihdyttäminen, liikkuminen matalalla painopisteellä sivuttain, suunnanmuutokset eri suuntiin sekä yhden jalan ponnistukset pääpalloihin. Jos siirtäisimme nämä asiat keskiöön ja valmentaisimme niitä yhä enemmän esimerkiksi ennen kenttävuoroa tehtävässä harjoitusosiossa, tilanne pelaajien liikkumisen suhteen kentällä olisi varmasti erilainen pitkäjänteisen työn jälkeen.

Nyt tilanne on ongelmallinen, koska nostamme esimerkiksi kuperkeikan ja kärrynpyörän osaamisen tai lihaskunnon arvostuksessamme liian korkealle. Ne on tärkeitä jalkapalloharjoittelua tukevia juttuja, mutta harjoittelussa ja pelaajien testauksessa tärkein pitäisi olla se, osaako pelaaja liikkua kentällä kuten jalkapalloilijan kuuluu.

Olen myös huolissani suomalaisten pelaajien liian vähäisistä harjoittelumääristä, erityisesti omaehtoisen harjoittelun osalta. Antamalla pelaajillemme lisää kotitehtäviä saisimme ehkä määriä kasvatettua jonkin verran, mutta isompi kulttuurinmuutos tulisi jos nostaisimme parhaiden nuorten pelaajiemme tarinoita esiin ja kertoisimme heidän tekemistään valinnoista peliuransa aikana. Millä seuralla on esimerkiksi harjoituskeskuksensa seinällä kuvia ja tarinoita ulkomaille akatemiaan tai ammattilaiseksi siirtyneistä kasvateistaan? Tai miksei pienet seurat tunnu nostavan esille juuri lainkaan sitä, että heillä jalkapallouransa alkuvaiheet pelanneita pelaajia siirtyy ulkomaille isoihin akatemioihin? Nuorille pelaajille olisi arvokkaan tärkeä juttu tietää, että samalla kentällä on kasvanut ammattilaiseksi päässeitä pelaajia. Sen jälkeen se ei enää tunnu niin mahdottomalta.

Omassa valmennustyössäni olen nostanut peruspelaamisen lisäksi oleelliseksi asiaksi vuosittain kaksi kertaa pidettävät luennot pelaajille, joissa käyn läpi ulkomaisiin akatemioihin siirtyneiden pelaajien valintoja urheilijan elämään liittyen. Pelaajista tietoa kerättyäni useimpien kohdalla on käynyt ilmi, että kehittyminen ei ole ollut koko ajan tasavauhtista vaan kehittymiseen on liittynyt asioiden ymmärtämistä esimerkiksi kovan harjoitteluun, urheilijan ravintoon tai siihen liittyen miten harjoituksissa toimitaan siten, että kaikki toiminta tähtää kehittymiseen ja oppimiseen. Valmentaessani 12-14 vuotiaita pelaajia en ole koskaan nähnyt yhtä keskittynyttä kuuntelemista luennolla, kun käymme läpi esimerkiksi juuri Liverpoolin akatemiaan siirtyneen pelaajan vaiheita. Näiden pelaajien tarinoiden nostaminen esiin on selvästi vaikuttanut pelaajien tavoitteellisuuteen, omaehtoiseen harjoitteluun ja toimintaan harjoituksissa. Yleensäkin ymmärrykseen siitä, mitä kova harjoittelu jalkapallossa tarkoittaa.

Toimintakulttuurinen muuttaminen ei missään nimessä ole helppo rasti siinä, että nostaisimme peruspelaamisen valmentamisen tai jalkapalloliikkumisen opettamisen keskiöön, tai kun alamme nostaan puheissamme sekä harjoituskeskuksien seinällä ulkomaille siirtyneiden pelaajien tarinoita esiin. Mutta helpottavaa siinä on se, että emme välttämättä tarvitse lisää määrää nämä asiat toteuttaaksemme. Kyse on valinnoista, joilla voisimme 15 vuoden päästä sanoa, että nämä asiat muuttamalla saatiin suomalainen jalkapallo nousuun.

 

Aleksi Piirainen

Kategoriat:Valmennus

2 replies »

  1. Mielestäni meidän pitäisi keskittyä oman maamme toimintaan ja saada juuri hyän ja fiksun valmennusprosessin käyneet pelaajat pelaamaan hyvää jalkapalloa Suomessa ja vaikuttaa mahdollisimman paljon kulttuuriimme seurata jalkapalloa ja hengittää Suomalaista jalkapalloa. Siinä vaiheessa kun jalkapallokulttuurimme tuo meille kovan kilpailun ja arvostuksen omaan liigaamme ja sitä kautta enemmän rahaa seuroillemme meillä olisi pikku hiljaa mahdollisuus kilpailla muiden maidenkin kanssa.
    Huono trendi tällä hetkellä mennä huuhkajat edellä ja pakottaa nuoria pois Suomesta mahdollisimman aikaisin.. Tämä ei nosta oikeaa futiskulttuuriamme. Sori vähän sekavasta tekstistä.

    Tykkää

    • Ajatuksena suomalaisten nuorten pelaajien pitäminen Suomessa on varmasti lähtökohtaisesti hyvä, mutta ymmärrän kyllä nuoria ulkomaille lähteviä pelaajia tässä hyvin: ympäristö vaatii enemmän, järjettömästi enemmän mitä Suomessa. Ja se kehittää joka päivä paremmaksi.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s